Kun ajelen pallerollani kaupunkiin katselen surullisena rikottua kynttilälyhtyä tien risteyksessä, kuhmuille potkittua pysäkkikatosta pikkukoulun risteyksessä, talon kivijalkaan kirjoitettua rumaa tekstiä, tuhrittua ja kaadettua kirjastoauton kylttiä ja kukkalaatikoita, joissa kukat on katkottu ja osa varastettu. Samanlaiseen henkiseen tuhoon ja välinpitämättömyyteen olen viime aikoina kiinnittänyt erityisesti huomiota, jostain syystä. Ihmiset kohtelevat toisiaan huonosti, puhuvat rumasti, loukkaavat ja nolaavat.
Samaan aikaan olen miettinyt juurien merkitystä ihmisen elämässä. Omat juureni ovat olleet etsinnässä jo vuosia ja olen niistä melko selvillä. Sukulaiset ovat kertoneet viime aikoina monia pieniä tärkeitä tilanteita ja asioita, jotka kasvattavat niitä juuria yhä syvemmälle. Olen osa jotakin suurempaa kokonaisuutta. Tiedän mistä tulen ja minne olen menossa. Tunne tästä on tärkeä.
Meillä jokaisella on juuremme. Toisilla ne ovat hyvin syvät ja vahvat, toisilla heiveröiset pintajuuret joiden kanssa saa koko ajan pelätä milloin jokin elämän vastatuuli kaataa nurin.
Valitettavan monilla on juuret jääneet kokonaan kasvamatta. Onkohan juurettoman ihmisen helpompi tuhota ja toimia välinpitämättömästi elämää kohtaan, jos ei ole mitään menetettävää, ei tietoa tulevaisuudesta ? Kun ei tunne kuuluvansa mihinkään ei ole vastuuta mistään, ei siitä lyhdystä, katoksesta, kyltistä, kukista eikä läheisistä ihmisistäkään.
Onneksi juuria voi kasvattaa. Jokaisella on oikeus tuntea kuuluvansa jonnekin, oikeus tuntea menneisyytensä ja tulevaisuutensa, oma elämäntarinansa. Tulla kokonaiseksi.
Tällaisia minä olen kesälomani alkajaisiksi miettinyt. Tästä on hyvä laskeutua toiselle lomaviikolle, saas nähdä millaisia ajatuksia seuraavaksi päähän putkahtaa. Ilmat ainakin näyttää paranevan kun lapset lähtee kouluun.