IRC-Galleria

Taas tavallinen koepäivä: tein matskun kokeen (päin mäntyä fo shoo), hengasin kavereiden kanssa ja lähdin kotiin. Täällä odotti siperia. Poissaollessani lunta oli tullut about 10 senttimeetteriä ja lumisateelle ei näyttänyt tulevan loppua. Riemukasta. Lähdin sitten kömpimään kohti kotia. Aikani tallusteltua panin merkille, kuinka kävelytie ei tahtonut erottua ollenkaan ympäristöstä, pällisteltyäni siinä tovin huomasin ilokseni rämpineeni jo hetken OJASSA. Noh siitä sitten vaan etsimään sitä surullisenkuuluisaa jalkakäytävää. Hohhoi. Nyt sitten ois aika lueskella psykologiaa. Ei nappaa ei niin millään. Mutta huomisen jälkeen se on sitten ohi :D Paitsi että koealuetta ei kyllä saa kokonaisuutena luettu. Pitäisköhän alottaa nyt heti, niin sais edes yhden sivun luettua ennenku rupee hajottamaan? Mutta voin kyllä sanoa, että jos ihminen vois syödä päänsä, niin ennen puolväliä olisin varmasti nakertanut kuuppani jo moneen kertaan :D

Mutta mikäs sen mukavampaa, voisihan sitä tietysti harkita vetämistä ihan lonkalta :D jos vaan pyrkis siihen säälifemmaan ja lööbais koko päivän. Vois sitten illalla odottaa kyllä äidiltä vuosisadan katkerimman saarnan, mutta ehkä se olis sen arvosta. Voisin jopa tekeytyä maanisdepressiiviseksi ja sanoa haluavani pehmustetun lukaalin. Ehkä sillä irtoaisi rahallista avustusta omaa kotiluolaa varten. Tai sitten ottaisin turpaan 6-0 ja jäisin tänne ainakin kolmekymppiseksi asti. Mistäs sitä tietää.

Ensi viikolla olis sitten melkeinviimeiset vanhojentanssitreenit. Ei ehkä innostaisi kekkuloida leidisandaaleissa ja farkut jalassa ympäri Mäkelänrinteen uintikeskuksen (vai mikä hemmetti se onkaan) salia, mutta sellasta se on. Mitäpä en tekisi miellyttääkseni Armasta Lompakkoa ja kumppaneita, suomeksi äitiä ja isää. En ehkä näe moista pyörähtelyä velvollisuudekseni, tunnen enemmän vetoa armeijan vihreisiin kuin ylikireisiin kukkamekkoihiin ja muihin hörhelöihin, mutta nyt kun on synnytty munattomaksi mieheksi, niin kai se on pakko näyttää maailmalle.

Loppuun voisin todeta, että koulu vie ihmiseltä viimeisetkin järjenrippeet. Tuskin olisin saanut moista löpinää aikaiseksi, jos en olisi aamulla raahautunut kouluun, pyörinyt siellä kuin päätön kana ja sen jälkeen istunut tuntia bussissa vain päästäkseni kotiin. No mutta kuten veljeni jaksaa hokea (vaikka tietää että koko juttu on paska ja vanha): Elämä on. Vihaan tuota lausetta yli kaiken, mutta ainahan siihen voi todeta takaisin että "Ime sykkivää". En kyllä tiedä onko olemassa sykkivää porkkanaa, ehkä se on joku tiibetiläinen kestovihannes, mutta siihenhän tuo diplomi-insinöörinpuolikas jaksaa vedota. Tai sitten kuulen aina omiani.

Kettu kuittaa.