IRC-Galleria

Ei vielä paljoa sanottavaa tästä vuodesta.

Ihana päivä, kiitos rakas! <3<3<3 Nukkumista puolille päivin, löhöilyä, rentoutumista, dvd:n katselua, askartelua (värkkäsin kirjanmerkkiä), nettisekoilua, telkkarinkatselua, ruokaa, kävelyä, valokuvaamista... = joululomapäivä. Olen erilainen, iloinen, onnellinen, sekaisin, avoin ja herkkä. Silti aika loppuu helposti kesken. Seuraan lumisia askelia auringonlaskuun.

Eilen sain tuliaisia: ihanan, villaisen, vaaleanpunaisen paidan, ...hmmm... ja rahkapiirakan. Nam. Se oli kuivempi reunoilta, mutta maukkaampi keskeltä kuin ne tavanomaiset, joihin olen tottunut. Tänään leikin turistia uuden kamerani kanssa: Kansallismuseo, Filandia-talo, Olympia-stadion... voi olisipa vielä jotakin kuvattavaa! Fakta: ystäväni hyväksyvät joko minut ja rakkaani, tai eivät kumpaakaan, sry. En oikeastaan välitä. Nyt yritän vain toipua hyytävästä pakkassäästä, joka saa minut vieläkin värisemään. Ohjelmaa loppuviikoksi; ruusuja ja kotitöitä. Alla hennon lumipeittteen. Olen onnellinen. :)

Korkkiksella. Musiikki pauhaa, muttei desibeliäkään liian kovaa. Se tuo muutamia muistoja. Netti toimii, muttei keittiössä. 3. meneillään, muttei yhtään liikaa. Kauppa sulkeutui, mutta oli silti avoinna. Parketti parka. Yön pimeys ja taskulampun valo. Ei aarretta sateenkaaren päässä. Laskuoppi ruosteessa. Puolikkaan kommentti huomioitava: "Heippa lapsoset" ja "Tää loppu." Matka keittiöön. Askeleet seuraavat toisiaan. Matka jatkuu parvekkeelle. Tuhoamme sademetsiä.

Kaksi kissaani ovat valloittaneet sänkyni unipaikakseen. Toinen makoilee nurkassa, toinen kainalossani. Miten herttaista. Yritin vakaasti olla huomaamatta joulua kun se minua varkain lähestyi ja toivoin sen vain hiippailevan minua huomioimatta ohitseni jatkaen matkaansa kuin olisin ollut usvaa. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Kärsin siitä ja sain muutkin kärsimään. Eikä minulla ole edes kärsää niin kuin norsuilla (ja nenäapinoilla). Nukuin aaton aaton, siivosin jouluyön, pelasin miinaharavaa aaton ja tänään siistin isäni kotisivuja. Maailman hirvein joulu, mutta siitäs sain kun itse päätin olla sitä viettämättä. Muutamia huomautuksia:

1. Joku näytti minulle eilen jotakin todella kaunista, mistä olen erittäin kiitollinen.
2. Asiat ovat sekaisin. En tiedä mitä ajatella, mitä tehdä, mitä sanoa enkä edes mitä uskotella itselleni.
3. En käynyt tänään kävelyllä...
4. Sain 9 rasiaa suklaata joululahjaksi, söin 4 konvehtia. Kekityin juustoihin joita minulla ei ollut.
5. Minulla on tarpeeksi rahaa mennä ostamaan uusi kamera.

Olen ollut pitkään kaukana. Miten tuskallista. Nyt onneksi pitkästä aikaa tuntuu hieman paremmalta. Ehkä hätä ei ole tämän :( näköinen, vaan näyttää vaihteeksi esimerkiksi tältä: :). Kaksi ruotsin ainetta kahden päivän sisään. Se on jo rääkkäystä.

Tällaista päivää en toivoisi unissanikaan edes pahimmalle viholliselleni.

1. Yöllä tapahtui jotakin, joka on suljettu salaiseen kammiooni ikuisesti. Hyväksy en, anteeksi annan, yhä rakastan.
2. Pelottaa, huolestuttaa, masentaa ja heikottaa.
3. En mennyt kouluun.
4. Joku tarvitsee minua ennemmän kuin minä olen koskaan tarvinnut ketään tai mitään.
5. Olen sairastumassa flunssaan.
6. Makoilin päivän surullisena sängyssä.
7. En tehnyt läksyjä enkä lukenut ylppäreihin.
8. En aio mennä huomenna kouluun.

Voihan huilu. Olen päässyt liikaa laiskistumaan. Eilen olimme itsenäisyyspäiväkahvilla isoäidillä. Ostin uuden hameen kaupasta. Surkuhupaisaa. Enää ei ole rahaa digikameraan tai edes puolikkaaseen siitä. Helvetti.

Valvoin kuuteen. Nukuin ohi yhteiskuntaopin tunnin, enkä saanut koetta. Äh. Kun jotain loppuu, jotain alkaa, mutta mitä? Onko se parempaa vai huonompaa kuin ensinmainittu, joka on tullut tiensä päähän? Olisin halunnut sen kokeen. Tuntuu jotenkin tyhjältä. Taidan mennä SAPT (suihkuun, aamiaiselle, palapeliä tekemään). Sen jos minkä luulisi selvittävän ajatuksia.

Jokainen valtameri kuivuu aikanaan.
Jokaisesta purosta kasvaa suuri virta.
Jokainen puu päästää juurensa irti maasta.
Jokainen sade kastelee maanpinnan.
Jokainen siemen saa joskus itää.
Jokainen sumu kaiken verhoaa.
Jokainen ihmislapsi on joskus yksinäinen.

Mä en halua. Mä haluan juosta pakoon mutten pysty. Mä haluan löytää toisen polun, mutten löydä. Ja tää mun valitsema tie on umpikuja. Mä en pääse pakoon. Mä istun polun päähän. Jotain puuttuu mun sisältä. Tuntuu niin tyhjältä. Mut valtaa kasvava paniikki mut mä koitan olla rauhallinen. Ei onnistu. Tuntuu kauheelta. Koitan juosta, juosta, juosta, mut mun jalat ei liiku. Alan itkee hysteerisesti ja lysähdän takasin maahan. Tuntuu siltä et mä vaan oon. Ei mitään, ei missään. En tunne mitään, en välitä mistään. Sitten tulee se itsesäälin aalto ja kylmä totuus. Kukaan ei välitä musta, kukaan ei rakasta mua, kukaan ei huomais vaikka kuolisin pois. On kamalaa tulla petetyksi, hyväksikäytetyksi, arvottomaksi ihmiseksi jota voi käyttää maalitauluna kaikkeen. Sellanen mä oon. Itken, itken aamuun asti.