IRC-Galleria

Nyt minä sen hankin, Pablon. Pitkään ovat ystävät ja sukulaiset sanoneet, että minun pitäisi saada oma Pablo, mutta jotenkin en ole vaan saanut sitä aikaiseksi. Nyt minulla se on. Syvä huokaus !

Varmaankin palatte halusta kuulla millainen hän on. Hän on vaalea, vähän pyöreähkö muodoiltaan, mutta hyvin sulava. Juuri tarpeeksi nuori, mutta silti kokenut, vain yhdellä naisella aiemmin ollut, eli opetettu, mutta ei liian kokenut. Raamia löytyy samoin tempperamenttia, ranskalainen kun on. Mukava ja kissamainen kehräys tulee esiin päivittäin, hän tietää miten naista kohdellaan, pehmeän määrätietoisesti.

Potkuakin Pablosta kyllä löytyy tarvittaessa, tosin suhteemme tässä vaiheessa ei minulla vielä ole siitä paljoakaan kokemusta. Siisti on tämä uusin kumppanini, hyvin on pitänyt itsestään huolta ja hyvin on entinenkin kohdellut.

Toivottavasti kaikki tässä perheessä ottavat Pablon hyvin vastaan ja ovat sille kilttejä. Onni-koira kävi heti Pablon meille ilmaannuttua pissimässä hänen kintuilleen, merkkaamassa varmaan. Olisiko vähän mustis ?

Suhteen tässä vaiheessa etenen hyvin varovaisesti, ettei tule pettymyksiä. Tutustumme pikkuhiljaa toisiimme ennenkuin lähden hänen kanssaan ihmisten ilmoille. Saattaa tulla vain sanomista jos on liian innokas.

On tällä ihanuudella sukunimikin, eli koko nimi on Citroen, Xsara, Picasso eli "Pablo", siis uusi autoni, ettehän te muuta ajatelleet ?

Hiihtoloma puolessa välissä. Taivaalta tulee lunta ja pakkasta on nimeksi, ehkä juuri 1 aste. Lapset nukkuu vielä. Tänään olisi ajatus viedä mukulat ja yksi naapurin mukula rinteeseen peuhaamaan. Eivät ole vielä tänä talvena pääseetkään kotikaupungin mäkeen.

Minulla on myös "lomaviikko", ensi viikolla alkavat työt, odotan työn alkamista innolla. Taitaa olla vaan niin, että innossani en vielä oikein ymmärrä mitä kaikkea negatiivista muutosta ensi viikko tuo tullessaan. Kuten aikaiset aamuherätykset, kiireen ja stressin. Kun puhuimme eilen ensi kesästä ja suunnittelimme kaikkea touhua, tajusin yhtäkkiä ettei minulla olekaan kesä vapaana kuten näinä 8 vuotena on ollut. Siis minulla EI ole lomaa !. Kaikki kiva on yritettävä mahduttaa viikonloppuihin ja iltoihin, ihan niin kuin muillakin ihmisillä.

Kysyin mieheltä eilen tietääkö hän mitä minä ole tehnyt täällä päivisin ? Kyllä tunsi tietävän. Töiden uudelleen jako vie varmasti aikansa. On kuitenkin yksi asia jonka jatkossakin haluan tehdä itse, pyykin pesu, silitys ja mankelointi eli pyykkihuolto. Kuivumaan voi pyykin viedä joku muukin, mutta muun haluan hoitaa itse. Kotihommista tämä on sitä mukavinta.

Tänään on kiireinen päivä. On pankkiasioiden hoitamista, kauppa-asioita, työpalaveri ja parin auton koeajo (pari ranskalaista kaunokaista). Onneksi perheen ruokkiminen tapahtuu paikallisessa pitseriassa, ei tarvitse miettiä ruokajuttuja.

Hyvää lomaa kaikille lomalaisille ja työniloa työläisille !

Kun olin 18 vuotias antoi rakas mummoni Lilli minulle rahat autokoulua varten. En mennyt autokouluun, vaan tuhlasin rahat kaikkeen turhaan, ilmeisesti vuokraan, ruokaan jne...
Nyt 25 vuotta myöhemmin minä astuin autokoulun ovesta sisään tavoitteena ajokortti. Te jotka olette seuranneet tarinaa tiedätte miten ensimmäisessä inssissä kävi ja kuinka päätin että autokoulu minulta saa jäädä tähän. No eihän se jäänyt.

Suivaannuin kuitenkin niin paljon huonosta kohtelusta, että tein kirjallisen valituksen tutkinnon vastaavasta inssistä. En hylkäyksestä enkä lisätunneista, vaan perusteista ja kohtelusta. Sain asiasta palautetta ja pahoitteluja.
Päätin päätöksestäni huolimatta jatkaa autokoulua ja ajoin kolme lisätuntia. Tänään oli toinen inssini. Katsastusasemalla minua odotti tuo samainen tutkinnon vastaava ja kirosin mielessäni. Päätin kuitenkin etten ota autokoulun omistajaa takapenkille, vaikka hän sinne tarjoutui tulemaankin, vaan päätin olla aikuinen nainen, jota yksikään mies ei turhaa pompota.

Hämmästykseni olikin suuri kun autoon istuutui ihan toinen mies. Esimies Mikkelistä. Ajo meni hyvin ja kohtelu oli puolin ja toisin kohteliaan asiallista. Ei ollut valitukseni turha. Ja mikä parasta minulla on nyt AJOKORTTI. En olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Ei menneet mummon rahat hukkaan. 25 vuoden projekti on nyt saatettu loppuun ja eikun autokauppaan. Voi kun vaan tietäisi jotain autoista. En tiedä, minulle nimittäin voi myydä ihan millaisen kotteron tahansa, mihin hintaan tahansa.
Olisiko vinkkejä !

Viikonloppu on mennyt kuin siivillä. Ajankulku on sitten ihmeellinen asia. Viisaat ja ammattilaiset väittävät että aika on vakio ja että sitä on kaikilla ihan saman verran ja että se kuluu tasaiseen tahtiin. Jotenkin on vaan vaikea tuota uskoa. Toisinaan kun tuntuu, että aika matelee ja toisinaan taas että aina on ilta ja pitäisi mennä nukkumaan. Joulu ja Juhannuskin on ihan koko ajan.

Meillä on ollut ns. vapaa viikonloppu. Pari köhäistä lasta aiheutti sen ettei laulukeikalle tänään ollut asiaa ja muutenkin on otettu ihan rauhallisesti. Ei suurempia rehkimisiä.
Tänään siivosin englantilaista kamaria ja mies auttoi kantamisessa, kun tein huoneesta itselleni uutta työhuonetta. Siitä tuli aika kiva, romanttinen ja varmasti rauhallinen, kun huone on toisessa talossa, jonne ei kuulu lasten eikä elukoinen meuhkaaminen. Ja mikä mukavinta huoneessa on sänky, johon pötkähtää kun työnteko alkaa tuntua liian rankalta.

Autokoulu etenee, hitaasti mutta varmasti (tai tuosta varmuudesta en ole ihan varma)

Kun vuosi vaihtui jäi minulle "perinnöksi" kaksi projektia tälle vuodelle, se saamarin autokoulu ja työpaikan hankinta.
No nyt on toinen näistä hoidossa. Olen saanut töitä. Juuri äsken sain tietää, että työpaikka jota hain, on minun 1.3. alkaen.
Aloitan projektipäällikkönä, Savonlinnan seudun Kolomonen ry:ssä tehtävänäni vetää projektia, jossa edistetään terveyttä ja lisätään kansalaisaktiivisuutta erilaisissa järjestöissä. Kolomoseen kuuluu kymmeniä erilaisia järjestöjä, urheiluseuroja, lasten ja nuorten järjestöjä, vanhus-, mielenterveys-,luonto ym. järjestöjä. Tavoitteena on saada lähes sata tämä alueen järjestöä saman katon alle toimimaan, kouluttaa ja ohjata heitä ja tarjota heille erilaisia toiminnallisia palveluja.

Olen innoissani. Haaste on iso, mutta mahdollinen. Kotona vietetyt 8 vuotta on ollut hienoa aikaa, mutta nyt on aika uusien haasteiden.

Toinen projekti on nyt myös edessä, vaikka jo päätin että se saa minun osaltani olla. Huomenna on ajotunti ja perjantaina seuraava. Nyt se hiton kortti on saatava, vaikka sitten sisulla jos ei muuten.

Viikonloppu takana, sellainen vauhdikas ja mukava. Perjantaina kiireisen kaupunkipäivän jälkeen kotiin, jossa alkoi perheen yhteinen ruokaprojekti. Eli illallisen laitto. Yksi lapsista teki hedelmäsalaattia, toinen pesi perunoita, kolmas pilkkoi vihanneksia ja osa kattoi ja kantoi tuoleja, yksi sytytteli kynttilöitä, hienosti meni. Tulossa oli yövieraita Mäntyharjulta viisi henkeä, joten pötyä piti saada pöytään. Yhdessä saimmekin bufee pöydän aikaiseksi, jokainen sai valita ihan itse mitä suuhunsa laittoi. Ratkaisu oli hyvä sillä joukossa oli kasvissyöjää ja muuten ruokavaliotaan seuraavia jäseniä. Ilta kului rattoisasti lasten leikkiessä ja laskiessa pihalla mäkeä (märkää sakkia) ja me vanhemmat istuksimme, joimme muutaman lasin viiniä ja paransimme maailmaa.

Kun lapset oli saatu untenmaille, niin juttua riitti aamutunneille saakka. Kun edelliset kynttilät olivat palaneet loppuu, vaihdettiin jalkoihin uudet. Oli mukavaa.

Kun vieraat lauantaina lähtivät oli hieman väsähtänyt olo, mutta tyytyväinen. Kyllä tuollainen ystävien tapaaminen piristää arkea, vaikka yöunet jääkin vähille.

Sunnuntai meni rauhalliseen omaan tapaansa. Aamulla yhden tytön kanssa rippikirkkoon, josta alkoi tytön rippikoulu. Pappi saarnasi tekstiä, jota oli todellakin miettinyt ja joka varmasti kosketti myös nuorta väkeä. Lämmin kokemus. Kotona olimme jo ennen puoltapäivää. Kotona tuoksui taivaalliselta, suklaalta, kun Musu oli leiponut mokkapaloja, saimme hyvät kirkkokahvit.
Pojat viihtyivät piharinteessä koko päivän. Sinne oli viritetty kaiutin ja musiikki soi, kun suurempi laski laudalla ja pienempi stigalla. Meno ja meikinki oli kuin paremmissakin rinteissä. Toivottavasti naapurit eivät kauheasti häiriintyneet melusta.
Iltapäivällä pakkasimme revohkan autoon ja ajoimme mökille. Lähisaha oli toimittanut sinne mökin sisäkaton parrut. Ne me raahasimme mökkiin sisään oikein porukalla. Tänään mökille tuli kirvesmies niitä paikoilleen laittamaan. Edistyy siis sekin projekti.

Nyt on siis alkanut arki ja viikko on täynnä menoa ja touhua. Tänään on laskujen ja muiden tärkeiden papereiden läpikäyntipäivä, tylsää mutta pakollista.

Hyvää alkanutta viikkoa.

Anteeksi vaan pieni tauko kirjoittelussa, ei ollut tarkoitus... Sähelsin viikko sitten kuvatiedoston kanssa seuraavin seurauksin, kuvat menivät vääriin paikkoihin väärän kokoisina ja kun kirjoitin tänne päiväkirjaan ja yritin laittaa kuvan mukaan, niin juntturaanhan tämä koko stydeemi meni. Tämä kokeilu siis tapahtui kaksi kertaa ja tekstit hävisivät, enkä jaksanut kirjoittaa niitä uudelleen. Ette varmaankaan jääneet mistään kovin tärkeästä paitsi.

Sähellystä on muutenkin elämä viime päivinä ollut. Monenlaiset asiat ja ajatukset ovat sekoittaneet päätä. Oikein hullunmyllyä toisinaan. Useat myötätuntoiset ajatukset ovat täältä Käärmelahdesta lähteneet niin Nummelaan, Heinävedelle, Kouvolaan kuin ihan tähän lähellekin omalle kylälle. Mikähän ihmeen murrosaika nyt on menossa, tuntuu että monessa paikassa puhaltavat nyt muutoksen ja levottomuuden tuulet. Monia meistä koitellaan ja jaksaminen on kortilla. Huominen näyttää pelottavalta ja aamuisin ajattelee, mitenköhän tästäkin päivästä selviän tai mitähän ikävää tämäkin päivä tuo tullessaan.

Arki näyttää välillä toivottomalta, mutta kyllä me selviämme, siihen on vain uskottava. Tulee taas niitä seesteisiä aikoja, jolloin voi luottavaisena ja hyvään uskoen huokaista, että selvisin. Silloin ei tarvitse pelätä tulevaa päivää vaan jaksaa taas uskoa että elämä kantaa. Kun tämän vaan muistaisi niinä oikein mustina päivinä, jolloin usko onneen on koetuksella.

Olen jo vuosia yrittänyt hokea itselleni, että muutos on MAHDOLLISUUS ei uhka. Muutos ja siihen liittyvä henkinen paine kasvattaa minusta ja sinusta parempia ihmisiä, näin uskon ja kiitos kaikesta"kärsimyksestä" on jossakin edessäpäin odottamassa. Olen hyvin utelias näkemään mitä tulevaisuus on minulle tarkoittanut. Se ei voi olla enää kaukana.

Viikonlopun reissu takana, onnistunut sellainen. Lapset olivat matkaansa tyytyväisiä, samoin me vanhukset. Suosittelen, jos olette menossa Jyväskylään, niin menkää ihmeessä kaupungin teatteriin katsomaan näytelmää "aina joku eksyy". Esitys ei ole helppo, mutta hyvin puhutteleva ajan kuvaus, josta jää mietittävää pitkäksi aikaa.

Kävimme myös Viherlandiassa, tuossa isossa puutarha-alan keitaassa, josta saa muurikivistä siemeniin kaikea mahdollista joilla koristaa puutarhaansa. Onneksi meidän autoon ei mahtunut oikein mitään, sillä muuten muutama koristepossu ja purkki olisi tarttunut mukaan. Ostimme kuitenkin pientä ja kevyttä, eli siemeniä. Valikoima oli huikea ja harvinaisia siemeniä himoitsimme. Kymmenkunta pussia tuli ostettua ja osa tulee jo lähiaikoina kylvettyä (ainakin orvokit). Taas pääsee ihailemaan uuden kasvun ihmettä, voimaa jolla versot kilvan tunkevat kohti valoa.
Taidankin laittaa valkosipulin kynsiä ja herneitä ruukkuihin, jotta saan maukkaita versoja salaatteihin.

Kevään merkkejä on jo ilmassa. Linnut laulelee jo kevättä ja suojasääkin saa tuntumaan siltä. Pihavalot on ajastimella kytketty toimiviksi ja nyt sai jo siirtää iltapäivän aikaa myöhäisemmäksi kun päivä on pidentynyt, vähän mutta kuitenkin.

Tätä touhua nyt, muuta en oikein jaksakaan.

Lumimyrsky on takana. Ei tuo nyt niin hirveä ollut kun ennustettiin. Tuuli oli hetken melko kovaa, mutta lumitilanne ei paljoakaan parantunut, muutama sentti tuli lisää. Tuli kuitenkin sen verran, että lapset innostuivat.

Kun haimme kuopuksen tänään koulusta lähteäksemme kaupunkiin kirppispöytää täydentämään ja ruokakauppaan, astui autoon huonotuulinen poika. Ensimmäiset sanat olivat "tänään ei sitten ollut hyvä päivä". Kun kysyin syytä lykkäsi poika käteeni monisteen, joka viime syksyn aikana on ehtinyt tulla tutuksi toisen lapsen osalta turhankin usein, ilmoitus huoltajalle oppilaan ojentamisesta. Jälki-istuntoa oli määrätty 45 minuuttia ensi maanantaiksi syynä lumipallojen heittely. Positiivista paperissa oli, että poika oli itse myöntänyt teon. Kun kysyin olitko ollut ainoa heittelijä, niin pojalla oli pitkä lista nimiä, jotka istuvat maanantaina samasta syystä.
Miestä ja minua hieman hymyilytti koko juttu. Lapset olivat selvästi innostuneet sataneesta lumesta ja sopimukset unohtuneet saman tien. En selittele etteikö aihetta olisi, mutta mieleeni tulivat omat jälki-istuntoni tuon ikäisenä ja miltä ne nyt tuntuvat. Ei mitenkään ikäviltä, sattuihan sitä ja nyt niille voi nauraa. Sanoin pojalle, että viikonloppua ei kannata moisen takia pilata, mökötä sitten maanantaina.

Kerroin autossa kuinka tappelin kuopuksen ikäisenä Makkosen Lassen kanssa aika usein ja me molemmat saimme jälkkäriä. Jälki-istunnot olivat keskitetysti perjantaina iltapäivällä ja puukässäluokassa. Sain tehdä siellä kaikenlaista ja tuloksia syntyi mm. katajainen avaimenperä, löylykauha ja puukapustoja. Joskus minusta tuntui, että oikein odotin että Lasse olisi vähän kiusannut, jotta olisin päässyt tinttaamaan ja jälkkäriin. Yläasteella valitsinkin puutyöt tekstiilitöiden sijaan (olin ainut tyttö).

Tänään on pakattu autoa ja järjestetty asioita. Huomen aamulla auton nokka kohti Himosta, jonne neljä mukulaa lähtee viettämään viikonloppua lasketellen ja lautaillen. Me vanhemmat menemme Jyväskylään teatteriin ja viettämään kolmestaan (mies, minä ja koira) hotelliaikaa.

Joten hyvää viikonloppua teille kaikille, nauttikaa lumesta, mutta varokaa ettette saa jälkkäriä.

Älkää pelästykö ystävät emme ole muuttamassa Käärmelahdesta minnekään.

Anopin 84v. tavaroita pakkasimme ja kuljetimme tänään kotiin. Palvelutalon huone piti saada tyhjennettyä, sillä anopin kunto ei enää riitä siellä asumiseen ja nyt mietitään uutta asumismuotoa. Keskussairaalassa hän nyt odottaa paikan vapautumista terveyskeskuksen vuodeosastolta. Huomenna muuttaa palvelutaloon uusi mummo tai pappa, lottovoiton saanut jonottaja.

Uskomattoman paljon tavaraa sitä mammalla olikin. Nyt niitä läpikäydään ja mietitään mitä voi ja pystyy ottamaan mukaan vuodeosastolle ja mitä varastoidaan Aapiskukkoon.

Minusta vähän tuntuu, että anoppia harmittaa aika paljon. Ei ole kivaa tulla sellaiseen kuntoon, että on täysin toisten autettava, niin kuin hän nyt on. Onneksi auttajia vielä on, vaikka tiukoilla hekin tänä päivänä ovat, ei käy kateeksi.