IRC-Galleria

MyrkkyTiistai 30.09.2008 23:09

Jokin kamala tunne myllertää sisälläni, kiertäen veressäni ympäri kehoa, tuoden pahaa oloa varpaasta sormenpäihin. Myrkkyä suonissani. Oloni on jotenkin petetty, surullinen. Mitätön. En tiedä, valehtelitko silloin minulle, en tiedä valehteletko yhä. Tuijotanko kirkkain silmin valehteleviin silmiisi, luullen sinun olevan rehellinen minulle. Oletko edes itsellesi.? Vihaan tunnetta sekuntti sekunnilta enenmän ja enenmän. Tunne tekee minut melkein sairaaksi. Vitutus nousee ja laskee aallon tavoin. Milloin tunnen olevani kaunis, milloin tunnen olevani ruma. Olenko kuitenkin vain lelu ihmisille.? Että minut voi heittää syrjään tyhmin tekosyin kyllästymisen jälkeen.?
Menkää ihmiset vittuun. Vihaan teitä tällä hetkellä.

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 15:28

Pienissä krapuloissa o sit kivaa istua koneella.
Ja illalla varman uusiksi. *baila, baila perkele*

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.09.2008 00:36

Olen ontto kuin laho puu, joka taipuu ja itkee tuulessa, yritäen kuolleilla oksillaan tavoitella taivasta, sinista äärettömyyttä ja valkoisia pumpulipilviä. Kituen kylmässä maassa, kaikkien lehtien tippuessa pois ja jättäen minut palelemaan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.09.2008 23:58

Viekää joku mut juhlimaan, antakaa viinaa ja katsokaakin että vedän pääni täyteen. Pitäkää hauskaa kanssani, olen sekaisin ja kaipaan jotain. Haluun olla kännissä ja nähdä maailman humalaisen silmin, huterin askelin tanssia jossain.

[Ei aihetta]Maanantai 28.07.2008 17:39

Animecon tuli ja Animecon meni. Jäi ihanat muistot ja kuvat. Ainoa miinus koko tapahtumassa oli kuumuus, varsinkin lauantaina. Ei ollut kovin kivaa liikkua lauantaina 28 asteen helteessä fleece pupu puvussa. Mutta kiitos kaikille halaajille, conilaisille, ym ihanille ihmisille jotka olitte siellä. Nähdään ensi vuonna.

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.07.2008 00:00

Ei ole mukavaa olla yksin ja tuntea pahan olon vaeltamista kehossa. Nousta pimeässä huoneessa vuoteestaan ja kävellä horjuten ovelle. Mennä ja juoda vettä tärisevin käsin, pidättäen pahaa oloaan. Kuunnella kun sydän lyö, tietäen sen lyövän liian nopeasti. Paniikin valtaamassa mieltä, miettien samalla, miksi tunnen näin. Lopulta palaten huoneeseen ja istuen matolle, kylmän hien puskevan iholle. Sekavien tunteiden ja mielen juostessa vapaasti pyörryksissä olevassa päässä, miettien kuoleeko nyt ja tähän. Hengittäen raskaasti, yrittäen saada lisää ilmaa ja tuntien pulssin joka hakkaa rinnassaan, liian kovaa. Hetki tuntuu pitkältä, yksin, miltein vuodelta, miettien milloin se menee ohi. Lopulta, kuvotus, joka nousee kaukaa sisältä, toinen ja kolmas. Lopulta, se on ohi. Pyyhkien hien, takaisin sänkyyn, tuntien paremmin ja nukkuen taas.

Kesä alkaaLauantai 31.05.2008 13:45

"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.." Nyt se alkoi, kesäloma ja oppivelvollisuus päättyi kun yhdeksäsluokka loppui. Hieman haikea fiilis, mutta kesä on edessä ja maa polttaa jalkojen alla, tie on tehty kuljettavaksi ja nähtäväksi. Tulevat haasteet odottavat mutkan takana koettavaksi.

[Ei aihetta]Maanantai 12.05.2008 20:05

Voi helvetti mikä viikko tulossa.! joka päivä on jokin koe.! "huoh" Mitenhän täs selviää.?

VappuTorstai 01.05.2008 16:55

"Huh" sitä oltiin eilen Kajaanis. Ja ny o paha olo. x´D Mut oli aivan älyttömän hauskaa, porukka oli mukavaa. Sain yheltä opiskelialta hienon kruunun, mutta rikoin sen jossain välis, en tajuu milloin tai miten, mutta kruunu poloinen on nyt katki. :( Pitää korjata se. Ja mun jalka o aivan älyttömän kipee, hankala kävellä. Mutta Vappu o vain kerran vuodessa.!

Sarjikset tuli.!Tiistai 29.04.2008 21:48


Nyt ne vihdoin tulivat.! Tilaamani sarjakuvat joita olen odottanut ja pitkään. Hellraiser ja V For Vendetta. <3 Ahmin niitä varmaan koko yön. Ja huomenna o Vappu, pitäis keksii jotain hauskaa tekemistä.

Iloista Vappua.!