IRC-Galleria

Meidän perheessä on muutama lentävälause, joita viljellään aina joskus. Yksi on napattu mainoksesta, jossa minusta on hyvin huomattu lauseen viisaus ja tehty siitä hyvä positiivinen mainos. Atrian mainosteksti "hyvä ruoka, parempi mieli" on minusta totisinta totta.

Kun on nälkäinen on helpommin kärtty, niin itselleen kuin muillekin. Meilläkin monta ikävää känkkäränkkä tilannetta on laukaistu syömisellä ja yhdessäololla. Siis pelkkä syöminen sinänsä ei tilannetta helpota, vaan se että istutaan saman pöydän ääreen ja syödään yhdessä mieluiten yhdessä tehtyä ruokaa. Pisimmälle nämä sessiot on viety niin, että olemme tehneet ruokamatkoja eri maihin. Tällä hetkellä olemme käyneet Ranskassa, Kiinassa, Irlannissa ja melkein Itävallassa. Matkustelu toivottavasti vielä jatkuu tänä talvena. Olemme ottaneet selvää ko. maan kulttuurista ja ruoasta, jopa suurlähetystöä myöten, josta mm. saimme ihania ohjeita, julisteita, lippuja ja muuta rekvisiittaa.
Kaikki 8 osallistuvat ruoan valmistamiseen ja aterioita on vähintään kolme. Syömiseen kuluu aikaa. Kivaa on ollut ja yllättävän vähän proppujen palamisia, siis meillä aikuisilla.

Tänään mies tekee maailman parasta lasagnea ja tytöt leipovat arabialaista maustekakkua ja mokkapaloja. Minä vaan touhuilen kaikkea sekalaista, pakkaan yhtä lasta yökylään ja leirille, kaivan vintiltä talvikenkiä ja pesen pyykkiä. Ihana perheeni !!!

Lasten syysloma on alkanut. Se tarkoittaa sitä, että kuusi eri ikäistä ipanaa pyörii jaloissa, ainakin osan viikkoa. Onneksi osa lähtee leireille, osa mummolaan ja tätilään, osan kanssa tehdään jotain ekstraa.

Tänään kävimme kaupungissa, kaupoissa ja kirpparilla. Isolle pojalle ostettiin talvikengät (apua ! kokoa 44), tytöille pusero ja huppari. Kirppiksellä tein taas löytöjä. Olen pitkään haaveillut Anne Linnonmaan neuleista, mutta kun ne on niin sikakalliita, niin en ole raaskinut ostaa kuin yhden ja senkin alennusmyynnistä viime talvena. Kirppikseltä tänään sitten löytyi ihana liila ja sopiva AL:n pusero ja hinta 3,50 E. Ovh on jotain 150 E:n luokkaa. Hyvä että en alkanut pomppia tasajalkaa ja kiljua kun puseron huomasin. Löysin myös paljon muuta mukavaa, niin että ison muovipussin kanssa tulin kotiin.

Vein koko perheen nakkikioskille "ulos syömään" ja vasta sitten menimme kauppaan. Olen kuullut ettei nälkäisenä saa mennä kauppaan, tulee kuulemma ostettua muuten kaikkea epäterveellistä. En tiedä onko juttu totta, mutta me ostettiin 5 isoa pakettia jäätelöä. Minä ostin Aino, karpalo/kinuski jäätelöä (tosi hyvää), mies osti jotain gurmee gartedor suklaa jäätelöä, lapset trioa, kolmea suklaata ja minttusuklaata. Ja kun tulimme kotiin, istuttiin TV:n ääreen katsomaan perheleffaa ja SYÖTIIN JÄÄTELÖÄ. Ei muuten tee vähään aikaan mieli tuota herkkua.

Lapset ovat kyllä loman tarpeessa. Onneksi nyt saa nukkua ja olla muutenkin kuin Ellun kanat.

Ensimmäiset pakkasyöt ovat takana päin. Laitoin linnuille ruokinta-automaattiin sekoituksen auringonkukan siemeniä, pähkinöitä ja kauranjyviä. Ronkelit tiput syövät vain auringonkukan siemenet ja pähkinät ja viskelevät kauranjyvät maahan, jotta saisivat automaatista herkkuja. Joku sanoisi, että fiksuja tinttejä.

Muistattehan floramainoksen, jossa lapset syövät leivistä vain sen osan, siis keskustan, jossa on flooraa ja jättävät reunat isän lautaselle. Isä toteaa, että fiksuja lapsia. Samanlaisia ronkeleita mukuloita, kuin nuo linnut.

Jotenkin minua naurattaa tuo, mutta samalla ärsyttää. Kuinka luonnon linnutkin ovat nykyään tuollaisia hedonisteja, että niille kelpaa vain herkut, ei perusruoka.

Tämä aikahan ruokkii juuri tuota asennetta. Kaikki mulle heti tänne näin. Elämässä pitää olla seikkailua ja hienoja fiiliksiä, jatkuvaa juhlaa. Arki ei ole mitään. Tuo tyhmä harmaa arki, eihän kukaan siitä voi pitää tai sitä jaksa.

Onhan se totta ettei arki aina ole kivaa, mutta ei kyllä aina jaksa viettää juhlaakaan. Kyllä ruisleipä maistuu aika hyvältä kakkujen jälkeen. Ja arjen rutiinit tuovat sellaista rytmiä ja turvallisuutta elämään, että jaksaa taas juhlia.

Jos osaisin lintujen kieltä, pitäisin noille arjen karttajille luennon kauran terveysvaikutuksista ja siitä, ettei mitään ruokaa saa heitellä pitkin pihaa.
Taidanpa seuraavalla kerralla laittaa tarjolle pelkkiä kauranjyviä, ehkä nälkä opettaa.
Olipas taas paatosta...; )

Kävin eilen kirjastossa. Löysin mukavia ja kiinnostavia kirjoja. Yksi oli "Teehetki"-kirja, Pirjo Suvilehdon kirjoittama ja kokoama.

Teehän on rauhan, levon, virkistyksen ja inspiraation juoma ja sen nauttimiseen on monta tapaa. Mm. näistä tavoista tuo kirja kertoo, kuten myös teen historiasta ja alkujuurista, jotka ovat Kiinassa. Esittelyssä ovat eri teelaadut ja teen terveysvaikutukset, jotka muuten eivät ole vähäiset. Varsinkaan vihreän teen. Teekulttuuriin ja teehen liittyviin sosiaalisiin ja henkisiin merkityksiin kirjassa myös tutustutaan.

En tiennyt, että tee tuli Suomeen ennen kahvia. Tee "hyökkäsi" maahamme sekä idästä että lännestä 1700-luvulla. Idästä teekulttuuri levisi lähinnä Pietarista ja pian tsajua juotiin varakkaimmissa, oppineissa piireissä. Karjalassa arvokkaana häälahjana pidettiin samovaaria eli teeveden kuumenninta aina toisen maailmansodan alkuun saakka.
Nythän me suomalaiset olemme varsinaista kahvikansaa, mutta osalle maistuu teekin. Viime aikoina joihinkin suurempiin kaupunkeihin on perustettu pieniä teehuoneita, ehkäpä tämä kertonee siitä, että teekulttuuri on Suomessakin kasvamassa.

Minä olen mieltynyt perienglantilaiseen teehen, sekä tapaan nauttia teestä, teeleivistä, skonsseista, hedelmäkakusta jne... Suosikkiteeni on Earl Grey-tee, jonka tarina on seuraavanlainen. Tee on nimetty englantilaisen Greyn jaarlin mukaan, sillä tämä kyseinen heppu oli pelastanut erään Kiinalaisen mandariinin (siis ei hedelmän) hengen ja tästä kiitoksenä jaarli oli saanut kallisarvoisinta mitä kiinalainen voi toiselle antaa, eli hienoimman teensä reseptin. Resepti on yhä salaisuus tai ainakin aineosien suhteet. Earl Grey-teessä on mustaa kiinalaista teetä, Darjeeling-teetä ja bergamottia.
Myöhemmin Jaarli Grey lahjoitti reseptin Twiningsin teehuoneelle, joten nyt me kaikki voimme ostaa sitä lähikaupastamme ja nauttia upeasta mausta ja tuoksusta, johon ei kyllästy koskaan.

Monet viisaat sanovat, että pitäisi elää hetkessä, tässä ja nyt. Ei saisi elää sitku elämää vaan nytku elämää.
Olen osittain samaa mieltä, että pitää löytää arjesta elämisen ilo ja rauha. Ottaa hetkestä kiinni ja antaa välillä villin mielen viedä. Kamalaa olisi jos elämä jäisi elämättä odottaen parempaa hetkeä, rahaa, puolisoa, ystävää jne... syitähän löytyy. Nautin tähtihetkistä tässä ajassa.

Mutta kyllä minä liputan myös sitku elämälle toivon lippua. Elämä olisi aika tylsää ja tyhjää, jos ei olisi jotakin mitä odottaa, sitten kun....syitähän löytyy. Myönnän että minä odotan sitä elämänvaihetta, kun olemme miehen kanssa kahden ja toisella tavalla vapaita menemään ja tulemaan kuin nyt. Haaveilen ajasta 5 vuoden päästä, sen ajan tähtihetkistä, toisenlaisista kuin nyt.

Kun elämässä on tasapainossa nytku ja sitku, niin hyvä niin.

Laumaamme kuuluu ihmisten lisäksi myös eläimiä. Vanhin eläimemme on 15 vuotias Hulda Huoleton, kissa joka juuri nyt makaa tässä samaisella pöydällä ja säksättää häntää heiluttaen linnuille, jotka vierailevat lintulaudalla ikkunan takana. Kyllä kattia harmittaa...

Hulda ja sen veli Hamlet, nyt jo edesmennyt, olivat ensimmäiset yhteiset lemmikkimme. Hulda on siis lähes yhtä vanha, kun suhteemme miehen kanssa.
Muistan kun kissat tulivat. Rääpäleet olivat jääneet orvoiksi 2 viikkoisina, kun emo oli jäänyt auton alle. Pieni poika oli niitä sitten tuttipullolla ruokkinut. Me löysimme heidät lähikaupan ilmoitustaululta.
Jukra miten energisiä katteja ne olivat. Ne mennä viilettivät ympäri asuntoa peräkanaa. Suuri hupi oli repiä tapetteja. Kissat kiipesivät kirjahyllyn päälle, työnsivät kynnet nypytapetin alle ja vetivät. Tapettisuikaleet repesivät ylhäältä alas asti. Vitsi miten oli kivaa, ainakin kissoilla. Päiväunet sujuivat hyvin lämpimän akvaarion ja/tai saunan lattialla (lattialämmitys) ja kun energiaa oli tankattu, taas mentiin.

Hulda on ollut aina minun perääni. Yönsä se nukkui vatsani, kylkeni päällä ja jos menin yöllä vessaan, niin uninen kissa sipsutti perässä, istui pöntön viereen ja taas takaisin sänkyyn. Hulda on myös kova polkemaan. Pieni orpo tulee syliin tai viereen ja etsii emon nisää ja tassut käy, vieläkin. Emon ikävä ei ole vieläkään hellittänyt, vaikka kissa on jo vanha ja pian hampaaton vanharouva.

Nukuin hyvin ja pitkään, mikä ihana tunne !!!
Kaikki muut olivat jo syöneet aamupalaa ja olivat pukemassa, kun raahauduin keittiöön. Rauhallinen aamu. Miehen kanssa vielä pötköttelemään ja kuuntelemaan Harri Marstion levyä, jonka mies oli minulle édellisenä päivänä ostanut, kiva tunnelma.

Päivällä kipaisimme seurojentalolle hirvikeitolle, kun paikallinen hirviporukka oli saanut hirvet kaadettua. Oli hyvät keitot, leivät ja lohet ja juomingit. Jälkiruokana vielä täytekakkua ja kahvit.

Jäimme syömästä tullessamme vielä pihaan korjaamaan kesätavaroita talviteloille, grilli, kesäkalusteet ja kukkalaatikot löysivät paremman paikan. Menimme vielä miehen kanssa metsään etsimään kuusta ja sen oksia syyspatoihin. Metsässä oli kaatunut kuusi ja löysimme sen oksien alta pienen linnunpesän, jossa oli vielä yksi ehjä kaunis muna tallella. Kuvan löydät kuva-arkistostani. Pesä ei ole nyrkkiäni suurempi. Linnulle on ollut varmaankin suuri järkytys kun puu on tuulessa kaatunut ja pesä on jäänyt sen alle. Koko sen elämä on mennyt sekaisin. Mietin miten lintuemo on jatkanut elämäänsä ? onko osa poikasista selviytynyt ?

Elämässä voi sattua ihan mitä tahansa, kenelle tahansa. Tuntuu turvattomalta ja epäoikeudenmukaiselta ajatukselta, mutta totta se on. Voi tulla luonnonilmiö, onnettomuus, sairaus ja niille emme voi mitään. Voimme vain olla tukena niille, jolle on jotakin ikävää tapahtunut, uskoen siihen, että jos omalle kohdalle sattuu, niin saamme myös tukea.
Me kaikki tarvitsemme turvaverkkoa. Oman verkon silmäkokoon voi vaikuttaa.

Vaihteeksi ajattelin kirjoittaa siitä, mikä tänään on ottanut pattiin eli päähän. Kuukauden ajan huomioon ottaen syitä voisi olla miljoona, mutta poimin tässä muutaman, joista sain ihan raivarin.

Olen aina kammoksunut lähiöasumista, pikkukaupunkimeininkiä. Olen aina viihtynyt isoissa kaupungeissa, nauttinut niiden suomasta anonymiteetistä. Pidän katukahviloissa istumisesta, ihmisten katselemisesta ja rauhasta. Luit aivan oikein. Suurin rauhan ja levollisuuden kokemukseni liittyy Helsinkiin, 3:n ratikkaan töölössä, aamulla hyvin aikaisin, kadulla vain äiti saattamassa merivoimien pukuun pukeutunutta poikaansa, aurinko paistaa ja on lämmin. Muistan tunnelman kuin eilisen päivän, vaikka siitä on jo yli 15 vuotta.
Toinen asumisvaihtoehto on luonnon rauha keskellä ei mitään, kuten nyt. Luonnon hiljaisuus ja monimuotoisuus kiehtoo, vuodenaikojan selvät erot ja elämän tietynlainen helppous.

Mutta asuminen lähiössä, kerrostalossa, rivitalossa tai pienessä yhteisössä ahdistaa. Kaikki tuntee kaikki ja tietää kaikkien asiat, paremmin usein kuin itse. Oletetaan ja päätellään. Minulle ei tarvise kuin sanoa "mitähän ne nyt kylällä ajattelee" tai "kyllä sinun nyt täytyy tulla kun kaikki muutkin tulevat". Ja vaikka sanoja tarkoittaisi sanansa kuinka ystävällisesti tahansa, nousee minulla karvat pystyyn. Oma päätäntävaltani omasta elämästäni on jotenkin uhattuna, tunne on epämukava.
Tässä syy ensimmäiseen raivariin.

Tytölle tulee tänään kavereita yökylään, kunhan Lovexin korsertista joutavat joskus yöllä. Olin laittanut vierastalon paikkoja kuntoon typyille. Isoveli alkoi korjata mopon bensajotakin pikkuveljen avustuksella. Ei kun isompi ensin ja pieni perässä bensaisilla kengillä ja saappailla sisään, bensaiset osat myös sisään ja eikun vessan lavuaariin niitä huuhtomaan. Arvatkaa haiseeko koko vessa bensalle, mattoa myöten. Koko aula haisee ja samoin myös pikkukaverin vaatteet. Isompi oli tajunnut vetää sentään haalarit päällensä. Huusin ! Eikä isompi tajunnut vieläkään miksei hän voi tuoda mopon osia sisään ja pestä niitä lavuaarissa, olen ihan liian tiukkis. Olispa meillä autotalli jossa vesipiste. Tässä syy toiseen raivariin.

Löysin monta vuotta sitten kirpputorilta kirjan "Miten lapset syntyy". Tuo lapsille suunnattu seksuaalisuutta ja lapsen alkua käsittelevä kirja on kulunut meillä jo monissa käsissä. Vain esikoisella ja kuopuksella tuo kirja ei ole ollut. En vain ole ehtinyt sitä antaa tai sitten on käynyt niin, että en ole edes asiaa ajatellut. Kuopushan on aina se pieni, eihän hän kasva isoksi niinkuin muut ja esikoinen ei sitä enää toivon mukaan tarvitse ; )

Olen pitänyt naisena tärkeänä sitä, että lapsille kasvaisi kaunis kuva seksistä ja seksuaalisuudesta. Olen yrittänyt oikoa joidenkin lasten hyvinkin esineellistävää kuvaa naisesta, miehestä ja seksistä kertomalla kuinka hyvää ja tasapuolista, oikeudenmukaista ja vapaaehtoista tuo aikuisten leikki on. Tarvitaan paljon hellyyttä ja rakkautta, vähemmän temppuja. Nykymaailma antaa hyvin toisenlaista viestiä ja erotiikkaa jopa pornoa pursuaa lähes joka tuutista. Ei ihme jos kasvavat nuoret ja lapset ovat hieman ymmällään mikä on totta ja oikein tässäkin asiassa.

Tyttöjen ja äitien ja poikien ja isien saunaillat eivät ole vanhanaikaisia ja turhia tänäkään päivänä, on todistettu.

Eilen huomasimme, että yksi kanoistamme, joita on yhteensä viisi, oli kadonnut. Kukko Amadeus ja neljä kanaa mennä viipottivat pitkin pihaa. Yksi oli poissa.
Pian lapset löysivät kanan pesästään kuolleena. Viimeiseen asti oli kanaemo hautonut muniaan ja siihen sitten nukahtanut lopullisesti. Lohduttelin lapsia.

Tällaisia ovat kanaemot. Elämän on vain jatkuttava.

Kaikista meistä ei ole kanaemoiksi, sekin olisi hyväksyttävä. Helposti syyllistämme niitä emoja, jotka eivät jaksa tai kykene pitämään jälkeläisistään huolta. Ehkäpä nämä emot pieninä ovat jääneet itse vaille emon hoivaavaa siipeä ja lämpöä.

Usein sitä miettii millainen emo sitä itse on ja millainen haluaisi olla. Tunnen päivittäin riittämättömyyttä, haluaisin olla niin paljon enemmän. Toisaalta olen iän myötä tullut itselleni armollisemmaksi. Nyt tehdään kaikki se mikä osataan ja jaksetaan ja katsotaan mihin se riittää. Tuo lause kyllä kuulosti tutulta, ihan kuin joku urheilija...mutta ei kai sitä muuta voi kun luottaa, että parhaansa on yrittänyt.

Aina ei kuitenkaan jaksa, eikä osaa. Sitten sovelletaan ja kotkotetaan kukko apuun. Eläköön huuto kaikille kukoille !!!