IRC-Galleria

...kun ihminen ensimmäistä kertaa oppii jäljentämään kuulemaansa parin vuoden ikäisillä aivoillaan ja yhdistelemään sanoja eri merkityksiin.. Ja kun ihminen oppii puhumaan ensimmäistä kertaa elämässään. Miltä se mahtoi tuntua? Mihin sitä voi muka verrata?

Tieteilijöiden mukaan näytän 21 vuotiaana tältä:

Sanalla "pinnallinen" on hämäävän negatiivinen sävy: ihmiset rakastavat melodioita, seksiä, huumoria ja kuvallista kauneutta... Mitä pahaa siinä on?

...ja silti se kuulostaa aina yhtä jumalalliselta :'D

http://www.youtube.com/watch?v=YEMeBTmiX4g

..mutta tämän hetken tuntumalta top 3 parhaimmat levyt listallani (in no particular order) ovat:

Soundgarden - Superunknown

King Crimson - Red

Soundgarden - Louder Than Love

"Liikaa on liikaa, mutta kohtuus on liian vähän"

Ihminen on aina pyrkinyt saamaan uutta tietoa ympäristöstään, sillä kuten sanonta kuuluu, “ihmisen suurin pelko on tuntemattoman pelko”. Siispä ihminen pyrkii vähentämään tietämättömyyden tuomaa pelkoa ja hämmennystä hankkimalla tietoa ympäristöstään. Näiden premissien nojalla voisi siis päätellä, että ihminen saa mielenrauhaa ja tyydytystä aina, kun on oppinut jotain uutta. Mutta vain siihen hetkeen saakka, kunnes päähän syntyy seuraavat kymmenen uutta kysymystä parin aiemmin ratkaistun tilalle.

Jotkut myös sanovat, että blondeilla on aina hauskempaa, ilmeisestikin viitaten siihen, kuinka tyhmät ja yksinkertaiset ihmiset eivät joudu potemaan maailman ihmeellisiä ja pelottavia kysymyksiä. Sen sijaan he voivat nauttia elämästään aistillisin tavoin: kuunnellen hienoa musiikkia, näkemällä yksinkertaisen kauniita asioita, tuntemalla seksin tuomat tunteet, haistamalla tuntemattomien ihmisten tuoksut bussiterminaalissa, maistamalla maailman makuja.

Mutta jos kerran blondeilla on aina hauskempaa, miksi sitten muut, ”fiksummat” ihmiset sitten kiduttavat itseään lisäämällä tiedonnälkäänsä? Luulisi nyt fiksumman tietävän paremmin. Voi olla että he nauttivat haasteesta, tai haluavat kenties nähdä, kuinka pitkälle pääsevät selvitellessään maailman vaikeita arvoituksia. Toisaalta sekin on mahdollista, että he eivät yksinkertaisesti ajattele dilemmaansa, tai ainakaan osaa reagoida siihen millään tavalla. Ehkä he vain keskittyvät nykyisiin ongelmiin ja vasta ne ratkaistuaan katsovat kohti seuraavia.

Uskon, että kaikki ihmiset luovat alitajunnassaan ikään kuin illuusioita mielensä muuriksi, jotta he säästyisivät niiltä tietyiltä pelottavilta faktoilta, jotka voisivat potentiaalisesti murtaa heidän ajatusmaailmaansa. Uskon myös, että jos ihmisen moraalinen maailmankuva murtuu tai häiriintyy hänen tiedostettuaan jonkin ikävän faktan, kyseisen henkilön identiteetti myös heikkenee. Sama koskee myös niitä henkilöitä, jotka ovat luvanneet itselleen lopettaa tupakoimisen, mutta ovatkin sitten sortuneet ja pettänyt itsensä ja omat odotuksensa. Itselleen tehdyn lupauksen rikkominen heikentää identiteettiämme vahvasti, ja on helposti verrattavissa siihen, kun joku huomaakin alitajuisesti salaavansa ikäviä asioita itseltään, ja joutuu ottamaan ison iskun vakiintuneisiin moraalisiin arvoihinsa. Joillakin voi kestää hyvinkin pitkään uusien moraalisten arvojen sisäistämisessä ja omaksumisessa.

Niinä hetkinä, kun oma henkilökohtainen maailmankuva murtuu, on lyöty olo, ja tuntuu jotenkin petetyltä. Näihin salattuihin asioihin voidaan laskea esimerkiksi se, kun ei ikinä haluta näkevän vaikkapa koiranpentuihin kohdistunutta väkivaltaa, vaikka loppujen lopuksi ”söpön” uhrin tuntema tuska on mitä luultavimmin sama kuin rumalla kalalla. Uskon, että monet turkistarhausta protestoivat ihmiset eivät ole ikinä tulleetkaan ajatelleeksi kuinka paljon yleisempää kalanpyynti on. Siinähän sitä kärsimystä vasta onkin, tuhansien kalojen hidas kuolema jonkun kalanpyyntialuksen kannella, kaikki saman verkon vankina. Mikä ikävintä, kaikki kokevat sen kuolintavan, mikä on monelle ihmisellekin kaikista kamalin: hukkumiskuoleman. Mutta koska turkistarhauksessa kärsii ne kaikkein söpöimmät eläimet, se saakin eniten huomiota ja kritiikkiä. Siitäkin huolimatta, että turkistarhaus on melko ekologinen tapa tuottaa vaatteita.

Mutta voisiko sen luokitella hyväksi asiaksi, että salaamme itseltämme näitä kamalia asioita? Onhan sekin totta, kun sanotaan että joskus valehteleminen on oikein. Miksei se voisi olla oikein kohdistuessaan omaan mieleen? Monet ihmiset tuntuvat saavan voimaa elämäänsä itsensä petkuttamisen avulla. Esimerkiksi ne, jotka ovat menettäneet rakkaansa, ja ovat saaneet kuulla meediolta, että rakkaallansa ei ole hätää tuonpuoleisessa. Meedio toimii tässä tilanteessa vain eräänlaisena auktoriteettina ja samalla apurina, joka auttaa uskomaan vaikeisiin asioihin. Meedion tarkoituksena on myös osoittaa rakkaansa menettäneelle, ettei hän ole sekaisin päästään kun uskoo, että rakkaansa on paratiisissa kaikkeine hupeineen ja elämyksineen, ilman huolen häivää.

Vaikka sitä kuuleekin mitä oudoimpia selityksiä ja lohdutuksia traagisen tilanteen tullessa, niihin silti tahtoo uskoa. Niihin on pakko uskoa. Sillä kun on menettänyt jotain tärkeää, ja toivo ja elämisen halu ovat alimmillaan, on luonnollista, että ihminen hakee lohdutusta saadakseen voimia jatkaa elämistä. Oli lohtu mikä tahansa. Itsekin pohdin näitä asioita joita salaamme itseltämme suojellaksemme itseämme, ja silti teen sitä itsellenikin. Joka päivä kymmeniä, ellen satojakin kertoja. Se on osa ihmisen luonnetta, jolle järki ja logiikka jäävät monesti heikommaksi osaksi. Jos olisin tästä lähtien aina vilpitön itselleni joka asian suhteen, olisin luultavasti ennen pitkää huomattavasti surullisempi, kuin mitä nyt olen.


Tieto lisää tuskaa, valheet eivät. Ainakaan jos ne osaa pitää salassa, itseltään tai muilta.

Tunnelmia ja tuntemuksia värähtelystä - melko alkeellista nautintoa?

Olen miettinyt, miksi musiikki kuulostaa siltä miltä se kuulostaa. Musiikki voi kuulostaa surulliselta, iloiselta, vihaiselta, huvittavalta tai se voi olla tunnelmaltaan jotain muuta. Annamme sille mielissämme persoonan, jonka valinta perustuu... -- mihin se perustuukaan?

Yritin joskus järkeillä, miksi on olemassa duureja ja molleja. Miksi musiikilla on ilmeitä? Uskoin, että musiikin luonteen tulkitseminen perustuu aiempiin, historiassamme totuttuihin mieltämyksiin, jotka olemme perineet kulttuurimme kautta.
Mutta mistä nämä mieltämykset ovat saaneet syntynsä?

En koe musiikin tulkintaa enää ollenkaan itsestäänselvyytenä. Miten tietynlainen, suunnitellun mukainen värähtely voi kuulostaa joltain sellaiselta, jolle voi antaa oman luonteen? Miltä esimerkiksi Mozartin "Taikahuilu" olisi kuulostanut luolamiehille? Koko musiikin käsite alkaa kuulostaa minulle kokoajan vain entistä yliluonnollisemmalta, niin vaikeaa sen rationalisoiminen on.

Entä sitten kun "iloinen" ja "surullinen" eivät enää riitä tunnelman sanalliseen kuvailuun? Pian tuleekin se tippa linssiin, kun huomaa, kuinka avuton sitä onkaan sanojen kanssa. Se tietty kappale tai levy täytyy vain kuunnella itse, jotta käsittää. Eivätkä kaikki tietenkään koe sitä samana. Sinänsä surullista, mutta ehkä ajattelen asiaa liian subjektiivisesti. Mielestäni musiikissa parhaimmat tuntemukset ovatkin juuri niitä euforiatäytteisiä, joita ei vain voi sanoin kuvailla. Niitä saadessaan ottaakin monesti sydämestä. Ja sekös vain korostaa musiikin kyvyn ainutlaatuisuutta.

Mutta miten voikaan kuvailla värähtelyä?
Sanat eivät värähtele musiikin tavoin.

Luin netissä julkaistun amerikkalaisen blogiartikkelin, joka käsitteli taannoin pelattua Super Bowlia - osittain ainakin.

Nimimerkillä MJD kirjoitellut toimittaja kirjoitti blogissaan valitellen siitä, kuinka häntä surettaa kun SB:n jälkeisessä voittoparaatissa ei nähty voittoa juhlivia naisia yläosattomissa tapahtuman televisioinnin vuoksi. Tästäkö näille toimittajille maksetaan? (sivusto siis ei ole MJD:n yksityinen.)

Maailman tiiveimmin seurattu urheilutapahtuma on pelattu ja tämä Yahoo:lle työskentelevä toimittaja ei voinut keksiä yhtään kiinnostavampaa tai osuvampaa aihetta kirjoitukselleen? Tälläiset mielipiteet kuuluvat omaan yksityiseen päiväkírjaan, tai ainakin jollekin vähemmän virallisille sivustoille. Mielestäni erittäin noloa.


http://sports.yahoo.com/nfl/blog/shutdown_corner/post/Suddenly-I-m-not-as-happy-about-the-Saints-beat?urn=nfl,218563

The dark ceiling,
Covered with stars

A lonely feeling,
When looking at Mars

What is it that makes us so small?
As our cries are but a distant call

What is the meaning of life?
To have children with a pretty wife?

Who sets the goals,
Some faggotty souls?