IRC-Galleria

Muutama toimettoman työpäivän ja filosofi Stefan Molyneux'n kuuntelemisen synnyttämä ajatus. Saattaa olla hajanaista.

Ateistina olen luonnollisesti tyytyväinen, että länsimaissa uskontojen teokraattinen valta tuntuisi olevan mennyttä aikaa - ellei islamin perseen nuolemista sellaiseksi lasketa.

Uskontojen valta alkoi murentua huomattavasti 60-luvulla hippiliikkeen myötä, ja kun uskontojen ote löystyi, luonnollisesti vapaus lisääntyi ja velvollisuudet vähenivät. Tämä oli ja on toivottavaa, koska uskontojen velvollisuudet perustuivat taikauskoon, jonka todenperäisyydestä ei ole olemassa konkreettista näyttöä, joten velvollisuuksien perustaminen sellaiseen on tällaisen sekulaarin naturalistin mielestä tietenkin vähintään hölmöä.

Missä 60-luvun sukupolvi ja sitä edeltäneet, uskontojen ikeen alta vapauteen taistelleet moraalirelativistisukupolvet kutenkin ovat menneet vikaan, on ollut se, että vapauksien lisäämisen myötä ei olla osoitettu kiinnostusta vastuun lisäämiseen samassa suhteessa; uskontojen romahtaminen tuntui osaltaan aloittavan modernin minäminäminä-mentaliteetin, jossa kaikilla oli yhtäkkiä ties minkälaista oikeutta ja vapautta, mutta vastuita ja velvollisuuksia ei yhtään enempää kuin ennen.

Tämän sukupolven olisikin pitänyt keksiä uudelleen miksi meillä on olemassa moraalisia velvollisuuksia toisiamme kohtaan, sen sijaan että keskittyy huutamaan vain että "minulla on oikeus!" Haluaisin edelleen uskoa, että meillä on kyky olla moraalisia ja toimia utilitarisesti järkevästi ilman helvetinpelkoa.

Yhtäkkiä ihmisillä olikin oikeus sanoa ja käyttäytyä itse miten haluaa, mutta samalla kuitenkin myös oikeus olla tulematta loukatuksi; oli oikeus tuhota terveytensä ja oman kehonsa, mutta myös oikeus sysätä vastuu omasta terveydestä muille veronmaksajille; oli oikeus tehdä abortti koska oma keho, mutta ei velvollisuutta ottaa huomioon lapsen toista vanhempaa; vapaus ottaa avioero ja jättää lapsi yhden vanhemman varaan, mutta ei velvollisuutta taata paras mahdollinen kasvuympäristö jälkeläiselle. Tuli oikeus olla tulematta syrjityksi, mutta oikeus itse syrjiä. Vapaus ostaa omilla rahoilla täysin turha kaupunkimaasturi, mutta ei velvollisuutta kantaa vastuuta ympäristön hyvinvoinnista.

En ole tällaisissa tilanteissa laillisten pakotteiden kannattaja, ja toivoisin muutenkin laillisten pakotteiden minimointia, mutta olen sitä mieltä, että meidän tehtävä sukupolvena olisi keksiä miten olla moraalisia ja kantaa vastuun, keksiä miksi vastuunkanto nimenomaan on tärkeää ja ymmärtää, että täällä elää sukupolvia myös meidän jälkeen.

En tarkoita "tulevilla sukupolvilla" pelkkää ympäristövouhotusta, vaan esimerkiksi mua kiinnostaisi tietää, että jos meidän päättäjämmekin Suomessa ihan aidosti ja aivan vilpittömästi välittäisivät lapsiensa tulevaisuudesta, olisivatko he äänestäneet tukipakettien puolesta - päättäjäthän eivät ole se sukupolvi joka nuo toilailut maksaa ja sen vastuun kantaa. Ei sitä kanna Jyrki Katainen.

Moraalisten velvollisuuksien perusteleminen on nykylänsimaalaisessa, sekulaarissa maailmassa vaikeaa, koska varsinaista pakotetta ei ole ja moraalisuus on ilmiselviä kysymyksiä lukuun ottamatta usein oman suosion ja mukavuuden uhraamista. Jos joku ei usko, yrittäköön hän kritisoida epäoikeudenmukaista maahanmuuttopolitiikkaa tai feministien seksismiä ja tulkoon loatuksi rasistisena naisvihaajasovinistijunttina. Ja tietenkin natsina ennen kaikkea.

Moraalirelativistien sukupolvi valitsi vapauksien suhteen sinisen pillerin ja paon uskontojen Matrixista, mutta velvollisuudet jäivät sinne satumaahan, jossa joku maaginen, holhoava voima edelleen kantaa vastuun yksilön omista teoista, eikä vastuu saa koskaan olla konfliktissa sen kanssa, että on kivaa.