IRC-Galleria

Toisen leiriviikon ensimmäinen päivä on nyt ohi. Kävin juuri vielä vessassa tallin puolella ja tarkistelin samalla, että tallissa ja pihapiirissä kaikki on kunnossa ja rauhallista. Mailleen painuva aurinko värjää pilviä vaaleanpunaisiksi, naapurissa haukkuu koira, hevoset nuokkuvat tallissa ja tarhoissaan. Muuten on ihan hiljaista.

Tämä päivä oli aivan loistava. Pääsin taas tutustumaan paremmin uusiin leiriläisiin. Oikein mukavia ja innokkaita tyttöjä tuntuvat kaikki olevan ja tästä leiristä tulee varmasti vielä viime viikkoista parempi kun olen itsekin hyvin jo perillä hommistani. Uusi tallivastaava, Riia, on osoittautunut erittäin positiiviseksi ja ahkeraksi. Näin ollen minun ei tarvitse yhtään katsoa perään, vaan talli ja hevoset tulevat hyvin hoidettua ilman ylimääräistä vahtimista. Samoin tällä viikolla apulaisina toimivat tytöt osaavat asiansa hyvin ja ovat innolla kaikessa mukana ja vastuuntuntoisia muutenkin.

Huomisesta tulee taas hieman kevyempi päivä. Puolet tunneista ovat maastoja, jotka leiriapulaiset vetävät. Näin ollen minulle jää auringossa paahtumista ja pölyyn tukehtumista vain kolme tuntia ja ehdin suunnitella hyvällä ajalla loppuviikon tunteja, teorioita ja iltaohjelmia. Olen tehnyt huomisen tuntilistat jo valmiiksi ja kentällä pidettävät tunnit ovat puomitunteja, jotka vedän ihan rutiinilla läpi.

Tänään tosiaan on ollut ihan mahtava päivä. Aurinko on paistanut lämpimästi koko päivän ja keli on muutenkin ollut suotuisa. Kaikki pitämäni 6 ratsastustuntia menivät oikein kivasti samoin kuin teoriatunti, johon kaikki tytöt osallistuivat innokkaasti. Illalla pidimme yhdessä Riian ja leiriapulaisten kanssa leirikasteen lapsille ja sen jälkeen kaikki olivat innoissaan päästessään uittamaan hevosia viereisessä järvessä. Itselläkin nousi hymy huulille ja nauru kirposi ilmoille kun katselin lasten riemua hevosten parissa.

Huomisen iltaohjelma on sitten muurinpohjalettujen paistoa. Meikäläinen lupasi paistella lätyt tyttösille, mikä tietää sitten illaksi puuhaa... Mutta tulee sekin varmasti olemaan kivaa. (:

Viikonloppua odotan innolla ja toivon todella, että Timo, Mari ja Kari pääsisivät käymään täällä niin kuin ovat suunnitelleet. Ja jos Riksakin lähtisi mukaan, niin se kruunaisi koko homman. <3
Mutta katsellaan...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.