IRC-Galleria

On hieman ryytynyt olo. Tämä kesä on alkanut melko vauhdikkaasti. Heti kärkeen oli lakkiaiset tiedossa, ei omassa perheessä, mutta ystäväperheessä Helsingissä. Ei kun perhe ja koira autoon ja kohti etelää. Samalla päätimme tehdä kesälomareissun ja kuopuksen synttärireissun samalla matkalla. Lakkiaisjuhlat oli komeat, väkeä paljon, ilma suosi ja puutarha oli täynnä iloisia juhlijoita. Tarjoilut hyviä ja juomat myös. Viihdyimme. Illan suussa kuitenkin palasimme majapaikkaan, mökille "Espoon korpeen", jossa saunoimme, söimme hyvin, istuimme terassilla pitkään ja juttelimme. En muista milloin meillä olisi ollut perheenä yhdessä niin hauskaa kuin silloin. Nukuimme aamulla pitkään ja koira hyppeli sängystä toiseen, nukkui hetken, vaihtoi taas sänkyä. Hänen lomansa oli siinä kun pääsi sänkyyn nukkumaan, vielä peiton alle.
Aamulla lähdimme vesipuisto Serenaan. Ei ihan minun paikkani virtoineen ja liukumäkineen, mutta mies ja lapset tykkäsivät. Siellä meni muutama tunti. Ja mitä siitä seuraa, kokeneet tietävät, että aivan kamala nälkä. Tytöt halusivat shoppaamaan, eli ei kun Jumboon ja tarpeet tuli täytettyä. Kuopus sai kauko-ohjattavan synttärilahjaksi ja tytöt vaatteita. Vielä pikainen käynti Ikeaan ja sitten kotimatkalle. Hitaasti mutta varmasti. Kiva reissu, katkaisi arjen ja aloitti loman ja miten mukavaa meillä oli.
Tämä kulunut viikko on mennyt töiden ohessa Power Cupissa, eli maailman suurimman lentopallotapahtuman talkoohommissa. Lähes 10 000 ihmistä osallistui tähän tapahtumaan, siis tosi paljon. Olimme neljä päivää "Pelasta pallo" neuvojina, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Kierrätys oli päivien teema. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa kierrätettiin jätteet ja siihen tarvittiin meitä neuvomaan, miten se tapahtuu. Mies puki päällensä maapallopuvun ja pomppi se päällä neljä päivää ihan näännyksiin asti. Lapsetkin oli mukana kaikenlaisissa hommissa ja muutenkin tapahtumissa. Vaikka oli raskasta niin oli myös tosi kivaa. Tapasi uusia ihmisiä ja näki kaikkea uutta. Taas sitä huomasi miten mukavaa on tehdä asioita yhdessä, perheenä ja vähän laajemminkin. Vaikka nyt väsyttää, niin samalla yhdessä tekemisestä saa poweria arkeen.
Hyvää kesän alkua kaikille lomalaisille ja työnsankareille !

Heti aluksi on tunnustettava, että käytän tähän kirjoitukseen työaikaa. Jos siis pomo sattuisi tätä lukemaan, niin sovitaan että jätän seuraavan kahvitauon pitämättä.
"Mitä sinulle kuuluu ? ei ole sinusta viime aikoina kuulunut mitään, etkä ole Galleriaankaan kirjoittanut, että pysyisi edes hieman perillä naisen elämästä" Tällaisia kommentteja olen saanut viime aikoina. Ehkäpä olisi hyvä pysähtyä miettimään ajankäyttöään ja tärkeysjärjestyksiään.

Teistä varmaankin moni tietää/muistaa tarinan professorista joka opetti oppilaita käyttäen havaintovälineinä lasikippoa, eri kokoisia kiviä ja hiekkaa. Professori sanoi osoittaen lasikippoa, "tämä kuvaa elämänne rajallisuutta". Hän laittoi kulhoon isoimmat kivet ja sanoi "nämä kuvaavat elämänne tärkeimpiä asioita, kumppania, lapsia, terveyttä. Sitten hän kaatoi kuppiin pieniä kiviä, jotka asettuivat isojen kivien väleihin, "nämä ovat elämänne toiseksi tärkeimpiä asioita, työ, harrastukset, ystävät. Lopuksi hän kaatoi kulhoon hiekkaa, mikä valui isojen ja pienten kivien väleihin täyttäen kulhon. "Tämä hiekka kuvaa kaikkea sitä pientä vähemmän tärkeää, joka täyttää elämänne raot. On tärkeää täyttää elämä ensi isoilla ja tärkeillä asioilla ja antaa pienten asioiden vain olla täytteenä. Jos kaadat kulhoon ensin hiekan ja pienet kivet, ei suuret ja tärkeät enää sinne mahdu"
Prosessorin lopettaessa luentoaan tuli yksi opiskelijoista kulhon luo ja kaatoi siihen pullon siideriä, se imeytyi hiekkaan. Mitä tästä opimme ?
Aina elämässä on tilaa pullolliselle siideriä.
Pitäkää huolta isoista kivistä. Minäkin yritän.

Viime viikonloppu oli vauhdikas. Perjantaina reissuun, kohti Helsinkiä. Mukana mies ja kuopus. Aikataulu oli leppoisa, joten pysähdyimme Vantaan Heurekaan ihmettelemään tekniikan hienouksia, oli Formulan hurmaa ja Laivat ja meri näyttelyä. Kuopus innostui ajelemaan simulaattoreilla ja me aikuiset muista teknisistä vempeleistä. Yö vietettiin hotellissa ja siellä oli amme, kuopus nautti vaahtokylvystä, hauskoista kotivideoista ja sipsestä, me aikuiset olemisen ihanuudesta.

Lauantai aamu ei valjennut kovin toiveikkaissa tunnelmissa, eikä päivä tuonut siihen helpotusta. Tapasimme tuttuja ja kävin esikoisen luona halimassa häntä ja prinsessaa. Oli päivä jonka olisin vaihtanut pois, jos joku olisi vain ehdottanut.
Illan ja yön vietimme kuopuksen kummien luona, jonne kokoontui koko lähisuku, miehen sukulaisia. Ihana perhe. Söimme hyvin ja vähän joimmekin. Toista kymmentä henkeä jutteli, katseli vanhoja valokuvia ja vieraskirjoja, joita veimme isoäidin perintönä heille. Osa mukuloista pelasi ja ovi kävi, omia ja vieraita lapsia lappasi koko ajan. Kysyinkin aamulla tietääkö perheen äiti keitä kaikkia talossa yönsä vietti, ei tiennyt. "Tuttuja kyllä kaikki on" hän vastasi.

Sunnuntaina haimme prinsessan mukaan kun lähdimme ajamaan kohti AhkulaMuhkulaa. Nyt on Muhku saanut keksiä ohjelmaa prinsessalle, kun minä olen tehnyt pitkää päivää töissä. Saan sitten Vappuna vähän pidemmän vapaan kun esikoinen Antteineen tulee vapun viettoon. Hyvin on prinsessan kanssa kuulemma mennyt, paljon ulkoilua, Muhkun tekemää kunnon ruokaa ja pitkiä unia. Tyttö on kuin enkeli.

Huomenna lyhyt päivä töissä ja sitten vapun viettoon. Onneksi on perhe kasassa.

Hyvää Vappua sinulle !

Viikonloppuna, tarkemmin lauantaina oli ihana ilma puutarhatöiden aloittamiseen. Pihamme alkaa keväisin kuivaa pienen kumpareen päältä, jolla kasvaa ainakin 200 vuotta vanha mänty. Tämän puun ympäriltä alkaa kevättyöt joka vuosi, yleensä haravoimisella, niin nytkin.
Kun olin saanut haravoimisesta rakot peukalotaipeisiin, siirryin vähän terävempiin hommiin. Suojaverkot saivat kyytiä omenapuun ja luumupuun ympäriltä. Hanskoista huolimatta verkkoaidan piikit pistivät sormet verille. Enää ei ollut muuta vaihtoehtoa kun ruveta savolaiseksi piällysmieheksi, sen verran kädet olivat hellinä.
Tänä leutona talvena on useat kompostimme pöhisseet täydellä teholla. Lämpökompostorissa oli valmista tavaraa pensaille, joten ei muuta kun miehelle ämpärit käteen ja tuota tehopakkausta kantamaan pensaille ja liljapenkeille. Kyllä saivat ravinteita tulevaan kesään kaikista meidän jätteistä ja ihan ilmaiseksi.

Illalla juttelin erään ystävän kanssa ja mietimme miten sitä osaisi olla oikein murkkujen kanssa, jotta pahemmilta yhteenotoilta välttyisi ja ettei ihan itseänsä nolaisi lasten ja miehen silmissä. Ystävä oli ollut jossakin koulutustilaisuudessa, jossa oli ollut puhumassa lastenpsykiatri Raisa Cacciatore. Hän oli kehoittanut vanhempia jättämään murkut kompostoitumaan omiin huoneisiinsa. Olipa hyvin sanottu. Ehkäpä siitä kaikesta rojusta, likaisista vaatteista, ruoan tähteistä, karkkipapereista, paperisilpusta, hylsyistä, kynsilakkapulloista, marsunheinistä, nuoteista ja lukemattomista muista jutuista tulee vielä aikanaan sellainen tehopakkaus, jota voi aikuiseksi kutsua. Eli kuiviketta joukkoon ja sekoitusta säännöllisesti, eiköhän se siitä. Siitä olen kuitenkin aivan varma, ettei se kuitenkaan ilmaiseksi tule.

Hyvää viikkoa sinulle !

Lähes tasan 16 vuotta sitten tapasin tulevan anoppini ensimmäisen kerran. Menin tulevan mieheni kotiin kihlattuna morsiamena tapaamaan tulevia appivanhempia. Anoppi kapsahti kaulaan ja onnitteli, toivotteli tervetulleeksi sukuun ja tiputti timanttikorvakorut käteeni. Appiukko esitteli itsensä ja sanoi: "en ole vihainen, olen hämäläinen". Ajatteli tehdä heti selväksi vähäpuheisuutensa, etten ymmärrä väärin. Onnitteli hänkin.

Olemme eläneet noista 16:sta vuodesta valtaosan anopin kanssa joko samaa taloa tai ainakin samaa pihapiiriä. Mies teki heti alusta asti selväksi äidilleen, että sympatiat ovat vaimon puolella jos kränää tulee, siinäkin tapauksessa että vaimo olisi väärässä (no sehän nyt ei ollut mitenkään mahdollista ainakaan siihen aikaan). Kränää ei pahemmin ole ollut eikä tullut, ihan vain jotain pientä nitinää, tavallista. Minulla oli nimittäin fiksu anoppi. Hän ei puuttunut elämäämme millään tavalla, ei kävellyt kotiimme omilla eikä vierailla avaimilla, ei puhunut minusta naapurin ämmille pahaa selän takana, eikä edessä. Hän kuunteli murheitani ja yritti auttaa aina kun pystyi. Ja mikä parasta hän ei koskaan arvostellut keitto-taikka siivoustaitojani. Täytyy tunnustaa ettei hänellä olisi siihen ollut oikein varaakaan. Anoppi ei ollut kummassakaan taidossa kovin hyvä, ihan vaan näin meidän kesken.

Nyt minulla ei ole enää anoppia. Hän nukkui tänään aamuyöllä ihan sananmukaisesti ikiuneen 84 vuoden ikäisenä. Perheessä surraan, kuka mitenkin. Minulla on haikea olo, mutta samalla olen iloinen ja onnellinen siitä, että olen saanut elää juuri tuollaisen anopin kanssa näin monta vuotta. Naapurin Ullan sanoja lainaten "Sirkka-Liisa antoi sinulle tilaa kasvaa miniänä, se on suuri lahja". Toivottavasti minäkin osaan olla joskus fiksu anoppi, joka annan miniöille ja vävyille tilaa kasvaa.
Nangijalassa tavataan anoppi !

Taas kotona. Reissu pääkaupunkiin sujui hyvin, ihan kuin ulkomailla olisi käynyt, niin suuri ero säässä tällä hetkellä on. Jos pääkaupungissa viheriöi nurmikot ja pihoissa kukkii krookukset, ihmiset kulkevat kävelykengissä ja kevättakeissa, niin täällä vajaan 400 km:n päässä on täysi talvi, lumineen ja pakkasineen (tosin ei paljon, mutta kuitenkin).

Kiva oli tavata vanhoja ja uusia tuttuja. Hämmentävin tapaaminen oli kuitenkin hotelli Helsingin aamiaispöydässä lauantaiaamuna. Helsingissä oli jonkin sortin laulajastaran (joku Rihanna, Rohanna, Rehanna, kuka tietää) konsertti perjentaina, joten hotelli oli melko täynnä nuorta väkeä. Jouduimme aamiaispöytään erään n. 40 kymppisen naisen kanssa. Hyvät huomenet ja silleen...jossain vaiheessa ihmettelimme ääneen väen paljoutta ja sitten nainen huokasi miten ihanaa on tulla valmiiseen pöytään ja kuinka harvinaista herkkua se on suurperheen äidille. Minä utelemaan lasten määrää ja hän sanoi niitä olevan kuusi. Sanoin että samoin, no tarinaa riitti sen jälkeen arjen sujumisesta, ajankäytöstä jne.. hetken juteltuamme selvisi että tämä nainen asui täällä meillä päin myös 30 km päässä kaupungista, sanoin että samoin ja tarinaa riitti taas eteenpäin. Hänen lapsensa harrastavat paljon ja taas huomasin sanovani samoin. Kun vielä selvisi, että tämä nainen sekä hänen miehensä ovat hyvin yhteiskunnallisesti aktiivisia, sanoin jo neljännen kerran että samoin. Tuntui, että jotenkin toistin itseäni. Tässä vaiheessa aloimme kaikki jo uskoa jonkinlaiseen johdatukseen ja vaihdoimme sähköpostiosoitteita. Nyt on kyllä ihan pakko jatkaa jutustelua ainakin sähköisellä tasolla.

Pääsiäisviikko edessä. Keskiviikkona lähtee neljä lasta kohti Kittilää, Leviä ja Yllästä. Viikko lautailua ja muuta mukavaa tiedossa. Kotiin jää yksi lapsi, mitenkähän me osaamme olla. Pääsiäisvalmisteluja en ole tehnyt yhtään. Eiköhän tässä vielä jotakin ehdi.
Yksi lapsista tulee kahdeksi viikoksi TET-jaksolle työpaikalleni, heti kaikki hyöty irti puolin ja toisin.
Hyvää alkavaa viikkoa ja pääsiäisen odotusta.

Tänään tulin ennen iltaa kotiin. Pakkaamista ja saunaan. Huomen aamulla kello soi ennen viittä. Matka kohti pääkaupunkia alkaa. Ensimmäinen tapaaminen Espoossa on jo ennen puoltapäivää. Onneksi illalla näkee esikoisen pitkästä aikaa, onkin jo ollut ikävä.
Yö Helsingissä, lauantaina tapaaminen ja sitten kotiin. Ajattelin ajaa osan matkaa, joten lähdemme pablo pallerolla liikenteeseen.
Mutta nyt lähden saunaan, jonka jälkeen minua odottaa saunakahvit tuoreen pullan kera, muru muruliini on taas leiponut. Ei paha arki-ilta...

Tässä on ehtinyt kuukausikin jo vaihtua viime kirjoituksesta. Ensimmäinen työviikko on takana, melko raskas sellainen, kun ei ole oikein tottunut....kolmena iltana pääsin kotiin vähän vaille yhdeksän illalla, söin ja kaaduin sänkyyn. Yhtenä iltana olin tyttären kanssa konsertissa kuuntelemassa Anna Eriksonia, joka muuten oli aivan loistava, suosittelen, jos juhlakonsertti sattuu kohdalle, mutta myöhään meni silloinkin.

Viikonloppu on mennyt nyt toipuessa. Mies on hoitanut viikon arjen todella hyvin. Kun yhtenä aamuna satuin petaamaan sängyn sain siitäkin noottia, että se on hänen hommansa ei minun. Hyvä että hoitaa, mutta rajansa kaikella, kai minäkin nyt jotain saan tehdä. No kyllä tämä tästä tasaantuu, kunhan totumme uuteen rytmiin.

Ainut katraasta jolle on tuottanut pieniä ongelmia poissaoloni on koira. Onni etsii ja ikävöi ja riemu on suuri kun saavun kotiin, meinaa lirutkin tulla ihan vahingossa.

Olen päättänyt rajata selkeästi aikani, työaikaan ja vapaa-aikaan, mutta ajatuksia on joskus vaikea ohjailla. Väkisinkin ajatukset pyörii jonkin työjutun parissa, vaikka haluaisi ajatella jotakin muuta. Ehkä tämä menee alkuinnostuksen piikkiin...

Tänään tehdään hyvää ruokaa ja syödään feministikakkua (naistenpäivä), jonka tytöt tekivät. Mistähän kummasta ovat tuollaisia höpsötyksiä saaneet päähänsä ?
Toki olen aina ollut sitä mieltä, että naisen pitää olla sellainen, että hänet nurkasta erottaa, kuten kovin ihailemani Riitta Uosukainen on joskus sanonut.

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle !

Minun kuten muunkin perheen pitäisi olla ansaitulla lomalla, mutta ei tämä siltä oikein vaikuta. Lapset kyllä ovat päässeet rinteeseen, Heseen, uimaan ja pilkille, mutta minä vaan höyryän kaikkea muuta. Tämä uusi elämä saa minun pääni ihan pyörälle.

Tänäänkin päivä on täyttynyt kaikesta pienestä ja tärkeästä. Aamupäivästä kaupunkiin, optikolle hakemaan yhden lapsen silmälaseja, apteekkiin hakemaan yhden lapsen lääkkeitä, pankkiin hoitamaan raha-asioita, kirjakauppaan ostamaan kalentereita, kyniä, projektisuunnitelmakarttoja jne.. samalla kävin paikallisessa Marimekossa katselemassa kankaita (töihin nekin) ja lopuksi käväisin työpaikalla, jossa sihteerini oli tehnyt hankintoja, kannettava mokkuloineen ja puhelin sekä jo osin täytetty kalenteri odottivat pöydällä. Apua ! olen kolmen kalenterin loukussa. Oman henk.koht.kalenterin lisäksi on työkalenteri ja näiden lisäksi kalenteri jota täyttää sihteeri. Olen niin totaalisesti unohtanut mitä tämä on, että iski tuskanhiki, muistanko siirtää kaikki palaverit ja lasten menot yhteen.

Kotiin päästyä oli jalat ja pää ihan pyörällä.
Sähköposti alkaa työntää esityslistoja ja muistioita tulevista töistä. Tekniikka on mennyt 8:ssa vuodessa huimasti eteenpäin ja minulla on paljon opittavaa. Jo pelkästään puhelimen hyödyntäminen verkossa saa minut selailemaan ohjekirjoja iltalukemisenani.

Muistan kun muutimme tänne maalle 8 vuotta sitten, luovuin rannekellosta, kännykästä, puhelinvastaajasta ja kalenterista, koska halusin itse hallita elämääni. No nyt on näin. Rannekelloa en kuitenkaan aio hankkia, jostakin on sentään pidettävä kiinni, kaikki muu on tullut takaisin, jopa kolmin kappalein. Elämänhallinta on taas ulkoistettu ; )

Hyvää viikonloppua sinulle !

Nyt minä sen hankin, Pablon. Pitkään ovat ystävät ja sukulaiset sanoneet, että minun pitäisi saada oma Pablo, mutta jotenkin en ole vaan saanut sitä aikaiseksi. Nyt minulla se on. Syvä huokaus !

Varmaankin palatte halusta kuulla millainen hän on. Hän on vaalea, vähän pyöreähkö muodoiltaan, mutta hyvin sulava. Juuri tarpeeksi nuori, mutta silti kokenut, vain yhdellä naisella aiemmin ollut, eli opetettu, mutta ei liian kokenut. Raamia löytyy samoin tempperamenttia, ranskalainen kun on. Mukava ja kissamainen kehräys tulee esiin päivittäin, hän tietää miten naista kohdellaan, pehmeän määrätietoisesti.

Potkuakin Pablosta kyllä löytyy tarvittaessa, tosin suhteemme tässä vaiheessa ei minulla vielä ole siitä paljoakaan kokemusta. Siisti on tämä uusin kumppanini, hyvin on pitänyt itsestään huolta ja hyvin on entinenkin kohdellut.

Toivottavasti kaikki tässä perheessä ottavat Pablon hyvin vastaan ja ovat sille kilttejä. Onni-koira kävi heti Pablon meille ilmaannuttua pissimässä hänen kintuilleen, merkkaamassa varmaan. Olisiko vähän mustis ?

Suhteen tässä vaiheessa etenen hyvin varovaisesti, ettei tule pettymyksiä. Tutustumme pikkuhiljaa toisiimme ennenkuin lähden hänen kanssaan ihmisten ilmoille. Saattaa tulla vain sanomista jos on liian innokas.

On tällä ihanuudella sukunimikin, eli koko nimi on Citroen, Xsara, Picasso eli "Pablo", siis uusi autoni, ettehän te muuta ajatelleet ?