IRC-Galleria

Tämä on hyvin pelottavaa, puhelin kirjaimellisesti soi kun luin viimeisen sanan tästä tekstistä!!!!!!!!! Haluan että tekin kokeilette - mitä haittaa siitä olisi? Toivottavasti toimii! Oletan että puhelin soi heti kun olet tehnyt tämän. Lue vain pikku tarinat ja sitten keksi toive samalla kun rullaat alas. Siellä on viesti - sitten toivo. Tässä viestissä ei ole liitteitä.
Tarinat:
Olen 13 ja toivoin että isäni pääsee pian sairaalasta koska hänen
jalkansa murtui. Kello oli 2:53 illalla silloin kun toivoin.
Mutta 3:07 illalla(14 minuuttia myöhemmin) ovikello soi, ja siellä isäni oli, tavaroidensa kanssa!
Olen Katja, 20 vuotta. Minulla on hankaluuksia työni kanssa. Voi olla että joudun sanomaan itseni irti. Tein yksinkertaisen toiveenitselleni että pomoni saisi potkut. Se oli kello 1:35 ja 2:55 kun sain tietää että hän oli jo heitetty firmasta ja uusi pomo tilalla. Usko minua.. tämä oikeasti toimii!
Olen Anna ja olen 45-vuotias. Olen aina ollut sinkku ja olen toivonut pitkää ja rakkauden täyteistä suhdetta. Kun olin päiväunilla (ja kun sain tämän mailin) toivoin että joku laatuhenkilö voisi viimeinkin tulla elämääni. Se oli kello 9:10 aamulla tiistaina. Kello 9:55 postimies saapui toimistooni. Hän oli söötti, kohtelias eikä voinut lopettaa hymyilyään kun näki minut. Hän alkoi vierailemaan yhä useammin (ilman postiakin) ja pyysi minua ulos viikon myöhemmin.
Menimme naimisiin 6 kuukautta myöemmin ja olemme nyt olleen yhdessä 2 vuotta.
Mikä ihmeellinen maili se olikaan! Rullaa vain alas,
mutta samaan aikaan mieti joku toivomus valmiiksi. Toivo vasta sitten kun olet rullannut alas. Minkä ikäinen ikinä oletkaan, on luku minuutteina jolloin toiveesi toteutuu. esim. olet 25-vuotias, joten kestää 25 minuuttia että toiveesti toteutuu. Mutta kuitenkin jos et lisää blogiisi tätä viestiä viiden minuutin kuluessa, paha onni seuraa sinua vuosia! Kokeile!! Toivo!!!.

Saatiin viimein kaikki puut kaadettua meidän pihan nurkasta. Tuli kyllä niin hieno kartano että! Enää olisi rannan siistintä jäljellä, mutta se taitaa jäädä lumen sulamis aikaan... Ei tuolla hangessa näillä ilmoilla jaksa kahlata.
Enää ei puutu kuin lottovoitto että saadaan uusi talli ja autotalli pystyyn.

Eilen käytiin katsomassa Angelinaa, ja olihan se taas niin nätti. Depp näytti samalta kuin aina, jopa juoksi samalla tavalla kuin piratesissa. Jotenkin sitä ei enää osaa ottaa samalla tavalla vakavasti niiden merirosvoilujen jälkeen, mikä olisi ollut tarpeen tuollaisessa jännitys elokuvassa. Mutta ihan hyvä leffa oli silti. Tosin automatkalla tuli iso väittely siitä, missä kohtaa Elise tiesi Frankin olevan Pierce, vai oliko se ollenkaan. Minusta oli, ja se tiesi sen aivan alusta saakka.
Osa taas väitti ettei se ollut ollenkaan, ja kassakaapin numeronkin se päätteli vain koska oli matemaatikko. En usko.
Käykääpäs itse katsomassa ja kertokaa.

En aloita tekstiä kirjoittamalla "Oho, onpa taas kulunut aikaa sitten viime kerran", koska se ei ihmetytä minua ollenkaan.
Aikahan kuluu, ja ihan mukavaa se onkin. Vaihteeksi aika on oikeasti ollutkin oikein mukavaa. Ja olen saanut kulutettua sen, omasta mielestäni ainakin, oikein hyvin ja vähän hyödyllisestikin. Silloin tällöin. Enimmän aikaa olen ollut tietenkin töissä, lehmien seurassa aamuisin ja iltaisin, mutta aikaa on jäänyt myös muuhun. Onneksi.
Toukokuussa -10 löysin erään mukavan pojan, jonka kanssa olen viettänyt aikaa päivittäin. Yhteinen kesä kului töissä, uidessa, ulkoillessa ja illat vain löhötessämme. Se oli kiireistä aikaa, peltotöitä ja pihatöitä riitti. Mutta silti se oli parhain kesä pitkään aikaan.
Syksy oli sitten taas sellainen, vaihteleva paluu takaisin maahan. Poika aloitti normaalin päivätyön, ja minä jatkoin omaa työtäni, näimme siis yleensä klo.21-06 välisenä aikana. Mutta aina näimme. Tarkemmin kun muistelen, poika muutti tänne heinäkuun aikaan, ja siihenkin saakka olimme viettäneet joka yön yhdessä.
Ja jos nyt oikein lasken... vielä tammikuussakin, meillä on vain 3 yötä jotka olemme nukkuneet erillään.
Talvi on ollut rauhallinen, ja joulukin meni ihan leppoisasti.
Mutta nyt tammikuussa sitä vasta ymmärtää, kuinka hyvin kaikki onkaan.
Yhtäkkiä, minusta, maailman tylsimmästä ja synkimmästä ihmisestä onkin tullut maailman onnekkain. Yhtäkkiä omistan maailman ihanimman miehen, parhaimman talon, mukavimmat lemmikit, ja työkin on ihan kivaa. Enkä edes kyynisesti ajattele, kuten vanha minäni olisi tehnyt, että kohta mennäänkin sitten lujaa alaspäin. Miksei kaikki voisi jatkua näin muulloinkin? Mitään ulkoista muutosta ei oikeastaan ole tapahtunut, tajusin vain sen kaiken, mitä minulla jo on. Ja kuinka paljon pidän tästä kaikesta.