IRC-Galleria

Kotona jälleen. Oli kiva reissu ja teki meille hyvää. Helsingissä käynti on kuin lapsuuden kodissa piipahtaisi. Kaikki on vaan niin tuttua. Näinkin monen vuoden jälkeen palaa tuttu tunne jostakin omasta, vaikka moni asia onkin muuttunut, siellä ja täällä.

Minulla ei ole enää lapsuuden kotia, sillä vanhempani ovat eronneet ja perustaneet molemmat useita uusia koteja ja parisuhteita näiden reilun kymmenen vuoden aikana. Minulla ei ole paikkaa minne mennä kyläilemään ja verestämään vanhoja muistoja. En voi viedä lapsiani katsomaan paikkaa missä olen kasvanut, leikkinyt tai satuttanut itseäni. Menneisyys kulkee mukana vain muistoina ja tarinoina. Ainut paikka joka on olemassa fyysisesti on mummola, jossa lapsena vietin paljon aikaa, mutta sekin on muiden sukulaisten omistuksessa, joten vierailut sielläkään eivät ole mahdollisia.

Olen paljon viime aikoina pohtinut omia juuriani. Mikä minä olen ja mistä tulen ? Olen teknisesti aika tietoinen perimästäni, sillä harrastan sukututkimusta, mutta tunnetasolla olen aika eksyksissä. Kun omaa sukujuuret, jotka niin huikean paljon eroavat toisistaan, on vaikeaa hahmottaa mihin heimoon ja kulttuuriin kuuluu. Isäni on puoliksi savolainen ja toinen puoli sekoitus useaa heimoa ja kansaa, mm. karjalaisuutta, saksalaisuutta ja kymenlaaksolaisuutta. Äitini on taas vahvasti tunturisaamelaisten jälkeläinen, jonka sukujuurista löytyy myös hollantilaista verta. Ja saamenmaahan tunnetusti ei ole tuntenut maiden rajoja, vaan sukua löytyy niin ruotsista kuin norjastakin. Olen osittain toinen ja osittain kolmas sukupolvi joka ei osaa kansansa kieltä, saamenkieltä. Olen asunut elämästäni vain yhden ainukaisen vuoden saamenmaassa ja kulttuurissa. Yhteys sukuun ja heimoon on jäänyt heiveröiseksi. Harmittaa.

Joku voisi pitää rikkautena sitä, että on niin erikoiset juuret, mutta kuinka kadehdinkaan niitä, joilla on vahvat juuret johonkin paikkaan, sukuun, taloon, tilaan tai kulttuuriin. Kadehdin ihmisiä (tunnustan näin kaiken kansan edessä) joiden ei tarvitse käyttää aikaansa miettimiseen mihin kuuluvat tai keitä ovat.
Toki me kaikki olemme yksilöitä ja tänä yksilökeskeisenä aikana vielä todella korostuneesti. En minäkään mikään pelkkä jatke sukupolvien ketjussa haluaisi olla, haluan oman elämän ja itse päättää miten sen elän. Mutta suurempaa yhteisöllisyyttä haluaisin kokea. Ehkä se tunne minulla herkistyy Helsingissä, kaupungissa jonka tunnen ja jossa jokainen saa olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on, tulee tunne kotiin paluusta.