IRC-Galleria

Ja hähää, en kopioikaan Madnessin sanoja vaikka se uhkaavasti alkaakin pikkuhiljaa soida mun päässä, mutta kuuntelin PMMP:tä ja aloin kuunnella sen sanoja ja mun teki mieli kopioida ne jonnekin ja päätin sitten kirjoittaa merkinnän, jee!

Nämä lyriikat tosiaan liittyvät huomattavasti enemmän kirjaan, jota olen tänään lukenut maanantaiksi palautettavaa esseetä varten kuin tämän merkinnän tarkoitukseen. Nimittäin Satu oli täällä tosiaan viime viikolla ja se vasta hulluutta olikin. Tosi kumma viikko! Mutta suurin hulluus on tällä viikolla, kiitos sen, etten ole ahkeroinut koulun takia riittävästi ja joudun tällä viikolla kirjoittamaan 2000 sanan esseen, johon lukemisenkin aloitin tosiaan vasta tänään, abstraktin 15 sivuista esseetä varten, jonka aihettakaan en vielä tiedä. Ehdottakaa mulle, mistä pohjoisesta kulttuurista teen tutkimuksen! Sillä ideoita nyt kaivataan kuumeisesti. Ja myös joku esitelmä mun pitäisi pitää ensi maanantaina ja sillekään en ole toistaiseksi uhrannut ajatustakaan.

Mutta viime viikko oli tosi mahtava! Satu tosiaan kyllä saapui jo sunnuntaina, jolloin shoppailimme Primarkin tyhjäksi. Maanantai taisi siihen verrattuna olla jopa suhteellisen normaali, ellen nyt unohda jotain. Ostelimme kyllä räikeitä kynsilakkoja, asioimme useissa kahviloissa ja Subwayssa. ja Satu nukahti antropologian luennollenni. Illalla opimme tanssimaan highland reelin.

Tiistai oli onneksi tosiaan tuohon maanantaihin verrattuna tuottoisampi! Opimme muun muassa metsästämään mammutteja. Tai siis harjoiteltuamme sitä jonkin aikaa tulimme siihen tulokseen, että meistä ei ole mammutin metsästäjiksi. Minä olin vielä surkeampi kuin Satu: surkein. Ihan surkki. Mammutteja metsästettyämme jouduimme sitten jäljittämään mun hanskat, jotka lopulta löytyivät aamuisen puuteknologialuennon luentosalista. Iltapäivällä kiitokseksi sen, että en ollut tyhjentänyt laukkuani kynsilakkashoppailun jäljiltä, Satu lakkasi kynteni antropologian tunnilla ja pysyimme molemmat sen ansiosta hereillä. Illalla teimme espanjalaista ruokaa, jossa oli paljon porkkanoita noin 8 ihmisille. Sitä piti tosiaan syödä vain Miriamin, minun ja Sadun, mutta ajattelimme, että ehkä Kirstenkin voisi syödä sitä illalla kotiin tultuaan, koska sitä tosiaan varmaan jäisi paljon. Olimme väärässä. Söimme sen kaiken ennen kuin Kirsten tuli kotiin. Miriam vähän kauhisteli meidän syömistämme.

Keskiviikkona meidän piti käydä Inveruriessa, mutta nukuimmekin pitkään. Sen sijaan sitten kävimme kaupoissa ja illalla menimme tanssitunnille harjoittelemaan tanssimista naamareiden kanssa.

Torstaina söimme pubissa ja menimme katsomaan X-Factor Live Touria, jossa Satu käytti kaikki rahansa John & Edward (voitte etsiä niistä youtubevideoita ja kauhistella) t-paitoihin joten jouduimme kävelemään takaisin. Matka ei ollutkaan onneksi ihan niin pitkä kuin miltä se tuntui bussista sinne mentäessä. Ja ei sillä bussilla olisi päässytkään kuin puoleen väliin, joten ihan hyvä, että kävelimme.

Kotiin päästyämme pakkasimme sitten tavaroitamme. Tai minä harkitsin pakkaamista ja Satu sulloi koko Skotlannin matkalaukkuunsa. Olen vieläkin vähän hämmästynyt miten se sai kaikki ne seitsemät kengät, lukuisien vaatekauppojen sisällön, useat laukut ja huulirasvat, hajuvesipurkit, kirjat, levyt, astiapyyhkeet, takit yms. mahtumaan sinne. Niin ja tietenkin voileipägrillin. Luultavasti unohdin vielä jotain oleellista. Viltinkin se osti, mutta päätti käyttää sitä kaapuna lentokentällä.

Perjantaiaamuna ajelimme käsittämättömän laukkumäärän kanssa taksilla juna-asemalle ja lähdimme IVFDF 2010 Durhamiin. Jos ette tiedä, mikä on IVFDF, olen vähän hämmästynyt, miten en ole selittänyt siitä sulle. Mutta ei syytä huoleen, ei kukaan muukaan tiedä. Vain se pieni reilu 1000 ihmistä, joka juoksee niissä vuosittain. Mutta google auttaa, vaikka ehdottaakin: "Tarkoititko sanaa if?"

IVFDFistä en oikein jaksa puhua. Se oli uuvuttava kokemus, ensi vuonna taas uudestaan Bristolissa. Sitä seuraavana Aberdeenissa (!). Durham oli kiva, saatoin ottaa siitä kuvia, mahdollisesti lisään niitä joskus.

Nyt näitä lyriikoita!

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru joskus käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
- Jossain on kai vastauskin.

Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen.
Ostin kadun mieheltä pyörän,
joudun nyt oikeuteen.
Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Miks kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.
Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.

En nyt tällä kertaa selitäkään noista lyriikoista sen enempää. Niissä on jo aika hyvin sanottu kaikki, vaikka voisin niistä enemmänkin puhua. Mutta voitte nyt itse pohtia, miksi halusin teidän lukevan ne.

PS. http://www.youtube.com/watch?v=n5c9vTuGsoI&feature=related