IRC-Galleria

Nyt se on tieteellisesti todettu ja käytännössä koeteltu, että porttiteoria on totta. Viime viikonloppuna makasimme kuopuksen kanssa sängyssämme lastenohjelmia katsellen. Olin jo syönyt aamupalaa, mutta kuopus ei. Kun mies tuli makuuhuoneeseen, toi hän tullessaan pienellä tarjottimella aamupalaa kuopukselle. Varmaankin ensimmäinen aamupala sänkyyn. Hyvällä ruokahalulla hävisi kaakao leipineen ja jugurtteineen pieneen mahaan.

Seuraavana aamuna kävellessäni vessaan kuopuksen huoneen läpi, kuului peiton alta uninen ääni "tarjoilija". Repesin. Näin tuli todistetuksi miten helposti voi jäädä mielihyvä loukkuun jo ensimmäisen kerran jälkeen. Porttiteoria on siis totta.

Kuopukselta tuli tänään neljäs muikkari koulusta tänä vuonna. Eikä olla päästy edes hiihtolomaan. Syvä huokaus !
Ja läksyjä ei tullut taaskaan, kummallinen koulu ja sen uusi ope.
Tein keittiössä päivällistä ja päätin ottaa pojan keittiön tuolille lukemaan historian kappaletta, jota he olivat tänään käsitelleet. Aiheena oli Cesar. Kysyin mitä poika osaisi kertoa minulle tuosta historian yhdestä väkivaltaisimmasta ja julmimmasta miehestä. Poika kertoi suoraan kirjasta perustietoja, elänyt 100 ekr jne.. ja lopuksi hän totesi, että sitten Julius Cesarista tuli lopulta digitaattori. Repesin, vaikka olinkin pojalle harmissani.
Ehkäpä se onkin niin, että tämänpäivän digtaattori onkin digitaattori. Ja jos Chaplin eläisi ja tekisi elokuvia, saattaisi yhden nimi olla juuri tuo digitaattori.

Viime päivinä on saanut kuulla lukuisia hyvän uuden vuoden toivotuksia. Jo pelkästään kauppareissulla tänään kuulin kolme. Itsekin on tullut toivoteltua samoin kanssa kulkijoille.
Onneksi sitä ei etukäteen tiedä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, ei sitä jaksaisi, varsinkin jos vuosi tuo tullessaan kovin raskaita ja vaikeita asioita.

Tämä lopuillaan oleva vuosi oli täynnä toivon ja rakkauden odotusta. Olihan kyseessä 15 v naimisissa juhlavuosi. Vuoteen mahtui paljon toivoa ja rakkautta, mutta ei niin paljon kuin olin odottanut tai sitä olisi tarvittu. Vuosi oli raskas ja toisinaan täynnä epätoivoa. Onneksi en tosiaankaan tiennyt etukäteen mitä tulisin kokemaan, olisin muuten jättänyt tämän vuoden väliin.

Nyt en uskalla oikein toivoa mitään, sillä pelkään että toivomalla parasta menetän sen vähäisenkin hyvän, jota voisin saada.

Olen kasvatettu siihen että kannattaa haluta hyvää, sillä sen saa mitä haluaa. Ei pidä tyytyä keskinkertaiseen jos on mahdollisuus parempaan. Näitä "viisauksia" olen pyrkinyt lapsillekin toistelemaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt epäilyttää.

En toivota sinulle hyvää uutta vuotta vaan voimia tulevaan, tulipa vuonna 2009 vastaasi ihan mitä hyvänsä, sillä voimaa tarvitaan myös hyvän vastaanottamiseen.

Toivon sinulle ja läheisillesi muistorikasta Joulunaikaa. Älä stressaa, vähempikin riittää. Tärkeintä on tunnelma, ei villakoirien metsästys tai joulupöydän runsaus, joululahjojen määrästä puhumattakaan. Mieleen jää ne joulut jolloin tapahtui jotakin kivaa, jotakin epätavallista, tai toistuvaa.

Juttelimme lasten kanssa aamiaispöydässä joulumuistoista. Tuli perinteiset ja sen jälkeen muistot humalaisesta mykästä pukista, joistakin lahjasekaannuksista ja hulluista sukulaisista. Naurettiin menneille.

Kuopuksen tärkein joulutraditio on päästä joululomaksi nukkumaan meidän vanhempien makuuhuoneeseen. Hän kantoi petivaatteensa ensimmäisenä lomapäivänä pieneen lastensänkyyn, johon vielä just ja just mahtuu. Ensi vuonna on jo siirrettävä paikalle isompi sänky, jos lapsi vielä haluaa pitää kiinni traditioista.

ISO hali sinulle !

Olimme tänään hautajaisissa. Matkalla sinne kerroin lapsille mitä hautajaisissa tapahtuu, varsinkin kuopukselle joka ei ole koskaan aikaisemmin ollut hautajaisissa.
Kun pääsin kertomuksessa kohtaan missä pappi tekee hiekasta ristin arkun päälle ja kertoo siitä miten olemme maasta tulleet ja maaksi jälleen muutumme kuoltuamme, kuului takapenkiltä kysymys, onko se vähän sama kun hiekkakakkuja tehtäessä sanotaan "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku" ?

Hymyilytti ja sanoin, että vähän se on niinkuin sama asia. Totta kai toivomme että hyvä voittaa pahan ja sielu pääsee taivaaseen. Siksi kuolleet siunataan.

Hyvää neljättä adventtia sinulle !

Suru-uutinen saapui viime torstaina. Äitini miesystävä Martti oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Viesti oli odotettu, mutta silti se pääsi yllättämään.
Vielä viime kesänä hän jaksoi polkea 10 kilometrin pyörälenkit lähes päivittäin, mutta lopulta vakava sairaus uuvutti 83 vuotiaan. Onneksi vuodeosastoaika oli lyhyt.

Nyt on hautaiset vielä ennen Joulua. Tulisi lunta ja valoa. Tämä ulkoinen pimeys ei helpota. Sytytän kynttilän.

Jos ravintolassa tilaat "Titanicin tuhon", tiedätkö mitä saat ? Saat jääveden ja hieman jäätävän katseen.

Titanicille kävi huonosti törmätessään jäävuoreen. Onneksi meidän kuopukselle ei käynyt yhtä huonosti. Koulun liukumäen alla oli "jäävuori" johon pojan jalkaterä tömähti. Tässä tapauksessa pehmeämpi antoi periksi, joten pari varvasti siirtyi paikasta toiseen. Sattui tietenkin, eikä jalka enää kestänyt astua. Kun haimme poikaa koulusta, oli jalka aika turvoksissa ja vähän mustunut.
Terveyskeskuksessa kuvattiin, onneksi ei mitään poikki eikä pinossa. Jalkaan liimaside, kepit käsiin ja särkylääkeresepti taskuun. Lepoa mahdollisimman paljon.

Meno 11 vuotiaalla rauhoittui kummasti. Taitaa olla edessä parhaat lääkkeet; peliaika ja videot. Onneksi huomenna tulee tukipojat viikonlopuksi, on hieman seuraa. Matkustamme Jyväskylään teatteriin katsomaan "Kuka pelkää noitia" näytelmää ja sen jälkeen Raxiin syömään.

Nyt on aika taas vähän isompien poikien ja tyttöjen, kun vauva vietiin lähemmäs äitiä.

Hyvää kolmatta adventin aikaa sinulle !

Ihan aluksi on todettava, että jos tämä kirjoitus loppuu kuin kananlento, niin syy on kirjoituksen aiheessa.

Viime perjantaina rauhoituimme viettämään ihan tavallista viikonloppua, kunnes tuli soitto joka muutti kaiken. Naapurikunnassa odotti pieni 4kk vanha vauva väliaikaista hoitoa ja huolenpitoa. Ei kun autoon ajatukset villisti sekaisin ja lasta hakemaan. Isommat mukulat kantamaan pinnasänkyä ja hoitopöytää varastosta ja vauvantarvike pusseja kaapista.
Kauppaan ostamaan vaippoja, maitoa, tuttipulloja ja muuta tarpeellista. Apua ! ajattelin matkan aikana monta kertaa.

Kun saavuimme paikalle odotti meitä pieni hymypoika puettuna ja syötettynä. Perhetyöntekijä oli pakannut ja laittanut kaiken valmiiksi. Vauva istuimeen ja matkaan. Poika nukkui koko matkan.

Ensimmäinen yö valvottiin, mutta me miehen kanssa vedettiin vuorovedolla, näin jaksettiin. Seuraavat ovatkin menneet sitten ihan mallikkaasti. Hyvin syö ja nukkuu. Lapset ovat olleet aivan innoissaan pikkuisesta, samoin me aikuiset.

En tiedä kuinka kauan meidän yhteinen matkamme kestää, mutta nautimme nyt tästä, vauvan tuoksusta ja jokeltelusta.

Nykyään törmää monessa paikassa erilaisiin laskureihin, joilla voi mitata millaisen ekologisen jalanjäljen jättää tämän maapallon elämään. Miten kulutamme ja mitä siitä seuraa. Toisilla tuo jalanjälki on isompi kuin toisilla ja siitä pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa, maailman luonnonvarat hupenevat, kasvihuoneilmiö kiihtyy ja lopulta maailma tuhoutuu.

Uskon että me kaikki jätämme jälkeemme hyvin monenlaisia jalanjälkiä, emme pelkästään ekologisia, vaan myös sosiaalisia- ja tunnejälkiä. Milloinkahan tulee laskuri tunnejälkien mittaamiseen ja kuka määrittelisi sen mitä ikävistä ja vääristä tunnejäljistä seuraa ihmiskunnalle. Oireita on jo nähtävissä. Pientä ravistelua ja syyllistämistä tarvittaisiin tälläkin saralla.

Yksi vahva jälki on tuoksujälki, joka iskostuu nenän hajuepiteeleihin jo hyvin pienenä. Äidin tuoksun vauva tuntee vaikkei muut aistit vielä toimisikaan. Jatkossakin elämämme rikastuu sadoista ja tuhansista erilaisista tuoksuista, jotka muistamme, usein elämämme loppuun asti vaikka kaikki muu unohtuisi.

Tämä Joulunaika on täynnä tuoksuja jotka muistuttavat meitä jostakin eletystä elämästä. Suurimmalle osalle muistot ovat positiivisia ja hyviä, mutta ei kaikille. Joillekin tuoksujälkiin liittyy paljon ahdistusta ja pelkoa. Onneksi pahajaisen voi muuttaa hyväjäiseksi sanoi eräs lapsistamme.

Perinteiset pikkuleivät joita meillä leivotaan Jouluksi on Liimataisen piparkakut ja Severiinat (ohje on isoisoäitini Severiina Haajasen, josta nimi). Kun eilen paistoin Severiinoja tuli lapset keittiiöön ja vetivät pitkään nenäänsä tuoksua joka uunista leijaili. Kun tänään keittelin piparkakkutaikinan siirappia ja mausteita oli nenät taas pystyssä, kuin koiran pennuilla. "Ihanaa" huokaili lapset !

Ja uusia vanhoja tuoksuja tulee lähiaikoina lisää. Mikään ei vedä vertoja lanttulaatikon tuoksulle tai neilikka-appelsiineille, joita teemme tuoksumaan ensi viikolla. Ja kinkku on pakko paistaa aaton vastaisena yönä, jotta aattoaamuna saa herätä kinkun tuoksuun, vaikka kuinka tekisi mieli nukkua eikä vahdata kinkkua.

Onneksi Liimataisen ja Haajasen tädit ovat jättäneet jälkensä, joista mekin voimme nauttia.

Eilen illalla valmistui kaksi taatelikakkua. Joulupaketointikin on niin pitkällä, että 10 ensimmäistä lahjaa ovat jo saaneet kääreet. Joulukalenterin pusseista vielä muutama on tyhjä, mutta ensimmäinenhän avataan vasta huomenna, eli tonttu ehtii vielä ensi yönä.

Tänään vietetään pikkujoulua. Paistetaan pieni kinkkurulla ja paistetaan viime vuotiset peruna-- ja lanttulaatikot, jotka löysin pakastinta siivotessa.

Leikkasin toissapäivänä lumihiutaleita ikkunaan, joten kun ei mene ulos, voisi ihan luulla siellä olevan lunta.

Hyvää ensimmäistä adventtia !