IRC-Galleria

Howdy!

Tänään ei järin paljon tapahtumia ollut, sillä mietimme herättyämme mitä tekisimme. Päädyimme varaamaan liput Second City Toronton (www.secondcity.com) näytöksiin tälle illalle ja huomiselle (tiistai). Tämäniltainen esitys oli nimeltään "Panic! Everybody's Doing It!". Siitä tuonnempana.

Päätimme lähteä tutustumaan ensin päiväsaikaan Spadinan kiinalaiskortteliin, Chinatowniin. Hankimme Sherbournen metroasemalta Weekly Passit Toronton julkiseen liikenteeseen ja tuliterien passien turvin matkustimme Spadinaan. Lähdimme haahuilemaan Dupont Streetiä pitkin aina Bathurst Streetille (vai oliko se Avenue?), kunnes totesimme, että on ehkä parasta vilkaista karttaa. Määritimme tulevan reittimme ja menimme käväisemään risteyksen On the run -ketjun huoltoasemalla. Nopean visiitin jälkeen tulimme ulos croissanttien kanssa, mutta jouduimme hakeutumaan tankkauskatoksen tarjoamaan suojaan, koska alkoi sataa kuin 50 saavista kaataen. Lopulta juoksimme takaisin sisään, kun tuuli toi pisaroita katoksen alle. Teimme uudet ostokset ja sateen laimennuttua sopivasti otin sontikan esiin ja lähdimme käppäilemään kohti tuntematonta.

Kävimme parissa pikkuliikkeessä välillä sateensuojassa ja Bloor Streetin ja Bathurst Streetin kulmassa olleeseen PizzaPizza -ketjun ravintolaan vetäydyimme syömään pienet pannupizzat, joita täällä tunnutaan suosivan. Sen jälkeen poikkesimme tien toiselle puolelle Honest Ed's -tarjoustaloon. Täytyy sanoa, että hieno paikka. Edullista tavaraa ja elintarviketta! Mukaan tarttui energiajuoma, limukkapullo, marsipaanisuklaapötkö ja edellisten valossa pieni yllätys, 11 paunan eli noin viiden kilon käsipainot. Luulimme tosin ostaessamme, että saamme tempoa kymmenkiloisia vonkaleita, mutta pettymys oli kohtuullinen, kun äsken laskimme reaalisen painon uudestaan. :D Saa nähdä, tuodaanko nuo sitten Suomeen, mutta se on sen ajan murhe. Täällä hostellilla niitä on kiva kyllä välillä nostella.

Tulimme tässä vaiheessa jo hostellille valmistautumaan illan huumoriesitykseen. Lähdimme kuitenkin jo melko aikaisessa vaiheessa matkaamaan Blue Jays Wayn suuntaan. Kävimme matkalla naamiaisasupuodissa, jossa myytiin mm. naamareita moneen lähtöön, mutta mukaan ei tarttunut mitään. Lisäksi kävimme dollariliikkeessä, jossa hinnat olivat matalalla, joskin jotkut tuotteet maksoivat enemmän kuin dollarin. Kävimme myös levydivarissa, josta mukaan lähti kolme CD:tä. Nip/Tuck -soundtrack, Beverly Hills Cop -soundtrack ja Weird Al Yankovicin Straight Outta Lynwood -levy. Eipä ollut niitäkään kyllä hinnalla pilattu.

Ehdimme juuri parahiksi noin kymmentä minuuttia ennen esityksen alkua Second Cityyn. Varaus löytyi nopeasti ja lipuilla saimme aivan lavan vierestä pöydän numero yksi. Kesken esityksen tuli tarjoilijahäiskä häiritsemään ja kyselemään otammeko jotain naposteltavaa. Ensimmäisellä kerralla sanoimme ei, koska aika ei ollut kypsä, mutta toisella häiritsemiskerralla myönnyimme ja otimme voitoffeepähkinöitä ja juotavaa. Esityksestä jäi kuulematta pari vitsiä sällin touhotuksen takia. Itse show oli kuitenkin varsin viihdyttävä. Kuusi esiintyjää, kolme miestä ja kolme naista esittivät suman sketsejä, lyhyitä ja pidempiä, jotka liittyivät yleismaailmallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin. "I'm not the first doctor to sleep with a patient!" sanoi lääkäri toiselle. Tämä vastaa: "My God, you're a vet!" Tuossa omasta mielestäni yksi parhaista sketsikimaran heitoista. Varsinaisen esityksen jälkeen ryhmä esitti vielä improvisaatiosketsejä, jotka olivat ehkä joiltain osin jopa viihdyttävämpiä, kuin varsinainen show. Mutta tyyli pysyi kohtuullisen samana. Huomenna menemme samaan paikkaan katsomaan toisen näytelmän, nimeltään "0 % Down, 100 % Screwed", joka oletettavasti on tyylilajiltaan enemmän näytelmämäinen.

Osgooden metropysäkiltä etenimme Bloor-Yongen läpi Sherbournelle ja vetäydyimme hostellin iloiseen tunnelmaan. Täältä tähän! :)

Tervehdys!

Kirjotin tämän merkinnän jo kertaalleen, mutta se katosi bittiavaruuteen tallentamattomuuden ja sivun käyttöliittymän nihkeyden takia.

Viime yö venähti vähän pitkäksi, pääsimme nukkumaan vasta neljän aikoihin. Se venytti heräämisajankohdan kahteentoista. Pari tuntia vierähti säätä ja WWE:n Pay-Per-View -tapahtuman katselupaikkaa kartoittaessa. Kahden korvilla lähdimme katselemaan Bloor Streetin Pride-paraatia.

Jonkin matkaa kuljettuamme alkoikin jo näkyä tiesulkuja ja jos jonkinmoista kulkijaa: värikkäitä hemmoja ja emmoja. ;) Paraati ei ollut onneksi ehtinyt vielä alkaa ja juhlijat vasta odottelivat pääsyä ilmaisemaan itseään. Näppäilimme kuvia ja etenimme hitaanlaisesti kadun vartta. Lopulta paraati pyörähti käyntiin ja väriloisto alkoi. Näppäilimme kamerat pullolleen kuvia. Kulkueessa liikkui erilaisia tahoja: järjestöjä, yökerhoja, poliiseja ja jopa Just for laughs -festivaalin työryhmä vihreine maskotteineen. Erilaiset rekkalavat toisensa perään rullailivat editsemme ja lavoilta heiteltiin kaikenlaista krääsää ja karkkia. Paraati kesti parisen tuntia ja neljältä lähdimme myöhäiselle aamupalalle.

Tämän jälkeen siirryimme hostellille tarkistamaan, oliko kukaan vastannut Jounin tiedusteluun painin katselupaikasta Yahoo! Answersissä. Olihan siellä vastattu. Mutta houkuttelevin ehdotus oli hostellin pitäjän heittämä sataman tuntumassa sijaitsevaa Wayne Gretzky's -urheilukahvila, jonka omistaa kukapa mukaan kuin itse Wayne Gretzky. Päätimme lähteä katsastamaan sen, vaikkei takeita ollutkaan.

Olimme kävelleet Sherbourne Streetiä jo hyvän tovin, kun huomasimme tiellä ja tien varressa pari poliisiautoa parkissa valot vilkkuen. Poliisitäti rullaili keltaista eristysnauhaa lyhtytolpan ympäri tien poikki ja toinen viittoili ihmisiä tulemaan vikkelästi toiselle puolelle. Ihmettelimme aluksi hössötyksen syytä, mutta sitten huomasimme aivan keskellä tietä makaavan naisen, jolla oli pari ruhjetta, yksi rajukin. Kuljimme sitten nauhojen taakse ja päätimme jatkaa matkaa. Tuota pikaa kuitenkin käännyimme kannoillamme ja menimme takaisin ihmisten joukkoon ihmettelemään. Paikalla oli myös tummaihoinen miekkonen, joka alkoi jutella kanssamme tapahtuneesta. Hän sanoi naisen hypänneen viereisen kerrostalon katolta itsemurhatarkoituksessa, mutta ihmetteli naisen etäisyyttä talosta. Puhuimme, että tuuli voisi antaa etua hyppyyn ja mahdollinen ponkaisu kasvattaisi hieman etäisyyttä. Hänen mielestään Torontossa on ehkä liikaa vapaata rahaa, koska jokaisessa pienessäkin hätätilanteessa lähetetään muutama paloauto paikalle. Hän todennäköisesti kuitenkin liioitteli hieman lisäten huumoriarvoa. :D

Naureskelimme ja pohdimme asiaa melko pitkään ja paikalla kävi jokunen paikallinen kyselemässä, mitä oli tapahtunut. Eräs nainen kysyi myös mistä olemme ja saatuaan vastauksen, hän kertoi itsekin olevansa ulkopaikkakuntalainen ja käyvänsä Torontossa joka vuosi. Juttelimme tumman häiskän kanssa vielä jonkin verran ja hän oli intoutunut puhumaan politiikasta, Amerikasta ja vielä EU:stakin kuultuaan, että olemme suomalaisia. Politiikka ei ole ominta alaamme, mutta oli jampalla pointteja. Hän oli mm. sitä mieltä, että EU-maiden pitäisi järjestäytyä yhdeksi köntäksi, jotta olisimme vahvempia. Lopulta hän lähti ja päästi meidät jatkamaan matkaa. Sherbourne Street oli lähes kokonaan slummimaista aluetta, mutta sataman lähistöllä alkoi jo helpottaa.

Kävelimme ohi Mirvish-teatterin, jonka edessä oli Kanadan Walk of Fame. Tähtilaatoissa oli kuuluisuuksien nimiä, joukossa oli mm. Donald Sutherland ja Michael J. Fox. Kysyimme tietä avuliaalta turistipariskunnalta ja saimme selville, että paras oli lähteä rakentamaan reittiä Rogers Centreltä käsin. Sinne päästyämme kysyimme neuvoa joltain baseballfanilta, joka antoi selvät ohjeet. Matkalla tuli vielä vastaan koditon mies, joka sanoi keräävänsä rahaa olueen. "Voisin kertoa tuhat eri tarinaa, mutta haluan olla rehellinen.", hän sanoi. Annoimme yhteensä 13 senttiä ja hän kiitti, toivotti illanjatkot ja lähti. Päädyimme Wayne Gretzky'siin jossa sanottiin, ettei painia näytetä. Kokeilimme myös toisesta paikasta, nimeltään Stix & Stones, jossa alettiin jo järjestellä telkkareita kuntoon, mutta toivonkipinästä huolimatta maksu-tv:tä ei voitu näyttää ja meille jäi luu käteen. Vähän lihaa luun ympärille saatiin kuitenkin tarjoilijatyttösen kaiketi kehaistua meitä seksikkäiksi meidän tullessamme sisään. :)

Päätimme lähteä hostellille ja vetäytyä varhaisessa vaiheessa huoneistoomme, niin kuin sunnuntaille sopiikin. Kysyimme parilta ohikulkijalta ohjeet metropysäkille ja hyrryytimme maanalaisella Bloor-Yongen pysäkille. Sieltä kävelimme vielä arviolta puolisentoista kilometriä hostellille käyden matkalla pikkukaupassa hankkimassa tykötarpeita jääkaapin perukoille. Jouni katsoi loput painitapahtumasta netin kautta streamina. Spadinan mansikat jäivät maistamatta ja näkemättä, mutta olihan tässä päivässä juhlaa ja aktiviteettia kerrakseen! :)

Paluu astialle. Kello on nyt 1.28, eli ollaan jo sunnuntain puolella, mutta pysyttäköön päivien oikeassa järjestyksessä.

Yö oli aika hajanainen unen suhteen, heräilin itse ainakin vähän väliä. Syyksi voidaan epäillä ekaa yötä hostellissa tai painostavaa kuumuutta, mutta levotonta oli. Näin jossain vaiheessa ainakin unta, jossa joku tökkäsi sänkyä jollain kepillä ja yritin tökätä keppiä pois. Oikeasti osuinkin Jouniin, joka heräsi ja ihmetteli yhtäkkistä töytäisyä. Selittely oli vaikeaa... ;)

Herättiin siinä sitten kymmenen korvilla ja vääntäydyimme kiirettä erityisemmin pitämättä ylös. Lähdettiin katselemaan aamupäiväistä meininkiä, aikeenamme käydä ainakin kissanäyttelyssä rannan tuntumassa. Päätimme kävellä koko matkan, koska hostellin vastaanoton leppoisa ukkeli sanoi keskustan sijaitsevan noin vartin kävelymatkan päässä. Käytiin ensin pitsalla lähistöllä. Medium-kokoinen lätty olikin yllättävän tuhtia tavaraa ja totesimme sen kantavan pitkälle. Jatkoimme käppäilyä aterioinnin jälkeen ja matkan varrella eteemme osui Varsity Stadium, jossa oli käynnissä Kanadan kansalliset yleisurheilukilpailut. Päädyimme ostamaan liput katsomoon (á 20 dollaria, n. 14e), mikä oli käytännössä hienoista rahan tuhlausta, koska emme katselleet kisoja koko päivänä kuin korkeushyppykilpailun verran. Lähdimme jatkamaan matkaa.

Muutamassa mielenkiintoisessa pikkuliikkeessä tuli piipahdettua ennen kuin pääsimme satama-alueelle. CN Towerin ja Rogers Centren ohi päästyämme navigoimme Queen's Quaylle, josta löytyi etsimämme kissanäyttely PawsWay -nimisestä lemmikkieläinten hoitoon erikoistuneesta makasiinirakennuksesta. Itse kissanäyttely oli yllättävän pieni (joukossa mm. ragdolleja, siamilaisia ja cornish rexejä), mutta enemmän paikalla oli tietoiskuja eläinten hoidosta, historiasta ja ominaisuuksista. Ulkona oli pieni markkina-alue ja konserttilava, jossa esiintyi isän ja kahden pojan bluesbändi. Hienosti ja urhoollisesti jampat kyllä soittivat, mutta piakkoin jatkoimme matkaa Yonge Streetin suuntaan.

Yonge Street vaikutti pituudellaan, onhan se joskus ollut listattuna Guinnessin kirjassa maailman pisimmäksi kaduksi. Jalat alkoivat jo tässä vaiheessa olla tuhon omat, mutta taaplasimme tyylillämme pitkin asfalttia. Wellesley Streetin kohdalla ihmettelimme ympäristöstä kuuluvaa kovaäänistä laulua ja tiesulkua ja otimme asiasta selvää. Päädyimme seuraamaan Toronton Pride Weekin musiikki- ja tanssiesityksiä eturivistä festarialueella, joka oli rakennettu parkkipaikalle. Esiintymässä oli mm. muutamia Drag Queenejä, koreografi Scott Fordhamin tanssiryhmä lukuisine, uskomattomine esityksineen ja kuuluisa artisti Deborah Cox. En ollut kuullut Coxista aiemmin, mutta kappaleet tulivat tutuiksi keikan aikana. Bassot vain ottivat välillä eturivissä korvaan turhan hanakasti. Juontaja kyseli ihmisiltä, mistä päin nämä olivat ja kauimpaa tulleet saivat radioaseman T-paidan. Huusimme olevamme Suomesta ja heppu heitti meille yhden paidan. Hän muisti kuitenkin myöhemmin meidän olevan Norjasta, mutta korjasimme asian ja hän toivotti meidät tervetulleeksi Torontoon ja festivaaliin. Kaiken kukkuraksi sisäänpääsy oli täysin ilmainen! :D Bonus: eräs kuvaaja, jolla oli kaulassaan CTV Toronton avainnauha, kuvasi meidätkin videokameransa tallennustilaan. Nyt odottelemmekin CTV-kanava auki, koska tupsahdamme ruutuun, jos tupsahdamme. :)

Lähdimme eteenpäin kello yhdentoista jälkeen ja kävimme nappaamassa vielä pientä iltapalaa matkan varrella. Jonkun verran ennen hostellia vastaan tuli nainen, joka kysyi meiltä miten pääsee Dundas Squarelle. Vastasin, että olemme turisteja, emmekä tiedä, mutta Jouni vaikutti tietävän meidän olleen siellä aikaisemmin päivällä. Nainen kysyi, mistä tulemme ja vastattuamme olevamme Suomesta, hän onnitteli meitä siitä, että olemme yhtä eksyksissä kuin hänkin. Läheteltyään lentosuukon ja toivoteltuamme puolin jos toisinkin hyvät yöt, jatkoimme matkaa. Hostellin vieressä olevasta pikkukaupasta haimme vielä isot juomapullot jääkaappiin ja myyjä sanoi palaneita käsivarsiamme "lobstereiksi" eli hummereiksi. Ehkä punainen väri oli yhdistävä tekijä.

Huomenna pitäisi löytää ainakin mansikkajuhlat Spadinasta ja todennäköisesti katsastaa Pride-paraati. Palailemisiin!

Morjensta pöytään eli paikallisella slangilla howdy to the table!

Kello on nyt täällä Torontossa 23.49 ja on aika valottaa ensimmäisen päivän tapahtumia. :)

Heräsin Suomessa joskus siinä yhdeksän ja kymmenen välillä (aika monen torkkukytkimen painalluksen jälkeen). Pakkailin porukoiden avustuksella viimeiset romppeet laukkuihin ja kahdentoista korvilla lähdettiin ajelemaan kotipuolesta. Toisen travellerin, Jounin, hakemisen jälkeen lähdettiin sitten painelemaan lentokentän suuntaan. Ennen kuin olimme ehtineet Virkkalan pururadan ohi, muistin, että muovinen rahani jäi ns. toisten housujen taskuun. No, ei hätä ollut sen näköinen, etteikö kotona ehtinyt vielä poiketa sitä hakemassa. Olisi ollut kyllä varsinainen tempaus, jos olisi joutunut haahuilemaan tyhjätaskuna pitkin Ontarion sivukujia. Näin ei kuitenkaan käynyt ja Kanadan päässä lohkesi Speden laulun sanoin viisituhatta vihreäselkäistä mieheen. No, ehkei nyt ihan viittätuhatta, mutta vihreäselkäisiä nuo kanukkien väinölinnat on. :)

Kentälle päästyämme ja lähtöselvityksestä (helposti) selvinneinä istuimme lähtöportin tuntumaan odottelemaan. Kameran kanssa räplätessäni muuan venäläinen partamiekkonen murahteli jotain itsekseen meidän suuntaamme. Ihmettelimme vähän, mutta jätimme ukon omaan arvoonsa. Jossain vaiheessa hemmo kuitenkin päätti tulla istumaan meidän viereemme ja selittämään innokkaasti venäjäksi jotain, josta emme ottaneet kirveelläkään selvää. Lopulta onnistuimme erottamaan pulputuksen joukosta nimet Paul McCartney, John Lennon ja Ringo Starr sekä sanan paruski. Jotain ukko siis Beatleseistä selosti, ehkä viitaten Jounin nahkatakin aikaansaamaan rock-imagoon. Viina kuitenkin haiskahti jonkun verran...

Icelandairin koneessa Islantiin näytettiin Australia-niminen leffa, jota emme liiemmin katselleet. Juttelimme sen sijaan henkeviä ja vähemmän henkeviä.

Keflavikin lentokentällä vaihdoimme Toronton-koneeseen. Kentällä oli käppäilemässä amerikkalaisia laivaston sotilaita iso liuta, epäilemättä työkomennuksella. Erikoinen näky...

Viimeisessä koneessa olimme sitten kuin kotonamme. Lentoaika kului siivillä (sehän sattui sopivasti) Slumdog Millionaire -elokuvan parissa ja pikkupelejä tahkoten. Slumdog Millionairea täytyy kehaista tässä: mahtava, eeppinen elokuva! Suosittelen ehdottomasti! Ohjelmia ja pelejä sai katsella ja pyöritellä omaan tahtiin jokaisen penkin selkänojassa olevista multimediakeskuksista. Lennon tiedotkin olivat vain näpäytyksien päässä.

Lester B. Pearsonin lentokentällä sai jonkun aikaa pyöriskellä löytääkseen ulos, mutta sekin onnistui parin ystävällisen neuvon ja supernopean walkwayn avustuksella. Bussilla ja metrolla pääsimme Sherbournen asemalle, josta hyvin pienen kävelymatkan päässä olikin hostellimme City Guesthouse. Google Mapsin ohjeiden seuraaminen ei tuottanut tulosta, mutta ystävällinen heppu kysyi mitä etsimme ja kertoi meille paikan sijainnin. Kirjauduimme sisään, kävimme lähistöllä ruokailemassa ja pienillä ostoksilla. Huoneeseen olemme tyytyväisiä, onhan meillä oma keittiökin!

Tulipas tähän nyt kirjoitettua, katsotaan jos jatkossa olisin vähän rauhallisempi. :D

VAROITUS!!

ÄLÄ VASTAA NUMEROON 0144585299!!

SE ON HUIJAUSNUMERO JA SAATTAA AIHEUTTAA IKÄVIÄ YLLÄTYKSIÄ PUHELINLASKUUN!

KOPIOI TÄMÄ VAROITUS MYÖS OMAAN PÄIVÄKIRJAASI, ETTÄ VAROITUS VÄLITTYY ETEENPÄIN!

Kommentoi tähän NÄHTY, jos olet nähnyt minut joskus reality-maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä, lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut.

Totesin juuri, että nappikuulokkeet ei sovi komediasarjojen katseluun kannettavan ruudulta. Jokainen hymy tuntuu korvissa asti. Napit ei nyt muutenkaan tunnu erityisen nautinnollisilta, mutta että hymyillessä pitää vielä kestää nipistelyt korvakäytävässä. No, onneksi mulla on kuulokkeita enemmänkin. Ei nyt ollut enempää asiaa. :D

Voi kun netissä olisi suomalaisille auki olevia videokilpailuja useammin. Tekisi mieli tehdä pientä filmiä ja vielä jos siitä saisi vähän palkkiotakin. Olisi vähän haastetta tehdä jotain pientä projektia. Pitää seurata Youtuben kilpailuja, josko sieltä pompsahtaisi joku sopiva tsäänssi.

http://www.youtube.com/contests_main

No, eiköhän jonain kauniina päivänä mahdollisuus tarjoudu. Ja siihen kyllä tartun.

1. Avaa paint.
2. Piirrä siihen peikko, itsesi(prinsessana,haltijana tai keijuna), lintu ja puu. mutta, et saa kumittaa kuvasta mitään
3. Lisää piirrustus päiväkirjaasi ja haasta 5 kaveriasi mukaan.

haastan:

samitheberber
togepi
Afrodite_
car-ita
apinaa`