IRC-Galleria

Syöksyn sutena eteenpäin, aseenani kaljamaha ja maksalaatikko.
Kiljuvat kusipäät, järjettömyyden jättiläiset.
Armenialainen tupajäärä soittaa koskettimia kadulla, rimputtaa rumaa ääntä.
Näillä eväillä, etiäppäin.

Kuin olisi jossain muualla, suurien peltojen keskellä.
Ei puita ympärillä, ei taloja näkyvillä.
Vain minä ainoastaan, yksin tyhjässä.
Kuppi kahvia seurana, kylmää sekin.

Yksityinen, ylistetty, ylevä.
Olkoon sekin vain kohtalon sanelu.
Muistan huomisen kuin eilisen.
Totuushan ei koskaan kuole, vai kuoleeko.

Jonkin toisen maan tuulet puhaltaa, kaataa lakoon koivut ja tammet.
Irvokas, arvokas, keltaisen maan orjakauppias.
Haikaroiden esiinmarssi, noiden Suomen flamingojen.
Eteenpäin, taaksepäin, mutta ei koskaan paikoillaan.

Tamperelainen letkajenkka, Pohjalainen taikamaa.
Itää ja kypsyy, kunnes sadon saa.
Et tiedä kuinka paljon sinua rakastan, et voikaan tietää ja se on okei.
Kultainen paluu, unholaan.

Vietät aikaasi sängyssä kuin kissa kuuta kiertävällä radalla.
Yrität puuduttaa kättäsi pitämällä sitä selän alla.
Tuntuu kuin se olisi joku muu silloin, tuo puutunut käsi.
Mutta vaikka kuinka renkkaa ja vemppaa, huhkii ja hikoilee, mikään ei voita sitä oikeaa ja todellista.
Kissalla on kiima, siksi se on kuussa.









(Ei ole oikeasti aavistustakaan, että miksi. Tai miten.)

Toisen elämä, toisen muisto.
Omia ei ainuttakaan, vain tyhjää.
Harmaata ja notkeaa, kirkasta ja kosteaa.
Muistot vain ei palaa, koskaan.

Tahtoisin vain olla ja unohtaa, suruuni juoda.
Viina ei maistu, vesi ei poista tuskaa.
Kahdenkesken muistetut, yksinäisesti eletyt.
Lian keskellä, sotku.

Koruton hajamielisyys, ihmisten rotanloukku.
Levittelen käsiäni ja mietin, mitä pitikään tehdä.
Kalja-apinan valtakunta, edessä ja takana.
Kaikilla ei ole, mitään.