IRC-Galleria

Monissa kulttuureissa lapselle annetaan nimi jolla on joku merkitys, tarkoitus tai toive. Nimen toivotaan olevan joskus myös enne tai kunnianosoitus. Kuulemma Namibiassa on useita Martteja, Ahtisaaren merkittävän työn kunnioittamiseksi. Ja onhan Suomessakin muutama Brooke ja Ridge...; )

Sukututkimusta tehdessä näihin nimijuttuihin tulee kiinnittäneeksi enemmänkin huomiota. Vuosisatojen ajan suvuissa on kulkenut samoja nimiä ja melko usein ne ovat tulleet raamatusta tai muista pyhistä kirjoista. Sukutukijalle nuo "sukunimet" tuottavat ongelmia. On vaikea erottaa eri ihmisiä toisistaan ja sekaannuksia sattuu. Toisaalta on hienoa, että on perinteitä ja nimen myötä voi olla mukana sukupolvien ketjussa. Minullakin Sofia nimi on jo neljännessä polvessa.

Ystäväni lasta odottaessaan oli ajatellut antaa mahdolliselle tyttölapselle nimen Emma. Kun lapsi sitten syntyi, hän ei näyttänyt yhtään Emmalta. Musta pystytukka ja hirveä huuto saivat äidin päättämään, että ei Emmaa, joka edusti hänelle pienen hiljaisen ja suloisen tytön nimeä. Piti keksiä räväkämpi nimi, niin tytöstä tuli Vilma.

Minun vanhempani nimeäni miettiessään tuskin olivat ajatelleet mitä nimeni merkitsi tai olisiko se jotenkin enteellinen. Seija on lappilaisnimi ja se on varmasti vaikuttanut valintaan. Äitini on vuosikymmeniä väittänyt, että nimi valittiin siksi, että isälläni olisi ollut samanniminen suuri rakkaus joskus muinoin. Tiedä häntä.
Nimelläni on kuitenkin suurempi merkitys, tarkoitus, selitys. Opetusneuvos Yrjö Karilas 1900 -luvun alussa keksi tyttärelleen uuden nimen Seija. Nimi on sekoitus roomalaista oraiden jumala Seiaa ja Sees sanaa. Sofia nimi on taas vanhempaa perua, kreikasta ja se tarkoittaa viisasta. Eli minun varmaankin pitäisi olla seesteisen viisas ihminen. Taisi vanhemmilla käydä samalla tavalla kun ystävällenikin, he eivät vaan huomanneet muuttaa nimeä ennen kuin totuus paljastui. Nyt olen yrittänyt elää nimeni velvoitusten mukaisesti, mutta aika huonolla menestyksellä.

Tiedätkö sinä, mitä nimesi tarkoittaa ?

Kotona jälleen. Pieni miniloma takana ja voipunut olo. Olimme miehen kanssa Helsingissä katselemassa ja kuuntelemassa kevättä kaksi vuorokautta. Nurmet viheriöi ja sipulikukat availivat versojaan, skillat jo kukkivat Diakonilaitoksen pihassa (niitä on valtavasti). Kaksi yötä hotellin sängyssä, kylpyammeessa ja ruokapöydässä. Siis jonkun toisen petaamassa, pesemässä ja valmistamassa. Ylellistä ja harvinaista herkkua.

Pidämme Hotelli Helsingistä, joka on niin keskellä kaupunkia, kuin vain olla voi, 20 metriä Aleksille ja reilu 100 Espalle. Kaikki ihanat kahvilat, kaupat ja muut kohteet kävelymatkan päässä.

Kiersin vähän kauppoja, mutta pelkäksi shoppailuksi ei tämä reissu mennyt. Löysimme Helsingin kierrätyskeskuksen Kyläsaaresta ja sieltä löysimme vanhat pitserian tuolit (6 kpl), jotka pienellä kunnostuksella ja verhoilulla tulee päätymään Aapiskukon keittiöön. Milloin ? sitä en vielä tiedä...
Pienestä kierrätysmyymälästä löytyi myös uutta tavaraa ja varsinkin hopeakorut tekivät vaikutuksen. Hinnatkaan eivät olleet pahoja. Mutta ei meidän Savonlinnalaisten pidä mitenkään väheksyä omaa kierrätyskeskustamme, päinvastoin, se on paljon suurempi, hienompi, siistimpi ja halvempi kuin Helsingin. Pari päivää sitten siellä ollessani, samaan aikaa siellä oli Turkulainen perhe ostoksilla, voi sitä ihastelua ja huokailua, ettei autoon mahdu enempää tavaraa ja mitä kaikkea ihanaa he olivat löytäneet ja mitä kaikkea ei saa mukaan mahtumaan.

Tapasimme reissussa myös esikoista ja pikku prinsessaa, joka oli taas kasvanut valtavasti ja aluksi vierasti meitä ahkua ja "puhkua". Pian kuului "Puhkuu puhkuu" tasaisesti, milloin saunan oven takaa, milloin ulkoterassilta. Paljon oli näytettävää ja kerrottavaa pienellä. Esikoinen näytti ammattitaitonsa ja sai minustakin hyvin edustavan ladyn ja niinpä lähdimme Vihdin kunnan 500 vuotis juhliin, jossa oli paljon vanhoja tuttuja vuosien varrelta. Heitä oli mukava tavata. Juhlat muuten olivat kyllä ihan kamalat ja tylsät ja voin paljastaakin teille, että karkasimme niistä kesken pois, ihan vaan huomaamatta siinä vaiheessa kun väki siirtyi ruokailemaan. Me ajoimme Helsinkiin ja nautimme laatuaikaa kahdestaan nauttien loistavasta illallisesta : )
Mekin vanhat kääkät vielä jaksamme katsella ja kuunnella toisiamme ja jopa nautimme siitä, kummallista.

Tänään vielä hoidimme pari pikku työasiaa tai oikeammin mies hoiti, minä vaan suunnittelin mitä ostan IKEAsta. Jotain löysinkin, lasipurkkeja, tuoksukynttilöitä ja peltipurkkeja. Erityisen tärkeä ostos oli reilun euron muovinen lokerikko keittiön laatikkoon, jossa säilytetään ruokaluvälineitä. Tähän saakka ne ovat seilanneet edestakaisin pitkin laatikkoa. Nyt on järjestyksessä. Ainakin ruokailuvälineet.

Pari päivää arkea ja sitten taas työmatkalle Jyväskylään. On tämä kummallista menoa.

Viikonloppua pukkaa. Kumma viikko kun meni niin nopeasti, kunnes muistin, että maanantaihan meni vielä mämmiä lusikoidessa.

Tänään oli jo sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli kaivaa harava puutarhavarastosta ja alkaa sillä rapsuttaa pihanurmea. En kuitenkaan saanut sitä tehdyksi. Aamupäivä meni luuhaillessa kaupassa, kirppareilla ja muilla asioilla kaupungissa. Kivaa oli miehen kanssa. Kotona odotti perinteinen viikkosiivouksemme iltapäivällä ja loppupäivä meni ruokahommissa, kun päätin tehdä lapsille valmiiksi ruokia pakkaseen parin päivän "loman" ajaksi. Ja poltin yhden soossin pohjaan, jo toinen kerta tällä viikolla !

Äidilläni oli tänään syntymäpäivä. Hän jo hyvissä ajoin ilmoitti ettei aio niitä juhlia. Minä kun olen tunnetusti ilkeä ihminen, päätin saada mamman elämään edes jotain säpinää, niinpä ostin hänelle ja hänen miesystävälleen liput teatteriin. Ei mitään avoimia lahjakortteja, vaan oikeat liput 24.4. olevaan näytökseen, jossa menee Niskavuoren naiset. Oikein sopiva näytös äidilleni, joka on itsekin varsinainen Loviisa toisinaan. Katsotaan saako mamma aikaiseksi lähteä, kun pääsääntöisesti elää sellaista sitku ja mutku elämää. Eli nössöttää kotona.

Erään ystäväni kanssa puhuimme arjesta ja ehkä vähän valittelimmekin elämäämme ja nämä jutut osittain kuultuaan eräs lapsistani tokaisi, että hanki äiti oma elämä. Osuipa naulankantaan taas tuo mukula. Ehkä olisi korkea aika tietoisesti raivata tilaa omalle elämälle ja jättää liika huolehtiminen vähemmälle. Antaa lapsillekin omaa vastuuta ja tilaa, vaikka sitten mokaillakin. Kaikkea kun ei voi tehdä puolesta eikä tasoittaa tietä loputtomiin.

Hyvää viikonloppua sinulle ja eikun haravat heilumaan, kauniita kelejä on luvassa.

Tämä päivä on niitä päiviä, jolloin ei olisi pitänyt tehdä muuta kuin leikata matonkuteita tai ehkei sitäkään, olisin vain leikannut käteeni.

Lähes kaikki mihin olen tänään tarttunut on mennyt päin mäntyä. Tytöt tuli aamulla Lapista ja ajattelin leipoa rahkapiirakan muropohjalla. Pohja jämähti vuokaan kuin sementti ja jäi vielä raa aksikin. Voi itku. Päätin tehdä herkkuruokaa, poronkäristystä ja muussia. Pieleen meni sekin, mautonta kun mikä...
Uunikaan ei suostunut syttymään, vaikka puut oli ihan kuivia ja tuohtakin löytyi, ei vaan. Piti miehen sytyttää...pahus.

Tietsikka temppuili, en saanut musiikkia MP3:lle, että olen tumpelo näiden teknisten vehkeiden kanssa.

Oikeastaan ainut asia jossa onnistuin hyvin oli pyykin pesu. Koneet toimivat ja keväinen tuuli, navakka sellainen kuivasi pyykin ennätysajassa.

Tänään on selvitetty ja suunniteltu ensi kesää. Kalenteriin alkaa kertyä lasten menoja, leirejä ja matkoja. Pari perhejuhlaakin mahtuu joukkoon. Yritin tunkea väliin parisuhdeaikaakin miehen kanssa. Näillä näkymin saisimme kaksi kokonaista päivää laatuaikaa kesäkuussa.

Onneksi pari seuraavaa viikkoa tuo pari pientä reissua pääkaupunkiseudulle ja keskisuomeen. Vähän vaihtelua, vaikkei ihan kahdestaan päästäkään lähtemään.

Yksi isoista haaveistani olisi kirjoittaa joskus kirja. En tiedä millaisen tai miten, mutta haluaisin uppoutua tekstiin ja sen tuottamiseen niin, että unohtaisin tämän olemassa olevan, edes vähäksi aikaa. Eli jos vanhaa ajattelijaa lainaisi, niin tärkeämpää olisi itse matka kuin päämäärä. Eli kirjoittamista kirjoittamisen vuoksi.

Ei pelkästään, vaan kyllä tuotoksellakin pitäisi olla arvoa. Mielellään jollekin muulle kuin vain minulle. Haluaisin jakaa ajatuksiani, tunteitani ja mielipiteitäni. Haluaisin antaa jollekin voimaa ja lohdutusta, ehkä iloakin.

Yksi idea on minua viime viikkoina piinannut. Se liittyy persoonapronomineihin ja elämään. Eri elämänvaiheissa ovat eri pronominit vahvoilla ja toiset heikoilla. Ikä ja elämänkokemukset vaihtavat pronominien roolia elämässä, mutta kaikkia niitä tarvitaan koko elämän. Tästä haluaisin kirjoittaa.

Nykyään tuo tekstin kirjaksi saattaminen on helppoa ja melko edullistakin. Ei tarvita suuria kustantajia ja mainoskampanjoita. Teksti koneelle ja tulostukseen. Kirjan muotoonkin tekstin saa ja kopioden määrä on kukkarosta kiinni. Jopa alle 10 kappalettakin onnistuu.
Tässä hyvä joululahjavinkki. Oma kirja jokaiselle sukulaiselle, ystävälle ja yhteistyökumppanille.
Ei kun töihin !

Pääsiäisviikko on alkanut aikamoisen paaston merkeissä. Keltaista Jaffaa ja erilaisia Valion marjakeittoja on kulunut kiitettävästi. Pari päivää on mennyt sängyssä loikoessa, lukiessa ja TV:tä katsoessa, niin ja välillä vessassa vieraillen. Tuli katsottua yksi kotimainen elokuvakin Aku Louhimiehen "Kuutamolla", joka on odottanut vuoroaan jokusen kuukauden. Ihan oli katsottava kuva, mutta ei se paljon jälkimaininkeja jättänyt. Minna Haapkylä oli suorituksessaan melko hyvä ja Peter Frantzen komea. Odotin vähän enemmän.

Nyt illalla raahauduin jo pystyyn ja kävin kahden suurimman tytön kanssa läpi pakatut tavarat, rahat, liput ja laput. Typsyt ovat huomenna lähdössä Leville ja Ylläkselle lautailemaan vajaaksi viikoksi. Meillä jo kohta perinteinen pääsiäisreissu. Me muut jäämmekin sitten kotiin, tiirailemaan pääsiäispupun liikkeitä ja syömään mämmiä. Jotenkin pääsiäinen ei tunnu samalta, kuin ennen. Ehkä lasten kasvaminen vaikuttaa asiaan. Ei ole enää munien piilottamista ja pääsiäisaamun muita rituaaleja.

Jos vatsa suo, niin huomenna suunnistamme Mikkeliin. Mies työkokoukseen ja minä hummailemaan, ties minne. Kauppahallissa ainakin piipahdan ja Henkassa ja Maukassa, niitä kun ei Savonlinnassa ole. Ja torikahville tietenkin kuuntelemaan ukkojen juttuja. Iltapäivällä kotiin ja tyttöjä saattamaan matkaan. Nyt jo tuntuu haikealta.

Tämä on varastettu tarina.

Seuraava kertomus on kotoisin Egyptistä ja kertoo Assarista ja hänen pojastaan. Assar oli huolissaan pojastaan, joka oli niin tavattoman riippuvainen ihmisten mielipiteistä. Eräänä päivänä Assarin mitta tuli täyteen ja hän päätti antaa pojalle opetuksen. Hän satuloi aasin ja lähti poikansa kanssa kohti vuoristokylää.
Assar istuutui aasin selkään, poika käveli vierellä. Vähän ajan kuluttua he ohittivat ihmisjoukon, josta huudettiin " Katsokaa tuota julmaa miestä, joka itse ratsastaa ja pakottaa heiveröisen poikansa kävelemään vierellään".
Silloin Assar vaihtoi paikkaa pojan kanssa. "Katsokaa nykyajan nuorisoa. Ei minkäänlaista kunnioitusta. Poika ratsastaa ja vanha isäparka saa luvan kävellä" sanoi joku ohikulkija.
Silloin Assar asettui pojan eteen ja molemmat ratsastivat aasilla. "Oletteko nähneet noin julmia miehiä, jotka pakottavat aasinsa kantamaan noin raskaan taakan " he kuulivat sanottavan.
He nousivat kävelemään aasi välissään, mutta saivat hetken kuluttua vastaansa pilkkanaurun. "Katsokaa noita hulluja, jotka kävelevät vaikka heillä on aasi".
Lopulta he auttoivat toisiaan kantamaan aasia. "Katsokaa mitä typeryksiä, kantavat aasia eivätkä ratsasta sillä ! He ovat järjiltään " ihmiset sanoivat.
Assar uskoi tämän riittävän. Hän kääntyi poikansa puoleen ja sanoi: "Käsitätkö nyt, että teetpä elämässä mitä tahansa, niin koskaan et voi olla kaikille mieliksi. Älä tuhlaa aikaa yrittämällä sellaista ".

Liian aikainen herätys, en tykkää. Pientä väsymystä ja päänsärkyä koko päivän. Iltapäivän vieraat ajoivat Mäntsälässä harhaan ja olivat toista tuntia myöhässä. Samalla selvisi, että molemmat vieraat olivat kalalle allergisia ja toinen lisäksi kananmunalle. Meni Meny uusiksi. Jäi kalakeitto ja munavoi tarjoamatta. Myös kääretorttu vaihtui kekseihin ja suklaaseen. Hyvä alku vierailulle, olisihan minun pitänyt kysyä aiemmin...

Pidän vieraista ja touhusta jonka he aiheuttavat. Nämä vieraat olivat poikkeus. On raskasta olla arvioitavana, vaikka ei suoranaisesti, niin kuitenkin. Tai sitten olen itsetunnoltani niin heikko, että otan kaiken arvosteluna, vaikka se ei sitä olisikaan. Jäi kuitenkin ikävä fiilis tapaamisesta. Menee taas hetki että saa itsensä paremmalle tuulelle. Hitto kun voisikin olla niin teflonia, ettei kaikki tarttuisi. Aiemmassa elämässä politiikassa luulin kasvattaneeni itselleni aikamoisen kuoren, mutta ehkä tuo kuori ei koske perhe-elämää.

Kesäsuunnitelmat alkavat pikkuhiljaa hahmottua, liian hitaasti jos minulta kysytään. Yritän malttaa, vaikka halusisin, että heti ja äkkiä, eikä viidestoista päivä.

Nyt tekisi loma poikaa, osaisimpa ja jaksaisimpa lähteä, ihan minne vaan. Kai sitä jokaisella pitäisi olla jotain mitä odottaa, niin kuin erään matkanjärjestäjän mainoksessa sanotaan.

Petri Laaksosen uusimmalla levyllä "Katso sinä elät" on kappale, jonka myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni ja itselleni hyvää kesäajan alkua. Ensi yönähän siirretään taas niitä kelloja tunti eteenpäin.

Toivon sinulle, ystäväni

Toivon sinulle ystäväni, että elää taas uskaltaisit, että surujen suurten jälkeenkin ilon siiville nousta saisit.
Toivon sinulle ystäväni, ettet lakkaisi luottamasta, vaikka vielä on aivan hämärää, kevään pelto on roudassa vasta.
Toivon sinulle, ystäväni, taivaat raikkaat ja lempeät tuulet, että kaikkina elinpäivinä levon löydät ja lohdun kuulet.
Toivon sinulle ystäväni, että hymyyn taas puhkeaisit, että mykkyyden yönkin jälkeen taas laulun siiville nousta saisit.
Toivon sinulle ystäväni, että löytäisit polkusi uuden. Nähdä saat miten ilo pulppuaa vielä lähteestä salaisuuden.
Toivon sinulle ystäväni, että huolista hellittäisit, että pimeiden päivien jälkeen taas syliin suurimman varaan jäisit.
Pyydän sinulta ystäväni, älä toivoa milloinkaan heitä. Ja kun itse et jaksa uskoa kulkee vierelläsi enkeleitä.

Viime aikoina olen aivojeni sopukoissa miettinyt luopumisen problematiikkaa. Viimeiset vaalit lisäsivät mietintääni, varsinkin kun moni kokenut poliitikko joutui luopumaan eduskuntapaikastaan, ei niinkään omasta halustaan vaan pakosta. Luopuminen jostakin, mistä tahansa on vaikeaa, oli se sitten vapaaehtoista tai ei.

Usein ihmisten on hyvin vaikea hyväksyä toisen ratkaisua luopua jostakin vapaaehtoisesti. Varsinkin jos luopuminen kohdistuu yleisesti hyväksyttyyn ja arvostettuun asiaan. Ihmistä joka jättää hyvän viran tai aseman, häntä pidetään ajattelemattomana tai höyrähtäneenä tai mietitään mitähän hänellä on takataskussa odottamassa. Naisen ollessa kyseessä mietitään, onko mies luopumisen takana tai onko perhe sittenkin uraa tärkeämpi. Kuitenkin syy voi olla ainoastaan se, että luopuja on halunnut elämäänsä jotakin muuta, mahdollisesti arvokkaampaa, kehittävämpää tai rauhallisempaa vaihetta. Luopuja ravistelee jälkeenjäävien elämää rohkeudellaan. Usein alkaa luopujan työn/arvon vähättely, jotta oma elämä näyttäisi elämisen arvoiselta ja työ ja tehtävät tärkeiltä.

Luopuminen unelmista on varmasti raskainta. Kuka unelmoi urasta, kuka rahasta, suurista teoista, perheestä tai rakkaudesta. Unelmien aiheita on lukematon määrä. Luulen että saavutetusta unelmasta luopuminen tuntuu ylivoimaiselta, oli se sitten kuinka järkevää tai vapaaehtoista tahansa. Samoin, jos oma elämä ja minuus on rakentunut jonkin tunteen ja/tai minäkäsityksen varaan ja joutuu siitä tavalla tai toisella luopumaan, on se tuskaa. Moni Suomalainen mies ja nainen tuntee olevansa hyvä työntekijä, ammattilainen alallaan, mutta kun firma menee alta ja uutta työtä ei löydy, joutuu moni heistä luopumaan käsityksistään omasta itsestään ja ammattitaidostaan. Tai kun nuoruuden haaveet omasta perheestä ja vanhemmuudesta ei kestäkään, vaan eron myötä vanhemmuus joutuu koetukselle, ei ole helppoa. Naiset jotka luovuttavat lapsensa vapaaehtoisesti, erossa tai muuten toisten hoidettaviksi, he saavat suurinta paheksuntaa tässä maailmassa, vaikka luovuttavat lapsilleen näin parasta.

Lopulta luopuminen elämästä on meillä kaikilla edessä. Tässä iässä sitä jo tietää, että ei elä ikuisesti. Hidas prosessi etenee ja opettaa meitä luopumaan. Voimille se kyllä toisinaan ottaa silloin jos luopumaan joutuu liian nopeasti, jotenkin raakileena. Luopuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, sen kun aina muistaisi.