IRC-Galleria

Matkustat todennäköisesti menneisyyteen romanttisella ja mahdollisesti tiedostamattomalla tavalla - ehkä unelmoit ex-rakkaastasi illalla. Sinulla on vielä jotakin henkisesti selvittämättä, ja selvität sen nyt.

Hymysi on täydellinen onnistuneen viikonlopun jälkeen. Nyt voit huokaista helpotuksesta, keskity ihan vain tähän päivään, anna tulevaisuudenkin olla.

Kaikki asiat eivät mene niin kun olit suunnitellut. Älä jää miettimään sitä liikaa. Tärkeämpää on antaa kesämielen vallata sydänalasi.

Ensimmäinen päivä alkaa pikku hiljaa olla pulkassa. Koettelemus on ollut tämäkin, mutta nyt on vaikein ohi. Tämän päivän päätteeksi osaan jo kaikkien leiriläisten nimet ulkoa ja tiedän suurin piirtein millainen kunkin ratsastustaso on. Näin ollen huomisen päivän tunnit on jo paljon helpompi suunnitella etukäteen. Aamulla jännitti ihan sikana lähteä pitämään tunteja vieraille lapsille vierailla hevosilla. Totta helvetissä ensimmäisen tunnin aikana putosi yksi tyttö ja kesken toisen tunnin yksi hevonen heitti itsensä makuulle, hyvä ettei tyttö jäänyt alle... Kolmas tunti oli onneksi varsin onnistunut ja sain siitä rohkeutta iltapäivää varten. Ruokailun ja pikaisen teoriatuokion jälkeen olivat vuorossa toiset kolme tuntia paahtavan kuuman auringon alla ja tajuttoman pölyävällä hiekkakentällä. Join noin puoli litraa vettä kolmessa tunnissa ja silti kurkku oli kuiva ku mikä. Pakko on päästä myöhemmin suihkuun, ettei iho tukkeudu hiekkapölystä ihan kokonaan... Oottakaa vaan kaverit siellä Satakunnassa ku tuun kesän lopussa takaisin. Oon ruskee ku etelänmatkalainen, täällä ei voi ruskettumiselta välttyä!

Iltapäivän tuntien jälkeen päästiin taas pöperöimään. Kyllä meistä pietään hyvää huolta, kun ruokaakin saadaan neljästi päivässä. (: Päivällisen jälkeen pidettiin leirikaste tytöille ja käytettiin niitä parin hevosen kanssa järvellä. Olivat lapsoset ihan innoissaan kun saivat pienet kierrokset kahlata rantavedessä hevosten selässä. Itsellekin tuli hyvä mieli kun katseli vierestä niiden intoa ja iloa. ^^

Nytten ois sitten vielä eessä huomisen päivän tuntisuunnitelmat sekä hevosjaot ja loppuviikon suunnittelua myös. Laitoin kahvia tulemaan pienellä keittimelläni ja rupean tästä musiikin soidessa pohtimaan mitä sitä huomenna lapsosilla teettäisi... Luojan kiitos mulla on tää tietokone käytössä, niin pystyn purkamaan fiiliksiäni tänne nettiin sekä tietysti pitämään yhteyttä ystäviin. Mikäs sen parempaa kuin vapaailtoina jutella netin välityksellä kavereiden kanssa. Kovin on tässä tullut jo Timon kanssa juoruiltua ja Riksan, Heidin, Saijan, AB:n, Tonan ja muutaman muunkin kanssa olen saanut kuulumisia vaihdeltua. Tämä läppäri kyllä oikeesti pelastaa mun kesän ja lievittää koti-ikävää. (:

Saavuin eilen yöllä vähän ennen kahtatoista Alajärvelle uuteen kesätyöpaikkaani. Majoituin siinä illan mittaan pieneen mökkiini tallin nurkalle ja kävin nukkumaan pikku hiljaa. Eilinen päivä oli mitä mainioin. Aamulla heräsin kotoa Timon kanssa, joka oli päätynyt iloisen ryyppyillan päätteeksi mun lattialleni nukkumaan. Keiteltiin kahvit ja kerättiin itsemme yrittäen herätä aurinkoiseen päivään. Jonkin ajan kuluttua mä heitin sitten Timon kotiinsa ja palasin omalle kämpälle siivoilemaan viimisiä nurkkia.

Siinä sitte ku olin putsaillu paikkoja ja fiksaillu vähän autoakin alkoi mieleni tehdä Metalliaurinkoon. Olin jo koko päivän pohtinut, että käynkö vai enkö käy katsomassa poikien keikkaa siellä. Rahaa ei ihan kauheasti ollut ja tiesin että se myöhästyttäisi sitten mun lähtöänikin, mutta kyllä halut sitten voitti järjen taas ja päädyin Harjavaltaan juuri parahiksi kuulemaan Crucial Inchin setin kolme viimestä biisiä. Olihan mun nyt tottakai pakko vähän osoittaa kannustusta mein pojille ja ilmaantua keikalle hinnalla millä hyvänsä. Kun pojat olivat soittaneet, mä siinä hengailin niiden kanssa ja myöskin muutaman koulumme muun jätkän kanssa, jotka olivat kuvaamassa koko tapahtumaa. Katselin poikien kanssa vielä yhden bändin ja hyvästelin ne sitten. Lähdin talsimaan kohti autoa. Mulla oli vielä pakkausurakka edessä kotona. Puolivälissä parkkikenttää kuulin kuinka joku huusi mun nimeäni. Hetken epäröityäni yritin paikallistaa äänen lähteen ja bongasin hahmon istumasta kentän laidalta. Siristin silmiäni aurinkoa vasten tunnistaakseni huutelijan. Ei helvetti, sehän oli Riksa! Juoksin Rikun luo ja tivasin että vittuako se täällä yksinään istuskeli. Se kertoi tulleensa fiilistelemään hc-musaa kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Odotteli kuulemma muutamaa kaveriaan saapuvaksi myös paikalle ja suunnitteli kolehdin keräämistä lippurahoja tai junamatkaa varten. Mä avustin köyhää ystävää ja lahjoitin sille neljä euroa. (:

Juttelin siinä Riksan kanssa sitten jonkin aikaa ja sain kunnolla hyvästeltyäkin rakkaan ystäväni. Hieman ehkä vastahakoisesti lähdin viimein autolle ja ajelemaan kotia päin. Kotiin päästyäni pakkailin kamat, hyvästelin naapurit ja pari muuta ystävää, heitin avaimen poies kiinteistönhuoltomiehelle ja käänsin auton nokan kohti Pohjanmaata. Matkalla kävin Porissa Hesbugerista hakemassa drive-in kaistalta kana-aterian matkaevääksi ja sitä siinä sitten mussutin samalla kun ajoin etiäpäin. Matkan aikana kerkesin useemman CD:n soittaa läpi. Tässä oli ajomatkani levylista:
Faith No More - Best of
Uniklubi - Kiertää kehää
Uniklubi - Luotisade
The Used - Lies For The Liars
Verso - From Wings To Bare Bones

Onnistuin ajamaan koko matkan pysähtymättä kertaakaan, mikä oli hyvä koska lähtöni oli venynyt aivan liian myöhäiseen iltaan. Olin perillä Alajärvellä tosiaan vasta vähän vaille puolenyön... Henkkakin siinä sitten soitti mulle joskus puoli yhden aikaan yöllä. Ihmettelin että mitä helvettiä, mutta oishan se pitäny taas arvata ettei se muista mun lähteneen ja kaipasi taas jotain apuva. :D Kyytiähän se sitten kysy poies Metalliauringosta, Harjavallasta. Pahoittelin etten voi Pohjanmaalta käsin autella ja juttelin jotain niitä näitä siinä muutenkin. Sovittiin, että ilmottelen kun oon tulossa täältä Poriin päin käymään ja sitte mennään taas porukalla ryyppäämään. Jos mun jotain mestaa Porissa tulee ikävä niin Baarikaappia! Se on mulle kuin toinen koti, vaikken tarvittavan usein siellä pääsekään istuskelemaan. Siellä mun sieluni lepää ja mä viihdyn aina vaikka oisin yksin selvin päin siellä istuskelemassa. :D

Tämä päivä alkoi aivan mahtavasti. Nousin ylös joskus puolen yhdentoista aikaan. Ensi töikseni avustin tallityttöjä sekä tallin omistajaa jakamaan vettä laitumille. Näin siinä samalla vähän taas näitä maisemia, missä tullaan kesän aikana liikkumaan. Avustin hevosten vientiä laitumelle sekä ratsastin yhden lämpöisen ruunan tuossa iltapäivästä. Oli ihan perkeleen kuuma päivä ja meinasin kuolla suuren liikuntasuoritukseni ansiosta, mutta olipa taas kiva pitkästä aikaa ratsastaa. (:
Siinä iltapäivällä sitten alkoi pikku hiljaa valua ensimmäisiä leiriläisiä tallille ja minä niitä apulaisteni kanssa otin vastaan. Ohjastettiin lapsukaisia oikeisiin huoneisiin majoittumaan ja kerrottiin jotain yleisiä asioita muutenkin. Ilta meni oikeestaan siinä päivystäessä. Kahdeksalta käytiin iltapalalla, jonka jälkeen keräsin leirilapset kasaan ja kävimme hieman sääntöjä sekä käytännön asioita läpi. Jaettiin leirihoitsut ja käytiin huomisen päivän aikataulu läpi. Nyt sitten olen istunut jo pari tuntia koneella kahvia juoden. Datailen facebookissa jutustellen Satakuntaan jääneiden ystävien kanssa sekä yritän raapustella paperille ratsastusryhmiä, hevosjakoa huomisen tunneille sekä jonkinlaisia tuntisuunnitelmia. Saa nähä mitä huominen päivä tuo tullessaan, mutta ainakin tän päivän pohjalta on tosi positiivinen fiilis enkä malta oottaa, että pääsen tositoimiin. (:

Ei piru että oli aivan loistava viikonvaihde. Eilen päivällä tunsin oloni suhteellisen laiskaksi. Olin saanut AB:n koneen lainaan ja datasin vain netissä. Autojen renkaat olisi tarvinnut vaihtaa, mutten millään olisi jaksanut. Niinpä sain Timon onneksi värvättyä tähän hommaan. :D Katselin vierestä, vittuilin leikkisästi ja naureskelin kun Timo väänsi kiristämiäni pultteja kovalla ähinällä auki... Urakan loppusuoralla Karikin paukahti pihaan, oltiin aateltu lähteä Riksan ja Jannen luo kahville. Timo puhdisti työssä likaantuneet kätösensä vessassa ja sitten mentiin.

Riksalla ja Jannella taidettiin viipyä tunti parikin. Juotiin kahvia verkalleen, tupakoitiin ihanalla lasitetulla parvekkeella, puhuttiin paskaa ja katseltiin videoita netistä. Sitte päätettii lähteä Nakkilaan porukalla viettämään iltaa. Riksa ja Janne olivat hieman epäileväisiä, mitä illasta mahtaisi tulla, mutta helvetin hauskaahan me saatiin aikaiseksi. Ilta ja yö menivät mukavasti musiikkia kuunnellen ja laulellen. Vittu että me muuten joikattiin täällä oikein sydämiemme kyllyydestä! :D Anteeksi vaan naapurit, kaikki te jotka talossa satuitte paikalla olemaan.
Illan aikana tuli myös tanssahdeltua ympäri kämppää ja Riksa soitteli viisikielistä sähkökitaraani. Siitä on siis yksi kieli poikki enkä ole jaksanut laiskana niitä vaihtaa uusiin...

Keskellä yötä Janne onnistui rikkomaan yhden laseistani keittiöön ja oli raukka kauhean pahoillaan, vaikka kuinka yritin sanoa että ilmaisia olivat, ei niiden niin väliä. Siivosin lasinsirpaleet pois ja luulin saaneeni kaikki roskakoriin asti, mutta ähäkutti! Matolle oli lentänyt yksi iso palanen, jota en ollut huomannut ja tottakai sain sen omaan jalkapohjaani. Tuli aika kivan kokoinen reikä, joka valutti verta ympäri kämppää. Vietin jonkin tovin vessan puolella valuttaen haavaani kylmää vettä ja painaen sitä saadakseni verenvuodon tyrehdytettyä.

Jossain kohtaa aamuyöstä Timo ja Janne sammuivat kukin omille paikoilleen; Janne patjalle lattialle ja Timo sohvalle. Minä, Kari ja Riksa valvottiin koko yö paskaa puhuen ja musiikkia kuunnellen. Seitsemältä aamulla kerättiin tyhjät pullot kauppaan vietäviksi ja käytiin ostamassa kaksi pakettia makkaraa. Poltettavaa tavaraa löytyi kämpästä ja pihalta ja saatiin grilli kuumaksi. Keittiön puolelta olin ottanut poltettavaksi aikakausilehden, jonka kanteen oli valunut melko reilusti verta jalkaani saamastani haavasta. Poltimme verisen kannen notskissa ja Riksa uhosi että nyt me uhrattiin mun vereni pallogrillille. Tuntui hyvältä. :D Syötiin makkarat kolmeen pekkaan kun tänään töihin menevää Jannea ei hennottu herättää ja Timo valitti ettei tykkää makkarasta.
Grillailun lomassa ja sen päätteeksi kuunneltiin Riksan suosittelemaa kesäräppiä AB:n koneen avulla netistä ja joitain muitakin hyviä kesäbiisejä ja fiilisteltiin oikeen kunnolla. Kari oli nössö ja painui "lepäämään" jossain siinä kymmenen jälkeen ja me jatkettiin Riksan kanssa. Sain oikein viihdyttävän breakdance-esityksen tuossa Saanin tuskaisen kovilla ja karheilla kivilaatoilla, hienon näköistä katseltavaa kyllä oli. (:

Yhdentoista pintaan Janne herätyskello paukahti soimaan ja me Riksan kanssa revittiin ihmisiä ylös makuusijoiltaan. Heitin pojat Poriin ja palasin tarkistamaan Timon vointia. Väsynyt, pääkipuinen Timo löytyi tuttuun tapaan tietokoneen ääreltä sohvalta. Se valitteli oloaan hetken ja painui sitten mun sänkyyni nukkumaan. Mä jäin dataamaan ja odottelemaan AB:tä, joka oli ilmoittanut tulevansa käymään ja enkelinä tarjosi pientä piristystä tulevaan tylsään makaroniateriaani. :D <3

Useammilla ihmisillä tulisi olla enemmän elämäniloa. Intoa, intohimoa ja energiaa. Uskallusta tehdä asioita, joista he pitävät. Liian monet pelkäävät nolaavansa itsensä ja sen vuoksi he pelkäävät näyttää todellisen luonteensa. Rakastan ja arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat olla oma itsensä ja tehdä asioita, jotka heidän mielestään ovat kivoja. Aivan sama mitä muut ihmiset tai yhteiskunta ja säännöt siihen sanovat.

Saarnaan aina, että kaikki on kiinni omasta päästä. Ihminen pystyy mihin vain jos uskoo tarpeeksi. Sinä itse ole kykeneväinen tekemään elämästäsi ja itsestäsi juuri sitä mitä haluat. Ihan mitä tahansa! Työtä se vaatii, en sitä sano. Ei kukaan pysty saavuttamaan mitään pelkällä ajatuksen voimalla. Mutta asennoitumalla, kunnianhimolla ja suurella halulla saavuttaa päämääränsä ihminen virittää itsensä, on valmis tekemään töitä ja lopulta saavuttaa haaveensa.

Minä elän unelmaani ja ennen kaikkea saan kiittää siitä itseäni. Perheeni ja ystäväni ovat myös näytelleet tärkeää osaa prosessissa rohkaistessaan ja tukiessaan minua, mutta pohjimmiltaan kaikki on kuitenkin lähtenyt minusta itsestäni. Minä pystyn mihin vain, enkä tarvitse siihen mitään muuta kuin vapaan ja vahvan mieleni.

Elämä on mielenhallintaa. Elämä on uskallusta. Elämä on upeaa!

Kuinka löytäisin vielä eiliseen,
sinun kanssasi samaan vuoteeseen
aivan niin kuin ennenkin.
Miten paljon on matkaa huomiseen,
jos en sitä kanssas kuljekkaan
aivan niin kuin silloinkin.
Taas kun tunnit alkaa.

Kuvastasi uneen sinä elät vieläkin,
minulle ja niin uneen,
olet minun vieläkin.
Me olemme niin kuin kuuluikin.

Sinun varjosi joka puolella
seuraat hiljaa mun joka askelta.
Muistutat mua siitä että
olet niin kaukana.
Miten löydän nyt siihen pisteeseen
että löytäisin sut uudelleen
että jatkaisin sun kanssas huomiseen.
Taas kun tunnit alkaa.

Kuvastasi uneen sinä elät vieläkin,
minulle ja niin uneen,
olet minun vieläkin.
Me olemme niin kuin kuuluikin.

Sometimes I feel like my own mind is trying to brake me apart. It's like it has an imagination of it's own that I can not control and it's making everything seem so much more complicated than it really is. Sometimes I get caught by it and I find myself getting hopeless and sad about things that my subconsciousness has puzzled together. Most of the times I feel completely lost 'cause I have no idea what to think about those imaginary puzzles. I don't know if I should count on them or not. After a while I won't be able to know what to believe anymore.

That's when the panic attacks kick in. I feel like I can't breathe and I just want to run away from the situation and my own thoughts. But I can't do it without air.If I manage to control myself for a while and breathe in couple of times, I will be able to realise that my mind is making this all up just to break me. I'll hesitate for a while and then start questioning everything my mind is telling me to believe.

By now I have made a note to myself that my own mind is my biggest enemy. And I'm afraid. I'm afraid 'cause I'm not sure if I can control me, myself and I. But by knowing all this, I believe I am already heading towards complete mental healing. And the best part is that I have some beloved friends who are willing to pick me up along the way as many times as I need them to. You guys know who you are and I want you to know that I love you from the bottom of my heart!

Mun kohtaloni tässä elämässä on olla laastari.

Mä olen se olkapää, jota vasten ihmiset tulevat itkemään ja olen se järjen ääni, joka lohduttaa tai ainakin kovin yrittää. Ei siinä mitään, mä olen mielelläni avuksi ja olenkin niin lempeä luonteeltani, etten pystyisi yhtäkään itkevää sielua käännyttämään pois oveltani. Joskus vain tuntuu siltä, ettei musta siltikään ole mitään hyötyä. Etten mä pysty tekemään mitään muuta kuin kuuntelemaan vuodatuksia hiljaisena sanomatta asiaan juuta tai jaata. Kaiken lisäksi musta usein tuntuu että jään kahden tulen väliin enkä voi asialle yhtään mitään.

On hienoa huomata ihmisten luottavan minuun. On hienoa tietää omaavansa sen pienen kuuntelemisen lahjan. Toisinaan kuitenkin tuntuu turhauttavalta ja ylivoimaiseltakin jakaa muiden ongelmia kun omissakin tuntuisi olevan tarpeeksi pohdittavaa.

Olen rehellinen ja uskollinen. Sanon aina, että tiedän mitkä asiat eivät kuulu minulle ja mitkä eivät kuulu muille. Säilytän sisälläni niin montaa synkkää salaisuutta, elämäntarinaa ja kohtaloa, ettette uskoisikaan vaikka kertoisin. Siihen voitte luottaa, että sisälläni ne säilyvätkin.

Tuli tänään ihan kummallinen olo kun heräsin porukoiden lattialta patjan päältä. Edellinen yö vietettiin Porissa Riksan ja Jannen uuessa kämpässä ja outoa oli sieltäkin kömpiä ylös kun on tottunut omassa matalassa majassa asustelemaan. Oli kiva tulla tänne jumalan selän taa perhettä moikkaamaan, mutta kyllä on kiva tänään lähteä takaisin kotiinkin. Tuntuu kuin ois miljoona asiaa kesken siellä ja tuhansia ajatuksia mulla onkin tässä nyt vuorokauden verran päässäni pörrännytkin. Tarttis päästä yksin jonnee istumaan ja pohtimaan. Yhden ystävän kanssa voisi kerrallaan puhua ja setviä ajatuksiaan. Tuntuupi, että jos tästä taas pidempään kestää, niin miun pieni pää sekoaa jälleen. Kait se täst... Liikaa asioita tapahtuu yhtä aikaa. Miksi taas minä? :D

Olen tässä muutamana päivänä jutellut vanhan koulukaverini kanssa Facebookissa. En ole kyseistä tyttöä tavannut ainakaan kuuteen vuoteen, vaikka olimme joskus ala-asteella hyviäkin ystäviä. Nyt ollaan sitten monen vuoden juonenkäänteet ja tapahtumat vaihdeltu ja ihmetelty kuinka paljon sitä ehtii puolivuosikymmenessä muuttuakaan. Vanha ystäväni kehui myönteistä elämänasennettani sekä onnitteli siitä, että olen päässyt elämässäni hienosti eteenpäin juuri siihen suuntaan kuin aina halusinkin. Teen juuri sitä mitä haluan ja olen matkani varrella saanut paljon hyviä ystäviä. Nämä keskustelut ovat avanneet silmäni siihen tosiasiaan, että mullahan menee ihan helvetin hyvin!

Arvostan ihmisissä avoimuutta, rehellisyyttä ja uskollisuutta. Avuliaisuus sekä toisten huomioon ottaminen ja arvostaminen ovat myös hienoja piirteitä. Hienoa on myös se, että olen nähnyt vilauksia näistä ominaisuuksista monissa ystävissäni viime aikoina. Olen saanut kokea lähietäisyydeltä kuinka helvetin hienoja ihmisiä he ovat. Arvostan ja rakastan ystäviäni käsittämättömän paljon ja tekisin monen hyväksi aivan mitä tahansa. Olen sitä mieltä, että useat ystävistäni ovat ansainneet maailmassa kaiken hyvän ja toivon todella, että he saavat osansa siitä. Uskaltaisinpa vielä sanoakin nämä sanat osalle ystävistäni päin naamaa...