Musiikki lakkaa ja paketoin autostereon etupaneelin koteloon. Sammutin auton epänormaalin kovan pörinän vain hetkeä ennen. Yritän katsoa sivuikkunasta läpi katuvaloa kohti. Se on sumea. Lasi on yhä jäässä ja tulisi olemaan sitä myös seuraavan kerran, kun istuisin penkille.
Astun ulos ja väritön tavarajuna jyskyttää kymmenen metrin päässä sille korotetulla polullaan kuin tuhat metallimiestä takoisi kiskoja muhkeilla lekoillaan. Suuntaan kotitaloa kohti. Matkan puolivälin kohtaisin vasta seuraavan talon kulmalla. Meteli kimpoilee viereisten talojen punaisista tiiliseinistä ja haluaisin väistää sitä sen ollessa vielä matkalla. Sitten yht'äkkiä se on poissa. Viimeinen vaunu vielä kitisee hiljempaa kauempana kuin se raapisi kynsillä liitutaulua ja vaikeroisi "Älkää jättäkö minua".
Tuntomerkkini piirtyvät lumeen jokaisella askeleella. Se narahtelee allani kuin styroksinen eristyslevy kuumana kesäpäivänä kunnes urakoitsija painaa sen seinää vasten. Ylitän asfalttisen kadun, josta autot ovat piiskanneet kaiken epämiellyttävän tienlaitaan. Joku harppoo pitkin askelein vasemmalla pipoaan asetellen. Minne lie menossa vielä tähän aikaan.
Janottaa. Syöty suolamäärä nipistelee kielessä ja kitalaessa provosoivasti. Verisuonetkin tuntuvat tukkoisilta ja haluaisin huuhtoa ne vesituopillisella.
Tempaisen urheilullisesti ovenkahvasta, vaikka minun pitäisi ymmärtää sen olevan lukossa. Nyt se on päivänselvää ja etsin avaimet taskusta. Metallinen avaimenperä tuntuu kylmältä sormissani, kun käännän avainta lukkolaitteessa. Ovi aukeaa vaivattomasti, mutta sukellan sisälle niin, että paksu takkini raapaisee ovenkarmiin rasahtaen. Kangas on muuttunut kylmässä paperimaiseksi, mutta sulaa kuitenkin häkellyttävän nopeasti kuosiinsa. Nyt kengänpohjani kopisevat kylmyyttään kovaa lattiaa vasten. Porras portaalta kopina vaimenee ja muuttuu pehmeämmäksi töminäksi.
Sisällä tuoksuu muutama tunti sitten valmistettu ateria. Pudotan takin tuolin selkänojalle ylimalkaisesti ja tyhjennän taskut pöydälle. Puhelin, rahapussi.. Rypistynyt käytetty elokuvalippu.