IRC-Galleria

Sandygirl

Sandygirl

takanukke pajulasta

Reunalla pilven harmaisenMaanantai 19.12.2005 16:22

Olen ollut pitkään kaukana. Miten tuskallista. Nyt onneksi pitkästä aikaa tuntuu hieman paremmalta. Ehkä hätä ei ole tämän :( näköinen, vaan näyttää vaihteeksi esimerkiksi tältä: :). Kaksi ruotsin ainetta kahden päivän sisään. Se on jo rääkkäystä.
Tällaista päivää en toivoisi unissanikaan edes pahimmalle viholliselleni.

1. Yöllä tapahtui jotakin, joka on suljettu salaiseen kammiooni ikuisesti. Hyväksy en, anteeksi annan, yhä rakastan.
2. Pelottaa, huolestuttaa, masentaa ja heikottaa.
3. En mennyt kouluun.
4. Joku tarvitsee minua ennemmän kuin minä olen koskaan tarvinnut ketään tai mitään.
5. Olen sairastumassa flunssaan.
6. Makoilin päivän surullisena sängyssä.
7. En tehnyt läksyjä enkä lukenut ylppäreihin.
8. En aio mennä huomenna kouluun.

Isänmaallisuutta ja hedelmäkarkkejaKeskiviikko 07.12.2005 21:46

Voihan huilu. Olen päässyt liikaa laiskistumaan. Eilen olimme itsenäisyyspäiväkahvilla isoäidillä. Ostin uuden hameen kaupasta. Surkuhupaisaa. Enää ei ole rahaa digikameraan tai edes puolikkaaseen siitä. Helvetti.

Haalistun ja katoan poisLauantai 03.12.2005 15:33

Valvoin kuuteen. Nukuin ohi yhteiskuntaopin tunnin, enkä saanut koetta. Äh. Kun jotain loppuu, jotain alkaa, mutta mitä? Onko se parempaa vai huonompaa kuin ensinmainittu, joka on tullut tiensä päähän? Olisin halunnut sen kokeen. Tuntuu jotenkin tyhjältä. Taidan mennä SAPT (suihkuun, aamiaiselle, palapeliä tekemään). Sen jos minkä luulisi selvittävän ajatuksia.

Jokainen valtameri kuivuu aikanaan.
Jokaisesta purosta kasvaa suuri virta.
Jokainen puu päästää juurensa irti maasta.
Jokainen sade kastelee maanpinnan.
Jokainen siemen saa joskus itää.
Jokainen sumu kaiken verhoaa.
Jokainen ihmislapsi on joskus yksinäinen.

Yksinäiset kyyneleet poskillainLauantai 03.12.2005 04:02

Mä en halua. Mä haluan juosta pakoon mutten pysty. Mä haluan löytää toisen polun, mutten löydä. Ja tää mun valitsema tie on umpikuja. Mä en pääse pakoon. Mä istun polun päähän. Jotain puuttuu mun sisältä. Tuntuu niin tyhjältä. Mut valtaa kasvava paniikki mut mä koitan olla rauhallinen. Ei onnistu. Tuntuu kauheelta. Koitan juosta, juosta, juosta, mut mun jalat ei liiku. Alan itkee hysteerisesti ja lysähdän takasin maahan. Tuntuu siltä et mä vaan oon. Ei mitään, ei missään. En tunne mitään, en välitä mistään. Sitten tulee se itsesäälin aalto ja kylmä totuus. Kukaan ei välitä musta, kukaan ei rakasta mua, kukaan ei huomais vaikka kuolisin pois. On kamalaa tulla petetyksi, hyväksikäytetyksi, arvottomaksi ihmiseksi jota voi käyttää maalitauluna kaikkeen. Sellanen mä oon. Itken, itken aamuun asti.
Eilen illalla pelasimme biljardia. Pelasin paremmin kuin ennen. Voitin biljardihirmun kolme kertaa. (Älkää kysykö montako kertaa hän voitti minut.) Lopetettuamme menimme kebabille, mikä oli ihanaa vaikka inhoan kebabin syömistä keskiyöllä. Ja kebabin syömistä muutenkin. Ja varsinkin snägäreitä.
Peukalooni sattuu. Ei ihme. Puraisin äskettäin runsaahkon palan kynsinauhaa suuhuni. (Aikaisemmin päivällä onnistuin saamaan nenäni vuotamaan verta.)

Tänään:
1. Kävin opolla: koulu reilassa (huomenna on lyhyehkö koulupäivä, mutta menen vain noutamaan loistavasti menneen yhteiskuntaopin kokeeni)
2. Veimme kissat eläinlääkäriin: 2 kissaa, 5 minuuttia, 2 rokotusta; "79 euroa, kiitos". ("Onpa kallista." "Elämä on.")
3. Söimme seitiä ja hyvin maustettuja lohkoperunoita. (Yam)
4. Aloitimme tekemään 2000 palan palapeliä. (Kuva on auringonlasku: keltaista, oranssia ja mustaa.) Rakastan palapelejä.
5. Nukuin hyvät päikkärit rakkaani sylissä. (Nukahdin vahingossa, vaikka tarkoitus oli halia.) <3
5. Onnistuin saamaan tärkeän ihmisen pettymään itseeni, jo toistamiseen kahden päivän aikana, enkä edes löydä itsestäni syytä siihen. Vielä.
6. On ollut ihana vain oleskella päivän ajan tekemättä mitään. Ei pakkoja, ei velvollisuuksia, vapaus. Jeh!

Ei, ei, ei sitten milläänKeskiviikko 30.11.2005 23:41

Päivän blogi-kommentti jätettiin kirjottamatta.

Verinen sydänTiistai 29.11.2005 22:35

Miksi itken
Yksin yössä alla tähtien, himmeiden
Miksi kyynel
Alas tipahtaa, maahan huurteiseen

Miksi tuntuu kuin yksin kulkisin polkuain
Kuin läpinäkyvää olisin mä vain

Missä oot kun sua eniten tarvitsen
Miksen merkitse ennen kuin vasta jälkeen muiden
Minne meet kun sä lupaat olla täällä päin
Tiedän tän ei kuulu mennä näin

Miksi syytät
Alla taivaan, yllä kuunsirpin varjojen
Miksi äänes
Kuulen hukkuvan, öiseen tuuleen

Miten hymyillen palata voit jälkeen kaiken
Tiedä en, senkin teet loukaten

Miksi yksin saan aina sua odottaa
Ja silti, sua rakastan...


Hyytävän kylmää sadettaTiistai 29.11.2005 01:07

Torakka. Sellainen iso ja musta, jolla on pienen pienet sarvet. Se katsoo minua. Ja minä katson sitä. Olemme hiljaa. Viime yönä oli myrskyistä ja trooppisen helteistä. Joskus on ihanaa tuntea taifuunin iskevän ja vievän mukanaan maailman ääriin. Juuri niin. Sitten ilmasto viileni. Tänään satoi kylmiä pisaroita aamusta iltaan.

En syönyt tänäänkään
melko älytöntä
En lukenut kokeeseen
melko älytöntä
En käynyt isällä kylässä
melko älytöntä
Olin netissä 10 tuntia
täysin älytöntä
Elämä on

Matkalla pyörremyrskyn keskukseen.

Puuterilunta, nuoskalunta, loskaaSunnuntai 27.11.2005 15:57

Vietin eilisillan kävelemällä ulkona nelisen tuntia. Katselin hiljalleen putoilevia lumihiutaleita ja lauloin hiljaa itsekseni tunteakseni oloni turvallisemmaksi. Säikähdin pikkupoikaa, joka yllättäen lensi eteeni lumisesta pusikosta. Olin yksin. Taivasalla oli niin kylmää, että käteni jäätyivät miltei tunnottomiksi. Minulla ei tietenkään ollut hanskoja, lapasia, rukkasia, kintaita, käsineitä tai edes sormikkaita mukanani. Kävelin vain huulet sinertävinä kylmyydestä, jalat kankeina, käsiäni heiluttelematta. Luulin jäätyväni kuoliaaksi. En kuitenkaan jäätynyt.

Tänään heräsin aivan liian myöhään, aivan liian pirteänä, aivan liian oudosta asennosta ja aivan liian pahoilla mielin. Söin aamiaista: munakasta ja näkkileipää. Eilen söin vain kaurapuuroa ja kaksi näkkileipää. En tuntenut itseäni lainkaan nälkäiseksi. Syötyäni kiroilin tietokoneeni kanssa. Ei toimi Windows Xp, ei Windows Me, eikä netti: kone kaatuu ja sylkee vikailmoituksia näytölle. Odotan talvea. Odotan Joulua. Odotan kevättä ja kesää.