IRC-Galleria

Todellakin, toissa päivänä tuli käytyä todistamassa 58. mäkiviikon avausta Oberstdorfin mäkimontussa, ja vieläpä aivan parhaalta mahdolliselta paikalta. Nimittäin noin 10 metrin päästä portista, josta hyppääjät hyppynsä jälkeen tulivat vaihtamaan varusteita ja antamaan haastatteluita. Vain noin puolentoista metrin korkuinen aita erotti meidät katsojat toimittajista, jotka siis pyörivät aivan muutaman metrin päässä ja haastatteluun tulleet hyppääjät tietenkin heidän vieressään. Kerrotaanpa nyt millaista porukkaa siinä lähistöllä oikein kävi muutamaankin otteeseen:

- 7 Keski-Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailun voittajaa
- 8 Lentomäen maailmanmestaria
- 8 Maailmancupin kokonaiskilpailun voittajaa
- 8 Olympiavoittajaa
- 13 Maailmanmestaria

Mainitaan lisäksi nimeltä tunnetuimpia: Toni Nieminen, Andreas Goldberger, Thomas Morgenstern, Gregor Schlierenzauer, Martin Schmitt, Adam Malysz ja kirsikkana kakun päällä tietenkin itse Kuningaskotka Janne Ahonen. Toki paljon muitakin nimimiehiä paikalla oli, mutta ei nyt jokaista jaksa luetella.

Ahonen näytti jo koekierroksella, että kyseessä on jälleen kerran mäkiviikko, joten tulosta tulee: kakkossija saksalaisten nuorten kollien välissä lupasi hyvää kilpailua ajatellen.

Rankka vesisade alkoi sekoittaa pakkaa ensimmäisen kierroksen alusta lähtien. Niinpä kierroksen päästyä vähän yli puolen välin, tuomaristo päätti nostaa lähtölavaa 4 pykälää ylemmäs ja jo hypänneiden tulokset mitätöitiin ja edessä oli heillä uusintahyppy. Tämä tietenkin sopi yleisölle oikein mainiosti. Mitä enemmän hyppyjä, sen parempi.

Suomalaisetkin osasivat uuden mahdollisuutensa käyttää ja Ahosen lisäksi toiselle kierrokselle selvisivät Harri Olli, Matti Hautamäki ja Kalle Keituri. Ainoastaan Ville Larinto jäi 30 parhaan ulkopuolelle.

Olin aivan varma avauskierroksen jälkeen, että Ahonen nousee 11. sijaltaan kolmen joukkoon toisella kierroksella, ajattelin sellaista 133 metrin hyppyä. Kun Ahonen leiskautti vieläpä muutaman metrin pidemmälle, näki koko Keski-Eurooppa jälleen kerran Kuningaskotkan ilmoittautuneen mäkiviikon voittotaisteluun mukaan, kun hyppääjä toisensa perään jäi Ahosen hypystä reilusti.

Täydellistä illasta ei valitettavasti tullut, siitä piti huolen viimeisenä tornista alas tullut Andreas Kofler, joka hävisi vain pari metriä Ahoselle toisella hypyllään ja varmisti näin selvän voiton. Se ei meitä suomalaisia suuremmin harmittanut, vaan juhlimme täysin rinnoin Ahosen mahtavaa suoritusta. Ahonen oli jälleen lyönyt ällikällä lähes kaikki ja tällä kertaa täydellisesti myös itsensä, sen näki ilmeestä.

Suuri Suomen lippu hartioilla ja pari pienempää lippua käsissä pitivät huolen siitä että loppuillan kavereita riitti vaikka millä mitalla. Matkalla juna-asemalle, asemalla, junassa jne.. Täällä päin tunnetaan erittäin hyvin myös Hautamäki ja Olli, tuli huomattua. Ja aivan erityisesti mäkihyppyihmiset pitävät suomalaisista. Sai jälleen kerran olla ylpeä suomalaisuudesta.

Eilispäivänä muutaman videon kilpailun jälkeisistä haastatteluista ja Ahosen toisen kierroksen hypystä katsottuani totesin, että kyllä telkkariin tuli päästyä jälleen kerran, vaikka feissi ei kovinkaan selvästi näkynyt. Ei suuremmin harmita, ettei tv:n kautta itseäni pystynytkään erottamaan, mutta olisihan se tottakai ollut erittäin mukavaa, ja yritys tietenkin oli kova, kun sekä Maikkarin että Ylen tv kamerat aivan vieressä kuvasivat. Tärkeintä oli kuitenkin saada jälleen yksi unohtumaton kokemus ja se onnistui täydellisesti.


Keskiviikko 30.12
Iltapäivällä menimme junalla paikkakunnalle, jossa äidin sisko perheineen asuu. Perheen isän sekä lapsien kanssa mentiin urheilukeskukseen ja päivästä tuli mukavan urheilupitoinen: ensin tunti salitreeniä, sen jälkeen lätkittiin tunti ja vartti squashia ja viimeisenä vielä lilluttiin uima-altaissa pari tuntia. Pizza maistui näiden suoritusten jälkeen mukavasti. Sen jälkeen reilu tunti junalla takaisin tänne Lindauhun ja 10 tunnin reissu oli paketissa.

JOKAISELLE YHDESSÄ JA ERIKSEEN OIKEIN RIEHAKASTA UUTTA VUOTTA!!!!

JOSTAIN SYYSTÄ TÄMÄ MERKINTÄ EI TALLENTUNUT TÄNNE MAANANTAI-ILTANA, JOTEN SIIRRÄN UUDEN MERKINNÄN TEKEMISTÄ AINAKIN PÄIVÄLLÄ ETEENPÄIN, JOTTEI TARVITSE KAIKKEA YHDESSÄ PÖTKÖSSÄ LUKEA. Siitäkin huolimatta, että intoa kirjoittaa olisi vaikka millä mitalla...



Kirjoitettu maanantaina 28.12 klo 18-19

Yli 75 tuntiin venynyt, itsestä riippumaton koneesta vieroittautuminen päättyi onneksi nyt, kun löytyi aikaa ja avoinna oleva nettikahvila. Luojan kiitos..

Pienimuotoista päiväkirjaa reissusta...

Perjantai 25.12
Matka Bielefeldistä tänne Lindauhun kesti miltei kuusi tuntia, josta yli puolet meni mukavasti nukkuessa. Aloin heti ihmetellä tätä paikkaa, kun saavuimme ja luulenpa etten oudommassa kompleksissa ole ennen edes käynyt. Majoittuminen ihmetytti ensimmäisenä, kun selvisi ettemme yövykään sen perheen luona, joiden luokse olimme tulleet vierailulle. Minulle oli varattu ihan oma huone viereisestä rakennuksesta ja huone olikin oikein hyvä, kaikki tarvittava löytyi: sänky, vessa ja suihku. Toki on siellä muutakin. Ajattelin, että vanhemmat majoittuvat johonkin kulman taakse toiseen huoneistoon, mutta myöhemmin selvisi asian olevan aivan toisin. Heidän huoneensa oli noin viiden minuutin kävelymatkan päässä. No, eihän viisi minuuttia ketään tapa, mutta silti, aika outo systeemi. Siinä rakennuksessa on enemmänkin "loma-asuntoja" täällä viipyjille, mutta ei mitään käsitystä kuka hommaa organisoi. Ja eihän se niiden tuttujen vika ole, ettei heillä ole tilaa.
Heidän asuntonsa osoittautui myöskin aika ihmeelliseksi: alakerrasta löytyi varastotilaa sun muuta, sitten olikin kolmen kerroksen verran rappusia kiivettävänä, että saapui olohuone-keittiö yhdistelmään. Välikerroksissa sijaitsi ilmeisesti huone per kerros, toinen niistä ainakin oli heidän poikansa huone. Aivan ylimmässä kerroksessa oli vielä yksi huone ja parveke. Hieno pytinki.
Oikein upea kokemus oli myöskin todeta, millaisen reitin joutui kulkemaan, ennen kuin löysi meikäläisen oven taakse. Ensin varsinaiselta kadulta pienelle kujalle, sitten ovesta pienelle sisäpihalle, josta pääsi pariinkin asuntoon ja jossa säilytetään pyöriä. Sitten toisesta ovesta johonkin varastotyyppiseen huoneeseen, ja huoneen toisesta päästä seuraavasta ovesta toiselle sisäpihalle. Lyhyen matkan päästä seuraavasta ovesta toiseen rakennukseen sisälle, ja heti perään jälleen ovesta sisään pienelle käytävälle, jonka varrelta liuku-ovesta varsinaiseen asuntoon. Portaat ylös ja jonkinlaisen "olohuoneen" vierestä löytyy ovi huoneeseen. Sitten kun haluaa päästä ulos ilman tätä ovien avaamis rumbaa, niin liuku-ovesta käytävälle ja sen toiseen päähän, jossa sijaitsevasta ovesta pääsee suoraan kadulle. Mahtavaa!
Illallisen jälkeen kävimme kiertämässä satamaa, joka osoittautui ihan mukavaksi.

Lauantai 26.12
Vierailimme äidin siskon ja tämän perheen luona. Luulin meidän myös yöpyvän tämän reissun aikana siellä, mutta matkaa siihen kylään täältä Lindausta on vielä tunnin verran, eikä heilläkään todellakaan ole tilaa, tuli huomattua. Alakerrasta löytyi jääkaapin lisäksi jonkinlainen keittiötaso ilmeisesti ja muitakin keittiökalusteita, sekä työpöytä tietokoneella varustettuna. Toisessa kerroksessa oli ilmeisesti toisessa päässä perheen pojan huone ja toisessa vielä rakennusvaiheessa oleva huone. Väliin jäävältä käytävältä löytyi kenkätelineitä sekä urheiluvarusteille varattuja paikkoja. Jotakin kertoi tiilistä tehty alin askelma portaita varten, ettei tarvinnut harpata. Heiltäkin löytyi varsinaisesta asuinkerroksesta keittiö sekä olohuone, ja ilmeisesti tyttöjen yhteinen huone.
Siellä tarjottiinkin sitten oikein perusteellinen lounas: tarjoilu alkoi klo 13 maissa, ja jälkiruoka oli syötynä suurinpiirtein tasan klo 17.. Saattaa olla, etten enää edes muista kaikkea, mitä eteeni ladottiin, mutta tässä jotakin, mitä tuli syötyä alkupalojen jälkeen: kaviaaria ja lohta (kylmänä), salaattia jossa erehdyttävästi näytti olevan pelkkiä piharatamon lehtiä tomaattien lisäksi, lihaa ja risottoa joka tosin oli pelkkää riisiä, käristettyä maksaa sekä flambeerattuja ananaksia jäätelön kera. Ihan jees.
Ruuan jälkeen lähdettiin pelaamaan squashia. Ajatus squahista kuulosti mielenkiintoiselta ja sitä se olikin. Pelaaminen oli oikein hauskaa, ja vaikka pelasinkin elämäni ensimmäistä kertaa, pystyin haastamaan jopa perheen isän oikein kunnolla. Hänelle taisin hävitä loppujen lopuksi 14-12 ja pojallekin hävisin ensimmäisen matsin, mutta kaksi seuraavaa vein aivan suvereenisti. Oli todella mukavaa.

Sunnuntai 27.12
Vierailimme Zeppelin- ja Dornier museoissa Friedrichshafenissa ja kummatkin olivat erittäin mielenkiintoisia paikkoja. Dornier oli vuonna 1914 perustettu lentokonetehdas, jonka nimi tulee perustaja Claude Dornierista.
Illalla oli hieman tylsähköä, kun nettiin ei päässyt missään, mutta rattoisasti sekin loppujen lopuksi sujui kirjan ääressä. Ei suurempaa valittamista.

Maanantai 28.12
Luvassa oli vaellusretki tuttujen kanssa. Olin ajatellut aiemmin, että mahdollsesti skippaisin puhutun retken, mutta eipä mulla mitään vastaankaan ollut. Ei muuta kun junalla Itävallan puolelle, Bregenzin kylään ja siellä vaeltamaan. Ajattelin toisen tutun vitsailevan, kun hän näytti jossakin huipulla kohonnutta tornia ja sanoi että "kyllähän me nyt tuonne mennään, muttei kuitenkaan tuota rinnetta ylös kun olisi hieman rankkaa".
Sinne juurelle kuitenkin saavuttiin reilu kaksi ja puoli tuntia myöhemmin pitämään ruokatauko. Ravintolan vieressä oli jonkun verran porukkaa laskemassa mäkeä pulkkien ja rattikelkkojen kanssa, eikä menoa haitannut että mäen ylärinteessä nyt vähän ruoho paistoikin.
Tauon jälkeen kapusimme vieressä olleen laskettelurinteen huipulle ihailemaan koko Bodenseetä. Kavutessa ylös sai pientä kuvaa siitä, mitä se on, kun hiihtäjät taas 10. päivä ensi kuuta sinnittelevät huomattavasti jyrkempää rinnettä ylöspäin Tour de Skin päätöskilpailussa, tai kun he kesäharjoituksissa juoksevat rinteitä ylös. Alastulohan sitten sujui hyvinkin mukavasti.
Vaelluksen jälkeen poikettiin kylän keskustassa kahvilaan, ja meikäläinen Itävallassa vierailun kunniaksi vetäisi palan Sacher-kakkua. Suhde jälkiruokalautasella oli täsmälleen se mikä pitikin: kakkupala toisella puolella, ja toinen puoli täynnä kermavaahtoa. Nam! Yksi erikoisuus tuli nähtyä sielläkin, kun vanhemmat ottivat kaakaota. Tarjoilija toi pöytään tarjottimen, jossa oli suuressa lasissa ilmeisesti pelkkää maitoa ja pikkaisen vaahdotettua kermaa päällä. Pikkuruisessa kulhossa oli muhkean kokoinen kaakaopallo ja mukana tuli minikokoinen vispilä, jolla pallo hajotettiin maidon joukkoon. Mielenkiintoinen systeemi.
Reissu kesti miltei kuusi tuntia, josta vaelluksen osuus oli vähän alle neljä tuntia. Käveltyjä kilometrejä kertyi yhteensä reilu 10, ja ylöspäin mentyä matkaa 800-900 metriä. Ei huono.

Reissun kohokohta on kuitenkin vielä edessä päin. Huomenna tulee taas kartutettua erilaisia kokemuksia yhdellä uudella tapahtumalla, joka on taatusti ikimuistoinen. Fan-Area, here I come!

Edellisenä keskiviikkona meillä oli viimeiset futistreenit ennen taukoa, ulkona tietenkin. Pakkasta oli muutama aste, mutta sehän ei karskeja sakemanneja estänyt pukeutumasta shortseihin. Muutamilla, jotka tykkäsivät edelleen pitää t-paitaa, oli sentään jonkin sortin pitkähihainen lämpöpaita alla, mutta yksi sankari joukosta löytyi, joka saapui treeneihin t-paidassa ja shortseissa, eikä pukenut mitään lisää koko treenien aikana. Mikäs siinä.

Perjantaina iski yllättävä lumi sade iltapäivällä, ja liikenne muuttui hyvinkin paljon verkkaisemmaksi. Oli siinä varmasti autoilijoilla hauskaa.

Sunnuntaina vaihtarit, jotka lähtevät takaisin kotimaahansa jo ensi kuussa, olivat järjestäneet tapaamisen tänne Bielefeldiin "Jäähyväisjuhlien" merkeissä. Paikalle saapui reilu 30 vaihtaria ja päivä oli erittäin mukava. Pisteenä iin päälle lunta satoi reippaanlaisesti aamusta aina iltaan asti, ja iltapäivällä olikin kunnon lumisota erään ravintolan kattoterassilla, kun se oli peittynyt täysin lumeen. Kyllä latinoita jaksaa yhä edelleenkin lumi innostaa. Autoilijoita sen sijaan ei varmaankaan kovin hirveästi, kusi sukassa yrittivät pitää autonsa kaistojen välissä. Täällä päin kun ei ole totuttu lumen tuloon, kun sitä ei läheskään joka talvi tule.

Maanantai-iltana meillä oli Rotarien joulujuhla. Ennakkoon oli jo ilmoitettu, että meidän vaihtarien pitäisi jonkin sortin esiintymistä siellä harrastaa, ja vielä paikan päälläkin yksi Rotari valisti, että pari vuotta sitten yksi vaihtari oli joutunut laulamaan jonkun joululaulun aivan yksinään.
Ohjelmasta piti kuitenkin huolen paikallisen lukion abiturientit musiikkiesityksineen. Illan aikana kuultiin Mozartin ja Bachin lisäksi Karl Jenkinsiä, John Rutteria ja Joaquin Rodrigoa. Rotarit pitivät tutun linjansa esityksen aikana: heidän mielestään aina, kun joku esiintyy, paras tapa kunnioittaa sitä on laittaa silmät kiinni..
Tilaisuudessa syötiin oikein pitkän kaavan mukaan ja menu oli loistava: Salaattia jättikatkarapujen, herkkusienten, paahdettujen kastanjioiden ja saksanpähkinöiden kera, tomaattikeittoa, hirvenlihaa perunoiden ja puna- sekä ruusukaalin kera ja jälkiruokana piparkakkumousseeta ja jäätelöä hedelmien ja pistaasin kanssa. Nams!

Eilen ja tiistaina pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista hommaa nämä vanhemmat täällä tilalla tekevät. Tiistai-iltana autoin pakkaamaan vihanneksia takaisin kylmiöihin seuraavaa päivää odottamaan ja se oli ihan mukavaa hommaa. Laatikkotolkulla vaan vihanneksia lavalle ja siitä sitten roklan avulla sinne mistä löytyi tilaa.

Eilen puolestaan autoin vihannesten pesemisessä ja lastaamisessa. Näillä on aivan normaalilla pesurummulla varustettu pesukone, jolla pestään vihannekset. Eniten hommaa oli porkkanoiden kanssa, joita tulikin ladottua 15 laatikon verran. Ensin porkkanalaarista porkkanat pienempään lootaan, siitä koneeseen ja sillä välin kun kone pesi edellistä erää, ladottiin seuraavaa jo valmiiksi. Sitten puhtaat porkkanat taas lootaan ja siitä lavalle. Porkkanoiden lisäksi lastissa oli mm. punajuuria ja selleriä. Yhteensä tuli 30 laatikkoa puhtaita vihanneksia, jotka isä sitten traktorilla ajoi johonkin odottamaan aikoja parempia. Hommassa ei ollut mitään valittamista, päinvastoin.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä jatkamaan joulunviettoa Lindauhun, sukulaisten luokse. Tänään on ohjelmassa ainakin kuusen sisääntuonti, muusta ei ole mitään tietoa.

Valkea joulu pysyi kuin pysyikin täällä, kun vesisateet eivät nyt ainakaan aatoksi tänne ehtineet. Lähipäiville on tännekin luvattu plus asteita, mutta Etelä-Saksaan jopa +11..

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille koti-Suomeen!!!!

Kuten tuli kirjoitettua, itsenäisyyspäivän ohjelmaan kuului ensin futismatsi. Ja kuten arvata saattoi, sehän nyt meni täysin vituiksi. Peli oli ohi noin parinkymmenen minuutin jälkeen kun vastustaja pyöritteli meiän puolustusta miten lystäsi. 7-0 tais olla loppulukemat. Itsellä nyt ei ollukaan kun kolme avopaikkaa pistää pallo reppuun...

Iltapäivällä meidän klubin kaikki 6 vaihtaria kokoontuivat vanhempineen yhden perheen luokse viettämään Nikolauksen päivää ja jokainen vaihtari sai siellä kertoa millaista joulua kotimaassa vietetään. Oman esitelmän lisäksi kuultiin joulunviettoperinteitä Kroatiasta, Intiasta, Venezuelasta, Brasialasta ja Ecuadorista. Intiassa ei kuulemma vietetä joulua, ihmiset juhlivat silloin muuten vain..

Illalla tuli pyörittyä vielä kavereiden kanssa joulumarkkinoilla, joten mukavasti riitti ohjelmaa tälle itsenäisyyspäivälle. Ensimmäinen itsenäisyyspäivä pitkään aikaan, kun ei tullut katsottua Tuntematonta eikä Linnan juhlia..

... uudessa perheessä vierähtänyt ja mukavasti uuteen arkeen päässyt taas käsiksi. Joululahjojakin posti toi jo nyt hieman etuajassa, mutta eipä se mitään haittaa, päinvastoin, mieltä lämmittävää.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi menen huomenna aamupäivällä tekemään debyyttini futisjoukkueessani sarjaottelussa, eli nyt räjähtää, kun meikä pääsee irti ja kunnolla tositoimiin!!

Kolmasosa ajasta täällä vietetty ja tänään ensimmäinen ilta toisen perheen kanssa. Seuraavat kuukaudet tulen viettämään täällä maatilalla, sikojen ja lehmien keskellä. Fiilikset on oikein hyvät, uusi alku ja uudet kujeet, tästä se taas lähtee!

Viimeiset kolme viikkoa ovat hujahtaneet ohitse sellaisella vauhdilla, että hyvä kun on itse kyydissä pysynyt. Olin työharjoittelussa päiväkodissa ja päivät siellä olivat yhtä juhlaa, paljon mukavampaa kuin koulussa ja tunnit tuntuivat juoksevan koko ajan nopeammin ja nopeammin. Omassa ryhmässäni oli pääosin 3-5 vuotiaita viipeltäjiä ja kansainvälisyys oli huipussaan. Sen huomaa seuraavasta nimilistasta: Amalia, Aslan, Aylin, Christabel, Daniel, Dilara, Engel, Hajat, Hatem, Jacob, Johann, Karim, Miriam, Nazik, Patrizia, Salman, Sead, Selab, Taha, Özcan, Özge. Lähes jokainen lapsista puhui hyvää saksaa. Mielenkiintoisimmat nimet olivat ehdottomasti Taha, joka lausuttiin kuin “Tahar“, mutta kuulosti aivan siltä kuin olisit sanonut “Tara“ sekä Selab. Tämän pojan nimen kohdalla listoissa luki “Sultan Ahmad, kutsumanimi Selab Noori“. Ei aivan tavallista.. Nimistä pystyy myöskin päättelemään, että turkkilais taustaisia lapsia oli monia, mutta myös mm. Ghanasta ja Tunisiasta oli muutamien vanhemmat lähtöisin. Joukkoon mahtui myös pari kunnon miksausta: yhdellä tytöllä isä Turkista ja äiti Liettuasta ja yhdellä sisarusparilla isä Italiasta ja äiti Eritreasta. Yksi Pohjolan poika siis maustoi vain ryhmää sopivasti lisää.

Päähommani oli tietenkin lasten viihdyttäminen ja siinä sivussa valvominen. Unoa tuli pelattua enemmän kuin aikoihin. Lisäksi sain auttaa kaikenlaisten rakennelmien teossa. Yhtenä päivänä innostuin itsekseni rakentamaan kupin muotoisista paloista, joita ladottiin päällekkäin, itseäni korkeamman tornin, joka pysyi auttamatta pystyssä. Paloja oli yhteensä 430.. Loistavaa ajanvietettä.

Hauskimmaksi jutuksi lapsille muodostui lähes joka päiväinen lasten lasku, jolla katsottiin kuinka hyvin lapset osaavat numerot. Jotkut laskivat saksaksi, toiset turkiksi, ja muutamat välillä myös englanniksi. Periodini puolen välin jälkeen porukka sitten keksi, että laitetaan Henry laskemaan suomeksi. Ipanoilla ei kertaakaan pokka pitänyt kakkosta pidemmälle, ja siinä kun sitten jatkoi kahteenkymmeneen asti, niin kaikilla oli enemmän kuin hauskaa..

Aivan viimeisinä päivinä sain sitten myöskin homman, jonka houkuttelevuus tuntui jo ennakkoon olevan pahasti miinuksen puolella. Nimittäin kynien teroittaminen. Jo kolmannen ja neljännen kynän kohdalla ajattelin, että kunpa homma olisi nopeasti ohi. Mutta kun kerta homma oli annettu, niin piti se tietenkin tehdä kunnolla loppuun asti. Teroitin suurinpiirtein 230 kynää ja aikaa kului reilu tunti. Muistoksi tästä oikean käden peukkuun, etusormeen ja keskisormeen tuli kunnon rakkulat. Ei auttanut muu kuin illalla puhkoa jokainen, mukavasti valui sormista vettä sen jälkeen. Vieläkin sormet ovat hieman arat ja jäljet mukavat, mutta kädellä pystyy sentään 110% tekemään kaikkea mahdollista, toisin kuin silloin samana päivänä..

Sunnuntaipäivän vietin seitsemän muun vaihtarin kanssa Kamenissa ja Dortmundissa. Illalla kotiin palattuani sain vihdoin odotetun viestin. Eli tiedot seuraavasta perheestäni ja muuttoajankohdan. Kaikki tämän klubin vaihtarit muuttavat sunnuntaina 29.11, kun meille järjestetty “Jouluviikonloppu“ Iserlohnissa on ohitse. Tosin ei ole vielä tietoa mahduinko 60 nopeimman ilmoittautujan joukkoon ja sitä kautta mukaan viikonloppuleirille..

Seuraavan perheeni vanhemmat ovat maanviljelilöitä ja heillä on karjaa vaikka millä mitalla. Intialainen vaihtari on nyt syksyn asunut heidän luonaan ja kertoi, että ovat todella mukavia. Ainut haittapuoli on, että he asuvat jonkun verran kauempana, matkaa kouluun ja treeneihin tulee mukavasti, mutta niin se on ollut jo nytkin. Ja tasapuolisuus pitää tietenkin olla: ne, ketkä ovat nyt asuneet lähempänä keskustaa, muuttavat kauemmas ja päinvastoin.

14 viikkoa täällä nyt elelty, ei aivan vielä kolmasosaa koko ajasta mutta ei paljon puutukaan. Ei tarvitse kuin ajatella, että jo viiden viikon päässä häämöttää joulu, sen jälkeen vaihtuu vuosi ja sitten tuleekin vastaan 18-vuotispäivät, niin tuntuu, että kohta on hetkessä puolimatkan krouvi ohittunut.

Tämä tällä erää täältä, auf wiederhören!

Sainpahan taas aikaiseksi pitkän selostuksen viimeaikaisista tapahtumista, mutta ystäväni tietokone päätti jälleen kerran pilata illan tuhoamalla koko paskan, eikä suostu enää liittämään tekstiä takaisin minkä olin kopioinut kirjoittamisen yhteydessä juuri tämän sekoilun takia..

Pidemmät selostukset siirtyvät nyt jälleen tuonnemmaksi, mutta kirjoitellaan kuitenkin vielä jotain..

Eli sata päivää tuli tänään täällä täyteen.. Jonkun mielestä kuulostaa järkyttävän paljolta, jonkun mielestä se ei ole vielä mitään. Itse kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Paljon on ehtinyt sadassa päivässä tapahtua, täytyy myöntää, mutta luulen viimeistään vuoden vaihtuessa takaraivossa alkavan jyskytys, että kiire tulee, jos meinaa kaiken mahdollisen ja mahdottoman tehdä, mitä haluaa ja mihin on mahdollisuus, aikaa kun ei sitten ole enää paljoakaan jäljellä..

Viime aikojen tapahtumista kirjoittelen siis tuonnempana lisää, mutta ilahdutetaan nyt kaikkia laittamalla työharjoittelusta muistoksi nappaamia kuvia näkyviin. ..

Nyt on kooste reissusta kirjoitettu. Paljon asiaa yritetty kertoa suht lyhykäisesti, ettei teillä mene paria tuntia tämän lukemiseen..


Perjantai 09.10
Kokoonnuttiin Bielefeldin rautatieasemalle klo 11 ja bussi starttasi kohti Hampuria vähän ennen kahtatoista. Latinot pitivät koko matkan omaa showtaan jota siellä niiden keskellä sai ihmetellä, ei siihen hilluntaan taida koskaan tottua.

Hampurin hostelli oli ehkä reissun majapaikoista paras. Huoneissa oli vessa ja suihku, ruokaa tarjottiin kunnolla ja vapaa-ajalla oli mahdollisuus pelata shakkia tai biljardia. Ensimmäinen ilta sujuikin pelailun merkeissä, kun emme kaupungille lähteneet. Mukavaa oli.



Lauantai 10.10
Astuttuamme aamulla ulos hostellista, saimme heti esimakua koko reissun säästä. Vettä alkoi tulla reippaanlaisesti ja ilma oli pirun kylmä. Jotkut eivät tietenkään olleet osanneet ottaa edes minkäänlaista takkia päälleen, vaan hytisivät huppareissaan, kun lähdettiin kiertämään nähtävyyksiä. Itsellä oli sentään tuulitakki päällä, mutta silti paleli aivan perkeleesti koko aamu- ja iltapäivän. Lähes ensimmäisenä tuli vastaan rakennus, jonka vieressä näytti erehdyttävästi liehuvan Suomen lippu. Täytyi käydä lukemassa rakennuksen edessä ollut ilmoitustaulu, että sai asiasta selvyyden. "Hampurin Merimieskirkko" luki selvällä suomella ja muilla riitti ihmettelemistä siinä missä itselläkin.
Ei tehnyt suuremmin mieli valokuvailla, mutta tuli siellä jotakin kuvattua, kunnes kamera ilmoitti pattereiden olevan tyhjät. No, eipä se suuremmin haitannut. Sataman lisäksi tuli nähtyä mm. Speicherstadt, Raatihuone ja St. Michaelis kirkko, ennen kuin siirryttiin Reeperbahnille. Siellähän sitä nähtävää sitten riittikin ja kaikilla oli mielenkiinto huipussaan, vaikka kylmä olikin.

Iltapäivällä siirryttiin takaisin hostellille vaihtamaan kuivaa ylle ennen veneretkeä. Muuten oli ihan mukavaa, mutta paatti vuoti kuin seula ja penkeille tippui vettä enemmän ku laki salli. Että sellasta.

Illalla päästiin sitten bilettämään. Ensin katsastettiin Reeperbahnin elämää, ennen kuin siirryttiin vähän matkan päähän pieneen disko paikkaan. Latinot olivat tietenkin kuin kalat vedessä toinen toistaan parempien biisien pauhatessa täysillä. Itse tietenkin olin mahdollisimman pitkään täysin vastarannan kiiskenä tässä asiassa, ja kieltäydyin monen monta kertaa kunniasta liittyä johonkin tanssiporukkaan. Mutta niin vain kävi, että siellä latinoiden puristuksessa ujo Suomipoikakin suli täydellisesti, loppujen lopuksi aika pienellä vaivalla, ja teki muiden mukana jotakin ihmeliikkeitä, osaamattomuudesta huolimatta. Ja erittäin hauskaahan meillä oli. Lisäksi jo tällöin muutama pari löysi toisensa…



Sunnuntai 11.10
Vapaaehtoisille tarjoutui mahdollisuus lähteä katsastamaan Hampurin kalamarkettia aamutuimaan, herätys klo 5 ja liikkeelle puolta tuntia myöhemmin. Itseä ei missään nimessä tuollainen houkuttanut, mutta kyllä siellä oli parikymmentä henkilöä ollut mukana, ja mielenkiintoista oli kuulemma ollut.

Reissu jatkui Potsdamiin, Sanssoucin linnalle, jossa itse olen jo kertaalleen aikaisemmin käynyt, joten mitään uutta ei ollut luvassa. Siellä puistossa jokunen tovi pyörittiin, ennen kuin matka jatkui jälleen, Berliiniin.

Berliininkään hostellissa ei ollut mitään valittamista, huoneet olivat samaa luokkaa kuin Hampurissa, mutta vessat ja suihkut olivat koko kerroksen yhteisessä käytössä. Tai no, muut joutuivat käyttämään yhteisiä suihkuja. Meidän neljän hengen huoneessa oli keskelle huonetta tehty suihkukaappi, josta muut tietenkin olivat mukavan kateellisia. Ilo oli ylimmillään siinä vaiheessa, kun kaikki muut kertoivat ettei heidän huoneissaan ole suihkusta tietoakaan. Hyvä näin.

Edullinen internet sekä puhelut olivat suosittuja meidän porukan keskuudessa, tosin yhdellä jos toisella oli enemmän tai vähemmän ongelmia saada yhteyttä kotimaahansa vaikka kuinka yritti. Ja sitten jos sattui linja toimimaan, niin tottakai puhelu katkesi aina kesken lauseen, kun aika oli lopussa. Sitten ei kun uutta koodia hakemaan, jotta sai puhua lisää. Kassakone kiitti.



Maanantai 12.10
Jos oli noussut väärällä jalalla sängystä, niin ulos ikkunasta katsominen ei ainakaan fiilistä pahemmin nostanut, niin ihanan harmaa ja sateinen sää oli aamulla. Siitä huolimatta ei muuta kuin tassua toisen eteen ja pääkaupunkia kiertämään.
Kulmat oli tietenkin itselle jo tutut. Alexanderplatz, Berliner Dom, Unter den Linden, Gendarmenmarkt ja Checkpoint Charlie tuli nähtyä jälleen
uudemman kerran, mutta mielenkiintoa riitti silti. Kävimme myös Checkpoint Charlie-museossa, jota en ollut aiemmin nähnyt, joten jotain uuttakin tuli koettua. Tämän jälkeen, kun oli vapaa-aikaa, suuntasin USAlaisten kanssa Potsdamer Platzille, ennen kuin täytyi palata takaisin hostellille päivällistä varten. Illanviettoa ei pahemmin haitannut edes se, ettemme lähteneet mihinkään, vaan olimme tukevasti neljän seinän sisällä, jälleen hyvin moni netin tai puhelimen ääressä tai sitten vain istuskelemassa muiden seurana.



Tiistai 13.10
Aamulla suuntasimme ensimmäisenä Parlamenttitalolle, joka tuli sekin nähtyä jo uudemman kerran. Kattotasanteella vietetyn ajan lisäksi kävimme kuitenkin myös toisessa kerroksessa, parlamentin istuntosalissa, kuuntelemassa rakennuksen historiasta ja siitä mitä salissa tapahtuu kun työntekijät ovat paikalla. Hupaisinta oli seurata, kuinka jotkut nukkuivat selostuksen aikana. Sai napsittua hyviä kuvia kavereista.

Tämän jälkeen oli jälleen vuorossa nähtävyyksien kiertämistä. Päärautatieasema, Brandenburgin portti, Holokaustin muistomerkki, Potsdamer Platz.. Rautatieasemalta Brandenburgin portille siirryttäessä saimme kokea sekä auringon paisteen että raekuuron. Mikäpäs siinä.
Tämän jälkeen oli shoppailun aika yhdessä tavaratalossa, ennen kuin palattiin jälleen hostellille syömään ja valmistautumaan illan bileitä varten. Jokaisella oli tiedossa jo ennen reissua, että jonakin iltana tapahtuu Operaatio Sukupuoltenvaihdos. Siis miehet naisiksi ja naiset miehiksi. Jokainen voi itsekseen miettiä kuinka hauskaa se sitten oli, varsinkin kun lähes jok’ikinen pojista puettiin ja meikattiin erittäin kauniiksi. Facebookista löytyy erinomainen kuvakavalkadi tästä illasta..
Itsestäni sen verran että tottakai piti jälleen kerran olla mahdollisimman pitkään vastarannan kiiskenä, ihan vain huvinvuoksi. Taisin olla viimeinen joka pukeutui ja meikattiin… Mutta kaunis olin, siitä ei pääse mihinkään. Lisäksi kävelin vapaaehtoisesti lähes koko illan korkokengillä, repikää siitä!



Keskiviikko 14.10
Aika jättää Berliini jälleen taakse ja suunnata Dresdeniin. Koska jo seuraavana päivänä matka jatkui eteenpäin, piti Dresdenin suurimmat nähtävyydet kiertää yhden iltapäivän aikana. Eihän se meille tietenkään mikään ongelma ollut, mutta ilma oli, jälleen kerran. Lähes jokainen hytisi kylmissään, mutta itse en välittänyt vaikka vähän viima kävikin, pukeutumiskysymys.

Tällä kertaa ei shoppailulle juuri jäänyt aikaa, jokainen taisi juuri ja juuri ehtiä jossakin liikkeessä pyörähtämään ennen kuin oli aika siirtyä majoittumaan. Itse henkilökohtaisesti vihasin Dresdenin hostellia yli kaiken, mutta onneksi ei tarvinnut kuin yksi yö viettää siellä. Illalla katsoimme Schlindlerin lista-elokuvan, saksan kielisenä ja tekstitys englanniksi. Erittäin mielenkiintoinen, pisteet Spielbergille.



Torstai 15.10
Aamupalan jälkeen riemu repesi, kun porukka sattui katsomaan ulos ikkunasta ennen lähtöä. Taivaalta tippui jotakin valkeaa maahan, mitäs ihmettä? Noh, oli siinä latinoilla ja parilla aasialaisella ihmettelemistä, minua sekä toista reissulla ollutta suomalaista ei hirveästi hetkauttanut, kun eihän se ollut edes kunnon lunta, räntää enemmänkin, mutta kuitenkin.

Ennen matkan jatkumista kävimme tutustumassa Dresdenin oopperataloon, joka oli sekin näkemisen arvoinen. Kiertokäynnin jälkeen lähes kaikki ryntäsivät ulos napsimaan kuvia ja kuvaamaan videoita, lunta tuli edelleen. Ja tuli sen verran, että patsaat ja kirkon tornit värjäytyivät aivan kunnolla.

Dresdenistä matka jatkui Weimariin. Tosin ajoimme vain Weimarin läpi, sillä menimme Buchenwaldiin, alle 10 kilometrin päähän Weimarin keskustasta, jossa sijaitsi keskitysleiri toisen maailmansodan aikana. Erittäin mielenkiintoinen paikka sekin, paljon nähtävää ja luettavaa historiasta.

Majapaikkamme sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä Buchenwaldista, täysin keskellä ei mitään. Jokainen tajusi, että oli turha haaveilla tänä iltana ulos lähtemisestä. Hostelli oli kuitenkin mukava ja hieman erilainen kuin mihin olimme tottuneet: päärakennuksen lisäksi pihalla oli muutama erillinen mökki, jossa osa porukastamme yöpyi.

Päivällisellä ja sen jälkeen sain kokea yhden reissun kohokohdista. Satuin muutaman kaverin kanssa istumaan samaan pöytään, jossa oli myös nelihenkinen perhe. Kaksi pientä poikaa touhusi jos jonkinmoista pöydän ääressä. Yksi USAlaisista rupesi juttelemaan perheen äidin kanssa ja jotenkin ajauduin myös itse mukaan. Kun isä sai tietää, että olen Suomesta, rupesi hän vuolaasti kehumaan, kuinka Suomessa asiat on niin hyvin, toisin kuin Saksassa jne. Hänkin taisi ainakin jollain tavalla olla myös perillä Pisa-tutkimusten tuloksista..
Jatkoimme keskustelua, muut porukastamme poistuivat pikku hiljaa. Nämä pojat sitten vasta innostuivatkin, kun kerroin että Suomessa on jo kunnolla lunta ja elohopea tukevasti miinuksella, pohjoisessa saattaa olla 8 kuukauden ajan lunta, mutta kesällä aurinko ei laske ollenkaan, ym.. He pyysivät mua pelaamaan kanssaan Unoa, ja kun meillä ei juuri silloin ollut mitään ohjelmaa, suostuin. Muutaman pelin jälkeen vanhemmat ilmoittivat, että nyt alkaa olla nukkumaanmenoaika. Silloin toinen pojista ilmoitti, että haluaa näyttää heidän huoneensa mulle. No, eihän mulla mitään sitä vastaan ollut. Napero otti mua kädestä kiinni ja talutti portaat ylös toiseen kerrokseen, jonka aulassa osa meidän porukasta oli viettämässä aikaansa. Sain raikuvat aplodit, kun poika johdatti mut heidän huoneeseensa. Siellä pojat innostuivat näyttämään, kuinka he vanhempiensa avustuksella hyppivät yläsängystä alasänkyyn ja toinen kertoi, että he harrastivat tanssimista. Isä kertoi omistavansa tanssikoulun. Taitaa jätkistä tulla tulevaisuudessa huippuluokan breakdancereitä...
Ja juttu jatkuu kuin Ostos-TV, eikä tässä vielä kaikki. Ennen nukkumaanmenoaan he halusivat näyttää mulle mitä osaavat. Isä pisti kannettavaltaan 600 vuotta vanhaa musiikkia taustalle soimaan ja pojat tekivät vuorotellen jos jonkinmoisia, aivan upeita liikkeitä. Palava kynttilä käsissään. Se oli jotain aivan uskomatonta katseltavaa. Vanhemmatkin intoutuivat tekemään liikkeitä, ja tietenkin vielä paljon vaativampia, sen kynttilän kanssa.
Esityksen jälkeen toivotin pojille hyvät yöt ja vanhemmille hyvät jatkot, kuten hekin minulle. Lisäksi sain isän käyntikortin ja he vielä sanoivat, että jos kiinnostaa niin heiltä löytyy vierashuone. Tuli taas ajateltua, että samanlaista ystävällisyyttä saa Suomesta hakea. Eikä löydä. Mahtavaa…

Meidän porukka sitten viettikin omalla tavallaan mahtavan illan. Hampurissa homma oli koko ajan hanskassa, Berliinin bileillassa vain harvat nauttivat hieman liikaa, mutta nyt mentiin sitten rajojen yli ja kunnolla. Rotexit, eli ryhmämme valvojat, jotka ovat aikaisemmin olleet vaihto-oppilaina jossakin, olivat tiukasti ilmoittaneet jokaisena iltana, etteivät halua nähdä ketään juopuneena. Itsellä ei ole aavistustakaan siitä, otettiinko ketään edes puhutteluun illan tapahtumien johdosta, mutta tuntui että annettiin mennä.



Perjantai 16.10
Aamulla vielä juuri ennen lähtöä näin tuon perheen ja he toivottivat hyvää jatkoa reissullemme. Aamupäivän kiersimme sitten Weimaria ja sen tärkeimpiä nähtävyyksiä, ennen kuin matka jatkui Müncheniin. Majoittumisen ja ruokailun jälkeen lähdimme viettämään iltaa vähän matkan päähän pieneen baariin, jossa porukka ei suuremmin päässyt riehumaan. Lähteminen muodostui kuitenkin kynnyskysymykseksi intialaiselle kaverille, joka oli pukeutunut shortseihin ja lipareihin. Rotexit ilmoittivat tiukasti, että jos farkut ja sukat eivät löydä tietään jalkoihin, intialainen sai jäädä viettämään iltaansa hostellille. Tässä vaiheessa ecuadorilainen kaverimme ryntäsi ulos ovesta ja kun näki tämän intialaisen, huudahti että "Look at him, crazy hullu saatana!" Itse sain reissun parhaat naurut tässä kohtaa. Minulla ei tietenkään ole ollut osaa eikä arpaa näiden sanojen opetuksessa…



Lauantai 17.10
Jälleen täytyi nähdä mahdollisimman paljon vain yhden päivän aikana ja ensimmäisenä suuntasimme Olympiapuistoon. Siinäkään ei ollut mitään uutta minulle, toiseen kertaan sielläkin jo pyörin.

Tämän jälkeen olivat vuorossa Marienplatz, Raatihuone ja Viktualienmarkt sekä pari kirkkoa, ennen kuin saimme koko iltapäivän vapaaksi. Nopeasti aika riensi, kun USAlaisten kanssa eri paikoissa pyörittiin. Kaksi jätkää päätti kokeilla, miltä saksalainen laatutuote, nahkahousut, tuntuvat jalassa ja meillä muilla olikin sitten erittäin hauskaa. Toinen näistä päätti sitten ostaa housut, olivat kuulemma niin mukavat päällä. Myöhemmin porukka haukkoi henkeään kuullessaan housujen hinnan: 135€. Tuossakin oli vielä 10% alennus mukana, joka tuli myyjän ulkonäön kehumisesta.

Neljä USAlaista halusi ehdottomasti käydä Hofbräuhausissa juomassa oluet, ihan vain paikan maineen vuoksi. Kuivin suin kuitenkin jäivät, kun kysyttiin että onko nuorisolla 18 vuotta ikää. Eipä ollut.

Ennen hostellille siirtymistä käytiin sitten kuitenkin vielä toisessa paikassa, jossa rento tarjoilija sanoi että kunhan jokainen on täyttänyt 16, ei alkoholitarjoilu ole ongelma. Kun hän sai kuulla, että Hofbräuhausissa oli kysytty papereita ja vaadittu 18 vuoden ikää, kommentoi hän Hofbräuhausin porukkaa seuraavasti: Old bitches! Jälleen sai nauraa oikein kunnolla.

Viimeisenä iltana piti tietenkin juhlia oikein kunnolla. Yllätys yllätys, porukalla homma meni jälleen “pikkaisen“ yli ja mm. kaksi kaveria sai escort-palvelua pari metriseltä kaljulta kostajalta suoraan ovesta ulos.
Itse en enää viitsinyt suuremmin olla tanssimista vastaan, vaan lähes alusta saakka olin muiden mukana ja erittäin mukavaa oli tietysti. Lisäksi itseni lisäksi porukassa ei kovin montaa tyyppiä selvänä ollut.

Rotexit haukkuivat illan kulun täydellisesti, kun oltiin päästy lähes hostellille asti. Kello näytti tässä vaiheessa noin puoli kahta, ja käsky kuului että herätys 5.30 ja aamupala klo 6, jos joku myöhästyisi, niin emme menisi Neuschwansteiniin aamulla. Siinä vaiheessa teki mieli avata sanainen arkku ja sanoa että aikataulut kusee 110% varmasti samalla tavalla kuin tähänkin asti ja siitä huolimatta mennään Neuschwansteiniin. Ei mahtunut minun päähäni ainakaan, miksi tässä vaiheessa piti haukkua kaikki mahdollinen, kun ei ollut edes ensimmäinen ilta kun homma on mennyt aivan toisin kuin oli käsketty. Ja aikaisemmin ei halaistua sanaa mistään, ainakaan yhteisesti.



Sunnuntai 18.10
Pääsin toteamaan sitten tasan klo 6, että ruokailuhuoneessa oli neljä henkilöä kuudestakymmenestä, yksi Rotex ja kolme vaihtaria. Alkoi vähän kaikki siinä vaiheessa ottaa pattiin. Sanoin samassa pöydässä istuneille, että tänään ollaan about 25 minuuttia lähtöaikataulusta jäljessä, mahdollisesti enemmänkin.

Arvaukseni osui kutakuinkin kohdalleen, mutta eivätpä Rotexitkaan mitään taaskaan sanoneet, edellinen ilta oli täysin unohdettu ja se siitä. Lähes koko porukka taisi nukkua Neuschwansteiniin asti. Siellä sitten alkoi tulla kunnolla lunta, kun kävelimme linnalle. Meillä oli pari tuntia aikaa vain oleskella linnan lähistöllä ennen kiertokäyntiä, joten osa porukasta käytti ajan elämänsä ensimmäiseen lumisotaan. Näytti olevan porukalla hauskaa, eikä tuntunut ketään haittaavan se, että vaatteet olivat likomärät.

Kiertokäynti linnassa oli nopea, Luojan kiitos. Meille sattui oppaaksi jostakin ties mistä lähtöisin ollut mies, varustettuna ihanalla naisen äänellä. Asiat kyllä tuli selväksi, mutta koko porukka tirskui äijän eleitä ja puhetyyliä. Se oli selvästi sellaistaf porukkaa, että “mä nyt tulin vaa tekemää tän oman hommani, enkä mä suuremmin kehuja tarvii tai kaipaa, mut ihan kiva jos niitä joskus tulee“.

Tämän jälkeen suunta oli takaisin Bielefeldiin ja mahtava reissu lähestyi loppuaan. Porukka oli luonnollisesti väsynyttä, mutta myös onnellista. Tosin vähän jokaisella taisi olla fiilis, että reissu olisi voinut jatkua vielä vaikka pari viikkoa.

Saavuimme takaisin Bielefeldin rautatieasemalle vähän ennen yhtätoista illalla ja siitä kaikki suuntasivat jälleen omille teilleen. Tämä reissu oli tässä.



Mitä reissusta sitten jäi käteen?
No, ainakin uusia kavereita tuli saatua roppakaupalla, sillä lähes jokaiseen 53 muuhun vaihtariin ehti saada jonkinlaisen kontaktin reissun aikana.

Tuli huomattua, että paljon puhutusta saksalaisesta täsmällisyydestä ei ollut tämän reissun aikana tietoakaan. Sovituista ajoista oltiin varsinkin joka aamu reilusti myöhässä.

Hampuri, Dresden, Weimar ja Neuschwanstein ovat myös suosittelun arvoisia paikkoja, paljon mielenkiintoista nähtävää.

Erityisesti USAlaisiin jotenkin iski tällainen hullu suomalainen ja heille olin "Hot and funny Finn". Mikäpä siinä, sopi mulle.

Seitsemän päivää oltu nyt kiertueella ja todella kivaa ollut, hieman rankkaakin mutta ei anneta sen haitata, ensi viikko on aikaa levätä. Hampuri ja Dresden tuli nähtyä ensimmäistä kertaa, Berliini jo kolmatta. Tänään käytiin Buchenwaldissa, missä sijaitsi yksi keskitysleireistä ja nyt yövytään ihan muutaman kilometrin päässä sieltä, reilu 5km Weimarin keskustasta, jonka tärkeimmät nähtävyydet käydään tsekkaamassa huomen aamulla, ennen siirtymistä Müncheniin. Sieltä sunnuntaiaamuna Neuschwansteinin kautta takaisin Bielefeldiin. Super!