IRC-Galleria

Sen piti olla ihan normaali metromatka Herttoniemestä Kamppiin, yksitoista minuuttia.

Ku tulen asemalle metro seisoo paikallaan ja joukko ihmisiä katsoo ja on vaan. Osa halaa toisiaan, osa itkee ja kaikki katsoo. Metron ovet on kiinni ja pimeinä ja ilmoitus taululla kertoo että junaliikenne on poikki. Jossain vaiheessa, aika pian alkaa tulla vartijoita jotka alkaa eristää aluetta. Metrolaiturit, portaat, metroaseman. Ennen sitä asemalle alkaa kertyä paljon ihmisiä, ambulanssimiehiä, palomiehiä, vartijoita, poliisi ja kaikki vain on. Kukaan ei ymmärrä, kaikki ei tiedä, osa kysyy, osa itkee, osa katsoo ja ihmiset vain on. Meidät hätistetään jossain vaiheessa ulos, ennen sitä poliisi kysyy silminnäkijöistä, niitäkin on. Miehet valkoisissa laskeutuu varovasti raiteille ja mä en enää katso. Harva tietää miten pääsee keskustaan, reittiopas kehottaa käyttämään metroa ja jossain vaiheessa alkaa kuulutukset. Miehen ääni on vakava ja sama asia toistuu monta kertaa. Henkilövahinko. Onnettomuus. Joku tietää että siellä on nainen ja kohta sen tietää kaikki. Ulkona odotellessa ajantaju katoaa, ei ole enää kiire, ihmiset katsoo toisiaan ja ne jotka on ollut paikalla, jotka oli siinä, jotka jää odottamaan, ihmiset katsoo toisiaan ja ne katsoo tietyllä tavalla. Ja vaikka me ei tiedetäkään sitä, vaikka mä en tiedä olen jotenkin vihainen ja surua. Metron naiskuljettaja joka on nähnyt kaiken tulee hitaasti pois eikä näe enää mitään. Enää ei ole kiire ja aika lakkaa hetkeksi olemasta.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.aspid=1536538

"se on jotenkin turhaa kun viiden minuutin tähden elämänsä antaa" -- Kaija Koo: Viiden minuutin hiljaisuus