Annoit minulle voikukan tuhansien joukosta
Kutsuen sitä arvokkaimmaksi lahjaksi
Mutta miten noin arvoton
Voisi merkitä minulle mitään
Saisinko sinut omakseni kullalla ja mammonalla, kysyit
Voisitko luottaa minuun ilman sormusta
Ihmistä ei voi omistaa
Mutta ihmiselle voi antautua
Jos vain naiviimpi olla voisin
Puhtaasti rakastaisin
Lapsen lailla
Sinuun luottaisin
Jos vain naiviimpi olla voisin
nuoren lailla rakastaisin
kuin ensimmäistä kertaa
täysin uskoen
Osoitit minulle niityn
Joka oli täynnä voikukkia
Olisitko minun, jos olisin sinulle taakka
Köyhä sairas ja kelvoton
Osoitit minulle järven
Johon laskeva aurinko peilaantui
Minä olen antautunut sinulle, lausuit vielä
Ja me hiljenimme
Jos vain naiviimpi olla voisin
Puhtaasti rakastaisin
Lapsen lailla
Sinuun luottaisin
Jos vain naiviimpi olla voisin
nuoren lailla rakastaisin
kuin ensimmäistä kertaa
täysin uskoen
Pidin kädessäni voikukkaa tuhansien joukosta
Säilytän sen aarteenani ikuisesti, lupasin.