IRC-Galleria

Viikonloppua pukkaa. Kumma viikko kun meni niin nopeasti, kunnes muistin, että maanantaihan meni vielä mämmiä lusikoidessa.

Tänään oli jo sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli kaivaa harava puutarhavarastosta ja alkaa sillä rapsuttaa pihanurmea. En kuitenkaan saanut sitä tehdyksi. Aamupäivä meni luuhaillessa kaupassa, kirppareilla ja muilla asioilla kaupungissa. Kivaa oli miehen kanssa. Kotona odotti perinteinen viikkosiivouksemme iltapäivällä ja loppupäivä meni ruokahommissa, kun päätin tehdä lapsille valmiiksi ruokia pakkaseen parin päivän "loman" ajaksi. Ja poltin yhden soossin pohjaan, jo toinen kerta tällä viikolla !

Äidilläni oli tänään syntymäpäivä. Hän jo hyvissä ajoin ilmoitti ettei aio niitä juhlia. Minä kun olen tunnetusti ilkeä ihminen, päätin saada mamman elämään edes jotain säpinää, niinpä ostin hänelle ja hänen miesystävälleen liput teatteriin. Ei mitään avoimia lahjakortteja, vaan oikeat liput 24.4. olevaan näytökseen, jossa menee Niskavuoren naiset. Oikein sopiva näytös äidilleni, joka on itsekin varsinainen Loviisa toisinaan. Katsotaan saako mamma aikaiseksi lähteä, kun pääsääntöisesti elää sellaista sitku ja mutku elämää. Eli nössöttää kotona.

Erään ystäväni kanssa puhuimme arjesta ja ehkä vähän valittelimmekin elämäämme ja nämä jutut osittain kuultuaan eräs lapsistani tokaisi, että hanki äiti oma elämä. Osuipa naulankantaan taas tuo mukula. Ehkä olisi korkea aika tietoisesti raivata tilaa omalle elämälle ja jättää liika huolehtiminen vähemmälle. Antaa lapsillekin omaa vastuuta ja tilaa, vaikka sitten mokaillakin. Kaikkea kun ei voi tehdä puolesta eikä tasoittaa tietä loputtomiin.

Hyvää viikonloppua sinulle ja eikun haravat heilumaan, kauniita kelejä on luvassa.

Tämä päivä on niitä päiviä, jolloin ei olisi pitänyt tehdä muuta kuin leikata matonkuteita tai ehkei sitäkään, olisin vain leikannut käteeni.

Lähes kaikki mihin olen tänään tarttunut on mennyt päin mäntyä. Tytöt tuli aamulla Lapista ja ajattelin leipoa rahkapiirakan muropohjalla. Pohja jämähti vuokaan kuin sementti ja jäi vielä raa aksikin. Voi itku. Päätin tehdä herkkuruokaa, poronkäristystä ja muussia. Pieleen meni sekin, mautonta kun mikä...
Uunikaan ei suostunut syttymään, vaikka puut oli ihan kuivia ja tuohtakin löytyi, ei vaan. Piti miehen sytyttää...pahus.

Tietsikka temppuili, en saanut musiikkia MP3:lle, että olen tumpelo näiden teknisten vehkeiden kanssa.

Oikeastaan ainut asia jossa onnistuin hyvin oli pyykin pesu. Koneet toimivat ja keväinen tuuli, navakka sellainen kuivasi pyykin ennätysajassa.

Tänään on selvitetty ja suunniteltu ensi kesää. Kalenteriin alkaa kertyä lasten menoja, leirejä ja matkoja. Pari perhejuhlaakin mahtuu joukkoon. Yritin tunkea väliin parisuhdeaikaakin miehen kanssa. Näillä näkymin saisimme kaksi kokonaista päivää laatuaikaa kesäkuussa.

Onneksi pari seuraavaa viikkoa tuo pari pientä reissua pääkaupunkiseudulle ja keskisuomeen. Vähän vaihtelua, vaikkei ihan kahdestaan päästäkään lähtemään.

Yksi isoista haaveistani olisi kirjoittaa joskus kirja. En tiedä millaisen tai miten, mutta haluaisin uppoutua tekstiin ja sen tuottamiseen niin, että unohtaisin tämän olemassa olevan, edes vähäksi aikaa. Eli jos vanhaa ajattelijaa lainaisi, niin tärkeämpää olisi itse matka kuin päämäärä. Eli kirjoittamista kirjoittamisen vuoksi.

Ei pelkästään, vaan kyllä tuotoksellakin pitäisi olla arvoa. Mielellään jollekin muulle kuin vain minulle. Haluaisin jakaa ajatuksiani, tunteitani ja mielipiteitäni. Haluaisin antaa jollekin voimaa ja lohdutusta, ehkä iloakin.

Yksi idea on minua viime viikkoina piinannut. Se liittyy persoonapronomineihin ja elämään. Eri elämänvaiheissa ovat eri pronominit vahvoilla ja toiset heikoilla. Ikä ja elämänkokemukset vaihtavat pronominien roolia elämässä, mutta kaikkia niitä tarvitaan koko elämän. Tästä haluaisin kirjoittaa.

Nykyään tuo tekstin kirjaksi saattaminen on helppoa ja melko edullistakin. Ei tarvita suuria kustantajia ja mainoskampanjoita. Teksti koneelle ja tulostukseen. Kirjan muotoonkin tekstin saa ja kopioden määrä on kukkarosta kiinni. Jopa alle 10 kappalettakin onnistuu.
Tässä hyvä joululahjavinkki. Oma kirja jokaiselle sukulaiselle, ystävälle ja yhteistyökumppanille.
Ei kun töihin !

Pääsiäisviikko on alkanut aikamoisen paaston merkeissä. Keltaista Jaffaa ja erilaisia Valion marjakeittoja on kulunut kiitettävästi. Pari päivää on mennyt sängyssä loikoessa, lukiessa ja TV:tä katsoessa, niin ja välillä vessassa vieraillen. Tuli katsottua yksi kotimainen elokuvakin Aku Louhimiehen "Kuutamolla", joka on odottanut vuoroaan jokusen kuukauden. Ihan oli katsottava kuva, mutta ei se paljon jälkimaininkeja jättänyt. Minna Haapkylä oli suorituksessaan melko hyvä ja Peter Frantzen komea. Odotin vähän enemmän.

Nyt illalla raahauduin jo pystyyn ja kävin kahden suurimman tytön kanssa läpi pakatut tavarat, rahat, liput ja laput. Typsyt ovat huomenna lähdössä Leville ja Ylläkselle lautailemaan vajaaksi viikoksi. Meillä jo kohta perinteinen pääsiäisreissu. Me muut jäämmekin sitten kotiin, tiirailemaan pääsiäispupun liikkeitä ja syömään mämmiä. Jotenkin pääsiäinen ei tunnu samalta, kuin ennen. Ehkä lasten kasvaminen vaikuttaa asiaan. Ei ole enää munien piilottamista ja pääsiäisaamun muita rituaaleja.

Jos vatsa suo, niin huomenna suunnistamme Mikkeliin. Mies työkokoukseen ja minä hummailemaan, ties minne. Kauppahallissa ainakin piipahdan ja Henkassa ja Maukassa, niitä kun ei Savonlinnassa ole. Ja torikahville tietenkin kuuntelemaan ukkojen juttuja. Iltapäivällä kotiin ja tyttöjä saattamaan matkaan. Nyt jo tuntuu haikealta.

Tämä on varastettu tarina.

Seuraava kertomus on kotoisin Egyptistä ja kertoo Assarista ja hänen pojastaan. Assar oli huolissaan pojastaan, joka oli niin tavattoman riippuvainen ihmisten mielipiteistä. Eräänä päivänä Assarin mitta tuli täyteen ja hän päätti antaa pojalle opetuksen. Hän satuloi aasin ja lähti poikansa kanssa kohti vuoristokylää.
Assar istuutui aasin selkään, poika käveli vierellä. Vähän ajan kuluttua he ohittivat ihmisjoukon, josta huudettiin " Katsokaa tuota julmaa miestä, joka itse ratsastaa ja pakottaa heiveröisen poikansa kävelemään vierellään".
Silloin Assar vaihtoi paikkaa pojan kanssa. "Katsokaa nykyajan nuorisoa. Ei minkäänlaista kunnioitusta. Poika ratsastaa ja vanha isäparka saa luvan kävellä" sanoi joku ohikulkija.
Silloin Assar asettui pojan eteen ja molemmat ratsastivat aasilla. "Oletteko nähneet noin julmia miehiä, jotka pakottavat aasinsa kantamaan noin raskaan taakan " he kuulivat sanottavan.
He nousivat kävelemään aasi välissään, mutta saivat hetken kuluttua vastaansa pilkkanaurun. "Katsokaa noita hulluja, jotka kävelevät vaikka heillä on aasi".
Lopulta he auttoivat toisiaan kantamaan aasia. "Katsokaa mitä typeryksiä, kantavat aasia eivätkä ratsasta sillä ! He ovat järjiltään " ihmiset sanoivat.
Assar uskoi tämän riittävän. Hän kääntyi poikansa puoleen ja sanoi: "Käsitätkö nyt, että teetpä elämässä mitä tahansa, niin koskaan et voi olla kaikille mieliksi. Älä tuhlaa aikaa yrittämällä sellaista ".

Liian aikainen herätys, en tykkää. Pientä väsymystä ja päänsärkyä koko päivän. Iltapäivän vieraat ajoivat Mäntsälässä harhaan ja olivat toista tuntia myöhässä. Samalla selvisi, että molemmat vieraat olivat kalalle allergisia ja toinen lisäksi kananmunalle. Meni Meny uusiksi. Jäi kalakeitto ja munavoi tarjoamatta. Myös kääretorttu vaihtui kekseihin ja suklaaseen. Hyvä alku vierailulle, olisihan minun pitänyt kysyä aiemmin...

Pidän vieraista ja touhusta jonka he aiheuttavat. Nämä vieraat olivat poikkeus. On raskasta olla arvioitavana, vaikka ei suoranaisesti, niin kuitenkin. Tai sitten olen itsetunnoltani niin heikko, että otan kaiken arvosteluna, vaikka se ei sitä olisikaan. Jäi kuitenkin ikävä fiilis tapaamisesta. Menee taas hetki että saa itsensä paremmalle tuulelle. Hitto kun voisikin olla niin teflonia, ettei kaikki tarttuisi. Aiemmassa elämässä politiikassa luulin kasvattaneeni itselleni aikamoisen kuoren, mutta ehkä tuo kuori ei koske perhe-elämää.

Kesäsuunnitelmat alkavat pikkuhiljaa hahmottua, liian hitaasti jos minulta kysytään. Yritän malttaa, vaikka halusisin, että heti ja äkkiä, eikä viidestoista päivä.

Nyt tekisi loma poikaa, osaisimpa ja jaksaisimpa lähteä, ihan minne vaan. Kai sitä jokaisella pitäisi olla jotain mitä odottaa, niin kuin erään matkanjärjestäjän mainoksessa sanotaan.

Petri Laaksosen uusimmalla levyllä "Katso sinä elät" on kappale, jonka myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni ja itselleni hyvää kesäajan alkua. Ensi yönähän siirretään taas niitä kelloja tunti eteenpäin.

Toivon sinulle, ystäväni

Toivon sinulle ystäväni, että elää taas uskaltaisit, että surujen suurten jälkeenkin ilon siiville nousta saisit.
Toivon sinulle ystäväni, ettet lakkaisi luottamasta, vaikka vielä on aivan hämärää, kevään pelto on roudassa vasta.
Toivon sinulle, ystäväni, taivaat raikkaat ja lempeät tuulet, että kaikkina elinpäivinä levon löydät ja lohdun kuulet.
Toivon sinulle ystäväni, että hymyyn taas puhkeaisit, että mykkyyden yönkin jälkeen taas laulun siiville nousta saisit.
Toivon sinulle ystäväni, että löytäisit polkusi uuden. Nähdä saat miten ilo pulppuaa vielä lähteestä salaisuuden.
Toivon sinulle ystäväni, että huolista hellittäisit, että pimeiden päivien jälkeen taas syliin suurimman varaan jäisit.
Pyydän sinulta ystäväni, älä toivoa milloinkaan heitä. Ja kun itse et jaksa uskoa kulkee vierelläsi enkeleitä.

Viime aikoina olen aivojeni sopukoissa miettinyt luopumisen problematiikkaa. Viimeiset vaalit lisäsivät mietintääni, varsinkin kun moni kokenut poliitikko joutui luopumaan eduskuntapaikastaan, ei niinkään omasta halustaan vaan pakosta. Luopuminen jostakin, mistä tahansa on vaikeaa, oli se sitten vapaaehtoista tai ei.

Usein ihmisten on hyvin vaikea hyväksyä toisen ratkaisua luopua jostakin vapaaehtoisesti. Varsinkin jos luopuminen kohdistuu yleisesti hyväksyttyyn ja arvostettuun asiaan. Ihmistä joka jättää hyvän viran tai aseman, häntä pidetään ajattelemattomana tai höyrähtäneenä tai mietitään mitähän hänellä on takataskussa odottamassa. Naisen ollessa kyseessä mietitään, onko mies luopumisen takana tai onko perhe sittenkin uraa tärkeämpi. Kuitenkin syy voi olla ainoastaan se, että luopuja on halunnut elämäänsä jotakin muuta, mahdollisesti arvokkaampaa, kehittävämpää tai rauhallisempaa vaihetta. Luopuja ravistelee jälkeenjäävien elämää rohkeudellaan. Usein alkaa luopujan työn/arvon vähättely, jotta oma elämä näyttäisi elämisen arvoiselta ja työ ja tehtävät tärkeiltä.

Luopuminen unelmista on varmasti raskainta. Kuka unelmoi urasta, kuka rahasta, suurista teoista, perheestä tai rakkaudesta. Unelmien aiheita on lukematon määrä. Luulen että saavutetusta unelmasta luopuminen tuntuu ylivoimaiselta, oli se sitten kuinka järkevää tai vapaaehtoista tahansa. Samoin, jos oma elämä ja minuus on rakentunut jonkin tunteen ja/tai minäkäsityksen varaan ja joutuu siitä tavalla tai toisella luopumaan, on se tuskaa. Moni Suomalainen mies ja nainen tuntee olevansa hyvä työntekijä, ammattilainen alallaan, mutta kun firma menee alta ja uutta työtä ei löydy, joutuu moni heistä luopumaan käsityksistään omasta itsestään ja ammattitaidostaan. Tai kun nuoruuden haaveet omasta perheestä ja vanhemmuudesta ei kestäkään, vaan eron myötä vanhemmuus joutuu koetukselle, ei ole helppoa. Naiset jotka luovuttavat lapsensa vapaaehtoisesti, erossa tai muuten toisten hoidettaviksi, he saavat suurinta paheksuntaa tässä maailmassa, vaikka luovuttavat lapsilleen näin parasta.

Lopulta luopuminen elämästä on meillä kaikilla edessä. Tässä iässä sitä jo tietää, että ei elä ikuisesti. Hidas prosessi etenee ja opettaa meitä luopumaan. Voimille se kyllä toisinaan ottaa silloin jos luopumaan joutuu liian nopeasti, jotenkin raakileena. Luopuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, sen kun aina muistaisi.

Toiset ihmiset rakastaa kevättä. Valoisuutta ja raikkautta. Minä inhoan. Juuri tätä maalis/huhtikuuta. Tässä ajassa ei ole mitään ihanaa tai kivaa. Kuraa ja loskaa joka paikka täynnä. Ei pääse pihatöihin. Sisällä kaikki näyttää talven jäljeltä nuhjuiseltaja pölyiseltä, ikkunat ja matot likaisilta ja kukat huutaa uutta multaa. Koiralta ja kissoilta lähtee karvoja. Lapset ovat väsyneitä koulutyöstä ja nirisee useimmin. Eikä niillä ole tekemistä, kun lautailemaan ei enää pääse ja skeittiramppikin on vielä lumenpeitossa, puhumattakaan jalkapallon peluusta.

Itselläkin on voimat vähissä pitkän talven jäljiltä. Ei jaksaisi lähteä ulos, kunto on huono ja naama näyttää perunanidun valkoiselta. Mikään ei kiinnosta eikä mitään jaksaisi tehdä.
Näin minulle käy joka vuosi täällä maalla. Toukokuu yleensä helpottaa. Kumpa voisi asua nämä alkukevään kuukaudet etelä-suomessa, siellä kevään eteneminen on rivakampaa, eikä nämä inhon tunteet pääse siellä näin riepomaan.

Nauttikaa te jotka tallaatte nyt kuivaa asfalttia, kaivatte fillarinne esiin ja saatte pian ihailla ensimmäisiä kevätkukkia puistoissa. En kadehdi teitä enää toukokuussa, enkä siitä eteenpäin, mutta nyt saatte kaikki kateuden tunteeni, nauttikaa niistä :)

Kiireinen päivä. Aamulla varhain lapsen palaveriin koululle ja sieltä kiiruulla kotiin. Toinen keikka kaupunkiin viemään toista lasta tanssimaan ja paria muuta kevätmarkkinoille, jotka ovat juuri nyt Savonlinnan torilla. Täällä tuo markkinahuuma on vielä voimissaan. Sinne on jokaikisen päästävä ja markkinarinkeliä pitää ostaa. Minä en osta, koska kukaan meillä ei sitä syö. Eihän se edes maistu miltään, siis ei yhtään miltään. Joskus yritin laittaa sen päälle hilloa, mutta ei uponnut sekään. En tiedä mitä nämä alkuperäiset siitä kostuvat.

Kirppipöytä saa taas täydennystä muutamasta arabian maisemakupista, lastenkirjoista ja vaatteista. Osa ihan käyttämättömiä, vähän harmittaa viedä merkkivaatteita kirpputorille, kun mukuloille ei kelpaa. Olen kyllä ihan pihalla muodista kun esim. Tony Hawkin hupparikaan ei enää skeittaripojille kelpaa.

Illalla on vielä kolmas meno kaupunkiin, kun on yhden lapsen rippikoulutapaaminen. Eli mies ajaa kaupungin ja saariston väliä, kilometrejä kertyy lähes 200 yhdessä päivässä. Joskus sitä haaveilee kaupungissa asumisesta. Onneksi aika harvoin.