IRC-Galleria

Evankeliumi (Joh. 7:14–18):

Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.”
Turvapaikka

Oletko huomannut, että kirkkomme sakariston itäseinässä on pieni ikkuna, muodoltaan hyvin samanlainen kuin joita on Turun linnassa? Hannu Laaksonen kertoo kirjassa Raision kirkko – minun kirkkoni, että ikkunan ”Ampuma-aukon muoto sisäänpäin laajenevine pielineen ja porrastettuine pohjineen on tyypillinen linna-arkkitehtuurille (ja tässä tapauksessa gotlantilaiselle tyylille).” Minulle tuo pieni ikkuna on jo pitkään kertonut kirkosta turvapaikkana. Ampuma-aukkoikkuna on kohti itää ja joen suuntaan – sieltäkö vaara aikoinaan on uhannut?

Kirkko turvapaikkana on vanha ajatus ja käytäntö. Aikoinaan tämä oli suurin ja vahvaseinäisin rakennus. Ajateltiin myös, että kirkossa, Jumalan temppelissä, siunaus olisi eniten läsnä ja suoja varmin. Kirkko oli linna ja turvapaikka. Tänä päivänä – vaikka kirkon seinät vankat ovatkin – ei kirkko enää ole rakennuksena suurin enkä tiedä onko fyysisesti turvallisinkaan. Silti, aina tänne tullessa hiljainen rauha täyttää mielen. Täällä mielen, sielun on hyvä olla, turvallista olla. Ehkä jotain seurakunnan vuosisataisesta rukouksesta ja Jumalan vastauksista on tarttunut tänne seiniin, ikään kuin leijumaan ilmassa. Moni kirkollinen tilaisuus alkaa sillä, että pappi toteaa meidän tulleen Jumalan kasvojen eteen. Edelleen kirkosta kai ajattelemme: täällä Jumala on lähinnä, elämmepä iloa tai surua.

Viime vuoden aikana oli useampia kuukausia, jolloin kirkkoonkaan kokoontuminen ei ollut mahdollista. Se on tuntunut vaikealta. Ajattelen, että jokaisen, joka kaipaa kirkkoon, pitää tänne saada myös tulla. Nyt kuitenkin elämme tällaista aikaa: on turvallisempaa olla mukana jumalanpalveluksessa kotoa käsin kuin fyysisesti kokoontua paikan päälle.

Tänäänkään emme siis kutsuneet teitä sisälle rakennukseen, vaan olemme koolla virtuaalisesti. Samalla tuntuu silti tärkeältä, että jumalanpalvelus tapahtuu juuri kirkossa. Kotikirkko on monelle raisiolaiselle rakas. Se on seissyt omalla paikallaan vuosisatojen ajan ja edelleen vakuuttaa meille, että elämän muutosten keskellä on myös jotain pysyvää.

***

Päivän evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus meni temppeliin, siis me voinemme sanoa ”kirkkoon”. Meille siinä ei ole mitään merkillistä, että ”Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa.” Niinhän me koemme tapahtuvan vähintäänkin joka sunnuntai viettäessämme jumalanpalvelusta, kuluneen joulujuhlakauden aikana useamminkin. Jeesus on kirkossa ja opettaa. Aikalaisilleen tapahtuma oli hämmästyttävä. Ensinnäkin toisin kuin nykyään, lukutaito oli vain harvojen ja valittujen herkkua. Tänä päivänä kaikista maailman aikuisista 90 % osaa lukea. Silloin oli toisin: lapset, pojatkin, tarvittiin työhön, jokapäiväisen ruuan hankintaan. Ei tavallisilla ihmisillä ollut aikaa eikä mahdollisuuksiakaan oppia tai kouluttaa lapsensa lukemaan. Lukutaito kuului yhteiskunnan parempiosaisille, ei timpurin pojalle.

Toiseksi, toisin kuin meidän yhteiskunnassamme, jossa papiksi voi yliopistossa opiskella kuka tahansa, Jeesuksen kansan keskuudessa uskontotuuksien opiskeleminen ja opettaminen kuuluivat temppelipapistolle ja uskonnollisille asiantuntijoille. Koulutus tapahtui suppeassa piirissä, joko temppelissä tai yksittäisten opettajien ympärilleen kokoamissa piireissä, ”uskontokouluissa”. Koulutukseen päästäkseen tarvittiin suhteita ja varallisuutta. Jeesus, saati hänen perheensä, eivät kuuluneet merkittäviin kirkon miehiin tai piireihin.

Silti Jeesus osasi lukea ja opettaa niin kuin se, jolla on siihen taito ja kyky, toimien temppelissä kuin kotonaan. Hän oli uhka oppineiden yhteiskunnalliselle asemalle. Hän oli uhka heidän nauttimalleen arvostukselle eikä ihme. Tämän oppimattoman kansanihmisen opetuksesta sanottiin: ”Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.” Ja ne, jotka kerran lähetettiin vangitsemaan häntä mutta tulivatkin takaisin tyhjin käsin, sanoivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Jeesuksen sanoissa oli voimaa, joka nosti ihmisen uuteen toivoon, iloon ja elämään. Tuon saman voiman voimme löytää hänen opetuksestaan edelleen.

***

Jeesus ei kehuskellut yliopisto-opinnoillaan saati sisäpiirin suhteillaan tai hienolla sukupuullaan. Jeesus opetti sitä, mitä Pyhä Kaikkivaltias hänen käski opettaa. Ja me kastetut, kristityt, seurakunnan jäsenet olemme hänen opetuslapsiaan. Tämä on tärkeää tiedostaa ja muistaa: emme ole kenenkään ihmisen opetuslapsia. Olemme Jeesukseen Kristukseen kastettuja ja meidän kuuluu seurata vain häntä. Älä usko, jos joku väittää hänellä tai hänen pienellä piirillään olevan avaimet oikeaan opetuslapseuteen tai Raamatun tulkintaan. Katso tarkkaan, ketä erityisesti arvostat ja kuuntelet. Älä sido itseäsi tai uskoasi yhteenkään ihmiseen tai uskon opettajaan. Meillä on vain yksi Opettaja, yksi Mestari, yksi Vapahtaja, yksi Kristus.

***

Kirkko on paljon muutakin kuin vain tämä rakennus. Kirkko on se yhteys, jota Raision seurakunnassa, Suomen luterilaisessa kirkossa, maailman kristittyjen kesken koemme. Tuon kirkon kirjo on moninainen. Kaikkivaltias puhuu meille Kristuksessa, jokaiselle sen johdatuksen ja lohdutuksen, jonka tarvitsemme.

Kun kuulut kirkkoon, tulet kirkkoon, paikan päälle tai virtuaalisesti, kun luet tai kuulet evankeliumia, kun elät yhteisessä rukouksessa seurakunnan kanssa – silloin olet Jeesuksen jalkojen juuressa, turvapaikassa, linnassa, jonka muurit eivät petä.

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 15

Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”
Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Viime aikoina olen laskelmoinut paljon. Olen hyödyntänyt matematiikkaa, yhteen- vähennys- ja kertolaskuja, varmaan viimeksi lukiossa tehnyt laskentaa yhtä paljon. Syynä tähän ovat kohonneet hinnat, ruoka ja polttoaine. Älkää käsittäkö väärin, että valittaisin, eivät tässä sudet nurkissa ulvo. Mutta varmasti moni suomalainen on joutunut viime kuukausina laskemaan tulot ja menot tarkemmin kuin aikaisemmin. Monet ovat oikeasti tiukoilla ja varmasti joutuvat asettamaan elämisen perustarpeita puntariin, tinkimään tärkeistäkin asioista ja pohtimaan, mikä on välttämätöntä ja mistä voi luopua.

Me ihmiset kykenemme suunnittelemaan toimintaamme vallisevien olosuhteiden ja tulevaisuuden näkymien pohjalla. Luonnostamme pyrimme toimimaan niin, että meidän ja meille tärkeiden ihmisten on hyvä olla. Harva tietoisesti valitsee vaivaa ja vaikeuksia. Yleensä haluamme päästä helpolla. Joskus voimme ehkä tinkiä mukavuuksistamme lyhyellä tähtäimellä ja uurastaa ankarastikin, jos edessä kangastelee suurempi palkkio ja tyydytys. Esimerkiksi kilpaurheilija treenaa vuoden ympäri hammastakin purren tavoitellessaan kisamenestystä. Sellaisia me ihmiset olemme. Toivomme elämältä hyviä asioita ja teemme sellaista, mikä tuottaa meille mielihyvää. Toki välillä autamme toisiamme, varsinkin pyydettäessä, mutta varmasti auttamisessakin haluamme vetää rajat. Voisi sanoa, että ihmisten välisissä suhteissa on aina osansa ihmisten matematiikkaa, johon kuuluvat ainesosina mm. kohtuus ja vastavuoroisuus.

Tämän päivän evankeliumissa saamme Jeesuksen vertauksien kautta tuntuman Jumalan matematiikkaan. Ensimmäinen esimerkki tuosta matematiikasta on vertaus paimenesta, joka jättää 99 lammasta löytääkseen yhden erämaahan kadonneen ja kantaa sen iloissaan harteillaan kotiin. Tämä nyt ehkä vielä on tolkun ihmisten mielessä kohtuuden rajoissa. Kyse on paimenesta, jolle lauman jokainen jäsen on tärkeä. Varsinkin kun voimme olettaa, että nuo 99 jäivät sillä välin turvaan aitaukseen. Seuraava vertaus menee pidemmälle. Naisella on 10 hopearahaa, joista hän kadottaa yhden kotonaan. Tuohon aikaan neljän seinän sisällä oli pimeää, ja sytytetty öljylamppu valaisee vain murto-osan nykypäivän hehkulamppuihin verrattuna. Öljylampun ja harjan avulla kolikko lopulta löytyy, ja mitäpä nainen tuolloin tekee. Hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ilojuhlaan elottoman metallipalan löytymisen johdosta. Ei tarvitse olla tuon ajan vaihtokursseihin perehtynyt arvioidakseen, että juhlat todennäköisesti tulivat naiselle paljon kalliimmaksi kuin kadonnut kolikko. Mitä järkeä, Jeesuksen kuulijakunta saattoi ajatella. Missä harkinta, missä kohtuus?

Jeesuksen vertaukset tulevat ymmärrettävämmiksi, kun huomaamme sen olevan osa vertaussikermää, joka huipentuu tunnettuun tuhlaajapoikakertomukseen. Siinähän poika loukkaa isäänsä ja hylkää tämän ja häpäisee itsensä ja sukunsa tuhlaamalla rahansa suoraan sanottuna sikailemalla. Ja mitä isä tekee nähdessään poikansa palaavan? Piittaamatta itsensä nolaamisesta vanha mies säntää poikaansa vastaan, halaa tätä ja antaa kaiken anteeksi, järjestääpä vielä kalliit tervetulojuhlat. Nämä kaikki kolme Jeesuksen kertomaa vertausta kuvaavat meille Jumalan matematiikkaa. Siinä ei meidän ihmisten käsitystä kohtuudesta, ei laskelmointia, saatikka ihmisjärkeä tunneta. Vertauksissa ihmiset tunsivat suurta iloa ja rakkautta. Mutta ihmisen tuntemina nuokin ovat vain heijastusta siitä ilosta ja rakkaudesta mitä Jumala ja koko taivaan väki tuntee meitä ihmisiä kohtaan. Jumalan rakkaus on sitä, että hän haluaa meidän ihmisten löytävän hänet ja samalla hän kutsuu ihmistä luokseen monin tavoin, kasteesta alkaen. Jos me ajaudumme kauas hänen luotaan, hän ei ainoastaan kutsu ja etsi meitä, vaan hän tulee meitä vastaan.

Tuntuu että meidän ihmisten keskuudessa ovat muotia sellaiset ilmaisut kuin pistää itsensä täysillä likoon tai antaa itsestään 110 prosenttia. Nämä esimerkiksi työelämässä kuultavat ja minusta vähän vastenmieliset ilmaisut heijastavat käsitystä, että me ihmiset kykenemme ja joskus myös pitää antaa kaikkemme itsestämme. Totuus on kuitenkin, että Jumalaan verrattuna me emme kykene eikä meidän edes tarvitse. Ainoastaan Jumala kykenee 110 prosentin suoritukseen, tai oikeastaan niin suuriin asioihin ettei meidän ihmisten mittayksiköt ja matematiikka sitä edes tavoita. Me ihmiset emme voi koskaan täysin ymmärtää Jumalaa. Siksi meidän on turha Jumalan puolesta päättää, miten hänen olisi järkevää tai kohtuullista toimia. Niin kuin profeetta Jesaja kirjoittaa: Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella

ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Meidän on hyvä muistaa, että Jumala on kaiken luoja ja kaikkivaltias. Jos arvostelemme häntä, unohdamme että kaikki elämän hyvät asiat ovat pohjimmiltaan lahjaa häneltä. Samoin meidän on muistettava, että Jumala on yksin pyhä, me taas olemme synnin alaisia. Kukaan meistä ei voi Jumalan edessä ylpeillä. Synti ajaa meitä eroon Jumalasta ja on yksin hänen armoaan, että me saamme syntimme anteeksi. Siteeraan taas Jesajaa kuulemastamme lukukappaleesta. Jumala sanoo meille: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. En minä ikuisesti ole teihin vihastunut enkä loputtomiin teitä syytä.

Jumala on luoja, pyhä mutta ennen kaikkea rakkaus. Hänen rakkautensa on sitä suurinta rakkautta, joka kestää kaiken ja ei koskaan katoa. Jos ihan rehellisiä olemme, vaikea meidän ihmisten on rakastaa lähimmäisiä täysin pyyteettömästi. Yleensä rakastamme rakastettavia ihmisiä ja heitä, jotka ovat meitä kohtaan kilttejä, jotka vastaavat erilaisiin tarpeisiimme tai joiden kanssa meillä on samanlainen ajatusmaailma, arvot tai kulttuuritausta, joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Ja tämä pätee kaikkiin rakkauden muotoihin ja ylipäänsä ihmissuhteisiin. On sanottu, että vanhemman rakkaus sylissä nukkuvaan pieneen lapseensa olisi pyyteettömintä rakkautta, mitä meidän ihmisten parista löytyy. Voi olla, että se pääsee lähimmäksi sitä, mitä on Jumalan rakkaus meitä kohtaan. Evankeliumitekstissä fariseukset ja lainopettajat lajittelivat ihmisiä rakastamisen arvoisiin ja arvottomiin. Heidän kykynsä rakastaa oli rajallinen, niin kuin luonnollisesti myös meidän. He eivät kuitenkaan tiedostaneet tätä vaan ryhtyivät rakentamaan raja-aitoja ihmisten välille. Pahinta oli että he kritisoidessaan Jeesusta käytännössä halusivat kieltää Jumalaa rakastamasta ja armahtamasta kenet haluaa. Jos me haluamme asettaa Jumalan rakkauden lokeroihin, luulemme tietävämme paremmin kuin hän. Unohdamme, kuka on rakastanut ensin, rakkaudesta meidät luonut ja rakkaudesta armahtanut. Kuten Johannes ensimmäisessä kirjeessään kirjoittaa: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.”

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.

Rakkauden kaksoiskäsky

Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”

Can’t buy me love – en voi ostaa rakkautta – lauloivat Beatlesit 60-luvulla melko ärsyttävässä hittikappaleessaan. Sanathan kertovat aika itsestään selvän totuuden. Vaikka ihmisellä olisi rahaa vaikka kuinka, häneltä voi puuttua elämästään rakkaus. Rakkautta ei voi ostaa. Eikä sitä voi myöskään pakottaa. Ketään ihmistä ei voi käskeä rakastamaan, ei toista ihmistä, ei itseään eikä Jumalaa. Silti puhumme rakkauden kaksoiskäskystä. Onko mahdollista rakastaa käskettynä? Ja mitä tarkoitamme rakkaudella? Rakkaudesta puhutaan paljon, mutta sanana se kärsii välillä inflaatiosta. Kuitenkin rakkaus on ihmisenä olemisen keskiössä. Se on samalla kristinuskon keskiössä. Harvasta asiasta Raamattu puhuu niin paljon kuin rakastamisesta.

Päivän evankeliumissa lainopettaja halusi testata Jeesuksen opetuksen yhtenevyyttä Jumalan antaman lain kanssa. Tämä laki oli yhtä kuin Vanhan testamentti, erityisesti Mooseksen kirjat eli Toora. Jeesus perustaakin vastauksensa tiukasti Jumalan sanaan. Ensimmäisessä vastauksessa, ”rakasta Jumalaa” Jeesus viittaa 5. Mooseksen kirjan kuudennessa luvussa esiintyvään uskontunnustukseen ja siitä kumpuavaan käskyyn: ”Kuule Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.” Vastauksen jälkimmäinen osa, lähimmäisen rakastaminen, taas pohjautuu 3. Mooseksen kirjan lukuun 19: ”Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Vaikka Jeesuksen vastaus pohjautuu Vanhaan testamenttiin, noiden kahden erillisen raamatunkohdan rinnastaminen oli uutta ja radikaalia. Juutalaisuudessa ymmärrettiin Mooseksen lain kattavan suhteen sekä Jumalaan että lähimmäisiin. Hellenistisjuutalainen filosofi oli jaotellut 10 käskyä niin, että kolme ensimmäistä koskivat ihmisen jumalasuhdetta ja loput seitsemän suhdetta lähimmäisiin – Luther jatkoi tätä jaottelua katekismuksessaan. Kuitenkin ennen Jeesusta Jumalan ihmiselle antamaa lakia ei ollut tiivistetty samalla tavalla kaksoiskäskyksi, jossa kaksi osaa ovat yhtä tärkeitä ja erottamattomia. Lisäksi Jeesus ei tee mitään rajauksia lähimmäisen käsitteeseen, kun Vanhassa testamentissa lähimmäisenrakkauden vaatimus kattoi yleensä vain oman kansan jäsenet. Jeesus myös julkisessa toiminnassaan huomioi muutamissa tapauksessa rakkaudella vierasmaalaiset: apua sairaalle lapselleen anoneen kanaanilaisen naisen, jonka suurta uskoa Jeesus ylisti, sekä samarialaisen naisen Sykarin kaivolla. Lisäksi yhdessä kuuluisimmissa vertauksistaan Jeesus teki laupiaasta samarialaisesta kertomuksensa sankarin. Tämän vuoksi on selvää, että Jeesus oli sanoissa ja teoissa ihmisten välisten raja-aitojen kaataja. Jeesuksesta ei saa siis minkäänlaisen kansallisen, kulttuurisen tai yhteiskunnallisen erottelun kannattajaa. Katso, toinen ihminen, hän sanoo jokaiselle. On kuitenkin todettava, että me kristityt olemme välillä häpeällisen huonoja toteuttamaan tuota Herramme antamaa käskyistä tärkeintä. Jumalan nimeä on käytetty vääryyteen. Kristinuskon nimissä on vainottu valtavirrasta poikkeavia, Jumalan ”tahdolla” on oikeutettu suuria vääryyksiä. Tälläkin hetkellä naapurimaa Venäjällä ovat kirkolliset vaikuttajat toimineet vallanpitäjien käsikassarana ja perustelleet Ukrainan sotaan ns kristillisiin arvoihin vetoamalla, vain yhden esimerkin mainitakseni. Ja tuskinpa meillä kristityillä Suomessakaan on niin paljon aihetta rintaa röyhistellä Herramme selkeän käskyn edessä. Kuitenkin rakkauden kaksoiskäskyssä on suuri viisaus ja tie parempaan koko ihmiskunnalle. Jumalaa ei voi rakastaa lähimmäisen ohi, tai muuten uskosta tulee itseensä käpertynyttä, maailmasta eristäytyvää ja ahdasmielistä tuomitsemista. Ja toisaalta on vaara muodikkaasti unohtaa Jumala, kaiken hyvän lähde, ja tehdä kristinuskosta pelkkää ihmiskeskeistä oppia oikeasta ja väärästä. Kahden rakkauden on oltava tasapainossa. Kaikki Raamatun ajaton oppi oikeasta ja väärästä, hyvästä elämästä, on Jeesus itse tiivistänyt meitä varten. Itse asiassa Johanneksen evankeliumissa Jeesus nosti vielä rimaa seuraajiensa kohdalla korostamalla kristittyjen keskinäisen rakkauden tärkeyttä ja todistusvoimaa: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Tässä meillä on varmasti vielä paljon opittavaa.

Mutta voiko käskystä rakastaa? Kuten tiedämme, rakastaminen on niin välillä niin vaikeaa, silloin kun Jumala tuntuu välillä kovin kaukaiselta ja toiset ihmiset yksinomaan ärsyttäviltä. Jos ihminen ei ole elämässään, varsinkaan kasvuvaiheessaan saanut rakkautta toisilta ihmisiltä, hänen voi olla hyvin vaikea rakastaa tai ottaa rakkautta vastaan. Rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäinen osa edellyttää ihmisen vakuuttumista rakastavasta Jumalasta, ja on valitettava tosiasia, että monet kristilliset kirkot ja yhteisöt ovat synnyttäneet ihmisissä kuvan etäisestä ja tuomitsevasta hallitsijasta. On unohdettu, että ”pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” Kaksoiskäskyn jälkimmäinen osa ”niin kuin itseäsi” tarvitsee, että ihminen osaa terveellä tavalla arvostaa itseään. Protestanttisessa perinteessä on välillä haitallisesti nähty itsensä rakastaminen lähimmäisen rakastamisen vastakohtana. Modernin psykologian vaikutuksesta on kuitenkin alettu korostaa, että ihmisen täytyy ensin hyväksyä ja suhtautua myötätunnolla itseensä, ennen kuin hän voi rakastaa muita. Rakkautta ei saa itsestä pakerrettua väkisin. Ehkä me tarvitsemme syvempää ymmärrystä siitä, että kristinuskon keskiössä on rakkaus. Ja silloin ei puhuta mistään vaaleanpunaisista rakkaudenhattaroista tai hyvästä olosta. Kristillisen rakkauden ehkä kuuluisin kuvaus löytyy Paavalin 1. Korinttilaiskirjeestä: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa.” Monet vihkiparit valitsevat tämän raamatunkohdan luettavaksi vihkimisessään. Pakko myöntää, että iän myötä tämä on alkanut yhä enemmän häiritsemään. En kuitenkaan ole tohtinut huomauttaa rakastuneille pareille, että oikeastaan tuo teksti ei kuvaa ihmisen rakkautta eikä ainakaan romanttista rakkautta. Ihanteena se on tietysti kaunis ja tavoittelemisen arvoinen, mutta entä kun meidän rakkautemme ei riitä tuohon kaikkeen. On hyvä muistaa, että oikeastaan Paavali kuvaa sitä ensimmäistä rakkautta, joka oli olemassa jo aikojen alussa ennen maata, ennen kasveja ja eläimiä ennen ensimmäistäkään ihmistä. Jumalan rakkaus, Jumala, joka on Rakkaus. Kaikki hänen luomistyönsä on rakkaudesta kummunnutta. Kaikki ihmisten rakkaus, kaikki maailman rakkaus, omalla arvokkaalla tavalla heijastaa Jumalan täydellistä rakkautta, kuitenkaan koskaan saavuttamatta sen täyteyttä. Jumalan rakkaus on myös itsensä antavaa uhrautuvaa rakkautta, joka tulee todelliseksi Jeesuksessa ja hänen täydellisessä uhrissaan. Ehkä me ihmiset tarvitsemme enemmän Jumalan rakkauden miettimistä ja pyrkimystä nähdä maailma hänen rakkautensa silmin. Silloin me ehkä näemme rakkautta sielläkin, jossa emme aiemmin sitä havainneet, ja ehkä löydämme itsestämmekin rakkautta, jonka olemassaolosta emme tienneet. Voisimmeko ajatella, että siinä missä kukan elämä on auringonvaloa kohti kasvamista, meidän elämämme on kohti Jumalan rakkautta kohti kasvamista.

All you need is love, Tarvitset vain rakkautta, Beatlesit myös lauloivat. Pojat taisivat tarkoittaa romanttista rakkautta, mutta jos ymmärrämme rakkauden kaiken olemassaolomme perustana, sanoissa saattaa olla vinha perä. Paavalin kolossalaiskirjeen sanoin ”kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.”

Nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme.

Luuk. 7: 36-50

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: »Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.» »Puhu vain, opettaja», fariseus vastasi. »Oli kaksi miestä», sanoi Jeesus. »He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?» Simon vastasi: »Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.» »Aivan oikein», sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: »Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka, kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.» Ja hän sanoi naiselle: »Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.» Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: »Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.» Mutta Jeesus sanoi naiselle: »Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.»

* * * * * * * * * * * *

Raision seurakunnassa on 80- tai 90-luvulta alkaen vietetty vuosittain tähän aikaan vuodesta reserviupseerien ja reserviläisten kirkkopyhää. Porukalla on tultu kirkkoon, hoidettu tuttuja palvelutehtäviä ja jumalanpalveluksen jälkeen on käyty kirkkokahvilla. Tänä vuonna tilanne on toinen, mutta kirkkopyhä on, palvelutehtävistä tekstien lukeminen jo toteutui, ja varmaan kaikki voivat kotona nauttia myös ne kirkkokahvitkin.

Mihin reservijärjestöjen kirkkopyhää tarvitaan. Minulla on siihen aina sama ja selkeä vastaus. Reserviläistoiminnassa on kyse tiettyjen valmiuksien ylläpitämisestä, reserviläistaidoista, ja niiden joukkoon kuuluu kysymys: kestääkö henkinen kantti? Jos kovan paikan tullen – ja tämä tietysti pitää paikkansa kaikessa elämässä, ei vain reserviläistoiminnassa – jos kovan paikan tullen henkinen kantti pettää, silloin ei käy hyvin.

Aina ei huomata, miten tärkeää on se, että kantti kestää, että mieli ei masennu vaan jaksetaan – jaksetaan, vaikka ollaankin kovilla. Kulunut vuosi, edelleen jatkuva ja jopa paheneva koronavuosi on kovalla tavalla näyttänyt, miten totta tämä on.

Toki on niin, että moni meidän keskellämme elää tilanteessa, jossa ei tahdo jaksaa. Olipa elämän kuormana sitten sairaus, taloudellinen ahdistus tai jokin muu syy, voimat eivät tahdo riittää. Usein vaan niitä kuormia kannetaan yksin. Niiden ei anneta näkyä ulospäin. Tuntuu kai jotenkin hävettävältä se, että voimat eivät riitä, vaikka ei siinä tietenkään mitään hävettävää ole. Avautuminen ja avun pyytäminen eivät vaan taida sopia suomalaiseen mielenlaatuun.

Mutta koronan aikana ja sen takia jaksamisesta on tullut yhteinen asia; yhteinen henkinen kantti on kovilla. Valtioneuvoston jossakin niistä monista tiedotustilaisuuksista sanottiin, että nyt täytyy vaan jaksaa ja jaksaa. Mutta on vaikea jaksaa, kun ei voi elää sitä ihan normaalia elämää; nyt ollaan ilman normaalia kanssakäymistä ja läheisyyttä on rajoitettu. Ja yksinäisyys, se jos mikä, on kuluttavaa.

Vaikea aika on myös paljastanut jotain ihmisluonnon pimeämmästä puolesta. Monissa maissa on ollut korona-rajoituksia vastustavia mielenosoituksia, väkivaltaisiakin (onneksi ei meillä sentään). Mutta kyllä meilläkin on uhiteltu, maskin käyttämistä vastaan vähintäänkin, ja sitä, että yökerhot suljetaan aikaisin eikä pääse bilettämään, kuten nuoriso sanoo.

Toki tiedän sen, että maski ei terveydentilan takia kaikille sovi, ja tiedän liike-elämän monet taloudelliset haasteet ja vaikeudet (sekin aiheuttaa monenlaista kuormaa ja kipua). Mutta tuossa uhossa näen sitä mielen pimeää puolta: kun kantti ei kestä, kun ei jaksa, se pimeä hiipii esiin. Tuttu sana kuvaa ainakin osaltaan tätä: se on ihmisen itsekkyys. ”Minun oikeuksiani ja minun elämääni ei saa rajoittaa.”

Miten henkinen kantti sitten kestää? Mikä auttaa meitä jaksamaan? Kun näitä mietin, virsikirjasta avautui virsi 441. Kata-kanttorimme lupasi laulaa siitä 3. ja 6. säkeistön.

3.

Ken on tässä lähimmäinen ensimmäinen, ehtii toisen vierelle?
Ken nyt tarttuu arkaan käteen, hymyn säteen antaa nousta kasvoille?

6.

Suojapaikka saarretulle, tuomitulle, Jeesus, minullekin suo.
Ristin juureen Golgatalle armon alle uudistumaan minut tuo.

Mikä auttaa jaksamaan? Virressä on kaksi vastausta.

Ensimmäinen on: lähimmäinen. Ihan tähän päivään virren sanat eivät sovi: ihan vierelle ei sovi tulla eikä käteen tarttua, mutta hymyn säteet ovat mahdollisia ja niille on kysyntää. Ja säkeistön ajatus on kyllä selvä. Itse asiassa siinä on kyse kristityn elämän peruskuviosta: olla toiselle lähimmäinen. Kyse on sellaista rakkaudesta, joka unohtaa omat etunsa ja oikeutensa, ja etsii toisen parasta ja yhteistä hyvää. Sitä me etsimme: miten tuemme, rohkaisemme, kannustamme ja autamme toista ihmistä, niin: toinen toistamme, jaksamaan.

Jälkimmäisessä säkeistössä saavutaan Vapahtajan luo: Ristin juureen Golgatalle, armon alle, uudistumaan minut tuo.

Päivän evankeliumissa kerrotaan Vapahtajan luo tulemisesta. Siinä kerrotaan naisesta, joka jaksamisen suhteen varmasti oli kovilla; häntä osoiteltiin, halveksittiin ja varmaan nimiteltiinkin hänen elämäntapansa vuoksi. Hän uskalsi ja jaksoi tulla Jeesuksen luokse, ja kohtasi anteeksiantamisen ja voimia antavan jumalallisen rakkauden. Juuri siitä rakkaudesta evankeliumissa on kysymys, ja sellainen rakkaus meille luvataan.

Tämän pyhän jumalanpalveluksen teema on ”Rukous ja usko”. Ne ovat voimaa antavia asioita. Vuosia sitten otsikko hieman muuttui; se oli aikaisemmin ”Hellittämätön usko”. Juuri tästä jaksamisen lähteestä, rohkeasta, hellittämättömästä tarttumisesta Jumalan hyvyyteen tänään muistutetaan. Vanhan testamentin lukukappaleessa kuulimme Jaakobin painista – hellittämättömästä, periksi antamattomasta kamppailusta. Hän jaksoi ja hän voitti. Ja uskoon perustuvasta kestävyydestä puolestaan muistutettiin Uuden testamentin lukukappaleessa.

Minulla on viime kuukausien harrastuksena ollut vertailla, mitä Raamatuntekstejä kunakin pyhänä luetaan eri maissa ja eri kristillisissä kirkoissa. Englannin anglikaanisessa kirkossa tämän päivän Uuden testamentin lukukappale on kirjeestä Heprealaisille, sen luvusta 11. Moni saattaa muistaa luvun ensimmäisen jakeen: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Sitten siinä kerrotaan monesta Vanhan testamentin henkilöstä ja heidän turvautumisestaan Jumalaan, kunnes tullaan Moosekseen, jonka tehtävä oli johtaa Israelin kansa vapaaksi Egyptin orjuudesta. Ja hänestä sanotaan: ”Uskonsa tähden Mooses lähti Egyptistä kuninkaan vihaa pelkäämättä ja pysyi lujana, kuten pysyy se joka ikään kuin näkee Näkymättömän.” Aiemmassa suomalaisessa Raamatun käännöksessä tuo sanottiin hieman eri sanoin: ”Koska Mooses ikään kuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.”

Kun voimat ovat vähissä, silloin luen tuon jakeen kirjeestä Heprealaisille: ”Hän pysyi lujana, kuten pysyy se joka ikään kuin näkee Näkymättömän.”

Pieni krusifiksi ja Raamattu: hopeinen Jeesus puisella ristillä. Alla valkoinen Raamattu kultaristillä

tässä laitoin pyörii Mr. Bean telkkarista nelos kanavalta .Niin huippu näytteliä .Että nauraa saa oikein kunnolla.Ihan kiva päivä ollut lasteni kanssa ...Syötiin hyvin ulkona ja käytiin hakee tytölle vaippa paketti ja pari uutta tuttia .Ostin ihanat kaksi kannellista pilli mukii kullan väriset ihan kiiltävät ..Nyt on hyvä juoda kylmää vettä ...No mutta Jeesus saakoon ilmestyä parantajana sairaudessa sinun kipuihisi vikoihisi ..Älä pelkää tukeutua jeesuksen puoleen ..Jeesus ei sinua jätä jos et itse sitä tee hänelle...Jeesus on jokaista meitä varten ....



Jeesus parantajamme

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” - Altaan nimi merkitsee: lähetetty. - Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä. Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.” (Joh. 9:1–7, 39–41)

Maailma on tuskainen paikka elää. Ihminen joutuu elämänsä aikana satojentuhansien mieltä alentavien tilanteiden eteen. Elämämme on täynnä vastoinkäymisiä, erilaisia terveyshuolia, kipua, kärsimystä, sairautta, sekä niihin liittyvää syvää epätoivoa, ahdistusta ja avuttomuutta. Saatat kysyä miksi Jumala sallii sen, miksi Jumala ei ota vaikkapa sairautta pois. Entä missä kohtaa ja millä mekanismilla kaikki tämä muuttuu siunaukseksi? Sitä minäkin kysyn. Olen kysynyt sitä monta kertaa. Nämä kysymykset ovat yleisinhimillisiä. Sairauden puhjettua tai onnettomuuden kohdatessa ensimmäinen mieleen tuleva ajatus on yleensä kysymys siitä, mitä pahaa olen tehnyt. Mistä minua rangaistaan? Ja lopulta: miksi en parane, miksi tuskani ei lievene?

Jeesus seisoo evankeliumissa syntymästään saakka sokeana olleen miehen vierellä. Monesti erilaiset sairaudet ilmestyvät kuitenkin odottamatta ja ilman mitään näkyvää syytä. Kesken kaiken. Pahinta on usein yksin jääminen ja juuri siksi tilanteeseen ei tulisi koskaan suhtautua olankohautuksella. Kärsivälle ihmiselle ikävintä mitä voi antaa, on ohituskaistan valitseminen, näkymättömiin kaasuttaminen tai tapahtuneen nimeäminen siunaukseksi - puhumattakaan sen selittämisestä synninteon seuraukseksi. Kärsimys ei myöskään jakaudu maailmassa tasan, eikä sen määrä ole vakio. Tämä mielettömyys, satunnaisuus ja toisinaan vahva epäoikeudenmukaisuuden tuntu tekevät siitä erityisen hankalan ymmärtää. Siitäkin huolimatta, ettei kärsimys jakaudu tasan, sitä voidaan kuitenkin jakaa. Kärsivää ei tule jättää yksin ja meillä jokaisella on oikeus pyytää ympärillämme olevilta ihmisiltä lähimmäisyyttä, kuorman jakamista ja keventämistä. Olet saattanut kuulla, ettei kenellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa. Mielestäni sanonta on kohtuuton ja eräänlaista älyllistä epärehellisyyttä. Joillekin tosiaan annetaan enemmän kuin he jaksavat kantaa.

Maailmassa on myös sairautta, joka on ainakin osittain ja jossain määrin omaa syytämme. Kuinka siihen tulisi suhtautua? Sairautta, joka johtuu holtittomasta ja itsetuhoisesta elämäntavasta, välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta hoitaa itseään. Toisaalta sellaisenkin elämäntavan takaa löytyy usein perusteltuja ja ymmärrettäviä syitä, jotka tilanteeseen ovat johtaneet. Kysymys ei välttämättä ole omista valinnoista, laiminlyönneistä tai tietoisesta piittaamattomuudesta. Tällaisen keskellä voi joskus nähdä erityisen selvästi sen, kuinka Jumalan väliintulo muuttuu siunaukseksi; jos ja kun elämän kolhima, päähän potkittu ja rikki revitty ihminen löytää juuri kipunsa kautta Jeesuksen.

Tien sivussa on siis syntymästään saakka sokea ihminen. Kuka on tehnyt syntiä? Jeesus antaa kysymykseen yksiselitteisen vastauksen: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki." Päivän evankeliumissa Jeesus siis paransi. Hän paransi sokean miehen tehdäkseen Jumalan teot tunnetuksi ja näyttääkseen jälleen kaikelle kansalle kuka hän oikein oli. Siitäkin huolimatta, ettei Jeesus ihmeparanna meitä enää tänään aina kun sitä pyydämme, meidän on lähes mahdotonta tietää milloin hän on kantanut meitä hädässämme ja hoivannut sairauksissamme. Hän on saattanut tehdä sen lukemattomia kertoja, mutta me emme vain osaa kuvitella minkälaista se kaikki olisi ollut ilman kannattelua. Todennäköisesti vielä paljon kovempaa ja kohtuuttomampaa. Pystymme usein ajattelemaan vain kipumme määrää, emmekä hahmottamaan kuinka paljon enemmän olisi sattunut ilman Jeesuksen hoivaa ja hoitotoimenpiteitä.

Pidän politiikantutkimuksessakin paljon käytetystä "Entä jos?" -ajattelusta, joka tuotiin vuosi sitten myös TV-vastaanottimiimme erään keskusteluohjelman muodossa. Siinä yksinkertaisesti jossitellaan ja mietitään minkälaista olisi, jos asiat olisivatkin edenneet toisin kuin ne todellisuudessa etenivät. Lähteneet jossakin ratkaisevassa vaiheessa kehittymään ihan vain vähän toiseen suuntaan, mutta kuitenkin niin, että lopputulos olisi täysin toisenlainen mitä se nyt on. Yksi ohjelman pääkasvoista, kirjailija Jari Tervo toteaa, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden jossitteleminen. Samaa "Entä jos?" -ajattelua voidaan soveltaa sen pohtimiseen, kuinka paljon huonommin asiamme voisivat olla, ellei Jeesus olisi meitä hyvyydessään myös hoitanut, rakentanut ja rakastanut. Silloin kun olimme heikoimmillamme, silloin kun tie tuntui nousevan lopullisesti pystyyn.

Golgatalla toinen Jeesuksen viereen ristiinnaulituista ryöväreistä käänsi päänsä pois ja oli vilpittömän valmis elämään viimeiset minuuttinsa tuskan vallassa. Meidänkin eteemme avautuu tuo sama mahdollisuus 2000 vuotta jälkeenpäin: joko kääntää katseemme pois Kristuksesta ja päättää selvitä kivusta yksin, tai katsoa suoraan kohti Kristusta ja löytää sieltä vastauksen aihioita kaikkeen tuskaan, huoleen ja sairauksiin, joiden keskellä elämme. Niiden aiheuttama kipu ja katkeruus voi muuttua autuaaksi olotilaksi Jumalan kääriessä meidät lämpimän peittonsa syleilyyn. Jesajan kirjan sanoin: "Ja kuitenkin, hän kantoi kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme."

Jumala ei poista siis kärsimystämme tai hävitä sairauksiamme, mutta sen sijaan hän lupaa käydä ne kanssamme läpi. Näköalojen sumennuttua ja tienviittojen kadottua Jeesus ottaa kädestä. Hän johdattaa heikon ja kipeän ihmisen pehmeälle ja avaralle nurmikentälle, josta kaiken olennaisen voi nähdä, ymmärtää, tuntea ja aistia. Jeesuksen läsnäolo antaa täydellisen turvan nykyhetkeen, lujan toivon tulevaisuuteen ja luotsaa käsittämään myös eilispäivää.

Jeesus sanoo: "Minä olen maailman valo." Valo ei löydy siis ihmisestä, hänen omavoimaisuudestaan, eikä hänen ympärillään pauhaavista asiantiloista, vaan Jumalasta. Tämä valo ei ole heikon taskulampun ja kuluneiden pattereiden himmeä hohde, vaan kirkas ja häikäisevä. Se on jalkamme lamppu, jonka avulla suunnistamme ketterästi sinne, minne lähettäjä ohjaa. Valosta tulevan lämmön avulla matkaa voi jatkaa kaikin puolin turvallisin mielin; siinä hohteessa ja vallattomassa valokeilassa Jeesus kantaa omaa pimeyttämme, rikkinäisyyttämme ja sairauksiamme. Tässä maailmassa ei tarvitse kulkea yksin. Ikinä, koskaan. Kirjailija, runoilija ja sanoittaja Anna-Mari Kaskisen sanoin:

"Kerran vielä merkityksen saavat,

kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat.

Aika kutoo suurta salaisuutta,

kivun kautta Jumala luo uutta.

Mikään aika ei voi mennä hukkaan,

kyyneleetkin puhkeavat kukkaan.

Vaikkei silmä vielä nähdä saata,

tuskakin on toivon kasvumaata."

Tuossa HYVISSÄ AJOIN HERÄSIN.Syötin tyttären tytön.Pesin pyykit kaikki ja laitoin kuivuu.Tuossa just vaihoin Dianalle vaipan ja laitoin rattaisiin käy päikkäreille .Itse istahdin sänkyyni ja syön hedelmä rahkaa ...Nautin hetken hiljaisuudesta.Kyllä sitä eläisi ihan itselleen ,mutta olen niin hulehtiva äiti mamma etten raaski niin hevillä luopua näistä lapsosista.No tämä on vain elämää...Koitan vain tässä selvitä kaikesta vaikka olen välillä ihan väsyksissä aivan ,lopuillani kaikesta mutta näillä sitä mennään...Palataan asiaan taas pian tässä koitan jaksaa jakaa teille minun elämääni pieni muotoisesti...Ja lisään netistä hengellistä musiikkia ja Jumalan sanaa elokuvia ja ylipäätään kristillisiä sisältöä...

Tuos kövösin kuumassa suihksussa ja laitoin hiuksiin jätettävän hoito aineen .Et ei hiukset jää hirveeseen takkuun .Koska en käytä kuivaajia ollenkaan kuin kiireessä....No mutta tää päivä on eletty ja pian nukkuu...Huomaa kuin minun veren sokerit alkanut temppuaa .Onneksi on aika pian läälerin puheille...Ei muuta kuin kauniita unua enkeleitä uniinne ...Palataan huomenna taas ...

Tämä päivä ollut tosi tekemistä paljon.Poikani kävi ja oli jokusen tunnin meidän parissa .Oli oikein mukavaa ...Tytär ja Diana oli ilosia kun Daniel oli meidän kanssa minä myös.Päivä alkaa olla pian pulkassa...Mukavaa iltaa ihmiset täällä kaikille....

Hei tänne olen aikasin heräillyt.Joka päivän on tekemistä ja sanomista .Söin aamupalan ja syötin tyttären tytön.Vaihdoin Keittiöön verhot ja pöytiin tapletit..Nyt hiukan oon taas tehnyt ja pesin hampaat ja hiukan harjasin,hiuksia pesin kasvot ja rasvasin ja meikkasin ....Nyt vaan olen taas hurjasti ilma lauhtunut oli liki 20 astetta pakkasta ulkona ja nut enään miinus 3 astetta pilvistä.Eilen oli pakkasta kunnolla ja aurinko paistoi.Ihan kiva sää oli loppu illasta kun käytiin kaupassa ...Vois tässä laittaa jonkun sellaisen sarjan pyörii mitä en ole katsonut..Odotan kovin kesää olen niin väsynyt sisällä oloon..Menen itekseni heti aamusta aina ulos saavat ,olla keskenään KOTONA jos ei heti lähe minä menen.EN ISTU KOTONA PAIKALLA OLLENKAAN .Siivoon vaan iltasin enen nukkumaa menoa kodin niin ei tarvii siivoilla aamusin ollenkaa...Suunnitelmat valmiina mulla jo :) Tytär löys kauniin hameen koko hameen tilaan sen kesäksi oli kyllä hieno ..Eikä ollut kallis ostan tytölle ja itselle semmoset..Vaikea löytää hameita sellaisia pitkiä nilkkoihin asti olevia...No mutta nyt hiukan lepään kun nukkunut heikosti heräillyt useasti taas niin kuin muinakin öinä...Kun on lääkeri sanon siellä etten saa nukuttua mun unet on huonoa...sekoilee koko ajan kun nukun pätkittäin ...Mukavaa torstai päivää kaikille täällä oleville...

Viime yönä nukuin heikon puoleisesti...Heräilen useasti lihakset niin kipeät....Tuoa minun lihas sairaus tekee mulle aina kipuja.No mutta elämä on minulle tätä....Eipä tässä asialle voi mitään kun elämä on tämän kaltaista...Olen niin kyllästynyt välillä olemassa olooni.Onneksi kaikki loppuu aikanaan .Onneksi tämä pakkanen hiukan lauhtuu .Mnene hakee hedelmiä että saan tehtyä .Ja semmosen hedelmä rahkaa ...Kyllä tämä taas tästä iloksi muuttuu...Pikku neiti nyt nukkuu päivä unia.Iso tyttö menee suihkuun,suihkussa käy yhtenään joku semmonen vika hänellä .useasti käy pesulla .Katsellaan ja ihmetellään taas maailman menoa...Olen päättänyt kesästä ei tule ,sisällä istumista yhtään sen olen päättänyt olen aina mennyt paljon ulkona .Kun on kesä se on siksi hyvä aika jos ei ole sadetta mä en olsi sisällä ollenkaan...Toivoa voi et saatais hyvä kesä .Saisin pikku äyttää uimassa.Ostan sille oman uima altaan :)Palataan asiaan myöhemmin...Kun on asiaa ja aikaa kirjoittaa minun elästäni teille :)