Olen viimeaikoina viettänyt aika paljon aikaa yksin. On ollut paljon ongelmia tässä mittaamattoman ajan sisällä käsitellä omia tunteitaan elämän erilaisia muotoja kohdatessa.
Se on johtanut siihen että olen ollut erittäin vihainen. Olen löytänyt jostain sen loputtoman patoutuneen vihan kanavani ja kun saan sen auki tuntuu että se ei lopu.
Mutta tässä on se huono puoli että viha kuluttaa ja pahasti. Voimat ovat loppu usein hetken vihaamisen jälkeen ja lopulta sen tietoisuuden kadottamisen jälkeen jaa vain avuton ja hieman hukassa oleva olotila. Mietin että ei tässä tunteiden teleportaatiossa ole mitään järkeä koska menetän vain jotain osaa minuudestani ja rikon sisäisiä lupauksiani ja sääntöjä. Ainoa hyöty siitä on sen puhdas purkaminen eli vihan vapautuminen mutta sekään ei jätä mitään
prosessoitavaa minulle koska viha on niin vahva tunne että se valtaa kaiken ja täyttaa aistit.
Itselleen on huomattavan vaikea kommunikoida.Mutta suuren työn avulla kyllä tiedostaa omat heikkoutensa ja lukkonsa joita voi lähteä availemaan jollain tasolla. Se vaati aikaa yksin mutta lopulta olen tajunnut sen että jos jotain haluan oppia niin se että on yksin ei ole se pysyvä ratkaisu. Kehittyminen ihmisenä vaatii ajoittaisia käyntejä muiden samankaltaisten luona.
Koska se on varsin totta että ihmiset ovat peilejä ja näet itsesi ja samalla purat harhasi jotka yksin ollessasi olet rakentanut. Astut niin sanotusti todellisuuteen koska silloin on muitakin määreitä kuin sinun mielesi ja egoistiset kuvitelmasi joita syntyy kaikille jossain määrin
niin kauan kuin ovat mielensä kanssa tekemisissä keskiverto ihmisen tasolla.
Usein pyrin elämään aika analyyttisesti ja prosessoin kaikkea joten tunteet jäävät vähän
ehkä kaiken tämän alle.Mutta viimeaikoina olen huomannut että tunteet eivät
ole kuitenkaan poissa ne ovat vain sivulla ja analyysini rajallisuus aiheutta lievää
putkitajuntaa.Onneksi on alitajunta joka auttaa paljon meitä kaikkia vaikka irrottaisimme
kaikista ajattelun toiminnoista. Koen usein itseni jonkinlaisena tarkkailijana joka hakee neutraalia asemaa kaikkeen. Pyrin näkemään asiat niin kuin ne ovat ja ehkä tätä kautta minimoimaan egon puuttumisen ajatuksiin ja liiaksi tunteisiin. Tarkoituksena olisi tiedostaa asiat niinkuin ne ovat ja sen kautta eritellä totuudet ja harhat toisistaan. Tätä kautta näkee ihmiset ja asiat niinkuin ne ovat jollain tasolla puhtaina samanlaisina olentoina
joilla on vain samat ongelmat eri muodoissa. Olisi hienointa jos emme ottaisi kaikkea niin henkilökohtaisesti vaan voisimme olla ja tajuta sen yhteyden mitä meissä on.
Ymmärtää sen että olemme täällä kasvamassa ja me sisällämme kaikki
ne hyvät ja pahat elementit joista rakennumme. Ja jos huomaa että ystävä on menossa on rakentunut jotenkin epäsuotuisasti niin huomauttaisi siitä että että "hei rakennelmasi on hieman väärä ja se aiheuttaa sinulle ja ihmisille ympärilläsi huonoja asioita jos jatkat sen kokoamista." Hieman kuin ystävä toiselle sanoo "hei sulla on jotain likaa naamassa"
ei kukaan siitä loukkaannu. Mutta mentaalinen maailma ei taida olla ihan niin helppoa.
Kaikki on henkilökohtaista ja ihmiset saavat kauheita ongelmia siitä mikä on oikein ja väärin.
Heillä on kunniansa ja pienestä asti rakennetut maailmansa ja omat itsekeskeiset elämäntapansa. Suurin osa kuten minäkin on aivan päin vittua rakentunut ja nyt sitä pitäisi sitten selvitellä itseään. Mutta suurin ongelma ehkä on se että koen elämän aika hulluna ja mielenkiintoisena asiana. Mutta tuntuu että en kuulu tänne koska tämä on niin järjettömän outoa. Yritän kovasti seurata polkuani, omaa todellisuuttani omalla henkisellä tavallani.
Tosin siihen ei ole paljoa ohjeita ja en tiedä paljoa mitä tehdä. Minulla on helvetisti pelkoja erilaisia asioita kohtaan ja psyykkeni tasapaino ei ole mikään vahvin. Mutta päätin joskus kasvaa soturiksi ja nyt olen kohdannut vihani. Olen ollut väärällä tavalla vahva.
Jonkinlaisen egosoturin tietä olen kävellyt. Ei tiedä minne tästä päätyy. Mutta tiedostan kuoleman hyvin vahvasti en tiedä milloin mutta tiedän että kaikki joutuvat muutoksen alaisuuteen. Vahvimmat soturit , elämän läpi loistavat tulisielut ja henkiset opettajat.
Kaikki jotka ovat kuolemattomia meidän silmissämme kuolevat. Jättävät fyysisen kehonsa.
Kokevat meidän kuolemamme. Ainoa asia mitä ymmärrämme ja siitäkään emme tiedä mitään.
Tämän hetkinen tarkoitukseni on opetella tuntemaan musiikki jotta voin paremmin ymmärtää
mitä soitan ja miten soitan. Ohella tietenkin vain kulutan aikaa erilaisin hedonistisin keinoin.
Sosiaalisesti olen aika epävarma ja haluan olla vain yksin.
On kokoajan hieman tyhjä olo ja etsin jotain kuten aina.
Kaikkien henkisten harjoitusten tekeminen on vaikeaa.
Keskittymiseni on aina ollut huono.
Vaikea aloittaa asioita ja saada ne loppuun.
tuhat projektia yhtäaikaa.