IRC-Galleria

NUUSKAN TÄYSKIELTO SUOMEEN?Keskiviikko 10.12.2008 20:37

Kyseisestä asiasta päätetään tänään. Mielestäni on kohtuutonta että nuuskan myynti ja maahantuonti kiellettäisiin suomessa yksityishenkilöiltäkin kokonaan, samantien voisi kieltää sitten myös tupakan (Joka tuottaa, toisin kuin nuuska, haittaa myös sivullisille) ja alkoholin, aiheuttaahan sekin paljon kuolemia ja ihmisiä pitää suojella vaarallisilta aineilta valtion taholta, itse kun he eivät ymmärrä. Miksei samantien pistetä pannaan myös rasvaisia ruokia ja sokeria, tuhoaahan se kansan terveyden ja nuorten hampaat. Eiköhän historia ole todistanut että kieltolaki ei koskaan toimi. Pohditaan miksi nuuska pitäisi kieltää myös yksityishenkilöiltä ja sen myynti ruotsin laivoilla tulisi lopettaa? Kultadubloni ja papukaijamerkki sille joka osaa kertoa miten nuuska vahingoittaa muita kuin itse käyttäjää. Ja miksi nykyinen yhteiskunta on näin yliholhoava? Mitä kansanterveydellisiä haittoja on nuuskan käytöstä? "Suusyöpäriski kasvaa" on yleisin selitys nuuskan epäterveellisyydelle. Ja höpönlöpön, miksi ruotsissa, jossa n. joka neljäs nuuskaa säännöllisesti on EU-maiden pienin suusyöpä prosentti. Ja turhaanko ruotsissa on nuuskapurkeista jo poistettu syövästä varoittavat tarrat, vaikka kyseinen maa onkin muuten yliholhoavampi kuin suomi. Samassa kokouksessa päätetään samalla tupakankin myynnin muuttamisesta. Jos se menee läpi, pidetään tupakka tästä lähtien piilossa kaupoissa, ns tiskin alla, ja tiskillä on vain listat tupakkatuotteista. Poissa silmistä, poissa mielestä? Peruspalveluministeri Paula Risikko on vahvasti nuuskan kieltämisen kannalla, tiedotusvälineille hän ei vaan ole enempää halunnut asiaa kommentoida. Myös Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sirpa-Asko Seljanvaara antaa asiasta oman näkemyksensä, joka huokuu asiaan perehtyneisyyttä ja tietoisuutta nuuskan vaaroista: "Se on erittäin vaarallista toimintaa. Nämä ihmiset eivät ymmärrä, mistä on kyse." Hienosti sanottu. Julkisuuteen hän päästi myös toisen asiantuntevan ja asian läpikotaisin selittävän lausunnon: "Nuuskan käyttö on muoti-ilmiö pohjanlahden rannikon ruotsinkielisissä kunnissa. Mutta nuuskan salliminen on kerta kaikkiaan rikollista. Se on kamalan vaarallinen aine." Lääkärinäkin (Alana plastiikkakirurgia) 80-luvulla toiminut Asko-Seljavaara tietää kertoa. RKP on ilmoittanut taistelevansa nuuskan puolesta mikä sai ystävämme Asko-Seljavaaran kertomaan myös tästä oman mielipiteensä; "Rkp:n edustajat yrittävät kalastella suomenruotsalaisten ääniä." Hyvin järkeilty! Onneksi edes jotkut ovat osanneet nousta näyttämään mielipiteensä myös nuuskan säilyttämisen puolesta, Astrid Thors esitteli hiljattain lehdissä suomeen, tuttavilleen tuomaa nuuskatornia. Lehdet mustamaalasivatkin heti Astridin "NUUSKAKURIIRIKSI" ja mollasivat häntä myös muilla nimityksillä, aivan kuin hän olisi salakuljettanut huumeita. Ennenkuin alatte tähän laittamaan kommenttia tyyliin "Hyvä vaan jos kielletään se paska", miettikää mitä henkilökohtaista teillä on nuuskaa kohtaan, MIKSI se pitäisi kieltää. Nuuskan käyttö on jokaisen oma valinta ja se ei, kuten jo sanoin, vahingoita ketään muuta millään tavalla. Kiitos ja anteeksi.

[Ei aihetta]Torstai 04.12.2008 00:33

Kotiteollisuus - Iankaikkinen.
Olen ylpeä. Opin soittamaan sen puolessa tunnissa. Sanottakoon kuitenkin että helpoin tsipale ikinä :Dddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddd

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 02:24

Hiusten kuivaus mahdotonta - Harkitsen vakavasti parturia.

[Ei aihetta]Perjantai 28.11.2008 00:54

.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.11.2008 22:11

Asiat jotka vituttaa, osa 1:
Jos kirjotat kaks(?) kertaa niinkin arvostettuun ja laajalevitteiseen lehteen kuin ITÄ-HÄME!!1 _EI_ tee susta pesunkestävää, kaikkitietävää journalistia jonka omat näkemykset ovat aina oikein ja joka on ihmisenäki helvetin hyvä. Esimerkkinä; Okei, mun kuva on ollu itä-hämees monta kertaa ja mut on mainittu siinä... PERKELE! Mähän oon julkkis! Rupeen kulkee kadulla aurinkolasit päässä talvisinkin ettei fanit tuntis mua ja repis kappaleiksi. Ja edelleenkin; jos et itse "harrasta" jotain, ei se tarkoita että kaikki muut, jotka näitä nimeämättömiä aktiviteetteja tekevät, olisivat paskoja ihmisiä, joille kaikille on muodostunut, tai ainakin muodostuu tästä aktiviteetista ongelma. Kiitos ja anteeks.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 22:41

Dont know.. dont know..

[Ei aihetta]Tiistai 28.10.2008 01:02

Tää on omistettu vain sulle <3

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 01:25

ääh. plääh. vitti.

[Ei aihetta]Perjantai 10.10.2008 02:06

Kiitos team HASSU! Lou reed - Perfect day :)

Kieltäkää eläimet lailla!Torstai 09.10.2008 03:36

Tälläinen, valkohäntäinen metsäkauris (Capreolus capreolus) meinasi koitua hetki sitten Ottopojan kohtaloksi. Ajelin kotiin iha niinku normisti niinku, painoin kaasua ja luottoratsuni lähti motokrossiradan jälkeen huimaan 40km/h laukkaan, bensa haisi ja ilmassa oli suuren moottorijuhlan huumaa! Hetken päästä noin 50m edelläni tien yli loikki erikoisen näköinen otus. Lähestyessäni paikkaa jossa otus hyppeli tien yli, käännyin katsomaan tien sivuun josko tämä luontoäidin taideteos olisi jäänyt passiin ojaan tai metsän reunaan, katsoin synkeään syksyiseen metsään vain hetken, samalla porhaltaen ratsullani kiitolaukkaa, tuulen nipistellessä kasvojani. Käänsin katseen takaisin tieheni ja kappas, edessäni vilahti toinen otus, tällä kertaa hieman lähempänä. Ajovaloni valaisivat juoksevan karvaturrin keskivartalon. Otus nimittäis ajoitti tienylityksensä juuri kun olin tulossa sen kohdalle. Tästä syystä metsäkauris, tuo luonnon oma taistoturrikka sojahti edestäni noin metrin päästä, jättäen näinollen törmäyksen mahdollisuuden hyvin suureksi. Jos olisin törmännyt kyseiseen pohjolan antilooppiin, olisin lentänyt asvalttiin todennäköisesti ns. "Saatanan lujaa". Jos olisin menettänyt tajuntani, minut olisi löydetty vasta aamulla ja jos olisin selvinnyt muuten melko vähäisillä vammoilla, olisin muotitietoisuuteni takia (Say no to pitkätkalsarit!) vähintään paleltunu i död, eli vapaasti suomennettuna kuallu. Siksi annankin kunnian henkeni säilymisestä rakkaalle ratsulleni, El Keeway keskittymiselle! (Vapaa suomennos sanasta focus) KIITOS ETTÄ OLET NIIN HIDAS <3

ps. Jos joku luonnontieteilijänä tai wikipediastina kunnostautunut kansalainen haluaa korjata käsitystäni metsäkauriiden olemassaolosta suomessa, voitte vapaasti ottaa yhteyttä!