IRC-Galleria

Tässä on juuri uunista nostetut laatikot.

Päiväni alkoi kuten jo useat aikaisemmatkin aamuni ajotunnilla, siis auton ajotunnilla. Tänään taisi olla kuudes tuntini. Opettajani Heidi on mukava nuori nainen, joka on raskaudestaan huolimatta uskaltautunut viereeni "pelkäämään". Totta puhuen paljon helpommin on autokouluni sujunut, kuin pelkäsin. Jännitän ennen ja jälkeen ajamisen, mutta ajaessa en jännitä. Ja olen kuulemma edennyt samaan tahtiin kuin 18-kesäisetkin. Teoriatunnit ovat nyt takana ja koe odottaa kunhan vaan saisin luettua tarpeeksi. Tavoitteena on saada kortti tammikuussa, ennen kuin opettaja jää äitiyslomalle.
Tänään ajoimme yksisuuntaisia katuja ja risteyksiä, joissa yksisuuntaiset vaihtuvat kaksisuuntaisiksi ja päin vastoin.

Iltapäivällä Jouluvalmisteluni jatkuivat porkkanalaatikon verran. Paistoin laatikot ja pakkasessa nyt odottelevat pyhiä. Tässä ohje jos joku haluaa kokeille. Ei ole sitten mikään kevyt diettiversio. Ohje on n. 8:lle hengelle. Kannattaa tehdä tuplana, jos useita syöjiä useana päivänä.

1 kg Porkkanasosetta (kannattaa ostaa valmista kaupasta, saa myös luomuna)
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 munaa
½ dl siirappia
1 tl suolaa
½ tl valkopippuria
½ tl muskottipähkinää

4 dl vettä
1½ dl puuroriisiä

Keitä riisi, niin että vesi imeytyy riisiin. Sekoita kaikki ainekset ja lopuksi keitetty riisi. Voitele vuoka, kaada sössö vuokaan, ripottele päälle korppujauhoja ja voilastuja. Paista 175 asteessa ainakin 2 tuntia, mielummin kauemmin.

Tämä aamu alkoi hyvin. Takana hyvin nukuttu yö. Kaksi lasta aamusta sänkyyn ja joulukalenterissa Tonttu Toljanteri, tuo ikiihana höpelö tonttu. Voi mavonsilimä !

Rauhallista ! Tuoksukynttilä palamaan, lumihiutaleet ulkona tippuvat hiljalleen hangelle, pieni hämärä. Aamukahvia ja leipää, jonka päälle hyvää ruotsalaista karviaishilloa (saa muuten IKEAsta, eikä ole kallista) ja Juustoportin vuohen gruyere juustoa (aivan loistava juustolöytöni, tämä on mainos !) Nämä kaksi vörkkii aivan loistavasti toistensa kanssa.

Siis kaikki aistit mukana heti aamusta. Tällaista hetkeä ei ole ollut aikoihin, joten oli pakko heti kirjoittaa siitä teillekin.

Nyt takaisin hetkeksi sänkyyn lukemaan. Voiko päivän vielä paremmin aloittaa. Hyvää viikonloppua sinulle ! Ja Joulun odotusta, alkoihan nyt joulukuu.

Tyttärellä on koeviikko. Alkuviikosta oli psykologian koe ja lupasin kysellä ja prepata, olenhan tällainen keskitason köökkisykoloki =).

Löysin paljon uusia asioita kirjaa selatessa, mutta erityisesti silmiini iski sana Flow-tunne. Olen usein kirjoittanut täällä päiväkirjassa tuosta tunteesta, mutta vihdoin sille löytyi nimi. Kysehän on siis virtauskokemuksesta, syvästä mielihyvän kokemuksesta.
Tämän tunteen kokee, kun keskittyy johonkin haasteelliseen ja tyydytystä tuottavaan toimintaan, johon on riittävästi taitoa ja kykyä. Joillekin tämä tunne tulee täytekakkua koristellessa, toisille lukiessa, maalatessa tai matikkaa laskiessa.

Tämän tunteen on nimennyt jenkkiläinen psykologian professori Mihaly Csikzentmihalyi (kamala nimi ) vuonna 1994.

Flow tilassa uppoudutaan toimintaan, niin että ihminen sulautuu omaan toimintaansa. Ulkomaailma ja ajantaju menettävät merkityksensä ja tilanteen virta vie.

Jokainen tarvitsee näitä tunnetiloja jaksaakseen, saadakseen puhdasta iloa ja tyydytystä elämäänsä.

Millä sinä houkuttelet Flow-tunteen itsellesi ?

Tässä kuva Aapikukon keittiöstä, josta on tulossa minun pieni joulupajani. Siis lapsilta pääsy kielletty.

Viikko alussa. Katkeran viikonlopun maku alkaa pikkuhiljaa väistyä. Kiitos niiden monien jotka olette lohdutelleet ja myötäeläneet... onneksi olette olemassa.

Tänään jouluvalmisteluni jatkuvat. Joulukortit alkavat valmistua. Tänä vuonna teemaksi jostakin vain putkahti pesä, turvallinen paikka kaiken maailman hulinan ja turvattomuuden keskellä. Runoksi valitsin Aleksis Kiven kirjoittamasta runosta Oravan laulu, kolmannen säkeen:

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesästä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää.

Kortteja on kiva näpertää, kunhan ei sorru liiallisuuksiin. Yksinkertainen on kaunista.

Joo, unohdin eilen kertoa, mistä työstä olisi ollut kyse.

1.3.2008 alkava SDP:n Etelä-Savon piirin toiminnanjohtajan paikka, Mikkelissä. Nyt tämän työn aloittaa nuori mies Joensuusta.

Närästää ja kirveltää vielä, mutta uskon että aika auttaa. Tai pakko auttaa.

Tänään illalla se sitten selvisi, nimittäin se saanko uuden työpaikan vai en. En saanut, hävisin äänestyksessä 4-5. Harmittaa, mutta elämä jatkuu sekä myös autokoulu, jonka aloitin vain ja ainoastaan tätä työtä varten.
Tämä työ ei kuitenkaan ollut minua varten. Toivottavasti varalleni on jotakin muuta.
Sanotaan ettei hoppee ole häppee, mutta tässä tilanteessa se ei paljoa lohduta. Positiivista asiassa on vain se, ettei minun nyt tarvitse asua perheestä erossa arkipäivisin.

Viime aikaiset vastoinkäymiset tämä mukaanlukien toivottavasti kasvattaa. Jotenkin vain tuntuu, että saisi tämä elämänkoulun lukuvuosi jo loppua ja loma alkaa. Alkaa ottaa voimille.

Pari päivää palautusta ja hiljaisia hetkiä, sitten uusia suunnitelmia, toiveita ja unelmia.

Leivoin tänään ensimmäiset joulutortut, vadelmatäytteellä. Luumu ei ole kovin suosittu täyte meidän perheessä, joten teen useimmiten tortut joko omena tai vadelma sydämellä.
Näitä ei pakasteta jouluun, vaan syödään heti, eli näitäkään herkkuja ei enää ole muuta kuin muistoissa.

Leivoimme kuopuksen kanssa pullataikinasta kaikenlaista, pullaukkoja ja -akkoja, mäyräkoiria, lumiukon, tähden ja kuopus itselleen pullaPamelan (Andersson). Aika isot oli rintavarustukset ja uunissa ne vaan kasvoivat, vähän jopa valahtivat kainaloihin. Niinhän sitä aikaa myöten käy.

Tein yhden pellillisen Hannunvaakuna-pullia jouluaattoaamuksi. Tämäkin jonkinlainen traditio. Ne menevät nyt pakkaseen, jonne on yritetty tehdä tilaa mm.syömällä useana päivänä jäätelöä. Kamala kohtalo on ollut meidän lapsilla.

Joulukorttien teko on pian käsillä, siitä tuonnempana.

Jos joku miettii olenko jotenkin höyrähtänyt Jouluun, niin vastaus on kyllä ! Mutta teen vaan sitä mikä minusta on kivaa, jätän ikävät hommat muille...

Tässä on muutama pieni ja tuoksuva lahja a la IKEA. Vanilijalle tuoksuvia kynttilöitä hyville yhteistyökumppaneille alle 2:lla eurolla kappale.

Jouluvalmistelut etenevät. Tänään piilouduin Aapiskukkoon (toinen talo tässä kartanon vieressä), laitoin tulen leivinuuniin ja järjestelin pakkausmateriaaleja, papereita, nauhoja, teippejä, kiilleliimoja ja pakettikortteja. Paketoin vähän joululahjoja, joita olen ostellut pitkin syksyä. Näin kun aloittaa ajoissa ei tule joulukuussa niin kiire. Kokemus on opettanut, että kannattaa kirjoittaa vihkoon mitä on pakannut kenellekin, sillä kuukauden päästä ei voi millään muistaa mitä missäkin nyssäkässä on ja kenelle.

Ensi lauantaina on ensimmäiset pikkujoulut. Liityimme SLN:n Urheilukalastajiin, kun pari lastamme on höyrähtänyt kalastamiseen. On siis tiedossa kalamiesten ja -naisten jouluriehaa ja oikein kunnon jouluruokaa. Joulupukkikin tulee kuulemma paikalle, joten varustaudumme pienillä paketeilla.

Tänään oli toinen ajotuntini, liukasta oli, kun jäiselle tielle oli satanut vettä. Ja eikun mäkilähtöjä harjoittelemaan. Meikäläinen kauhusta kankeana, mutta selvisin hengissä. Huomenna kaupunkiajoon, onneksi sentään aamuruuhkan jälkeen.
Kysyin opettajalta tänään pelkääkö hän hammaslääkäriä ? Kyllä kuulemma pelkäsi. Sanoin etten ollenkaan ymmärrä sitä pelkoa, mutta autolla ajaminen se vasta pelottavaa on. Emme oikein päässeet yhteisymmärrykseen asiassa.

Olin viime viikolla työhaastattelussa. Aika kovassa sellaisessa. En ole aiemmin ollut sellaisessa kysymysten ristitulessa, jännitti. Kahdeksan vuotta kotona arjen sankarina sai pienen epävarmuuden esiin, jota itsekin hämmästelin jälkeenpäin. Olin kuitenkin päässyt kolmen haastateltavan joukkoon kymmenestä hakijasta, eli hyvin jo sekin. Loppuviikosta kuullaan kelpaako tällainen keski-ikäinen nainen enää mihinkään. Ja jos ei tämä tärppää, onhan niitä muitakin vaihtoehtoja. Töihin olen kuitenkin hakeutumassa.

Hasstattelussa minulta kysyttiin, miten lataan akkujani, miten rentoudun ? Sanoin totuudenmukaisesti tekeväni kaikenlaista käsilläni, käsitöitä, ruokaa ja leivonnaisia. Tänään tuo konkretisoitui, kun aloitin jouluvalmistelut. Minulla ne alkavat näin marraskuussa joulukakkujen leipomisella. Teen yleensä kahta kakkua, taatelikakkua ja englantilaista hedelmäkakkua.

Taatelikakku on älyttömän helppo tehdä ja loistavan makuinen vanhanajan kakku. Tässä ohje jos haluat kokeilla. Kakku pakkaseen ja jouluna se on sopivasti "muhinut".
Taikina kannattaa tehdä tuplana, niin saat samalla kaksi kakkua, voit antaa toisen vaikka lahjaksi.

1 pkt taateleita (n.220g)
3 dl vettä
1 ½ dl sokeria
200 g voita / margariinia (suosittelen voita)
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja

Pilko kivettömät taatelit kattilaan, vesi ja sokeri perään. Keitä noi 15 min. taatelit pehmeiksi. Soseuta taatelimössö vaikka sauvasekoittimella. Ota kattila levyltä ja lisää rasva. Anna sulaa ja jäähdytä mössö haaleaksi. Lisää munat. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja vanilliinisokeri ja lisää jauhot taikinaan.
Kaada taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista tunti 175 asteisessa uunissa. Kumoa ja anna jäähtyä, pakkaa kakku pakkaseen ja laita ovi lukkoon ettei kukaan kaäy syömässä sitä ennen Joulua.

Tämänkin kakun leipominen vähensi stressiä monta pykälää, siis nykyistä, että tulevaa (Joulustressiä). On jo jotain valmiina. Seuraavaksi englantilaisen hedelmäkakun kimppuun. Siitä myöhemmin.

Viikko hurahtanut ja lupasin pitää teidät ajan tasalla. Mutta millainen viikko on takana ? aika hirveä, ikimuistoinen, joten kirjoittaminenkin on jäänyt. Tunnekuormaa on ollut sen verran paljon.

Usein kysytään missä olit tai mitä teit kun maailmassa tapahtui jotakin ikävää, joku tapettiin, talot sortuivat tai tsunami aiheutti tuhoa. Tällä viikolla tragedia Jokelassa. Muistan tämän viikon hyvin, niin surullisia ja pelottavia asioita on tapahtunut ihan omassa elämässäkin.

Kun perhe pienenee ei luonnollisella tavalla on se aina suuri menetys, valtava pettymys. Tuska, joka on vain läpikäytävä ajan kanssa. Kiirehtiä ei voi, vaan suruntiellä on pysähdyttävä jokaiselle pysäkille halusi tai ei, ottaen vastaan matkustajia erilaisten tunteiden muodossa.

Yritän olla itselleni armollinen, mutta vielä en ole siinä kovin vakuuttava. Ajan kanssa toivottavasti siihenkin pystyn. Nyt yritän selvitä päivän kerrallaan ja pitää arjen rutiineista kiinni perhettä tukien.

Vaikka voimat on aika vähissä toivotan sinulle ystäväni voimia tulevaan viikkoon !