IRC-Galleria

Meidän päivämme alkavat näin lomalla aika myöhään. Jopa Onni-koira on kääntänyt lomavaihteen pieneen päähänsä, eikä herätä meitä klo: 06.00. Aamiaista on syöty lounasaikaan ja parempaa päällekin on saatu usein vasta iltapäivän puolella. Kivaa on ollut aamiaispöydässä, mitä nyt kuopus keikkuu tuolilla ja leikkii ruoalla kuten kouluaamuinakin, mutta muuten ok. Ihanaa on ollut kun on voinut pötkähtää aamupalan jälkeen vielä toviksi sänkyyn, lämpimän peiton alle ja lukaista pari sivua hyvää kirjaa.

Tänään poikkeuksellisesti nousimme niin, että olimme menossa kaupunkiin jo ennen puolta päivää. Vuodenvaihteen syömiset piti hakea ja samalla katsella vähän alennusmyyntejä. Päätimme vaihtaa vuotta poikkeuksellisesti vähän meksikolaisesti, natsojen, tacojen, dippikastikkeiden, salaatin ja pistaasipähkinöiden kanssa. Jätettiin perinteisemmät nakit ja muut toiseen kertaan.
Alennusmyynneistä löytyi kengät talon naisille. Meistä kolme voi käyttää samoja kenkiä, ainakin vielä tovin. Löytyi myös pusero ja naisten hörhelöitä. Elokuvien keräilijä löysi Lasse Halströmin elokuvan "Pieni suklaapuoti", jonka myös minä haluan katsoa, on sitä niin paljon kehuttu.
Ostin myös yhdelle tytölle farkut ja yhdelle pojalle fleece-puvun, maastokuvioisen niin kuin hän halusi, vaikka itse inhoan noita militaristisia kuoseja lasten vaatteissa.
Tarjouksessa oli myös Rustika lankaa, josta illalla kudoin itselleni rannekkeet.

Yksi lapsista halusi ostaa pieniä pamauksia aatoksi, muut laittoivat rahansa muuhun. Osa lapsista ajatteli asiaa hyvinkin ekologisesti, eivätkä halunneet tuhota maapallon ilmakehää enempää. Hyvä että miettivät asioita ja toimivat arvojensa mukaan. Arvostan.

Mies löysi kirpputorilta uuden puisen possun kokoelmaansa ja Arto Paasilinnan kirjan, jota meillä ei vielä ollut.

Tallaisena tavallisena päivänä päätin luvata tulevana vuonna arvostaa enemmän arkea ja tavallisuutta.

Minulla on salaisuuksia, mutta en paljasta niitä. Sinullakin on salaisuuksia, joita et muille levittele. Meillä kaikilla on salaisuuksia, pieniä ja suuria. Joskus tuntuu, että koko elämä on yhtä suurta salaisuutta.

Olen kuitenkin kyllästynyt moniin salaisuuksiin. Sellaisiin, joissa yritetään piilotella jotakin, omaa huonoa käytöstä, tekoa tai loukkausta. En jaksa salaisia tekoja, salaisia sopimuksia ja salaisia tapaamisia, joiden tarkoituksena ja/tai seurauksena on loukata jotakin toista ihmistä oman edun tai nautinnon nimissä. Olen kyllästynyt perhesalaisuuksiin, jotka kalvavat perheenjäseniään jopa vuosikymmeniä ja varsinkin pienet lapset kantavat niistä suurta taakkaa. Monet salaisuudet liittyvät juhlapyhiin ja palaavt mieleen vuodesta toiseen.

Muistan kuinka lapsena harmitti, jos jäi tyttöjen salaisuuksien ulkopuolelle. Pienet sievät salaisuudethan ovat varsinkin pienten tyttöjen juttuja. Niille kiherrettiin ja ulkopuolisten utelut vain lisäsivät salaisuuksien arvoa. Miten ihanalta tuntui saada kertoa ystävälle salaisuus tai olla itse sellainen kuulemassa. Meidän salaisuus, jota ei kerrottu kenellekään muulle.

Onhan moni salaisuuden laji hyvinkin positiivinen ja tärkeä. Monelle voi salainen puhelinnumero tuoda rauhaa ja turvallisuutta, salaiset ajatukset mielen tyyneyttä ja elämän iloa, puhumattakaan salaisen ihailijan tuomasta lisävärinästä.
Kyllä myös luonnon salaisuudet antavat väriä elämään ja moni salaisuus jää siellä selvittämättä. Monet arjen salaisuudet antavat lisäpotkua tehdä ja selvittää asioita. Joku voi perehtyä ruoanlaiton, käsitöiden tai suvun salaisuuksiin ja saada niistä paljon.

Milloin hyvä salaisuus muuttuu pahaksi salaisuudeksi ? Ainakin silloin kun salaisuus loukkaa jotakin, aiheuttaa materialistista tai henkistä pahaa, rikkoo tavaroita ja/tai ihmissuhteita. Edistää pahan etenemistä yksilöissä, perheissä ja koko yhteiskunnassa, maailmassa.

Yksi ensi vuoden lupauksistani liittyy siihen, että pyrin omalta osaltani vähentämään pahojen salaisuuksien määrää omassa elämässäni.

Joulu on takana. Huokaan haikeudesta, mutta myös helpotuksesta. Olen jouluihminen, mutta viime vuosien joulut ovat huokailuttaneet minua. Nyt on vuosi seuraavaan koitokseen ja on palattu arkeen. Onneksi. Ensimmäinen pyykkikoneellinen pyörii jo.

Tänään aamulla melko aikainen herätys ja syömättä ja juomatta labraan näytepurkki mukissa mukana. Joka vuotinen suuri lääkärintarkastus on edessä ensi vuonna, joten joulun jälkeiset veriarvot on oivaa luettavaa lääkäritädille. Ja taas selitellään...

Täällä Savonlinnassa pidetään diabeetikoista hyvää huolta, kaikki mahdollinen tutkitaan, verensokerimittarin ja testiliuskat saa ilmaiseksi ja diebeteshoitaja on tosi mukava ihminen. Kun vaan itse jaksaisi hoitaa itseään tarpeeksi hyvin. Tuppaa tuo painonpudotus aina unohtumaan ja karkeista tykkään, hyvä yhtälö. Taitaa olla taas uudenvuodenlupauksen paikka.

Ostin itselleni jouluksi kirjan; Riikka Pulkkisen "Raja", esikoisteoksen nuorelta kirjailijalta, joka on saanut siitä lähes loistavat arvostelut. Säästin kirjaa joulupäivään asti, kunnes käperryin sen kanssa sänkyyn viltin alle. Luin noin 300 sivua lähes yhteen menoon ja sen jälkeen minulla oli ihan kuvottava olo. Olin ihan älyttömän pettynyt, tunsin itseni ihan likaiseksi. Kirja ei ollut huono, mutta se käsitteli ihmisen seksuaalisuutta niin likaisella ja yleistävällä tavalla, että yökötti. Koko kirjan muu anti peittyi siihen.
Onneksi korissa odotti uusia kirjoja ja uusia tunnelmia. Pauliina Suden kirja "Ruuhkavuodet" kertoo nuoresta äidistä, vauvasta, tekemättömästä gradusta ja valmistuvasta omakotitalosta. Eihän sitä muuta ruuhkavuoteen tarvitakaan. Nauratti ja itketti, aika inhorealistinen teos.

Mies osti kaupasta tänään jo pitsaa, jos joku lapsista ei enää halua jouluruokia, joita vielä on.
Minulle sillit ja muuta kalat vielä maistuu, mutta laatikot jo tympii.

Oikein hyvää Joulua kaikille lukijoilleni !

Levätkää ja ottakaa rennosti !

Esikoinen kirjoitti omassa päiväkirjassaan hyvin aikuisuudesta ja siihen oleellisesti liittyvästä vastuusta. Vastuu omasta elämästä on raskas jos siihen ei ole valmis. Ja nyt en tarkoita esikoista vaan noin yleisesti.
Vastuun taakka voi olla musertava jos oma lapsuus ja sen eväät ovat huonot tai riittämättömät. Jos kokemus arjenhallinnasta tai siitä että elämä kantaa vaikeissakin elämäntilanteissa puuttuu tai on olematon, silloin ei ole välttämättä voimia tai kykyä kantaa kaikesta vastuuta. Vastuu tuntuu kivireeltä, jota vetäessä elämä tuntuu toivottomalta ja raskaalta. Tulee pettymyksiä, kun taaskaan ei selviytynyt tuosta ja tästä vastuusta. Kanssaeläjät sanovat "kasva jo aikuiseksi, ota vastuu omasta elämästä". Silloin tulee itseltään kysyneeksi "tätäkö tämä loppuelämä sitten on, pelkkää pitämistä, pakkoa ja täytymistä "?

Edessä meillä jokaisella on pitkä tai lyhyt, mutta antoisa elämäntie. Jokainen meistä tarvitsee toisia ihmisiä rinnalle kulkemaan, jakamaan myös vastuuta, opastamaan ja neuvomaan. Näitä neuvoja tai opastusta on joskus vaikea antaa ja/tai ottaa vastaan. Kuten esikoinen kirjoitti, tavalla miten neuvoja annetaan on paljon merkitystä niiden perille menoon.

Milloin sitten tuntee tulleensa edes vähän aikuiseksi ? Minusta yksi määritelmä voisi olla se, että silloin kun vastuu pääsääntöisesti tuntuu vapaudelta, on ylitetty jokin aikuisuuden raja. Vastuu merkitsee vapautta tehdä itse asioita omalla tavallaan, välittämättä liikaa toisten mielipiteistä. Vapautta nähdä erilaisia mahdollisuuksia, tehdä erilaisia valintoja ja nauttia niistä ilman syyllisyyttä. Silloin elämä ei ole pelkästään haasteita vaan myös mahdollisuuksia.

Näitäkin ajatuksia pohdiskelin viime yönä klo: 00.04 kun en ollut vielä nukkunut silmällistäkään. On taas tämä vaihe, että nukkumatilla on parempaa tekemistä jossain muualla.
Toivottavasti joulutonttu toisi minulle unihiekkaa...

Joulukalenterin pussit alkavan huveta. Enää muutama jäljellä. Nyt tarvitaan jo vanhalle kirjekuorelle kirjoitettua joulutehtävien listaa, jottei unohdu mikään. Olisihan se ihan kamalaa, jos unohtaisin tehdä joulusiivouksen (se tapahtuu listan mukaan perjantaina, viimeisten jouluostosten jälkeen). Stressiä ei kuitenkaan ole.

Meillä uuni on joutunut koville. Omien paistoksieni lisäksi jälkikasvukin on innostunut paistamaan. On leivottu opettajalle sitruunakakkua ja isoäidille hillopikkuleipiä. Hyvä kun tekevät.

Ostin tänään silakkafileitä, joista ajattelin tehdä valkosipulisilakoita (omista valkosipuleista). Pidän erilaisista kalajutuista jouluna. Suurta herkkua on silakan lisäksi erilaiset lohet, varsinkin kylmäsavulohi, sekä mäti sipulin ja smetanan kanssa. Kun saisi niiden kanssa vielä puikulaperunoita, mutta kun täältä ei niitä saa.
Usein käy niin, että kalaherkkuja tulee syötyä niin paljon, ettei kinkulle ja laatikoille jää tilaa. Sitten vaan seuran vuoksi ja vähän... lopulta olo on ähky. Kai se kuuluu jouluun.

Täällä on muutama aste pakkasta ja kaksi hiutaletta maassa. Kokeilen saanko jäälyhtyjä aikaiseksi. Loppuviikoksi on luvattu lauhaa, mutta otetaan riski. Vettähän ne vaan ovat, kyllä ne joskus jäätyy.

Päivä kerrallaan...

Olen hehkuttanut täällä päiväkirjassa, ystävien sähköposteissa ja puhelimessa sitä kuinka seesteiseksi oloni tunnen, kuinka rauhallisesti elämä soljuu eteenpäin ja minä vain hymyilen. Ja nyt se loppui.

Ei iskenyt joulustressi näin viikkoa ennen joulua, ei sinne päinkään. Vaan osan mukuloiden elämänasenteet ja niistä johtuvat töppäilyt saivat meikäläisen menettämään toivonsa. Toivon menettäminen, vaikka vain hetkeksi on raskasta. Tuntuu, että lähes koko elämä kaatuu. Onneksi tunne helpottaa hetken päästä, kokonaan se ei kuitenkaan hetkessä katoa.
Se on muuten tärkeä juttu tuo Toivo. Jos sitä ei olisi, ei kyllä jaksaisi taapertaa arjesta toiseen.

Luin eilen lehdestä professori Timo Airaksisen (hän on mielestäni aika ärsyttävä tyyppi, ihan vaan näin meidän kesken sanottuna) jutun Onnellisuudesta. Hän määritteli onnellisuuden tilan jotenkin niin, että onnellinen on silloin kun ei kaipaa jonnekin muualle, vaan haluaa elää juuri sitä hetkeä kun elää. Päättelin mielessäni, että niin se varmaan on, että onnettomana sitä haikailee jotakin muuta jossakin muualla.

Minun onnellisuuteeni liittyy oleellisena osana Toivo. Toivo yksilötasolla sekä yhteiskunnallisesti. Toivo hyvästä ja kauniista. Toivo onnistumisesta ja pienistä valmiista jutuista, isot saa ollakin kesken.

Myös Jouluun liittyy paljon Toivoa. Juuri sitä hyvää ja kaunista. Nyt pistän Toivon hakuun, kaivan sen hiipparin vaikka mistä. Jos olet nähnyt tyyppiä, kerro minullekin mistä voisin sitä etsiä.
Toiveikasta joulunalusaikaa sinulle!

Toisinaan teen löytöjä omasta kirjahyllystä. Hylly on melko iso ja kätkee sisäänsä lapsuuden aikaisia kirjoja, nuoruuden kirjoja, miehen kirjoja, perittyjä kirjoja, ostettuja kirjoja ja muutaman varastetunkin, huh tulihan tuokin tunnustettua.

Tänään löysin kirjan, jonka olen saanut mieheltä lahjaksi pari vuotta sitten. Hanna Hirvosen kirja "Mitäs me sovittiin ?", joka kertoo kiristyksestä, uhkailusta ja lahjonnasta. Kutkuttava valikoima sammakoita, joita aikuiset päästävät suustaan kasvatustyön kivikkoisella taipaleella. Kirjan on kuvittanut muusikkona paremmin tunnettu, ex-ultra bra Joel Melasniemi. Näkyy piirtäminenkin onnistuvan tuolta mieheltä.

Tässä muutama sammakko ihan päivän piristykseksi.

"Jos ette nyt heti ala siivota, peruutan joulun !"
" Nyt tottelette tai vien kaikki joululahjat takaisin kauppaan ! Kuitti on tallella"
(Hanna 41v., aatonaattoaamuna lasteenhuoneen ovella)

seuraava on varsinkin esikoiselle, heh !
"Jos pääsemme kerrankin kassalle asti ilman hepulia, ostan sinulle tikkarin"
(Jaana 28v.,kaksivuotiaalle)

"Tappelu seis tai myyn teidät eniten tarjoavalle !"
(Markku 30v.,viisi-ja kolmivuotiaille sisaruksille)

"Semmoinen sopimus oli, ettei niitä sipsipusseja avata ennen kuin kotona vasta"
(Vuokko 53v.,kuusi- ja kahdeksanvuotiaille autoa imuroidessaan)

"Sovitaan, että jos et ole kiltisti, et saa kutsua yhtä ainoatakaan kaveria synttäseille."
(Reetta 45v.,kun viisivuotias jäi lapsenvahdin kanssa illaksi kotiin)

"Pitääkö äidin raivostua ?"
(Erja 34v.,kolmivuotiaalle tahtojen taiston tuoksinassa)

Että sellasia sammakoita...

Toisinaan teen löytöjä omasta kirjahyllystä. Hylly on melko iso ja kätkee sisäänsä lapsuuden aikaisia kirjoja, nuoruuden kirjoja, miehen kirjoja, perittyjä kirjoja, ostettuja kirjoja ja muutaman varastetunkin, huh tulihan tuokin tunnustettua.

Tänään löysin kirjan, jonka olen saanut mieheltä lahjaksi pari vuotta sitten. Hanna Hirvosen kirja "Mitäs me sovittiin ?", joka kertoo kiristyksestä, uhkailusta ja lahjonnasta. Kutkuttava valikoima sammakoita, joita aikuiset päästävät suustaan kasvatustyön kivikkoisella taipaleella. Kirjan on kuvittanut muusikkona paremmin tunnettu, ex-ultra bra Joel Melasniemi. Näkyy piirtäminenkin onnistuvan tuolta mieheltä.

Tässä muutama sammakko ihan päivän piristykseksi.

"Jos ette nyt heti ala siivota, peruutan joulun !"
" Nyt tottelette tai vien kaikki joululahjat takaisin kauppaan ! Kuitti on tallella"
(Hanna 41v., aatonaattoaamuna lasteenhuoneen ovella)

seuraava on varsinkin esikoiselle, heh !
"Jos pääsemme kerrankin kassalle asti ilman hepulia, ostan sinulle tikkarin"
(Jaana 28v.,kaksivuotiaalle)

"Tappelu seis tai myyn teidät eniten tarjoavalle !"
(Markku 30v.,viisi-ja kolmivuotiaille sisaruksille)

"Semmoinen sopimus oli, ettei niitä sipsipusseja avata ennen kuin kotona vasta"
(Vuokko 53v.,kuusi- ja kahdeksanvuotiaille autoa imuroidessaan)

"Sovitaan, että jos et ole kiltisti, et saa kutsua yhtä ainoatakaan kaveria synttäseille."
(Reetta 45v.,kun viisivuotias jäi lapsenvahdin kanssa illaksi kotiin)

"Pitääkö äidin raivostua ?"
(Erja 34v.,kolmivuotiaalle tahtojen taiston tuoksinassa)

Että sellasia sammakoita...

Olen jotenkin levollisella mielellä. Tätä ei varmaankaan pitäisi sanoa ääneen tai kirjoittaa tänne päiväkirjaan. Pian kuitenkin tapahtuu jotakin.... ei se niin mene. Olen levollinen ja sillä siisti, huomenna asiat voivat olla toisin. Nyt nautitaan tämän päivän tilasta.

Pienet asiat saavat minut levolliseksi, hyvälle mielelle. Kuten esimerkiksi se, että saan olla avuksi esikoiselle, joka rakentaa ensimmäistä omaa jouluaan miehensä kanssa. Neuvoa miten sitä maailman parasta lanttulaatikkoa tehdään tai perunalaatikko imelletään.
On mukava kirjoitella joulukortteja ja miettiä kaikkia niitä ihmisiä joiden kanssa on yhteistä matkaa taivaltanut, joskus kymmeniä vuosia sitten ja viime aikoina.
Hyvä mieli tulee Liimataisen piparitaikinasta, joka odottaa jääkaapissa valmiina ja kirpparilta löydetyt vanhat piparimuotit, ne oikeat ukot, akat, kuuset, tähdet, kuut ja tietenkin possut leipojia.
Kivalta tuntuu katsella myös lintuja ikkunan takana, jotka takovat talipalloja nokallaan ja välillä joku kopauttaa ikkunalautaan ihan kuin muistuksena, että jyvät automaatista on loppu.
Elämäniloinen tätini sai puhelullaan minut myös hymyilemään. Osaisimpa ottaa asiat yhtä löysin rantein, kun olen hänen ikäisensä.

Olen menossa iltapäivällä ruokakauppaan ostelemaan juoluruokatarvikkeita. Jopa tuo ruuhkassa pyöriminen ei tunnu ahdistavan. Ostan sen minkä muistan, loput joskus myöhemmin.

Levollisuutta toivon myös sinulle ! sytytä kynttilä ja ajattele kaikkea hyvää mitä sinulla on.