tyhjä
hetki taas aikaa kulunut että on kirjoittanut päiviä ja niiden tapahtumia , olotiloja ja tunteita muistoina hetkistä joita kokee ja kokee uudelleen ja uudelleen. Jatkuvaa looppia elämä.Päivät heräävät ennenkuin sinä edes olet mennyt nukkumaan. tässäpä on aikaa olla tekemättä mitään paljon kunnes se loppuu silloin alkaa vasta tekemättömyyden kohtaaminen. Ajatus, tänään menin kauppaan ja totesin taas että ulkoinen maailma on sekaisin. Minä olen sekaisin. Mutta sentään tajuan kaiken järjettömyyden ja en yritä järjestää sitä paikoilleen joita ei ole.Tiedätkö pienet hetket ihmiset tavarat ja energia. Yksi ajatus ennen saapumistasi paikkaan joka ei ole vielä todellinen sinulle ennekuin saavut sinne. Silloin se saattaa materialisoitua. Ihmiset ja niiden välinen suhde , kommunikointi . Vaikutus muihin ajatuksella ja niiden vastaanottaminen ja lähettäminen. Tänään siis menin kauppaan ja mietin että kohtaan siellä erään ihmisen. tosin visualisoin sen toiseen kauppaan. mutta siellähän se silti oli. Yksinkertaista mutta niin hymyilyttävää todeta asioiden toimivuus joita ei vain voi todistaa.En tiedä vastaanotinko energiaa ja siten intuitiolla sain vai loinko tapahtuman mutta miksi juuri sillä hetkellä miljoonista hetkistä joissa olisin voinut tehdä jotain toisin ja erilailla ja siten syntyä erihetkeen. Mutta siinä se oli. tyhjyyteen heitetty ajatus materialisoitui tiedoksi epävarmuudesta.Ihmisen tajunta ylläpitää todellisuutta niin he sanoivat.Tunteet ovat kaikkeus. en tiedä mistään mitään ja olen onnellinen siitä. en jaksa pyöriä egon loopeissa todistelusta ja älyllisestä urpoilusta koostuvasta rakennelmasta. Miten laitan kiinni vastaanottimen. Kuin puhuisi itselleen jatkuvasti ääneen.puhuisi asioita joilla ei ole mitään sanomaa. kysymyksiä itsestään ja vastaamista mutta ei sen uskomista.Kuka on antanut minulle luvan ymmärtää itseäni sen verran että olen tuhonnut rakenteeni täysin. Ehkä se on vapaus mutta tällä hetkellä se on kituvan olennon taistelua pienen tietoisuuden sätkintää kuolemaa vastaan. Elämä. Ajatus. Syntymä. en tiedä. kirjoitin jotain päivällä. nyt on mieli levoton mutta rauhallinen. levottomuus ilman ahdistusta. vapaus. kirjoitus : Kävellessäni sateen ja pimeyden luomassa kylmyydessä,minä kietoudun suruun.Puen liikkeessä olemukseni näkymättömäksi, saadakseni maailman itselleni menen piiloon elämää.Kaikkien olemukset puhtaana näytelmänä. Voisin ottaa lapion, haudata ihmisen jota kohtaan tunsin suurta lämpöä.Hengittäen viimeisen kerran menneisyyttä.Eihän kukaan haluaisi kuolla jos maailma ei olisi tehty elämää varten.
Hetket jolloin otan vasaran käteen ja pahoinpitelen lommoja takaisin suoriksi. Silti se ei poista sitä että tietoisuus on varmaan maailman paskin autonkuljettaja.Miljoonat ajavat sokeina kohti harhaisia mainoksia elämästä.Silmistä hohtaa sama lämmin tarina minkä jokainen on saanut synnyttyään ja kuoltuaan nykyisyyteen.Unohdus ja tottuminen ovat jo kotimme.Kotiin ei pääse elämä ja sen monimuoitoiset hahmot.Olemmehan surullinen tietoisuus yksin maailmassa.Henkisyyden mcdonalds on turvallista , massojen kaunista tanssia.