IRC-Galleria

Kova painostus palkitaan viimein.

---

Oli koleahko päivä. James istui isossa hallissa autonsa ratissa valmiina jälleen uuteen uhkarohkeaan tempaukseen. Jamesilla oli erikoinen harrastus. Tai ammatti, jos sen sellaiseksi mieltää. "Tästähän minä elantoni saan", hänellä oli tapana sanoa kyselijöille. Tuo ammatti oli kilpakolarointi, tai "rysäyttely", niin kuin James ja hänen kollegansa leikkisästi asian ilmaisivat. Se on verrattavissa showpainiin, sillä ajajat pistävät alituiseen henkensä ja terveytensä alttiiksi, jotta yleisöllä olisi mukavaa.

Jamesin auto oli punainen Chevrolet Corvette, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Jotkut ajajista käyttävät törmäyksiin tuliteriä luksusautoja, mutta James ei ole niitä miehiä. Hänen logiikkansa mukaan auto pirstaloituu hienommin, kun se on ruostunut, purrut pölyä ja saanut kolhuja muutaman sadantuhannen kilometrin taivalluksen aikana. Hän oli vasta käynnistänyt "Vetten", joka murahteli jokaisella kaasupolkimen painalluksella. Hän avasi radion, jossa soi juuri Kornin kappale "Here to Stay". Ärhäkkä jumputus oli omiaan lisäämään jännittävää tunnelmaa ohjaamossa. Radalla toimitsija siirteli vielä viimeiset esteet paikoilleen. Jamesille aseteltu rata oli käytännössä suora koko matkan, mutta esteet tekivät siitä hyvin kapean. Lisäksi aivan radan loppupäässä ennen seinää olisi jyrkähkö käännös oikealle. Oikealla odottaisi sitten betonivalli, joka lopettaisi matkanteon. Kyseessä olisi siis kohtuullisen helppo temppu.

James sai lähtömääräyksen ja painoi kaasua nostaen samalla kytkimen lattiasta. Auto ampaisi liikeelle vauhdilla, josta useimmat vain unelmoivat. Hien alkaessa puskea ihon pintaan kylmähermoinen kuljettaja ohjasti autonsa hyvin lineaarista reittiä esteiden välistä kohti kaukana häämöttävää kurvia. Auto eteni vakaasti ja varmasti, ja James valmistautui tekemään käsijarrulla jyrkän suunnanmuutoksen. Yhtäkkiä hän kuitenkin huomasi, että ohjauspyörän pieni heiluttaminen ei vaikuttanut auton suuntaan mitenkään. Hän väänsi ohjauspyörää rajusti, mutta auto ei kääntynyt. Epätoivo valtasi Jamesin mielen, sillä hän tiesi, ettei pystyisi pelkän käsijarrun avulla saamaan autoaan käännetyksi oikeaan suuntaan. Hän kulki kohti rivakasti lähestyvää seinämävallia, johon hänen ei ollut tarkoitus törmätä. Asiassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta ilman kontrollia oli mahdoton ennustaa tulosta. James ei voinut myöskään jarruttaa, koska hän ei halunnut pettää yleisöä ja välittää itsestään heikkoa kuvaa. Hän alkoi laskea mielessään hetkeä, jolloin rysähtäisi. Lopulta seinä tuli kohdalle ja Corvette rämähti sitä vasten kuin kookospähkinä jaavalaisen päähän. Viimeinen asia, jonka James näki, oli valkea seinämä. Sen jälkeen kaikki pimeni.

Kun James heräsi, hänet oli sullottu oman romuautonsa sekä viidenkymmenen muun auton ja kuljettajan kanssa samaan ahtaaseen, häkinomaiseen tilaan. Hän vilkuili ympärilleen. Hän näki muut kuljettajat autojen ikkunoiden läpi ja tajusi, minne oli joutunut. "Häkki" oli täynnä vuosien varrella kisoissa epäonnistuneita kuljettajia, jotka hän tunsi oikein hyvin. Hän koki elämäntyönsä valuneen hiekkaan. Siinä häkissä istuessaan ja tuskastellessaan kohtalonsa kovuutta hän luki jälleen ties monennenko kerran autonsa muovikatosta sanat: "Made in China". Jostain häkin ulkopuolelta kuului lapsen vaimea huuto: "Joo joo, mutsi! Me kootaan Petterin kanssa enää tää yks autorata. Mitä on ruokana?"