Eilen:
Odotin. Odotin. Luovutin.
Olisi pitänyt sivistyä. En jaksanut.
Kerrankin en soimannut siitä itseäni.
Menimme ulos, vaaralliselle alueelle.
Viidennen jälkeen pakottauduimme pois.
Teimme asioita joita ehkä kadumme.
Ne ovat silti muistoja.
Tulimme meille myöhään ja jäimme yöksi.
Äitini oli pöllämystynyt aamulla.
Tänään:
Näin unta, että suihkutilani oli sijoitettu keskelle Fredrikinkatua. Ei mitään suihkuverhoa tietenkään seinistä puhumattakaan. Ja kas kummaa, kaikki tuttavat sattuivat ravaamaan katua edestakaisin aina opettajista parhaisiin ystäviini ja sukulaisiin saakka.
Heräsin. Kuulostelin. Odotin. Tunnustelin.
Juu.
Pirteä olo lyhyistä yöunista huolimatta.
Katsoin ikkunasta.
Talven kolmas ensilumi jäi maahan.
Vihdoin.
"Mäy", sanoi kissani minulle tervehdykseksi tullessaan huoneeseen.
Sitten.
"Aamiaista!" Ja minä menin.
Nam.