IRC-Galleria

Lähes tasan 16 vuotta sitten tapasin tulevan anoppini ensimmäisen kerran. Menin tulevan mieheni kotiin kihlattuna morsiamena tapaamaan tulevia appivanhempia. Anoppi kapsahti kaulaan ja onnitteli, toivotteli tervetulleeksi sukuun ja tiputti timanttikorvakorut käteeni. Appiukko esitteli itsensä ja sanoi: "en ole vihainen, olen hämäläinen". Ajatteli tehdä heti selväksi vähäpuheisuutensa, etten ymmärrä väärin. Onnitteli hänkin.

Olemme eläneet noista 16:sta vuodesta valtaosan anopin kanssa joko samaa taloa tai ainakin samaa pihapiiriä. Mies teki heti alusta asti selväksi äidilleen, että sympatiat ovat vaimon puolella jos kränää tulee, siinäkin tapauksessa että vaimo olisi väärässä (no sehän nyt ei ollut mitenkään mahdollista ainakaan siihen aikaan). Kränää ei pahemmin ole ollut eikä tullut, ihan vain jotain pientä nitinää, tavallista. Minulla oli nimittäin fiksu anoppi. Hän ei puuttunut elämäämme millään tavalla, ei kävellyt kotiimme omilla eikä vierailla avaimilla, ei puhunut minusta naapurin ämmille pahaa selän takana, eikä edessä. Hän kuunteli murheitani ja yritti auttaa aina kun pystyi. Ja mikä parasta hän ei koskaan arvostellut keitto-taikka siivoustaitojani. Täytyy tunnustaa ettei hänellä olisi siihen ollut oikein varaakaan. Anoppi ei ollut kummassakaan taidossa kovin hyvä, ihan vaan näin meidän kesken.

Nyt minulla ei ole enää anoppia. Hän nukkui tänään aamuyöllä ihan sananmukaisesti ikiuneen 84 vuoden ikäisenä. Perheessä surraan, kuka mitenkin. Minulla on haikea olo, mutta samalla olen iloinen ja onnellinen siitä, että olen saanut elää juuri tuollaisen anopin kanssa näin monta vuotta. Naapurin Ullan sanoja lainaten "Sirkka-Liisa antoi sinulle tilaa kasvaa miniänä, se on suuri lahja". Toivottavasti minäkin osaan olla joskus fiksu anoppi, joka annan miniöille ja vävyille tilaa kasvaa.
Nangijalassa tavataan anoppi !

Taas kotona. Reissu pääkaupunkiin sujui hyvin, ihan kuin ulkomailla olisi käynyt, niin suuri ero säässä tällä hetkellä on. Jos pääkaupungissa viheriöi nurmikot ja pihoissa kukkii krookukset, ihmiset kulkevat kävelykengissä ja kevättakeissa, niin täällä vajaan 400 km:n päässä on täysi talvi, lumineen ja pakkasineen (tosin ei paljon, mutta kuitenkin).

Kiva oli tavata vanhoja ja uusia tuttuja. Hämmentävin tapaaminen oli kuitenkin hotelli Helsingin aamiaispöydässä lauantaiaamuna. Helsingissä oli jonkin sortin laulajastaran (joku Rihanna, Rohanna, Rehanna, kuka tietää) konsertti perjentaina, joten hotelli oli melko täynnä nuorta väkeä. Jouduimme aamiaispöytään erään n. 40 kymppisen naisen kanssa. Hyvät huomenet ja silleen...jossain vaiheessa ihmettelimme ääneen väen paljoutta ja sitten nainen huokasi miten ihanaa on tulla valmiiseen pöytään ja kuinka harvinaista herkkua se on suurperheen äidille. Minä utelemaan lasten määrää ja hän sanoi niitä olevan kuusi. Sanoin että samoin, no tarinaa riitti sen jälkeen arjen sujumisesta, ajankäytöstä jne.. hetken juteltuamme selvisi että tämä nainen asui täällä meillä päin myös 30 km päässä kaupungista, sanoin että samoin ja tarinaa riitti taas eteenpäin. Hänen lapsensa harrastavat paljon ja taas huomasin sanovani samoin. Kun vielä selvisi, että tämä nainen sekä hänen miehensä ovat hyvin yhteiskunnallisesti aktiivisia, sanoin jo neljännen kerran että samoin. Tuntui, että jotenkin toistin itseäni. Tässä vaiheessa aloimme kaikki jo uskoa jonkinlaiseen johdatukseen ja vaihdoimme sähköpostiosoitteita. Nyt on kyllä ihan pakko jatkaa jutustelua ainakin sähköisellä tasolla.

Pääsiäisviikko edessä. Keskiviikkona lähtee neljä lasta kohti Kittilää, Leviä ja Yllästä. Viikko lautailua ja muuta mukavaa tiedossa. Kotiin jää yksi lapsi, mitenkähän me osaamme olla. Pääsiäisvalmisteluja en ole tehnyt yhtään. Eiköhän tässä vielä jotakin ehdi.
Yksi lapsista tulee kahdeksi viikoksi TET-jaksolle työpaikalleni, heti kaikki hyöty irti puolin ja toisin.
Hyvää alkavaa viikkoa ja pääsiäisen odotusta.

Tänään tulin ennen iltaa kotiin. Pakkaamista ja saunaan. Huomen aamulla kello soi ennen viittä. Matka kohti pääkaupunkia alkaa. Ensimmäinen tapaaminen Espoossa on jo ennen puoltapäivää. Onneksi illalla näkee esikoisen pitkästä aikaa, onkin jo ollut ikävä.
Yö Helsingissä, lauantaina tapaaminen ja sitten kotiin. Ajattelin ajaa osan matkaa, joten lähdemme pablo pallerolla liikenteeseen.
Mutta nyt lähden saunaan, jonka jälkeen minua odottaa saunakahvit tuoreen pullan kera, muru muruliini on taas leiponut. Ei paha arki-ilta...

Tässä on ehtinyt kuukausikin jo vaihtua viime kirjoituksesta. Ensimmäinen työviikko on takana, melko raskas sellainen, kun ei ole oikein tottunut....kolmena iltana pääsin kotiin vähän vaille yhdeksän illalla, söin ja kaaduin sänkyyn. Yhtenä iltana olin tyttären kanssa konsertissa kuuntelemassa Anna Eriksonia, joka muuten oli aivan loistava, suosittelen, jos juhlakonsertti sattuu kohdalle, mutta myöhään meni silloinkin.

Viikonloppu on mennyt nyt toipuessa. Mies on hoitanut viikon arjen todella hyvin. Kun yhtenä aamuna satuin petaamaan sängyn sain siitäkin noottia, että se on hänen hommansa ei minun. Hyvä että hoitaa, mutta rajansa kaikella, kai minäkin nyt jotain saan tehdä. No kyllä tämä tästä tasaantuu, kunhan totumme uuteen rytmiin.

Ainut katraasta jolle on tuottanut pieniä ongelmia poissaoloni on koira. Onni etsii ja ikävöi ja riemu on suuri kun saavun kotiin, meinaa lirutkin tulla ihan vahingossa.

Olen päättänyt rajata selkeästi aikani, työaikaan ja vapaa-aikaan, mutta ajatuksia on joskus vaikea ohjailla. Väkisinkin ajatukset pyörii jonkin työjutun parissa, vaikka haluaisi ajatella jotakin muuta. Ehkä tämä menee alkuinnostuksen piikkiin...

Tänään tehdään hyvää ruokaa ja syödään feministikakkua (naistenpäivä), jonka tytöt tekivät. Mistähän kummasta ovat tuollaisia höpsötyksiä saaneet päähänsä ?
Toki olen aina ollut sitä mieltä, että naisen pitää olla sellainen, että hänet nurkasta erottaa, kuten kovin ihailemani Riitta Uosukainen on joskus sanonut.

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle !

Minun kuten muunkin perheen pitäisi olla ansaitulla lomalla, mutta ei tämä siltä oikein vaikuta. Lapset kyllä ovat päässeet rinteeseen, Heseen, uimaan ja pilkille, mutta minä vaan höyryän kaikkea muuta. Tämä uusi elämä saa minun pääni ihan pyörälle.

Tänäänkin päivä on täyttynyt kaikesta pienestä ja tärkeästä. Aamupäivästä kaupunkiin, optikolle hakemaan yhden lapsen silmälaseja, apteekkiin hakemaan yhden lapsen lääkkeitä, pankkiin hoitamaan raha-asioita, kirjakauppaan ostamaan kalentereita, kyniä, projektisuunnitelmakarttoja jne.. samalla kävin paikallisessa Marimekossa katselemassa kankaita (töihin nekin) ja lopuksi käväisin työpaikalla, jossa sihteerini oli tehnyt hankintoja, kannettava mokkuloineen ja puhelin sekä jo osin täytetty kalenteri odottivat pöydällä. Apua ! olen kolmen kalenterin loukussa. Oman henk.koht.kalenterin lisäksi on työkalenteri ja näiden lisäksi kalenteri jota täyttää sihteeri. Olen niin totaalisesti unohtanut mitä tämä on, että iski tuskanhiki, muistanko siirtää kaikki palaverit ja lasten menot yhteen.

Kotiin päästyä oli jalat ja pää ihan pyörällä.
Sähköposti alkaa työntää esityslistoja ja muistioita tulevista töistä. Tekniikka on mennyt 8:ssa vuodessa huimasti eteenpäin ja minulla on paljon opittavaa. Jo pelkästään puhelimen hyödyntäminen verkossa saa minut selailemaan ohjekirjoja iltalukemisenani.

Muistan kun muutimme tänne maalle 8 vuotta sitten, luovuin rannekellosta, kännykästä, puhelinvastaajasta ja kalenterista, koska halusin itse hallita elämääni. No nyt on näin. Rannekelloa en kuitenkaan aio hankkia, jostakin on sentään pidettävä kiinni, kaikki muu on tullut takaisin, jopa kolmin kappalein. Elämänhallinta on taas ulkoistettu ; )

Hyvää viikonloppua sinulle !

Nyt minä sen hankin, Pablon. Pitkään ovat ystävät ja sukulaiset sanoneet, että minun pitäisi saada oma Pablo, mutta jotenkin en ole vaan saanut sitä aikaiseksi. Nyt minulla se on. Syvä huokaus !

Varmaankin palatte halusta kuulla millainen hän on. Hän on vaalea, vähän pyöreähkö muodoiltaan, mutta hyvin sulava. Juuri tarpeeksi nuori, mutta silti kokenut, vain yhdellä naisella aiemmin ollut, eli opetettu, mutta ei liian kokenut. Raamia löytyy samoin tempperamenttia, ranskalainen kun on. Mukava ja kissamainen kehräys tulee esiin päivittäin, hän tietää miten naista kohdellaan, pehmeän määrätietoisesti.

Potkuakin Pablosta kyllä löytyy tarvittaessa, tosin suhteemme tässä vaiheessa ei minulla vielä ole siitä paljoakaan kokemusta. Siisti on tämä uusin kumppanini, hyvin on pitänyt itsestään huolta ja hyvin on entinenkin kohdellut.

Toivottavasti kaikki tässä perheessä ottavat Pablon hyvin vastaan ja ovat sille kilttejä. Onni-koira kävi heti Pablon meille ilmaannuttua pissimässä hänen kintuilleen, merkkaamassa varmaan. Olisiko vähän mustis ?

Suhteen tässä vaiheessa etenen hyvin varovaisesti, ettei tule pettymyksiä. Tutustumme pikkuhiljaa toisiimme ennenkuin lähden hänen kanssaan ihmisten ilmoille. Saattaa tulla vain sanomista jos on liian innokas.

On tällä ihanuudella sukunimikin, eli koko nimi on Citroen, Xsara, Picasso eli "Pablo", siis uusi autoni, ettehän te muuta ajatelleet ?

Hiihtoloma puolessa välissä. Taivaalta tulee lunta ja pakkasta on nimeksi, ehkä juuri 1 aste. Lapset nukkuu vielä. Tänään olisi ajatus viedä mukulat ja yksi naapurin mukula rinteeseen peuhaamaan. Eivät ole vielä tänä talvena pääseetkään kotikaupungin mäkeen.

Minulla on myös "lomaviikko", ensi viikolla alkavat työt, odotan työn alkamista innolla. Taitaa olla vaan niin, että innossani en vielä oikein ymmärrä mitä kaikkea negatiivista muutosta ensi viikko tuo tullessaan. Kuten aikaiset aamuherätykset, kiireen ja stressin. Kun puhuimme eilen ensi kesästä ja suunnittelimme kaikkea touhua, tajusin yhtäkkiä ettei minulla olekaan kesä vapaana kuten näinä 8 vuotena on ollut. Siis minulla EI ole lomaa !. Kaikki kiva on yritettävä mahduttaa viikonloppuihin ja iltoihin, ihan niin kuin muillakin ihmisillä.

Kysyin mieheltä eilen tietääkö hän mitä minä ole tehnyt täällä päivisin ? Kyllä tunsi tietävän. Töiden uudelleen jako vie varmasti aikansa. On kuitenkin yksi asia jonka jatkossakin haluan tehdä itse, pyykin pesu, silitys ja mankelointi eli pyykkihuolto. Kuivumaan voi pyykin viedä joku muukin, mutta muun haluan hoitaa itse. Kotihommista tämä on sitä mukavinta.

Tänään on kiireinen päivä. On pankkiasioiden hoitamista, kauppa-asioita, työpalaveri ja parin auton koeajo (pari ranskalaista kaunokaista). Onneksi perheen ruokkiminen tapahtuu paikallisessa pitseriassa, ei tarvitse miettiä ruokajuttuja.

Hyvää lomaa kaikille lomalaisille ja työniloa työläisille !

Kun olin 18 vuotias antoi rakas mummoni Lilli minulle rahat autokoulua varten. En mennyt autokouluun, vaan tuhlasin rahat kaikkeen turhaan, ilmeisesti vuokraan, ruokaan jne...
Nyt 25 vuotta myöhemmin minä astuin autokoulun ovesta sisään tavoitteena ajokortti. Te jotka olette seuranneet tarinaa tiedätte miten ensimmäisessä inssissä kävi ja kuinka päätin että autokoulu minulta saa jäädä tähän. No eihän se jäänyt.

Suivaannuin kuitenkin niin paljon huonosta kohtelusta, että tein kirjallisen valituksen tutkinnon vastaavasta inssistä. En hylkäyksestä enkä lisätunneista, vaan perusteista ja kohtelusta. Sain asiasta palautetta ja pahoitteluja.
Päätin päätöksestäni huolimatta jatkaa autokoulua ja ajoin kolme lisätuntia. Tänään oli toinen inssini. Katsastusasemalla minua odotti tuo samainen tutkinnon vastaava ja kirosin mielessäni. Päätin kuitenkin etten ota autokoulun omistajaa takapenkille, vaikka hän sinne tarjoutui tulemaankin, vaan päätin olla aikuinen nainen, jota yksikään mies ei turhaa pompota.

Hämmästykseni olikin suuri kun autoon istuutui ihan toinen mies. Esimies Mikkelistä. Ajo meni hyvin ja kohtelu oli puolin ja toisin kohteliaan asiallista. Ei ollut valitukseni turha. Ja mikä parasta minulla on nyt AJOKORTTI. En olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Ei menneet mummon rahat hukkaan. 25 vuoden projekti on nyt saatettu loppuun ja eikun autokauppaan. Voi kun vaan tietäisi jotain autoista. En tiedä, minulle nimittäin voi myydä ihan millaisen kotteron tahansa, mihin hintaan tahansa.
Olisiko vinkkejä !

Viikonloppu on mennyt kuin siivillä. Ajankulku on sitten ihmeellinen asia. Viisaat ja ammattilaiset väittävät että aika on vakio ja että sitä on kaikilla ihan saman verran ja että se kuluu tasaiseen tahtiin. Jotenkin on vaan vaikea tuota uskoa. Toisinaan kun tuntuu, että aika matelee ja toisinaan taas että aina on ilta ja pitäisi mennä nukkumaan. Joulu ja Juhannuskin on ihan koko ajan.

Meillä on ollut ns. vapaa viikonloppu. Pari köhäistä lasta aiheutti sen ettei laulukeikalle tänään ollut asiaa ja muutenkin on otettu ihan rauhallisesti. Ei suurempia rehkimisiä.
Tänään siivosin englantilaista kamaria ja mies auttoi kantamisessa, kun tein huoneesta itselleni uutta työhuonetta. Siitä tuli aika kiva, romanttinen ja varmasti rauhallinen, kun huone on toisessa talossa, jonne ei kuulu lasten eikä elukoinen meuhkaaminen. Ja mikä mukavinta huoneessa on sänky, johon pötkähtää kun työnteko alkaa tuntua liian rankalta.

Autokoulu etenee, hitaasti mutta varmasti (tai tuosta varmuudesta en ole ihan varma)

Kun vuosi vaihtui jäi minulle "perinnöksi" kaksi projektia tälle vuodelle, se saamarin autokoulu ja työpaikan hankinta.
No nyt on toinen näistä hoidossa. Olen saanut töitä. Juuri äsken sain tietää, että työpaikka jota hain, on minun 1.3. alkaen.
Aloitan projektipäällikkönä, Savonlinnan seudun Kolomonen ry:ssä tehtävänäni vetää projektia, jossa edistetään terveyttä ja lisätään kansalaisaktiivisuutta erilaisissa järjestöissä. Kolomoseen kuuluu kymmeniä erilaisia järjestöjä, urheiluseuroja, lasten ja nuorten järjestöjä, vanhus-, mielenterveys-,luonto ym. järjestöjä. Tavoitteena on saada lähes sata tämä alueen järjestöä saman katon alle toimimaan, kouluttaa ja ohjata heitä ja tarjota heille erilaisia toiminnallisia palveluja.

Olen innoissani. Haaste on iso, mutta mahdollinen. Kotona vietetyt 8 vuotta on ollut hienoa aikaa, mutta nyt on aika uusien haasteiden.

Toinen projekti on nyt myös edessä, vaikka jo päätin että se saa minun osaltani olla. Huomenna on ajotunti ja perjantaina seuraava. Nyt se hiton kortti on saatava, vaikka sitten sisulla jos ei muuten.