IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Uusi aikakausiTorstai 02.02.2006 22:41

Palasin eilen kolmen viikon reissulta. Kämpässä ei asu kolmeen kuukauteen muita kuin minä. Ensimmäisenä muutoksena, jonka tein, oli laittaa "Ei mainoksia, kiitos!"-lappu oveen. Ei mua kiinnosta Tiimarin uudistunut kynttilävalikoima, ne vanhat oli ihan hyviä. Seuraavaksi olisi tarkoitus tyhjentää jääkaapin ovesta kaikki vanhentunut. Pakastimen oven ympärille levittäytynyt ja syyskuussa vanhentunut kauppakalenteri joutaa jo kierrätykseen.

Tuhlasin kauppaan 40 euroa ruokaan ja juomaan eikä siitä ollut kuin alle 9 euroa oluen hyväksi. Ihanaa juustoa ja kunnollista leipää. Ja naudanlihaa, josta enintään 7% on rasvaa. Onkohan se nauta saanut syödä kunnolla ,) Nyt täällä tuoksuu kotiruoalle ja oopiumille yhtä aikaa. Ostin reissusta oopiumin tuoksuisia suitsukkeita. Ranka putosi tietysti polttoalustan sisään ja helisee nyt siellä. Ökyhintaista turistirihkamaa.

Ylireagoin kauppamatkalla kylmyyteen. Ei täällä kai ollut kuin neljä pakkasastetta, mutta musta tuntui kuin olisin kävellyt shortseissa. Sitten taistelin auton oven kanssa. Ja jäisten ikkunoiden. Vittu. Ajoin koko matkan istuinlämmitin päällä. Kotonakin laitoin jo eilen patterin täysille, koska nyt on talvi. Kun miettii tätä, niin miksi me asutaan täällä pakkasissa? Ei kai pakko ole. Ei täällä edes tuoksu mikään! Mutta ei ole kodittomiakaan niin paljon kuin lämpimissä maissa. En mä tiedä, mä meen syömään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.