IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari

Orosen joulukalenteri, Luukku 1Tiistai 02.12.2008 01:01

Oli kaunis joulukuinen aamu Tampereella. Oli kuin luonto juhlisi ihmisten kera joulukuun alkua. Vettä vihmoi taivaan täydeltä ja lämmintä oli +5 astetta. Ohi ajavien autojen renkaat heittivät loskan ja veden sekaista paskaa jalkakäytävälle siellä kävelevien ihmisten päälle. Joulutunnelma alkoi olla kohdallaan.

Jossain, mihin keskivertotallaaja ei yleensä edes katso, jossain kapean jalkakäytävän seinän puoleisella reunalla räystään alla kyhjötti pieni nyytti. Joku voisi jopa luonnehtia söpöksi ja hellyyttä kaipaavaksi. Tämä nyytti oli Simo Taavaja, 42 vuotias alkoholisti, jolla ei ole ollut liian montaa selvää päivää viiteen vuoteen, etteikö niiden laskemiseen riittäisi kahden käden sormet.

Simolla oli kylmä ja krapula. Jostain pitäisi saada ensin viinaa ja päästä lämpimään. Simo könysi itsensä vaivalloisesti ja kiroillen pystyyn ja heitti peittonaan olleen paksun sanomalehtiröykkiön johonkin autotielle. Samantien, kuin kostoksi joku mulkku kuorma-auto heitti sylin täydeltä lokaa voipuneen miehen päälle. Simo sadatteli ja sylki auton perään.

Simo lähti hoippumaan eteenpäin kohti keskustan iloja ja matkalla kyseli ohikulkijoilta, josko liikenisi kaksi euroa bussirahaa. Simon onnistuikin saada yksi euro rahaa ja löytää kolme tyhjää oluttölkkiä ja kaksi pulloa. Taskunsa pohjalta hän vielä löysi jokusen lantin. Näillähän saa sixpäkin kaljaa! Simo oli riemuissaan ja riensi kauppaan. S-etukortti kourassa hän tuli iloisena ja paskanhajuisena kassalle ostamaan olutta. Kassaneiti kuitenkin nyrpisti nenäänsä ja totesi, että antisankarimme taitaa olla edellisen päivän riennoista vielä liikaa kännissä, jotta tälle voisi myydä mitään muumilimua vahvempaa...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.