Viikonloppu alkaa pian olla takana päin. Sateinen ja räntäinen viikonloppu ja raskas, huolien täyttämä, yhtä harmaa kuin mielikin.
Anoppini kunto mietityttää, sairaalaan, palvelutaloon, sairaalaan...mikä on oikea paikka vanhukselle, jonka kunto rapistuu viikko viikolta ? Nyt on alkanut muistikin pettää.
Perjantaina sain ikävän viestin, tätini ja kummitätini reilut 75 v. oli jäänyt auton alle lähellä kotiaan tullessaan kotiin kaupasta, suojatietä pitkin kävellessään. Ajokortiton nainen oli ajanut yli ja nyt täti on Töölössä jalka kolmesta kohtaa poikki ja päässä sisäistä vuotoa, ruhjeita ja mustelmia.
Onneksi ei ole hengenvaaraa ja täti on hyvä kuntoinen ja sisukas täti-ihminen. Pelästytti uutinen silti ja harmittaa sekä mietityttää miten kuntoutuu ja selviytyy yksin, kun on perheetön.
Toki viikonloppuun sisältyy mukaviakin juttuja. Varsinkin kaksi lasta on intoa täynnä kuin kaasupallot. Ensimmäiset tämän talven pilkkikisat ovat takana päin, ja Kerimäeltä tuli saaliiksi Tytölle 15v. 4 kalaa ja Pojalle 10v. 1 kala. Näin on yksi osakilpailu aloitettu ja keväällä saamme tietää mikä on lopullinen tulostilanne. Into on kuitenkin kova, josta osoituksena tämä kamala keli, sohjoa, märkiä kenkiä, vaatteita ja silti tuntitolkulla reiällä kykkimistä. En jaksaisi.
Ensi viikko alkaa taas kirpparipöytää täydentäen, on villasukkapäivää, Mikkelin reissua, ajotunteja ja kai se inssikin on ensi viikolla...taitaa tulla unettomia öitä...
Jotenkin tuntuu, että kun ensi viikosta selviän olen aikamoinen mestari. Muutoksen kourissa eläminen on raskasta, mutta toisinaan välttämätöntä. Elämä vie eteenpäin, nyt mennään aika reippaasti, kaasua vähän liikaa näihin elämänmutkiin.