IRC-Galleria

Tänä päivänä ihminen voi selvitä pitkiäkin aikoja urbaanissakin ympäristössä tapaamatta yhtäkään ihmistä, kunhan ruokaa vain riittää. Ruokakauppa ei nimittäin vielä taida toimia internetissä. Tosin ihmisten tapaamiset voi minimoida tilaamalla pizzaa. Tätäkään kohtaamista ei mielestäni voi sanoa tapaamiseksi, koska se on vain kohtaaminen jonka tarkoituksena on vaihtaa se lätty valuuttaan.

Tosin ei ruokakaupassakaan käynti varsinaisesti ole mielestäni ihmisen tapaamista, jos puhutaan pelkästä kassalla asioimisesta. Suurin vaara ihmisten ilmoille uskaltautumisessa onkin, että joku saattaa tunnistaa sinut ja pahimmassa tapauksessa puhuakin sinulle. Viimeistään siinä kohtaa, kun vastapuoli heittää sinua "moro":lla, olet paskonut housuusi ja etsit pakokeinoa tästä sosiaalisesta helvetistä: keskustelusta.

Mutta ei hätää. Kun tarpeeksi usein juokset karkuun heitä, joita joskus peruskoulussa kutsuit kavereiksi, eivät he enää välitä tervehtiä sinua. Tämän jälkeen kaikki ihmiskontaktisi ovatkin se karvakätinen kebabin tekijä ja se kassaneiti, jonka kassalle menet aina naamakertoimen mukaan.

Kun ihmiskontaktisi tietokoneen ulkopuolella ovat näinkin rajoittuneet, unohdat pian miten ihmisille puhutaan. Kun jossain vaiheessa huomaat sen vakikassaneitisi vähän hymyilevän sinulle, alatkiinnostua hänestä. Otat ehkä hänestä salaa valokuvan jota katselet joka ilta ennen nukkumaanmenoa, ehkä jopa tyydytät itseäsi sitä katsellen. Mietit päivittäin mitä sanoisit kassaneidillesi, jotta hän huomaisi sinun olevan hänestä kiinnostunut. Kun et keksi mitään, lopulta masennut ja lopetat kaupassakäynnin ja elät kebabilla ja kolalla. Shit happens.

Onneksi suurimmalla osalla sosiaalinen rajoittuneisuus ei ole mennyt aivan noin pitkälle, mutta se mikä tällä kertaa vituttaa on, että joka paikassa pyritään minimoimaan ihmiskontaktit. Totta kai ihmisen palkkaaminen on kallista, mutta ei ihminen pysy järjissään kovin pitkään ilman sosiaalisia kontakteja. Siksi arvostankin aina hyvää, henkilökohtaista palvelua. Kaikkein syvimmältä rupisesta perseestä on se, että ensin palvelut siirretään puhelinpalvelusta internettiin ja jonkun ajan kuluttua puhelinpalvelukin lopetetaan ja asiaa ei voikkaan hoitaa enää muualla kuin internetissä.

Tänä päivänä tosin internetin keskustelumahdollisuudet ovat tuoneet ulottuvillemme aivan uusia mahdollisuuksia. Jokainen voi tutustua kehen tahansa ja puhua aluksi vaikka kasvottomana ja paljastaa itsensä vasta, kun ollaan vähän tutumpia.

Jokainen voi olla myös omassa pienessä fantasiamaailmassaan taiteilija, kuten minä tällä kissanpaskaisella hiekkalaatikollani täällä päiväkirjassa. Mutta kuten jokainen taiteilija, kaipaisin minäkin joskus palautetta. Risuja tai ruusuja, aivan sama, kunhan jotain edes. Ei sillä, en minä tätä paskanjauhantaa lopeta, vaikkette palautetta antaisikaan eli ette te sillä minusta pääse.

--Anteeksi ja kiitos--

- Epäsosialistinen ja -sosiaalinen Oronen

PS. Kuuntelen tässä samalla Kotiteollisuutta. Saattaa vaikuttaa tekstin laatuun ja sävyyn.
PPS. Mikähän pakko se on kirjoittaa näitä jälkikirjoituksia?