IRC-Galleria

Kouluviihtyvyydestä, kiusaamisesta ja yhteisöllisyyden puutteesta

Tärkeä suomalainen ajattelija, lasten ja nuorten puolestapuhuja, kasvattaja, luovuustutkija Kari Uusikylä totesi Kauhajoen tapauksesta sen, mitä ei uskalleta ääneen sanoa:”On aivan selvää, että Kauhajoen tapaus oli ennustettavissa. Opettajat ovat aitiopaikalta nähneet, mihin Suomi on menossa. Tosiasia on se, että Suomesta on tehty 1990-luvun laman jälkeen kovien arvojen maa, jossa ahneus, taloudelliset intressit, maine ja valta ovat polkeneet inhimillisyyden jalkoihinsa. Suomesta on tehty määrätietoisesti pikku Amerikka, jossa jokainen on oman onnensa seppä.”

Niinpä! Tehokkuusajattelu aiheuttaa ahdistusta, toivottomuutta, näköalattomuutta ja masennusta niille, jotka eivät koe olevansa “huippuja” ja “menestyjiä”. Suomalaiset yrittävät jääräpäisesti pitää kiinni perhekeskeisistä arvoista samaan aikaan kun työelämä vaatii yhä suurempia uhrauksia. Lapsiakin ryhdytään valmentamaan jo pienenä menestyjiksi, idoleiksi, huipuiksi.

Teatterikriitikko Suna Vuori vaati lauantaina 4.10. Helsingin sanomissa takaisin talkkareita ja tätejä, jotka pitivät yllä järjestystä yhteisöissä ja puuttuivat ääliömäiseen touhuiluun, johon monet meistä varsinkin nuorella iällä syyllistyvät ajattelemattomuuttaan. He uskalsivat kertoa tutulle tai tuntemattomalle lapselle tai nuorelle, mitä ei saa tehdä. Nykyään vieraiden lasten tekemisiin puuttuminen on käynyt harvinaiseksi. Yltiöindividualismi on johtanut siihen, että mitään ei saa kieltää vaan kaikki on sallittua yksilönvapauden nimissä. Näin myös koulussa, jossa opettajilla on keinot vähissä puuttua vaikkapa kiusaamiseen. Toisaalta hämmästellään, että kiusaamista ei saada karsittua.

Yhtälö on mahdoton tiiviissä yhteisössä, koulussa, jonka tärkein tehtävä on kasvattaa lapset yhteisön jäseniksi, toimimaan laumassa, noudattaen yhteisiä sääntöjä. Monien vanhempienkin on vaikea niellä sitä ajatusta, että säännöt ovat samat kaikille ja jos on oikeuksia, on myös velvollisuuksia.Olen juuri seurannut erään ala-asteen koulun nettikiusaamisjupakkaa. Lapset kiusaavat toisiaan nykyään netin keskustelupalstoilla, mieltämättä, että nimittely ja koulutoveria vastaan netissä liittoutuminen nimimerkkien taaksen piiloutuen on julkista herjaamista, rikos. Vanhemmat tuntuvat olevan ymmällään ilmiön edessä, eivätkä kykene ottamaan kasvatusvastuuta tekoihin syyllistyvistä jälkeläisistään. Netissä on helppo herjata, uhkailla ja puhua perättömiä, varsinkin kun kaiken voi kysyttäessä kääntää kevyeksi “läpäksi”. Kun ei nähdä ilmeitä ja eleitä, on vaikea väittää, että kiusaaminen on tahallista.

Kari Uusikylä kirjoitti jo vuonna 2002, kauan ennen Myyrmannia, Jokelaa ja Kauhajokea näin: “Suomalaisissa kouluissa on tapahtunut toistaiseksi vain muutamia traagisia väkivallantekoja. Koulukiusaamista on valitettavasti aina esiintynyt, mutta ulkoisesti suomalainen koulu on yleensä turvallinen. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Jatkuvasti häiritsevä oppilas ei kuulu luokkaan, hän tarvitsee apua ja hänen pitää olla oikeutettu sitä saamaan. Näkyvintä on väkivaltainen käyttäytyminen, mutta vaarallisinta on oppilaan kääntyminen sisäänpäin, eristäytyminen omaan maailmaansa.”