Eilen huomasimme, että yksi kanoistamme, joita on yhteensä viisi, oli kadonnut. Kukko Amadeus ja neljä kanaa mennä viipottivat pitkin pihaa. Yksi oli poissa.
Pian lapset löysivät kanan pesästään kuolleena. Viimeiseen asti oli kanaemo hautonut muniaan ja siihen sitten nukahtanut lopullisesti. Lohduttelin lapsia.
Tällaisia ovat kanaemot. Elämän on vain jatkuttava.
Kaikista meistä ei ole kanaemoiksi, sekin olisi hyväksyttävä. Helposti syyllistämme niitä emoja, jotka eivät jaksa tai kykene pitämään jälkeläisistään huolta. Ehkäpä nämä emot pieninä ovat jääneet itse vaille emon hoivaavaa siipeä ja lämpöä.
Usein sitä miettii millainen emo sitä itse on ja millainen haluaisi olla. Tunnen päivittäin riittämättömyyttä, haluaisin olla niin paljon enemmän. Toisaalta olen iän myötä tullut itselleni armollisemmaksi. Nyt tehdään kaikki se mikä osataan ja jaksetaan ja katsotaan mihin se riittää. Tuo lause kyllä kuulosti tutulta, ihan kuin joku urheilija...mutta ei kai sitä muuta voi kun luottaa, että parhaansa on yrittänyt.
Aina ei kuitenkaan jaksa, eikä osaa. Sitten sovelletaan ja kotkotetaan kukko apuun. Eläköön huuto kaikille kukoille !!!
Uusimmat blogimerkinnät
- Viimetipan pesän vaihto 20.10.
- Uuteen pesään 01.05.
- Me ollaan sankareita kaikki... 29.03.
- Porttiteoria on totta 24.03.
- Digi Digi 02.02.
- Hyvä parempi paras 30.12.
- Rauhallista Joulua ihan kaikille ! 23.12.
- Hyvä kakku 20.12.
- Valoa pyydän 15.12.
- Ilmastonmuutos ei ole sulattanut kaikkia jä... 11.12.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (5)
- ▶ 2008 (51)
- ▶ 2007 (137)
-
▼
2006 (71)
- ▶ joulukuu 2006 (16)
- ▶ marraskuu 2006 (18)
- ▶ lokakuu 2006 (21)
- ▶ syyskuu 2006 (16)