IRC-Galleria

Kaikki on vain niin sekavaa ja olo on aivan tyhjä. Inhoan tätä polttavaa vihan tunnetta, mutta se on tällä hetkelle varmaankin ainut asia, joka pitää minut kasassa. No, se ja ystävät.

Joo, tiedän, kuulostaa kornilta, mutta en oikeasti pääse siitä yli ilman heitä. Vaikka ehkä olenkin maanvaiva. Kunhan en sano sitä ääneen (kirjoittamista ei lasketa!) niin he eivät ehkä ärsyynny minuun. Ehkä. Osaan olla ärsyttävä silloin kun haluan.

Äh. Ihan sama. Kunhan vain en joudu olemaan niin paljon tekemisissä vanhempien kanssa. En tiedä kuinka jaksan sitä, kun he syyttävät minua tästä kaikesta. Minä en pyytänyt sitä. En ollut poski ojossa ja käskenyt ketään mäiskäistä siihen. Olen välillä ehkä hieman hankala, mutta ei ketään antsaitse sitä. Edes minä. Kai.

Parasta tässä on varmaan se, että tiedän heidän häpeävän sitä. He eivät itse vain halua myöntää sitä. He tahtovat sanoa itselleen, että se oli oikein, ihan vain välttääkseen viimeiseen asti sitä mitä he oikeasti tekivät. Mistä tiedän, ettei hän tekisi sitä uudestaan. En mistään. Joten en tehnyt vastatoimia vain sen takia, jotta saisin "leikkiä marttyyria" vaan siksi, että he tajuaisivat kerrankin edes sen mitä en pysty sanomaan ääneen. Mutta sekin on turhaa. Minä olen väärässä, taas. Kehtaan kertoa asioista eteenpäin, enkä olla hiljaa kuten kuuluu, jotta he saisivat pitää nahkaansa.

Se on varmaa, että jos se tapahtuu uudelleen, he eivät tule näkemään Eppua todella pitkään aikaan. Pidän siitä huolen. Vaikka pikkuveli osaa olla välillä ärsyttävä, hän on silti rakas. Vaikka mitä tapahtuisi.

*huokaus*

Toivon, että asia etenee omalla painollaan. Ja, ettei asiat kääntyisi taas minua vastaan. Kuten on jo liian usein käynyt.

En tiedä kestäisinkö sitä.