IRC-Galleria

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan” (Joh 7:37-38).

Jeesuksen suuruus ja arvovalta

Mielestäni nämä Jeesuksen sanat sisältävät kaksi suurta ja meille tärkeää asiaa. Ensinnäkin ne jälleen tuovat eteemme Jeesuksen Kristukseen suuruuden ja ihmeellisen merkityksen. Huomaammeko millä suorastaan jumalalliselle arvovallalla Jeesus tässä kutsuukaan luokseen. Hän kutsuu luokseen kaikkia maailman ihmisiä, kaikkia janoisia, uupuneita, läkähtyneitä, ja lupaa, että hänen luonaan jokaisen janoavan ihmisen kaipuu saa täyttymyksen.

Nämä hänen sanansa ovat myös meille jokaiselle kohdistettu kutsu ja lupaus. Meitäkin hän tänään kutsuu luokseen. Miten suhtaudumme hänen kutsuunsa? Lähdemmekö liikkeelle kohti Jeesusta Kristusta, suostummeko juomaan sitä, mitä hän antaa ja uskommeko todella häneen?

Koetamme ensin kuunnella sitä arvovaltaa ja voimaa mikä sisältyy näihin Jeesuksen sanoihin. Kuka hän oikein on, joka kutsuu luokseen ihmiskunnan kaikki ahdistuneet ja nääntyvät ihmiset: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon.” Monella tavoin janoisia ihmisiä on meidänkin ajassamme paljon.

Samanlaisen kutsun Jeesus Kristus esitti myös Matteuksen evankeliumin mukaan: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Matt 11:28). Totisesti tänäänkin on paljon työn ja monenlaisten elämän kuormien uuvuttamia. Nyt hän lupaa kaikille levon. Tämän samanlaisen kutsun olemme jo kohdanneet Jesajan välittämässä Herran sanassa: ”Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen.” ”Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää” (Jes 55:3). Kaiken lisäksi Jeesus kutsuessaan vakuuttaa, että ”sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh 6:37).

Kyllä Jeesus tässä puhuu todellisella jumalallisella arvovallalla. Eihän näin voi kutsua luokseen kukaan muu kuin todellinen Jumala. Juuri sellaisenahan Johanneksen evankeliumi näkee Jeesuksen Kristuksen.

Miten huikealla tavalla Johanneksen evankeliumi alkaakaan. Se nostaa katseemme aikojen alkuun. Se julistaa: ”Alussa oli Sana, ja Sanan oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mitä syntynyt on. Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä.” (Joh 1:1-5, KR 38). Ja sitten evankeliumi täsmentää: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta” (1:14).

Edelleen Johannes vakuuttaa, että Jeesus Kristus on valo, joka valaisee jokaisen ihmisen (Joh 1:9, KR 92). Jeesus itsekin sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo” (8:12, KR 92).

Hän on myös se Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin (1:29). Hän on kuin Israelin autiomaamatkan aikana tangon päähän ripustettu vaskikäärme ja nyt jokainen joka katsoo ja uskoo häneen saa iankaikkisen elämän (Joh 3:14-15).

Hän on elämän leipä. Joka tulee hänen luokseen ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo häneen ei enää koskaan ole janoissaan (6:35). Hän on lammasten portti ja joka tulee sisään hänen kauttaan pelastuu (10:7, 9). Hän on myös hyvä paimen, joka antaa henkensä lammasten edestä (10:11, KR 38).

Hän se ainoa, joka voi sanoa kuoleman edessä: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin” (11:25). Hän myös sanoi nuo ihmeelliset sanat omasta tehtävästään tässä maailmassa ja ristinkuolemastaan: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni” (12:32).

Hän arvovallallaan asettaa meidät myös valinnan eteen. Hän sanoi suoraan: ”Te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän (Joh 5:40, KR 92). Mutta oli myös niitä, jotka Pierin tavoin sanoivat: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä" (Joh 6:68-69).

Jeesus elävän veden lähteenä

Tänään Jeesuksen suuruus ja merkitys tulee esiin kuvassa ihmisen janoa tyydyttävänä lähteenä. Voi olla, ettei se kuva meille tämän kesän sateiden kastelemalle oikein elä. Harva meistä on myös kokenut sietämätöntä janoa. Sen sijaan Israel on sellaisella alueella, jossa kuumuus ja kuivuus voivat olla tukahduttavia. Siellä kysymys raikkaasta ja janon tyydyttävästä vedestä on elämän ja kuoleman kysymys - tänäänkin.
Nyt koetamme katsoa lähemmin mitä sisältää tuo kuva Jeesuksesta elävänä vetenä ja samalla myös kuva Jeesuksesta lähteenä. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

SIINÄ ON ENNEN KAIKKEA KYSYMYS HÄNESTÄ ITSESTÄÄN.

Elävä vesi ja lähde on vertauskuva Jeesuksesta Kristuksesta. Hän on sitä nimenomaan persoonana, henkilönä. Juuri hän on se vesi ja lähde, joka alkaa kummuta häneen uskovan ihmisen sisimmästä: Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat. Näin siis hänen luokseen meneminen, usko häneen ja hänen läsnäolonsa luo uskovan sisimpään jatkuvasti pulppuavan Jeesus-lähteen. Toki se tarkoittaa, että hänen olemuksensa, hänen persoonansa antaa iankaikkisen elämän ja tällä tavoin tyydyttää ihmisen syvimmän kaipauksen ja janon – elämän tarkoituksen ja sisällön janon.

Jumalan vastaus ihmiskunnan syvimpään ja todellisímpaan hätään – kadotukseen joutumisen hätään – onkin hänen oman ainoan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen lähettäminen. Siinä onkin kristillisen uskon ydinvastaus tänäänkin koko maailmalle. Mitenkä kuuluukaan tuttu pienoisevankeliumi: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh 3:16, KR 38).

Jeesus huusi lehtimajajuhlan viimeisenä päivänä ja nyt on meidän vuoromme huutaa koko maailmalle aivan kuin hänen huutonsa kaikuna: Keskity Jeesuksen Kristukseen. Hän on se! Hän on ainoa, joka voi ihmiskunnan pelastaa, sillä ei ”ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman” (Apt 4:12, KR 38).

Kerran joka tapauksessa ”jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: Jeesus Kristus on Herra” (Fil 2:11, KR 38). Hänessä ja vain hänessä rikkain ja syvin tieto. Hän on Jumalan salaisuus ja hänessä ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä” (Kol 2:2-3, KR 92). Lopulta ”Kristus on kaikki, hän on kaikissa” (Kol 3:11).

Siksi keskity jo nyt Jeesukseen Kristuksen. Nyt ”juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään… Ajatelkaa häntä, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi” (Hepr 12:1-3). Siksi ”tavoitelkaa sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä, mikä on ylhäällä, älkää sitä, mikä on maan päällä” (Kol 3:1-2). ”Juurtukaa hänen, rakentakaa elämänne hänen varaansa” (Kol 2:7).

Kuinka hyvin tämän Kristuksen ainutlaatuisen merkityksen ja arvon tuokaan esille Elävässä uutisen kääntämä tuttu Filippiläiskirjeen katkelma: "Nyt olen kääntänyt selkäni kaikelle sille, mitä ennen pidin suuressa arvossa. Olen pannut luottamukseni ja toivoni yksin Kristukseen. Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakseni olla yhteydessä häneen. Enää en kuvittele pelastuvani siksi, että olen hyvä ihminen, tai siksi, että noudatan Jumalan lakeja, vaan uskon, että Kristus yksin pelastaa minut. Jumala hyväksyy minut yhteyteensä, koska en luota kehenkään muuhun kuin Kristukseen ja siihen, mitä hän teki puolestani. Nyt haluan vain oppia paremmin tuntemaan Kristusta" (Elävä uutinen, UT vapaasti kerrottuna, Juva 1977, Fil 3:7-10).

Hänen tuntemisensa tulisi olla minulle tärkeämpää kuin mikään muu tässä maailmassa. Hänessä pysymisestä riippuu kaikki. Hänen varassaan on koko elämäni. Hän on ensimmäinen ja viimeinen. Hän on alku ja loppu. Voinko todella sanoa, että minulle ”Kristus on kaikki” (Kol 3:11) tai ”minulle elämä on Kristus ja kuolema voitto” (Fil 1:21).

Koska Jeesus Kristus on totisesti ylösnoussut hän elää tänäänkin, hän on kaikkialla läsnä ja koska tahansa saan kääntyä hänen puoleensa. Minä löydän tämänkin päivän ihmisenä. Hänet löydettyäni, hänestä tulee elämäni lopullinen ja täydellinen kiintopiste. Hän on perustus, joka kestää, ja jonka varaan on hyvä rakentaa koko elämänsä. Hän on valo, joka valaisee elämän tietä ja jonka valossa on hyvä vaeltaa eteenpäin. Hänen jokahetkinen läsnäolonsa antaa sisällön ja tarkoituksen koko elämääni.

Keskity Jeesukseen

Keskittyminen Kristukseen merkitsee sitä, että hän meille kaikkein tärkein. Nimenomaan hän itse, eivätkä hänen lahjansa, ei se, mitä on hän antaa meille tai vaikuttaa meissä. Tässä harhaudumme niin pian. Emme huomaakaan kuinka uskoelämämme keskittyy toivomaan omakseen Jeesuksen lahjoja ja sitä, mitä hän vaikuttaa ja saa aikaan meissä. Vasta sellaisen tähden haluamme rakastaa, seurata, palvoa ja rukoilla häntä. Mutta Jeesuksen pyhä persoona, hän itse, hän sellaisena kuin hän on ei enää vedäkään meitä luokseen. Emme janoakaan yli kaiken hänen tuntemistaan. Emme olekaan kiinnostuneita juurtumaan yksin häneen. Emme olekaan innostuneita kasvamaan armossa Jeesuksen tuntemisessa. Voimme kyllä järjellämme tunnustaa ja suullamme voikanaan tunteen vallassa jopa ylistää Jeesusta, mutta sydämestämme halaammekin nimenomaan hänen lahjoja, uusia hengellisiä kokemuksia ja vaikutuksia. Sielumme silmät ovatkin tähdättynä niihin eikä ristiinnaulittuun.

Alkuseurakunnan jäsenet olivat Jeesukseen Kristukseen rakastuneiden joukkoa. Silloin tuhansista sydämistä ja suista aivan kuin kaikuna toistuivat Pietarin sanat Genetsaretin järven rannalla: ”Herra, sinä teidät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas” (Joh 21:17, KR 92). Siksi Pietari vielä kirjeessäkin toistaa tämän: ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe”. Hän vieläpä lisää siihen erittäin voimakkaat sanat kärsimysten ja vainojen keskellä olevista kristityistä: ”Ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa” (1 Piet 1:8).

Joutuuko Jeesus Kristus murheellisena sanomaan meille, kuten Efeson seurakunnalle: ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi” (Ilm 2:4). Olemme kadottaneet lapsenomaisen kiitollisuuden siitä, että olemme oppineet tuntemaan ennen kaikkea Jeesuksen Kristuksen ja että hänen nimensä on nyt meille suurin ja tärkein tässä maailmassa.

Lainaan Roseniuksen ajatuksia: ”Kuinka usein unohdammekaan mainita sen nimen, joka on yli kaikkien nimien, joka on syntisille suloisempi kuin kaikkia muut nimet, mitkä koskaan voidaan mainita taivaassa ja maan päällä. Vain siinä nimessä tulemme autuaiksi. Vain se nimi ”virvoittaa työtätekevät ja raskautetut, lohduttaa murheelliset, parantaa haavoitetut, vapauttaa vangit, tekee köyhät rikkaiksi, poispyyhkii synnit, tekee vanhurskaaksi ja autuaaksi! Se on tuo kallis nimi, jolla Jumala on nimittänyt itsensä Pojassaan - lohdullinen Vapahtaja nimi Jeesus.”

”Kun kristitty ajattelee, mikä erityisesti on hänen uuden elämänsä tunnusmerkki ja suurin omistus, niin on se, että hän on oppinut tuntemaan Vapahtajan ja on yhteydessä hänen kanssaan, että Kristus on tullut koko hänen elämänsä tarkoitukseksi, hänen alku- ja loppupyrinnökseen. Hänen uuden elämänsä aurinkona on Kristus, joka valaisee kaiken ja jonka ympäri kaikki liikkuu. Kristuksen löytäminen on hänen ilonsa, ja Kristuksen kadottaminen hänen surunsa. Sanalla sanoen: Kristus on hänen elämänsä. Siitä kristitty tunnetaan.”



Mitä tarkoittaa Jeesuksen luo meneminen?

Mitä on juoda Jeesuksesta elävän veden lähteestä? SE MERKITSEE SITÄ, ETTÄ SYNTISENÄ SYNTINI TUNTIEN JA TUNNUSTAEN USKON HÄNEN NIMESSÄÄN JA VERESSÄÄN SYNTINI ANTEEKSI.

Juuri tähän viittaa Sakarjan profetia: ”Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan” (Sak 13:1). Jeesus Kristus on tuo avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan. Se ei rajoitu vain Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin, vaan on avoin kaikille ihmisille.

UT:n Sakarias ylistysvirressään sanoo saman: ”Sinä johdatat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen” (Luuk 1:77). Pelastuksen tunteminen ja sen todeksi eläminen on tänäänkin on syntien anteeksisaamisessa.

Täällä alhaalla kohtaamme Jeesuksen Kristuksen nimenomaan ristiinnaulittuna. Hänen kohtaamisensa lahjoittaa meille tänäänkin syntiemme anteeksiantamuksen ja sen mukana iankaikkisen elämän. Silloin olen pelastettu. Ei mikään voi eikä saa olla elämässämme tämän merkittävämpää. Se valtavin kokemus ja suurin ihme ajallisessa elämässämme. Ja kuitenkin se voi olla totta ilman mitään kokemusta, vain alastomassa uskonluottamuksessa hänen sanaansa.

Muistamme ehkä kaksi Jeesuksen kohtaamista UT:sta. Toisessa oli kyseessä nuori mies. Hän on rampa ja sidottu vuoteeseen. Ystävät kantoivat hänet Jeesuksen luo. Mitä Jeesus teki. Hän sanoi tuolle nuorelle miehelle hänen elämänsä tärkeimmät ja ratkaisevimmat sanat: "Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi" (Matt 9:2). Siinä Ihmisen Poika käytti todellista taivaallista valtaansa (9:9). Saihan nuori sillä kertaa ja hetkeksi myös ruumiin terveyden, mutta se oli vain sivuasia.

Toinen kohtaaminen tapahtui juhlapäivällisillä. Jeesus oli kutsutte sinne. Mutta sai tylyn kohtelun. Silloin ilmaantui avoimesta ovesta sisälle pitosaliin kutsumaton vieras. Hän yleinen nainen, kaikkien kunnon ihmisten inhoama. Luukas kertoo: ”Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä” (Luuk 7:38). Muut juhlapäivällisillä olevat pitivät sitä sopimattomana. Tuolle onnettomalle ja halveksitulle naiselle Jeesus sanoi jotain sanomattoman tärkeää, joka repäisi taivaan auki tuon naisen elämässä: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa." (Luuk 7:48, 50). Voiko kukaan saada tänäänkään suurempaa lahjaa Jeesukselta Kristukselta? Synnit anteeksi, pelastunut!

Totisesti molempien kohdalla Jeesuksen luona syntien anteeksiantamus avasi elämän lähteen. He saivat kaikkein parasta elämäänsä, pulppuavan lähteen, josta vesi ei lopu.

Näin kävi jatkossakin. Apostolien teot kertoo kuinka Pietari ensimmäistä kertaa julisti pakanoille evankeliumia Kristuksesta Corneliuksen kotona. Silloin hän nimenomaan sanoi: ”Jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi” (Apt 10:43). Siinä oli Pietarin saarnan ydin! Jeesuksen nimen voima tuo elämään syntien anteeksiantamuksen. Samoilla sanoillahan Pietari oli jo ensimmäisenä helluntaina opettanut kyseleviä ihmisiä: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen” (Apt 2:38). Kääntyminen Kristuksen puoleen ja Kristuksen vastaanottaminen merkitsee syntien anteeksiantamusta ja siellä missä syntien anteeksiantamus, siellä on aina myös Pyhä Henki. Siellä on elämä ja autuus.

Kristus lähetti Paavalin pakanoiden pariin ja antoi tehtäväksi avata näiden silmät, ”että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa” (Apt 26:18, KR 38). Huomaammeko kuinka keskeisiä ovatkaan Paavalin saamassa lähetyskäskyssä sanat: ”Saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi”. Uusi käännös sanoo: ”He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun.” Se on oleellista lähetystyössä tänäänkin. Niinpä Paavali julistikin Pisidian Antiokiassa: ”Hänen ansiostaan teille julistetaan synnit anteeksi ja hänen ansiostaan jokainen, joka uskoo tulee vanhurskaaksi” (Apt 13:38-39).

Totisesti ”autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään” (Room 4:7-8).

Syntien anteeksiantamuksen jatkuva riemu

Miten jälleen tänään osaisimmekaan iloita tässä suurenmoisesta lahjasta Jeesuksen luona – syntiemme anteeksiantamuksesta! Oi mikä vapauttava ilo onkaan jälleen tänään siinä, että saan uskoa syntini anteeksi ja että anteeksiantamus on jotain jatkuvaa, päivittäistä.

Näin voimme myös ymmärtää Jeesuksen sanat samarialaiselle naiselle: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä” (Joh 4:14).

Lähteen salaisuus on siinä, että siitä jatkuvasti pulppuaa hyvää ja janon sammuttavaa vettä. Juuri sellainen on Jumala. Hän on kaiken elämän lähde (1 Tim 6:13), mutta niin on myös hänen Poikansa (Joh 5:26).

Ei riitä, että kerran join. Minä tarvitsen vettä joka päivä. Jatkuvasti! Ihminen voi olla ilman vettä erittäin rajoitetun ja lyhyen aikaa. Tarvitsen jatkuvaa syntieni anteeksiantamusta. Tarvitse sitä siksi, ettei synneistäni täällä alhaalla koskaan tule loppua. Tarvitsen sanomaa Kristuksen rististä ja sovituksesta tänään paljon kipeämmin kuin uskonelämän alussa. Olen joutunut vähitellen näkemään entistä selvemmin oman sisimpäni todellisen laadun.

”Vaikka jokainen kristitty saa anteeksi, on pelastettu ja vanhurskautettu yksin Kristuksen tähden ja yksin Jumalan armosta, niin hän pysyy samanaikaisesti syntisenä, syyllisenä Jumalan edessä ja alituisesti anteeksiantamusta, pelastusta ja Jumalan armoa tarvitsevana” (Robert Preuss).

"Koska lihaamme rasittaa ikuinen synti ja niin kauan kuin maan päällä elämme eivät virheemme ja erehdyksemme lopu. Siksi on todella tarpeen olla olemassa meitä varten ikuinen ja aina vaikuttava anteeksiantamus niin ettemme syntiemme tähden uudelleen joutuisi Jumalan vihattaviksi, vaan pysyisimme anteeksiantamuksen tähden alati armon autettavana" (Luther).

”Kun meissä on synnin pitaalia niin kauan kuin elämme, niin hänen kallis verensä puhdistaa meidät aina, kun vain menemme hänen tykönsä, ja asettaa meidät puhtaina iankaikkisen vanhurskauden eteen. Näin ollen et pääse valmiiksi, et näe kirkkauttasi, etkä uuden syntymisen armosta kuvaasi katsele, vaan katsot alati lapsellisesti Jumalan Karitsaa. Hän on ja pysyy ainoana turvanasi” (Rosenius).

Siksi on kammottavaa, jos syntiemme anteeksiantamuksesta tulee meille jotain itsestään selvää ja helppoa. Olemme kuulleet siitä saarnattavan vuosikymmeniä ja jokaisessa luterilaisen kirkon päiväjumalanpalveluksessa synnintunnustus ja päästö kajahtaa. Ja niin kenties olemme menettäneet sitä kuunnellessamme tottumuksen tähden sen pelastuksen riemun, joka siihen joka kerta sisältyy.

Syntien anteeksisaamisen riemu on juuri siinä, että nyt olen Jumalan autuas lapsi, nyt olen pelastettu. Juuri ja vain syntien anteeksisaaminen voi synnyttää meissä todellisen pelastuksen riemun.

Siksi katso todellisia armolapsia – kirjoittaa Rosenius - heidän selvin tuntomerkkinsä on juuri siinä, että Kristuksen veren turva on heidän elämäntarpeensa. Eivät he aina ole sellaisia kuin heidän tulisi ja miksi heitä toivoisi. Heillä on monenlaisia heikkouksia, joiden kanssa he kamppailevat. Mutta yksi seikka on heille tunnusmerkillinen: Kristus on heidän elämäntarpeensa. Vuodesta vuoteen heillä yhäti on sama tutkistelujensa pääaihe: He lukevat, kuuntelevat, laulavat, kirjoittavat ja puhuvat ensimmäisenä ja viimeisenä Vapahtajasta Kristuksesta ja hänen armostaan, Kristuksen lihasta, joka on meidän edestämme annettu ja sitten synnistä, joka aina heissä väijyy tehden heidät hitaiksi ja kelvottomiksi ja synnin lannistamiskeinoista ja muusta tällaisesta, mutta sitten taas Vapahtajasta ja hänen armostaan ja voimastaan.

Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katsahda puoleeni laupeutesi silmillä, niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli sinut kieltänyt (Luuk 22:61), ja niin kuin sinä kastoit syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa (Luuk 7:48) ja ryöväriin ristin puussa (Luuk 23:43), ja anna minulle pyhä armosi, että minä niinkuin Pietari itkisin syntejäni, niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi taivaissa iankaikkisesti"

Jeesus tyydyttää ihmisen syvimmän kaipuun

Vielä kolmas näkymä Jeesukseen elävänä vetenä ja lähteenä. Onko todella mahdollista, että Jeesus Kristus tyydyttää jokaisen ihminen sisimmän janon? Oli ihmisillä millainen ongelma, ristiriita, vaikeus, ahdistus ja tuska tahansa hänen luonaan löytyy rauha ja lepo. Hän antaa jotain sellaista mikä eheyttää, lujittaa meitä elämänkohtaloittemme keskellä. ENNEN KAIKKEA HÄN AUTTAA MEITÄ TAIPUMAAN KAIKESSA JUMALAN TAHTOON. JUURI SIINÄ ON KESTÄMISEN SALAISUUS.

Mitä vanhemmaksi sitä tulee sitä selvemmin ainakin kuvittelee näkevänsä, että Jeesuksen antama esikuva ihmisenä olemisesta huipentuu Getsemanen rukoustaisteluun. Silloin Jeesus rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä" (Matt 26:39).

Siinä tulee voimakkaasti esille se kuinka elämämme loppuun asti ihmisyyteemme kuuluvat monenlaiset toiveet ja unelmat. Meillä on oma käsityksemme, mielikuvamme siitä, mitä elämämme tulee olla ja mitä se on. Ja ilman muuta odotamme, että Jumala johdattaa meitä juuri sillä tavoin kuin tahdomme ja täyttää toiveemme elämästä.

Nyt Getsemanessa Jeesuksen luona alamme oppia kuinka äärimmäisen vaikea meidän onkaan taipua siihen tahtoon, joka ei ole meidän oma tahtomme ja joka saattaa johtaa elämäämme niin toisella tavoin kuin mitä olemme toivoneet ja halunneet. Luukas kertoo kuinka ”suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin” (Luuk 22:41).

Jeesuksen luona näemme myös kuinka hänelle kaikkivaltias Jumala on joka hetki mitä todellisin. Hän on aina lähellä meitäkin, silloinkin kun koemme, ettei hänen tahtonsa ja meidän toivomme osu yhteen. Hän myös kuulee rukouksemme kuten Jeesus sanoi Lasaruksen haudalla: ”Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina” (Joh 11:42). Mekin tiedämme nyt Jeesuksen tähden: HÄN AINA KUULEE!

Jumalan kädessä ja hoidossa on joka hetki elämästämme. Jeesus kehotti katsomaan vaatimatonta varpusta ja sitten hän sanoi: ”Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta” (Matt 10:29-31). Näin todellinen on Jumalan elämäämme valvova silmä. Samalla tavoin Jeesus opetti Vuorisaarnassa: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?” (Matt 6:26). Sanoillaan ”ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne” Jeesus vapauttaa meidät kaikessa ja aina turvallisin mielin luottamaan Jumalan huolenpitoon.

Miten Job sanoikaan ahdistustensa keskellä: ”Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni” (Job 10:12). ”Hän antaa täydellisesti minulle määrätyn osan” (Job 23:19).

Oi sitä ihmeellistä luottamusta Jumalan huolenpitoon, jonka vain Jeesus voi synnyttää meissä.

Jeesus taivuttaa meidät Jumalan tahtoon

Getsemanessa opimme Jeesuksen luona kuinka vaikea voi olla suostuminen siihen, että Jumalan tahto riisuu meidät omasta tahdostamme. Sitähän oli Jeesuksen rukoustaistelu: "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun" (Luuk 22:42).

Sitähän samaa Jeesus opetti Pietarille ylösnousemuksensa jälkeen, kun hän sanoi: ”Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo" (Joh 21:18).

Jumalan tahto tekee meidät heikoksi ja kuljettaa meitä ehkä hyvinkin vaikeita teitä pitkin ja lopulta vie meidät kuolemaan varjon laaksoon. Ei ole silloin helppo sanoa: ”Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat” (Ps 23:4).

Jumalan kaikkivaltias tahto toteutuu tässä maailmanajassa ihmissilmille salattuna ja usein niin toisenlaisena kuin mitä olemme odottaneet. Jumala kätkeytyy vastakohtaansa, hänen jumaluutensa hänen ainoan Poikansa mitättömyyteen Betlehemin seimessä, hänen voimansa Golgatan tuskanhuutoon, hänen iankaikkinen Sanansa Raamatun halpaan ja vastaan sanottuun asuun ja hänen suurin rakkautensa ainoan Poikansa hylkäämiseen ja jättämiseen ihmisten mielivallan alle.

Kaikesta tästä huolimatta Jeesus sanoo: ”Tulkoon minun tyköni ja juokoon”. Se merkitsee sitä, että aina ja kaikessa näen elämässäni Jumalan käden ja luotan hänen hoitoonsa. Näin silloinkin, kun se hoito tuntuu aivan hirveältä ja meidänkin tuskanhikemme vuotaa maahan veripisarain tavoin. Juuri sen keskellä Jeesus lupaa: ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani - sen minä anna teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön tiedän sydämenne olko murheellinen, älköönkä peljätkö” (Joh 14:27, KR 38).

Rauha on siinä, että vihdoinkin uskon, että kaikkivaltiaan Jumalan tahto tapahtuu elämässäni ja silloin kaikki mitä minulle tapahtuu on vain hyväksi. Vaikeutemme on siinä, että liian usein näyttää kuin Jumalan tahto tapahtuu silloin kun meidän oma tahtomme ei tapahdu ja kaikki tuntuu vääntyvän elämässämme mitä mielettömimmällä tavalla.

Näemme tämän samansisältöisen luottamuksen toisessakin paljon lainatussa Jeesuksen sanassa: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuorman uuvuttamat. Minä anna teille levon” (Matt 11:28, KR 92). Mitä tämä tarkoittaa sen paljastaa meille jatko. Hänhän sanoo: ”Ottakaa minun ikeeni hartioillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin tiedän sielunne löytää levon” (11:29). Kuinka vaikea meidän on taipua nöyräksi, sallia viisaan Jumalan tehdä elämässämme niitä tekoja, joita hän tekee. Kuinka helposti räjähdämme kiukkuun ja kapinaan.

Kuitenkin sydämen lempeys ja nöyryys löytyy vain todellisesta taipumisesta Jumalan hallintaan ja tahtoon, joka ilmenee juuri niissä elämänkohtaloissa joiden keskellä elän. Juuri siitä on nyt kysymys ja vain siinä sielumme löytää levon elämän sotkujen ja ahdistusten keskellä.

Vaikeutemme on kuitenkin siinä, että meillä on oma päämme ja luulemme tietävämme Jumalaa paremmin miten asioiden tulee olla elämässämme. Me vaadimme Jumalaa toimimaan meidän mielemme mukaisesti. Ja olemme järkyttyneitä, kun sitten ei Jumalan ohjaakaan tapahtumien kulkua niin kuin olemme ajatelleet. Se synnyttää levottomuuden ja syvän ahdistuksen. Eihän elämä mene sillä tavoin kuin me vaadimme. Elämä yllättää. Koska tahansa meille kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa.

”Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne” (Jos 30:15). ”Minä en ole tavoitellut suuria, en pyrkinyt liian korkealle. Ei, olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni” (Ps 131). ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti” (Jes 32:17). On kysymys mitä henkilökohtaisimmasta rauhasta ja levosta. Jeesus tyydyttää läsnäolollaan minun ahdistuneen mieleni kuohut ja myllerrykset.

Saksalainen pappi Dietrich Bonhoeffer kirjoitti vankilassa runon nimeltä Rukouksia vankitovereilleni jouluna 1943. Hän oli tuolloin natsien vankina syytettynä attentaatista Hitleriä vastaan. Puolitoista vuotta myöhemmin hänet ammuttiin: ”Minussa on pimeää, mutta sinun luonasi on valkeus, minä olen yksinäinen, mutta sinä et minua hylkää, minä olen pelokas, mutta sinulla on apu, minä olen levoton, mutta sinun luonasi on rauha. Minussa on katkeruus, mutta sinun luonasi on kärsivällisyys, minä en ymmärrä sinun teitäsi, mutta sinä tiedät tien minulle. Sinä olet antanut minulle paljon hyvää, anna minun nyt ottaa myös vaikea sinun kädestäsi. Sinä ei aseta minulle enemmän taakkaa kuin jaksan kantaa. Sinä annat kaiken kääntyä lastesi parhaaksi. Herra Jeesus Kristus, sinä olit köyhä ja kurja, vangittu ja hyljätty niinkuin minä. Sinä tunnet kaiken ihmisten hädän, sinä pysyt minun luonani, kun kukaan ihminen ei minua auta, sinä et unohda minua, sinä etsit minut, sinä tahdot, että tunnen sinut ja käännyn puoleesi. Herra, minä kuulen sinun äänesi.”

Miten tämän saman sanoikaan Luther: ”Abraham lähti isänmaastaan eikä tiennyt mihin. Hän jättäytyi minun tietoni varaan ja luopui omastaan ja saapui oikeata tietä oikeaan päämäärään. Katso, tämä on ristin tie. Sinä et voi itse sitä löytää, vaan minun täytyy kuljettaa sinua niin kuin sokeaa. Sen tähden et sinä (ei ihminen eikä mikään luotu), vaan "minä", minä itse, opetan sinua kulkemaan sitä tietä, jota sinun tulee vaeltaa (Ps 32:8). Seuraa minua, älä itse valitsemassasi työssä äläkä itse ajattelemassasi kärsimyksessä, vaan siinä, mikä kohtaa sinua vastoin valintaasi, ajatuksiasi ja haluasi. Siinä minä kutsun. Ole siinä oppilaani. Silloin on aika. Mestari on läsnä (Joh 11:28).”

Silloin toteutuu elämässämme Jesajan profetia: "Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu" (Jes 58:11, KR 38)

Menenkö tänään Jeesuksen luo?

Olen ottanut esille kolme mielestäni mitä tärkeintä asiaa Kristuksen luo tulemisessa ja hänen tarjoamansa elävän veden juomisessa. Elävä vesi on Jeesus itse Jumalan Poika ja Ihmisen Poika. Elävä vesi on syntieni anteeksiantamus hänen nimessään ja veressään ja siinä osallisuus iankaikkiseen elämään. Elävän veden juominen on taipumista Jumalan tahtoon silloinkin, kun se minun tahtoni vastaista. Se on luottamusta siihen, että kaikista heikkouksistani huolimatta minunkin pieni elämäni on hänen käsisään. Kaikki mikä minua kohtaa tulee häneltä ja hänen varaansa saan jäädä, vaikka en kaikkea ymmärräkään.

Siksi ratkaisevinta tänään on se haluanko mennä tällaisen Jeesuksen Kristuksen luo. Haluanko todella juoda sitä elävää vettä, jota hän tarjoaa nykymaailman suurilla tarjousmarkkinoilla.

Käytännössä hänen luokseen meneminen on samanlaista kuin jonkun henkilön luokse meneminen. Opin tuntemaan hänet samalla tavoin kuin opin tuntemaan jonkun toisen ihmisen.

Ratkaisevaa siinä ovat sanat. Sanojen avulla kuulen hänen kutsunsa, hänen sanansa vakuuttavat minulle sen, mitä hän on ja mitä hän antaa. Siksi opettelen kuuntelemaan häntä, kun hän lähestyy minua sanojensa kautta ja otan vastaan hänen sanansa ja luotan niihin. Rakennan elämäni hänen sanojensa ja ennen kaikkea hänen armolupaustensa varaan.

Siksi hänen luoksensa menemisen ei tarvitse olla mikään ihmeellinen ja tunteenomainen kokemus. Se ei ole vajoamista johonkin erityiseen yliluonnolliseen, mystiseen maailmaan, ei pisaran sulautumista lämpimään valtameren syleilyyn.

Se on ihmeen asiallista ja asiakeskeistä. Siinä kaikki on niin yksinkertaista, että tuntuu miltei mahdottomalta uskoa sitä todeksi ja ennen kaikkea uskoa, että siinä on iankaikkinen elämä ja autuus.

Kuulen tänäänkin hänen kaikuvan huutonsa: ”Tulkoon minun tyköni ja juokoon.” Nytkin minulla on aika ja mahdollisuus ottaa hänen sanansa vastaan, luotaa niihin ja pitää niistä kiinni elämässäni toteutuvina sanoina. Siinä hän on. Hän elää tänäänkin, hän huutaa kutsunsa ja ottaa vastaan tulijan – minutkin. Ei mitään sen enempää eikä mitään muuta. Ja kuitenkin siinä on valtavasta asiasta kysymys.

Nyt opettelen läpi elämäni vaeltamaan Jeesuksen tämän armolupauksen varassa: Tulkoon minun tyköni ja juokoon”. Mielelläni siihen lisään hänen vakuuttavat sanansa: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos” (Joh 6:37). Niiden varaan rakennan koko elämäni ja tulevaisuuden odotukseni. Minulla ei ole muuta lopulta elämässäni kuin nämä hänen sanansa.

Jeesuksen luo meneminen on hänen avuksi huutamistaan

Jos hetkittäin olen epävarma siitä, mitä käytännössä on Jeesuksen luo meneminen, koen sanomattoman vapauttavana tiedon siitä, että se on vain ja nimenomaan Jeesuksen Kristuksen nimen avuksihuutamista. Kuinka hyvä on silloin vierailla Luukkaan evankeliumin 18. luvussa. Kuuntelen ja alan toistaa sokean kerjäläisen huutoa: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua” (18:38). Polvistun publikaanin vierelle ja sanon: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen” 18:13). Ja yritän olla elämäni viime hetkeen asti yhtä hellittämätön kuin köyhä leski ja luottaa Jeesuksen sanoihin: ”Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? (Luuk 18:7)

Kuinka usein olenkaan kerrannut erään tuntemani tamperelaisen papin ja opettajan - Oiva Virkkalan - Kotimaa-lehdestä lukemaani kirjoitusta. Se on ollut itselleni eräänlainen helmi, joka on vapauttanut etsimästä pelastusta tunteistani ja kokemuksista. Oiva Virkkala oli puhunut Sävy Vilkunan hautajaisseuroissa näin: "Sävy Vilkuna valitti usein sisäistä köyhyyttään. Tämä valitus ei ollut salattua ylpeyttä tai veruke, johon usein turvaudutaan, kun ei tahdota nähdä totuutta. Se oli aito huoli siitä, ettei tuntenut pelatusta niin kuin jotkut muut. Hän tiesi sen, mutta ei pystynyt eläytymään siihen tunnevoittoisesti. Tähän tuntemisten köyhyyden eteen aina tultiin. Hän eli aralla tunnolla. Hän pelkäsi, että jos hän tällaisena uskoo, hän on armonvaras. Siunaustakin hän oli pyytänyt Jumalan palvelijalta, mutta ei ollut osannut iloita siitä niin kuin muut. Ja kuitenkin hän tunnusti: ’Siinä minä roikun. Se oli vaivaista roikkumista, mutta kuitenkin kiinniriippumista. Siinä oli sama sävy kuin virrentekijän rukouksessa: ’Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaik’ ei ois toivoa ollenkaan’. Eikö tämä ole yksi piirre elävässä uskossa. Se on siellä, vaikka sitä ei nähdä. Jotkut kokevat iloa ja varmuutta ja se toki kuuluu elävään uskoon, mutta jotkut joutuvat enempi jäämään odottavaan uskoon, emmekä pysty tyhjentävästi selittämään, miksi näin on. Kun tämän tunnustamme, ei meidän tarvitse syyttää eikä kadehtia toisia. Uskallamme olla aitoja. Silloin usko on meidän uskoamme eikä väkisin pinnistettyä tai ulkoa käsin meihin siirrettyä. Silloin Jumala saa kunnian sekä meidän köyhyydestämme että meidän rikkaudestamme" (Oiva Virkkala Sävy Vilkunan hautajaisseuroissa 21.3.1983).

Kuinka hyvin tähän sopiikaan vanha Roseniuksen laulu:
Murheinen sielu, murheesi heitä, oi älä unhota sulla mitt' on: Armo on sulla ahdistetulla! Jeesus hän vielä on muuttumaton. Jumala vielä on Isä sulle, Poikansa myös yhä veljesi on. Sua Henki taivaan vie läpi vaivan, vie kotihin. Kai se kylliksi on? Oi mitä ihmeitä on pyhät Herran: Autuaat aivan - mut huokailevat. Lapsia taivaan - vangitut vaivaan! Turvatut - kuitenkin rauhattomat! ”Uskosssa saadaan kulkea vielä, nähdä ei saa, se ei hyödytäkään. Tuntehet haihtuu, muuttuu ja vaihtuu, siks’ sanan uskohon aina mä jään”. ”Nouse siis sielu, pois surus heitä, sun Isäs armo on muuttumaton! Suuri lie vaivas, peittyköön taivas, kuitenkin aurinko taivaalla on!” (Hengelliset laulut ja virret 247).

"Sinä et saa tehdä muuta tekoa Jumalalle kuin uskoa, että Kristus tekee tekonsa sinun puolestasi ja asettaa ne Jumalan eteen. Jotta uskosi pysyisi puhtaana, älä tee muuta kuin pysy hiljaa, anna hänen tehdä hyvää ja vastaanota Kristuksen teot sekä anna Kristuksen harjoittaa rakkautta sinussa" (Luther).