IRC-Galleria

Minulle kuuluva omaisuus on sanoistasi muodostuneet kirjat. Ne, joiden kannet ovat vaaleanpunaisella valheiden värillä päällystetyt. Kaikki sanasi, turvatut epäuskottavilla vivahteilla. Hymyillä, kosketuksilla, äänenpainoilla. Kaikella sellaisella, jolla ei enää koskaan tule olemaan minulle merkitystä.

Minulle kuuluva omaisuus on teoistasi muodostuneet painaumat kirjojen kansiin. Niihin, jotka kätkevät sisälleen jo kerran aiemmin raiskatut tavut. Ja sinä käytät niitä hyväksi, kerta toisensa jälkeen. Teet niistä arvottomia, tyhjiä. Kylmiä. Ne puristuvat painaumien väliin ja pian pyrkivät järsimään tiensä suoraan kansien lävitse. Pian valheista muodostuneet kirjat uskomattoman sinisilmäisine kansineen värjääntyvät todellisuuteen. Vereen, joka on niin tummaa, että vain tarkkasilmäisin erottaa sen juuri ja juuri punaiseksi. Painaumista syntyy suihkulähteitä, jotka kaunistavat maailmaa.

Ja siellä, niissä suihkulähteissä, minä tanssin ilman rihman kiertämää ja annan vartaloni värjäytyä todellisuuteen. Siellä minä nautin sanojesi kuollessa ja syön niiden viimeisenkin rippeen sylkemättä mitään ulos. Minä nautin tekojesi hurmaavassa syyllisyydessä enkä sääli niistä yhtäkään. Otan soihdun ja sytytän niistä jokaikisen tuleen kuunnellen kuinka ne kiljuvat korvia hivellen armoa. Niin korkealta, niin suloisina.

Enkä milloinkaan anna anteeksi omaisuuttani, jonka jätit minulle. Jonka jätit minuun, perinnöksi sinun lapsillesi. Omille pienille kullannupuillesi, jotka ilakoiden juoksevat kesäisellä maantiellä niin pitkälle kuin ehtivät ennen sateen alkua. Ja mikä sade se onkaan! Taivaallinen kaatosade, joka kastelee lapsesi saastaisimpaan vereen mihin ihminen voi koskea kuolematta. Siihen, jonka taivas oksentaa lastesi ylle vain sinun tekojesi, sanojesi tähden.

Mutta viisaus, missä ikinä se piileekään, löytää vanhan parrakkaan miehen, jonka vasen silmä on sokea. Sydämellään näkee hän paremmin kuin yksikään Luojan luomilla kiikareilla. Hän, niin hän, likainen kerjäläinen, kaivaa taskustaan tulitikkuaskin, raapaisee ja sytyttää tuleen kasan paperia. Törkyisiä sivuja, jotka hän on repinyt vaaleanpunaisten kansien välistä. Vain lämmitelläkseen yhden yön.

Tunnen silmäsi ihollani. Johtunee varmaan siitä, että tein niistä kaulakorun kuoltuasi.

"Siis beibi hei! I'm on fire!"
"Nii varmaa ku tönäsin sut nuotioo"

Ja se on hyvin hieno havainto.
Ikävä kyllä tällä kertaa en kerro sitä teille, mutta tekin olette ehkä sen tehneet.
Etenkin ne henkilöt, jotka erehtyvät selailemaan kuviani ilman, että minua tuntevat.
Jotain mikä varmasti herättäisi monessa "Voi LOL" ilmiön, mutta tuskin sentään aivan kaikissa.
Etenkään heissä, jotka hiukankaan minua tuntevat.

Halusin nyt kuitenkin ilmoittaa, että tein tärkeän havainnon!

Hän siirtää sotilaansa yhden askeleen eteenpäin. Tekee sen niin monta kertaa, ettei enää pysty ja siirtyy seuraavaan sotilaaseen. Liikuttaa sitä askeleen kerrallaan, kunnes se syödään.
Tyttö vuodattaa kyyneleen urhean ystävänsä puolesta, tarttuu sitten seuraavaan ja sama kaava toistuu.

[11:18] <Nuuni> Nii mut sit kuolen 30-vuotiaana ja alotan seksielämän tos 50-vuotiaana
[11:18] <Nuuni> mun tuleva mies siis on nekrofiili<3
[11:19] <Nuuni> sit mun hautajaisissa, jotka voi pitää vast sit ku oon 50-vuotta, niin mun mies syö mun munasarjat :))
[11:19] <Nuuni> ja sit mut pitää tuhkata ja mun hautajaisiin tulee myös klovni.
[11:19] <Nuuni> Piste.

[Ja koska Sadokas on oikeesti mun tuleva mies, se ei vaa vielä tiedä sitä]

[11:21] <Sadokas> Mä siis painan sua ku oot ollu arkussa 20 vuotta
[11:22] <Sadokas> ja sit syön sun munasarjat
[11:22] <Sadokas> :) <3
[11:22] <Sadokas> Olen aina halunnut tehdäkkin niin
[11:22] <Sadokas> vitsi Nuuni, kiitti <3


~~~~~~~~~~~~

14.4.07
[22:04] <Sadokas> Nuuni on aina ollut tuollainen
[22:04] <Sadokas> eikä Nuuni hoitoo tarvii
[22:04] <Sadokas> Nuuni tarvii miehen jota voi rakastaa <3 <3

~~~~~~~~~~

24.02.07 20:47 <Sadokas> R.I.P hyvännäköinen nuuni :'(

Nämä pääni sisällä lojuvat paperit
myttyinä sellini lattialla.
Niihin kirjoitetut sanat heräävät henkiin
kuin en olisi niitä koskaan kahlinnutkaan.
Ja tahdon vain tietää mihin järjestykseen laittaisin ne.

Sivunumerot, liian pienellä painetut,
irvailevat miltei huomaamatta.

Enkä jaksa sukeltaa keskellä sitä hävitystä.
Terävät lehdet viiltävät haavoja kasvoihini.
Enkä uskalla ajatella sitä suttuisen käsialan raiskaamaa valkeutta.
Veriset pisarat sotkevat musteen jo kolmatta kertaa.

Ja minä käännän selkäni sille kaikelle,
teeskentelen ettei sitä ole.

Eikä olekaan
Jos en niin tahdo.
Minulle, ei ole.
Mutta muille

Se on.

Hän oli saanut nimekseen Rakkaus. Eikä siksi, että hän olisi symboloinut jotain suurta kahden ihmisen välistä tunnetta. Ei siksi, että häntä olisi rakastettu.
Rakkaus oil täynnä viiltoja, mustelmia ja verta vuotavia haavoja jo ennen kolmea ikävuottaan. Hän ei ollut täydellinen. Ei kelvannut kenellekään.
Rakkaus oli sokea. Rakkaus oli tunnoton. Rakkautta epäiltiin sydämettömäksi.
Hän poltti kaikki tielleen astuneet.
Hän repi riekaleiksi ne, jotka pyrkivät hänestä välittämään.

Heitä kiehuvaa vettä kasvoilleni.
Polta ne pois tästä maailmasta.

Anna veren valua rinnoilleni
järsityn kaulasi syvimmistä haavoista.

Pyyhi pois irvikuvat niistä,
joita luulin hetken tärkeiksi.
Anna kasvot takaisin niille,
joista en edes vielä tiennyt.

Ja pelasta minut siltä yksinäisyydeltä,
johon vajoan yhä syvemmälle
ja syvemmälle.

Kerro, että edes sinä ajattelet minua joskus.
Että edes sinä soitat minulle joskus.

En minäkään aina jaksa yrittää
ulospäin.
Yksin ainakaan.

Eikä maailmassa ole muuta rumaa kuin minä kera tuhansine yhtä rumine kasvoineni.

Kävelen pois päin tähdistä
toivoen Kuun nousevan valaisemaan
tätä liukasta tietä
tänä yönä.

Irtaudun hitaasti entisestä
etsien jotain mitä ei siellä ole
Ja painan paheen
huulilleni.

Mitä helvettiä oikein tapahtuu
siellä tähtien luona
valoloisteessa
tänä yönä?

Miten helvetissä löydän tieni takaisin
sinne tähtien luokse
Kuun valoon
Itseni?

Vai jatkanko vain tätä tietä
pois tähdistä pimeään
toivoen löytäväni
Jonkun?