IRC-Galleria

Severiinoja purkillinen. Resepti on salainen.

Mummoni äiti oli Severiina Paalanen, piika, lähtöisin Ristiinasta. Tämä melko topakan luonteen omaava nainen oli Mikkelissä piikana kauppaneuvos Pöntisellä 1800-luvun loppuvuosina. Tuohon aikaan herrasväen rouvat olivat erityisen huolissaan kansan sivistämisestä, siis tavallisen rahvaan. Moni rahvaasta kun ei osannut vielä lukea, kirjoittaa tai laskea tai taidot olivat varsin heikot.
Kansanopistoliike heräili myös noihin aikoihin ja Mikkelin Otavaan perustettiin Otavan opisto. Herrasväen naiset usuttivat monet piiat myös koulun penkille. Niin lähti Severiinakin Otavan opistoon oppia saamaan. Opistossa hän kulutti koulunpenkkiä vuodet 1900-1902. Luulen, että nuo vuodet olivat hyvin merkittäviä aikoja piikatytön elämässä.
Ura urkeni ja Severiina lähti piikoman suuremmille herroille etelä-suomeen. Kun hän palasi kotikyläänsä hienoissa vaatteissaan ja hatussaan, oli siinä kylän ämmillä ihmettelemistä. Tuohon aikaan vain herrasnaiset ja huorat käyttivät hattua ja Severiinahan tiettävästi ei ollut herrasnainen joten ei ollut paljon vaihtoehtoja siitä miten tytölle oli maailmalla käynyt.

No ei ollut käynyt huonosti. Severiinalla oli ollut kosijoita ja pari kihlaustakin, mutta jostakin syystä Severiina meni avioon vasta yli 30 vuotiaana, ristiinalaisen Augusti Haajasen kanssa. Kirkonkirjojen mukaan taisi olla pikkuinen kiire, kun esikoinen syntyi 7 kk:n päästä häistä.
Severiina ja Augusti saivat kaksi lasta Urhon ja Lillin, minun mummoni. Severiina oli aikaansaava nainen. Perhe muutti Kuusankoskelle paremman elämän perässä. Augusti oli Kymin paperitehtaalla mokkamyllärinä ja Severiina hoiteli kylänasioita auttaen monia naapureita kirjallisissa asioissa.
Mummoni kertoi, että koulunkäyntiä heillä arvostettiin ja niiimpä mummonikin olisi halunnut opiskella opettajaksi. Rahat eivät tähän kuitenkaan riittäneet, joten mummoni kävi vain talous-ja emäntäkoulun. Ja hyvä pitoemäntä hänestä tulikin.

Syy tähän tarinaan on se, että eilen leivoin pikkuleipiä, jotka ovat saaneet nimensä tuon vahvan suvun esinaisen mukaan. Meillä leivotaan näitä Severiinoja aina kaikkiin juhliin. Reseptin tiedän vain minä ja minä annan sen joskus jollekin lapselle perinnöksi, joka toivottavsti jatkaa perinnettä eteenpäin.

Tässä kaksi valmista laatikkoa, lisää uunissa.

Jouluvalmistelut etenevät. Oli lanttulaatikon vuoro. Olen saanut yli kymmenen vuotta sitten hyvän lanttulaatikon ohjeen Hilkka Ahteelta. Kerran tämä ohje jo hävisikin, mutta onneksi on sähköposti olemassa ja pian Hilun ohjeen mukaan tehty loota ilostutti jouluvieraita. Tämä versio on oikea painonvartijan painajainen, mutta vaikka itse kehunkin, niin hyvää tämä on. Tässä ohje jos haluat kokeilla.

HILUN LANTTULAATIKKO

2 kg lanttusurvosta
2 dl kermaa
2 rkl korppujauhoja
150 g voita sulatettuna (luit aivan oikein)
2 munaa
1-1½ dl siirappia
suolaa, pippuria maun mukaan
pinnalle korppujauhoja

Sekoita kaikki sekaisin. Kaada vuokaan ja ripota korppujauhot pintaan. Paista n. 150 astetta ainakin 2 tuntia, mielummin enemmän.

Tänään olen kärsinyt koko päivän päänsärystä, ikävä tunne. Olen niitä ihmisiä, joita ei yleensä päänsäryt vaivaa (ei edes iltaisin, kun valot sammuu = ) ) Joten mietityttää olenkohan tulossa kipeäksi, vai mikä vaivaa. Toivottavasti huomenna aamu alkaa paremmissa merkeissä, auton rattiinkin kun pitäisi päästä ja monet kotihommat odottaa.

Yritän olla stressaantumasta näin Joulun alla ja hoen itselleni, että "riittää jo" ja "tämä kelpaa". Älä sinäkääm lukijani ota Joulusta paineita. Minusta Marttojen slogan siitä, että "älä siivoa kaappejasi ja nuole nurkkijasi, jos et aio viettää Jouluasi siellä" on loistava.

Eilen oli lellikkipäivä, meillä koko perheellä. Päätimme torstaina, että huomenna kukaan lapsista ei mene kouluun (siis lintsaavat) ja me lähdemme ankeaa sadeilmaa pakoon etelään, Mikkeliin.

Aamulla varhain pakkasimme porukan autoon ja olimme jo hyvissä ajoin Etelä-Savon piäkaupungissa katselemassa ja ihmettelemässä humua. Kävimme joululahjaostoksilla, ihailimme kuka kauniita jouluikkunoita, kuka uusia skeittivehkeitä, kuka kalastustarvikkeita omien mieltymysten mukaan.
Kun ostokset oli tehty menimme syömään, Amarilloon meksikolaiseen ravintolaan, sellaista eksotiikkaa kun ei täällä Savonkaupungissa ole. Ja yhtä hyvältähän ne pöperöt maistuivat kun ennenkin. Sinä joka olet syönyt Garlic Steakin, paholaisenhillosörsselillä tiedät mistä kirjoitan ja sinä joka et ole sitä koskaan maistanut, niin suosittelen, tulista mutta hyvää ja paljon valkosipulia.

Matkalla kotiin pistäydyimme vielä Kenkäverossa ihastelemassa jouluvaloja, tonttuja ja muita käsityöläisten ihanuuksia.
Kotiin saapui väsynyt mutta oikein tyytyväinen sakki. Koko päivä yhdessä, eikä kukaan känkännyt tai valittanut.

Tänään ankea joulukuun ilma vaan jatkuu, mutta hyvää joulufiilistä sekään ei saa häviämään. Lahjat saa kääreitä ympärilleen ja viimeisiä silmukoita valmistuu. Jotakin ajattelin vielä leipoakin, kun mies tekee ateriat ja lapsilla on muuta tärkeämpää tekemistä, legoleikkiä, laulamista ja itsensä ihailua peilistä, heh tuota viimeksi mainittua taisin itsekin tehdä, kun olin 13-15 v.

Sytytä kynttilä ja kuuntele mitä sinä haluaisit juuri nyt tehdä ja tee se. Toisinaan on hyvä lelliä itseään ja vähän toisiakin.

Karpalokaurapikkuleivät laatikossa odottamassa kuorrutusta.

Aamulla varhain autokouluun ja eikun parkkihallista autoa hakemaan. Halli ei ole suuren suuri ja tietenkin autoja täynnä. Eikun pujottelemaan autojen välistä kohti ulosmenotietä. Ramppi hallista oli aika jyrkkä ja liukas. Liikennevalo temppuili, joten varovasti vaan rampille ja kaasua jotta auto saatiin maan alta ylös samalla toivoen ettei kukaan tule vastaan. Syvä huokaus kun olimme ulkona, selvisin ilman naarmuja ja törmäilyjä.

Maantieajoon vaan. Pöpperöiset tiereunat ja lumivallit keskellä ei innostaneet oikein ohitteluun, mutta eihän siinä muu auttanut kun ope käski. Nopeuttakin piti olla tarpeeksi, vaikka 60 olisi minulle riittänyt aivan mainiosti. Jännitti, mutta pysyin tiellä ja pääsin autokoulun pihaan. Taas yksi tunti takana, huh.

Eilen paistoin pikkuleipiä. Ajattelin, että jotain kuitua pitää Joulupöytäänkin saada, joten nappasin uudesta Joululehdestä reseptin, jossa on sekä kuivattuja karpaloita, että kaurahiutaleita tai leseitä. Kuorrutus vielä puuttuu, joten ALKOon on pian asiaa. Kuorrutukseen kun tarvitaan karpalolikööriä ja tomusokeria.

Esikoinen täyttää tänään 25v. Voi hitsin pimpulat kun tunnen itseni vanhaksi ! =) Enhän minä, mutta kun ne lapset... Harmi kun en pääse juhlimaan, mutta Jouluna sitten.

Tässä on juuri uunista nostetut laatikot.

Päiväni alkoi kuten jo useat aikaisemmatkin aamuni ajotunnilla, siis auton ajotunnilla. Tänään taisi olla kuudes tuntini. Opettajani Heidi on mukava nuori nainen, joka on raskaudestaan huolimatta uskaltautunut viereeni "pelkäämään". Totta puhuen paljon helpommin on autokouluni sujunut, kuin pelkäsin. Jännitän ennen ja jälkeen ajamisen, mutta ajaessa en jännitä. Ja olen kuulemma edennyt samaan tahtiin kuin 18-kesäisetkin. Teoriatunnit ovat nyt takana ja koe odottaa kunhan vaan saisin luettua tarpeeksi. Tavoitteena on saada kortti tammikuussa, ennen kuin opettaja jää äitiyslomalle.
Tänään ajoimme yksisuuntaisia katuja ja risteyksiä, joissa yksisuuntaiset vaihtuvat kaksisuuntaisiksi ja päin vastoin.

Iltapäivällä Jouluvalmisteluni jatkuivat porkkanalaatikon verran. Paistoin laatikot ja pakkasessa nyt odottelevat pyhiä. Tässä ohje jos joku haluaa kokeille. Ei ole sitten mikään kevyt diettiversio. Ohje on n. 8:lle hengelle. Kannattaa tehdä tuplana, jos useita syöjiä useana päivänä.

1 kg Porkkanasosetta (kannattaa ostaa valmista kaupasta, saa myös luomuna)
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 munaa
½ dl siirappia
1 tl suolaa
½ tl valkopippuria
½ tl muskottipähkinää

4 dl vettä
1½ dl puuroriisiä

Keitä riisi, niin että vesi imeytyy riisiin. Sekoita kaikki ainekset ja lopuksi keitetty riisi. Voitele vuoka, kaada sössö vuokaan, ripottele päälle korppujauhoja ja voilastuja. Paista 175 asteessa ainakin 2 tuntia, mielummin kauemmin.

Tämä aamu alkoi hyvin. Takana hyvin nukuttu yö. Kaksi lasta aamusta sänkyyn ja joulukalenterissa Tonttu Toljanteri, tuo ikiihana höpelö tonttu. Voi mavonsilimä !

Rauhallista ! Tuoksukynttilä palamaan, lumihiutaleet ulkona tippuvat hiljalleen hangelle, pieni hämärä. Aamukahvia ja leipää, jonka päälle hyvää ruotsalaista karviaishilloa (saa muuten IKEAsta, eikä ole kallista) ja Juustoportin vuohen gruyere juustoa (aivan loistava juustolöytöni, tämä on mainos !) Nämä kaksi vörkkii aivan loistavasti toistensa kanssa.

Siis kaikki aistit mukana heti aamusta. Tällaista hetkeä ei ole ollut aikoihin, joten oli pakko heti kirjoittaa siitä teillekin.

Nyt takaisin hetkeksi sänkyyn lukemaan. Voiko päivän vielä paremmin aloittaa. Hyvää viikonloppua sinulle ! Ja Joulun odotusta, alkoihan nyt joulukuu.

Tyttärellä on koeviikko. Alkuviikosta oli psykologian koe ja lupasin kysellä ja prepata, olenhan tällainen keskitason köökkisykoloki =).

Löysin paljon uusia asioita kirjaa selatessa, mutta erityisesti silmiini iski sana Flow-tunne. Olen usein kirjoittanut täällä päiväkirjassa tuosta tunteesta, mutta vihdoin sille löytyi nimi. Kysehän on siis virtauskokemuksesta, syvästä mielihyvän kokemuksesta.
Tämän tunteen kokee, kun keskittyy johonkin haasteelliseen ja tyydytystä tuottavaan toimintaan, johon on riittävästi taitoa ja kykyä. Joillekin tämä tunne tulee täytekakkua koristellessa, toisille lukiessa, maalatessa tai matikkaa laskiessa.

Tämän tunteen on nimennyt jenkkiläinen psykologian professori Mihaly Csikzentmihalyi (kamala nimi ) vuonna 1994.

Flow tilassa uppoudutaan toimintaan, niin että ihminen sulautuu omaan toimintaansa. Ulkomaailma ja ajantaju menettävät merkityksensä ja tilanteen virta vie.

Jokainen tarvitsee näitä tunnetiloja jaksaakseen, saadakseen puhdasta iloa ja tyydytystä elämäänsä.

Millä sinä houkuttelet Flow-tunteen itsellesi ?

Tässä kuva Aapikukon keittiöstä, josta on tulossa minun pieni joulupajani. Siis lapsilta pääsy kielletty.

Viikko alussa. Katkeran viikonlopun maku alkaa pikkuhiljaa väistyä. Kiitos niiden monien jotka olette lohdutelleet ja myötäeläneet... onneksi olette olemassa.

Tänään jouluvalmisteluni jatkuvat. Joulukortit alkavat valmistua. Tänä vuonna teemaksi jostakin vain putkahti pesä, turvallinen paikka kaiken maailman hulinan ja turvattomuuden keskellä. Runoksi valitsin Aleksis Kiven kirjoittamasta runosta Oravan laulu, kolmannen säkeen:

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesästä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää.

Kortteja on kiva näpertää, kunhan ei sorru liiallisuuksiin. Yksinkertainen on kaunista.

Joo, unohdin eilen kertoa, mistä työstä olisi ollut kyse.

1.3.2008 alkava SDP:n Etelä-Savon piirin toiminnanjohtajan paikka, Mikkelissä. Nyt tämän työn aloittaa nuori mies Joensuusta.

Närästää ja kirveltää vielä, mutta uskon että aika auttaa. Tai pakko auttaa.

Tänään illalla se sitten selvisi, nimittäin se saanko uuden työpaikan vai en. En saanut, hävisin äänestyksessä 4-5. Harmittaa, mutta elämä jatkuu sekä myös autokoulu, jonka aloitin vain ja ainoastaan tätä työtä varten.
Tämä työ ei kuitenkaan ollut minua varten. Toivottavasti varalleni on jotakin muuta.
Sanotaan ettei hoppee ole häppee, mutta tässä tilanteessa se ei paljoa lohduta. Positiivista asiassa on vain se, ettei minun nyt tarvitse asua perheestä erossa arkipäivisin.

Viime aikaiset vastoinkäymiset tämä mukaanlukien toivottavasti kasvattaa. Jotenkin vain tuntuu, että saisi tämä elämänkoulun lukuvuosi jo loppua ja loma alkaa. Alkaa ottaa voimille.

Pari päivää palautusta ja hiljaisia hetkiä, sitten uusia suunnitelmia, toiveita ja unelmia.