IRC-Galleria

Jatkoa viime numerostaTorstai 01.07.2010 01:52

Kaksi kolmasosaa kisoista takana ja kahdeksan kovinta saatu selville. Suuria yllätyksiä ei ole tapahtunut, mutta uskon ainakin yhden sellaisen olevan vielä tulossa. Ennen kuin katsotaan tulevaan, pitää tietenki purkaa hieman mennyttä.


Meksikosta ei ollut kisojen mustaksi hevoseksi. Tosin vastustajakin heti neljännesvälierissä oli todella kovaa luokkaa. Diego Forlanin otteet ovat olleet pienoinen pettymys, mutta joukkueena Uruguay on pelannut mallikkaasti. Toisen ottelun jälkeen sanoin heidän menevän pitkälle. Englantia veikkasin puolivälieriin, mutta hengetön ryhmä lähti jo kotimatkalle. Saksalaiset itse suhtautuivat skeptisesti mahdollisuuksiinsa Englantia vastaan, mutta itse olin täysin varma Saksan murskavoitosta. Espanja hoiti lohkonsa kuten pitikin ja juna puksuttaa vahvasti eteenpäin. Ranskan touhuista tuskin tarvitsee mainita enää yhtään mitään. Sen sijaan Italian totaalinen taaperrus löi ällikällä ainakin minut, odotin että kyllä nyt yksi Slovakia kaatuu tuosta noin vain, vaikka esitykset eivät kummoisia olleetkaan. Ja Fernando Torres on täysin turha kaveri. Jos del Bosquella on yhtään järkeä päässä ja haluaa homman toimivan puolivälierässä 90min, jättää hän Torresin penkille.

Neljännesvälieräparien suhteen arviot menivät kohtuu hyvin kohdalleen. Uruguay, Saksa, Argentiina ja Brasilia hoitivat hommansa kuten pitikin. Espanjalle ennustin voittoa Villan maalilla ja Hollannille 2-0 voittoa, jossa Robben maalaa ekalla jaksolla ja Snejder tokalla. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ainoat vibaukset sattuivat USAn jatkoaikavoiton ja Japanin rankkarikisavoiton veikkaamisessa. Helppo jossitella, mutta kalliita erheitä. Jäi monta sataa tulematta..

Tässä tulee sitten tämän "asiantuntijan" lopputurnauksen kulku:
Puolivälierissä Argentiina kaataa Saksan ja Uruguay Ghanan. Paraguaysta ei ole vastusta Espanjalle ja Brassit lähettävät kovan väännön jälkeen oranssipaidat kotimatkalle. Välierissä Uruguay jysäyttää pommin ja etenee finaaliin kaatamalla kuudetta mestaruuttaan hakevan Brasilian ja Espanja tähtisikermä passittaa El Diegon poppoon taistelemaan pronssista. Pronssiottelusta en uskalla sanoa mitään, mutta Espanja hoitaa finaalin, huolimatta Uruguayn hurmoksesta. Maalikuningasta en lähde veikkaamaan, mutta joudun myöntämään, että oma suosikkini Diego Forlan ei sitä pystiä valitettavasti tule pokkaamaan. Ehdokkaita on vielä monta, joten seurataan mielenkiinnolla.

Tiedän että etenkin viimeinen kappale aiheuttaa valtavan määrän vastakommentteja, mutta ei haittaa. Jokainen saa tätä soppaa hämmentää aivan vapaasti omalla mielipiteellään. Mielipiteitähän on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Toivotan kaikille mahtavia hetkiä kuningaspelin parissa kesän huipennuksen lähestyessä!

Viva Espanja & Uruguay!
.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.