Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 15
Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”
Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”
Viime aikoina olen laskelmoinut paljon. Olen hyödyntänyt matematiikkaa, yhteen- vähennys- ja kertolaskuja, varmaan viimeksi lukiossa tehnyt laskentaa yhtä paljon. Syynä tähän ovat kohonneet hinnat, ruoka ja polttoaine. Älkää käsittäkö väärin, että valittaisin, eivät tässä sudet nurkissa ulvo. Mutta varmasti moni suomalainen on joutunut viime kuukausina laskemaan tulot ja menot tarkemmin kuin aikaisemmin. Monet ovat oikeasti tiukoilla ja varmasti joutuvat asettamaan elämisen perustarpeita puntariin, tinkimään tärkeistäkin asioista ja pohtimaan, mikä on välttämätöntä ja mistä voi luopua.
Me ihmiset kykenemme suunnittelemaan toimintaamme vallisevien olosuhteiden ja tulevaisuuden näkymien pohjalla. Luonnostamme pyrimme toimimaan niin, että meidän ja meille tärkeiden ihmisten on hyvä olla. Harva tietoisesti valitsee vaivaa ja vaikeuksia. Yleensä haluamme päästä helpolla. Joskus voimme ehkä tinkiä mukavuuksistamme lyhyellä tähtäimellä ja uurastaa ankarastikin, jos edessä kangastelee suurempi palkkio ja tyydytys. Esimerkiksi kilpaurheilija treenaa vuoden ympäri hammastakin purren tavoitellessaan kisamenestystä. Sellaisia me ihmiset olemme. Toivomme elämältä hyviä asioita ja teemme sellaista, mikä tuottaa meille mielihyvää. Toki välillä autamme toisiamme, varsinkin pyydettäessä, mutta varmasti auttamisessakin haluamme vetää rajat. Voisi sanoa, että ihmisten välisissä suhteissa on aina osansa ihmisten matematiikkaa, johon kuuluvat ainesosina mm. kohtuus ja vastavuoroisuus.
Tämän päivän evankeliumissa saamme Jeesuksen vertauksien kautta tuntuman Jumalan matematiikkaan. Ensimmäinen esimerkki tuosta matematiikasta on vertaus paimenesta, joka jättää 99 lammasta löytääkseen yhden erämaahan kadonneen ja kantaa sen iloissaan harteillaan kotiin. Tämä nyt ehkä vielä on tolkun ihmisten mielessä kohtuuden rajoissa. Kyse on paimenesta, jolle lauman jokainen jäsen on tärkeä. Varsinkin kun voimme olettaa, että nuo 99 jäivät sillä välin turvaan aitaukseen. Seuraava vertaus menee pidemmälle. Naisella on 10 hopearahaa, joista hän kadottaa yhden kotonaan. Tuohon aikaan neljän seinän sisällä oli pimeää, ja sytytetty öljylamppu valaisee vain murto-osan nykypäivän hehkulamppuihin verrattuna. Öljylampun ja harjan avulla kolikko lopulta löytyy, ja mitäpä nainen tuolloin tekee. Hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ilojuhlaan elottoman metallipalan löytymisen johdosta. Ei tarvitse olla tuon ajan vaihtokursseihin perehtynyt arvioidakseen, että juhlat todennäköisesti tulivat naiselle paljon kalliimmaksi kuin kadonnut kolikko. Mitä järkeä, Jeesuksen kuulijakunta saattoi ajatella. Missä harkinta, missä kohtuus?
Jeesuksen vertaukset tulevat ymmärrettävämmiksi, kun huomaamme sen olevan osa vertaussikermää, joka huipentuu tunnettuun tuhlaajapoikakertomukseen. Siinähän poika loukkaa isäänsä ja hylkää tämän ja häpäisee itsensä ja sukunsa tuhlaamalla rahansa suoraan sanottuna sikailemalla. Ja mitä isä tekee nähdessään poikansa palaavan? Piittaamatta itsensä nolaamisesta vanha mies säntää poikaansa vastaan, halaa tätä ja antaa kaiken anteeksi, järjestääpä vielä kalliit tervetulojuhlat. Nämä kaikki kolme Jeesuksen kertomaa vertausta kuvaavat meille Jumalan matematiikkaa. Siinä ei meidän ihmisten käsitystä kohtuudesta, ei laskelmointia, saatikka ihmisjärkeä tunneta. Vertauksissa ihmiset tunsivat suurta iloa ja rakkautta. Mutta ihmisen tuntemina nuokin ovat vain heijastusta siitä ilosta ja rakkaudesta mitä Jumala ja koko taivaan väki tuntee meitä ihmisiä kohtaan. Jumalan rakkaus on sitä, että hän haluaa meidän ihmisten löytävän hänet ja samalla hän kutsuu ihmistä luokseen monin tavoin, kasteesta alkaen. Jos me ajaudumme kauas hänen luotaan, hän ei ainoastaan kutsu ja etsi meitä, vaan hän tulee meitä vastaan.
Tuntuu että meidän ihmisten keskuudessa ovat muotia sellaiset ilmaisut kuin pistää itsensä täysillä likoon tai antaa itsestään 110 prosenttia. Nämä esimerkiksi työelämässä kuultavat ja minusta vähän vastenmieliset ilmaisut heijastavat käsitystä, että me ihmiset kykenemme ja joskus myös pitää antaa kaikkemme itsestämme. Totuus on kuitenkin, että Jumalaan verrattuna me emme kykene eikä meidän edes tarvitse. Ainoastaan Jumala kykenee 110 prosentin suoritukseen, tai oikeastaan niin suuriin asioihin ettei meidän ihmisten mittayksiköt ja matematiikka sitä edes tavoita. Me ihmiset emme voi koskaan täysin ymmärtää Jumalaa. Siksi meidän on turha Jumalan puolesta päättää, miten hänen olisi järkevää tai kohtuullista toimia. Niin kuin profeetta Jesaja kirjoittaa: Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella
ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Meidän on hyvä muistaa, että Jumala on kaiken luoja ja kaikkivaltias. Jos arvostelemme häntä, unohdamme että kaikki elämän hyvät asiat ovat pohjimmiltaan lahjaa häneltä. Samoin meidän on muistettava, että Jumala on yksin pyhä, me taas olemme synnin alaisia. Kukaan meistä ei voi Jumalan edessä ylpeillä. Synti ajaa meitä eroon Jumalasta ja on yksin hänen armoaan, että me saamme syntimme anteeksi. Siteeraan taas Jesajaa kuulemastamme lukukappaleesta. Jumala sanoo meille: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. En minä ikuisesti ole teihin vihastunut enkä loputtomiin teitä syytä.
Jumala on luoja, pyhä mutta ennen kaikkea rakkaus. Hänen rakkautensa on sitä suurinta rakkautta, joka kestää kaiken ja ei koskaan katoa. Jos ihan rehellisiä olemme, vaikea meidän ihmisten on rakastaa lähimmäisiä täysin pyyteettömästi. Yleensä rakastamme rakastettavia ihmisiä ja heitä, jotka ovat meitä kohtaan kilttejä, jotka vastaavat erilaisiin tarpeisiimme tai joiden kanssa meillä on samanlainen ajatusmaailma, arvot tai kulttuuritausta, joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Ja tämä pätee kaikkiin rakkauden muotoihin ja ylipäänsä ihmissuhteisiin. On sanottu, että vanhemman rakkaus sylissä nukkuvaan pieneen lapseensa olisi pyyteettömintä rakkautta, mitä meidän ihmisten parista löytyy. Voi olla, että se pääsee lähimmäksi sitä, mitä on Jumalan rakkaus meitä kohtaan. Evankeliumitekstissä fariseukset ja lainopettajat lajittelivat ihmisiä rakastamisen arvoisiin ja arvottomiin. Heidän kykynsä rakastaa oli rajallinen, niin kuin luonnollisesti myös meidän. He eivät kuitenkaan tiedostaneet tätä vaan ryhtyivät rakentamaan raja-aitoja ihmisten välille. Pahinta oli että he kritisoidessaan Jeesusta käytännössä halusivat kieltää Jumalaa rakastamasta ja armahtamasta kenet haluaa. Jos me haluamme asettaa Jumalan rakkauden lokeroihin, luulemme tietävämme paremmin kuin hän. Unohdamme, kuka on rakastanut ensin, rakkaudesta meidät luonut ja rakkaudesta armahtanut. Kuten Johannes ensimmäisessä kirjeessään kirjoittaa: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.”
Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.