IRC-Galleria

HuulirasvapuikkoanarkiaaSunnuntai 19.08.2007 23:07

Kävästiin eilen Katu on Punk -kadunvaltausjuhlissa.

Saavuimme n. 1230 Oopperatalolle, jossa osa porukasta jo odottikin. Pikku hiljaa porukkaa tippui paikalle, mm. 3 poliisia jotka vaikuttivat varsin epävarmoilta kävellessään arviolta sadan punkkarin keskuudessa. Voimasuhteet erosivat siis hieman Smash Asem -tapahtumasta, toisaalta näitä bileitä ei oltukaan mainostettu rähinöimissellaisina.

Hieman yhden jälkeen keesi- ja niittirotsikannaltaan runsas kulkue lähti liikkeelle kohti Topeliuksenkatua. Itse kuuluin Mustaan ryhmään, joka liikkui kulkueen viimeisenä, Vihreän ja Punaisen jäljessä. Vaikka ryhmämme vaikutti erittäin pieneltä muihin verrattuna Oopperatalolta lähtiessämme, sen koko kasvoi tavalla tai toisella matkan varrella. Ilmeisesti merirosvolippu houkutteli ihmisiä liittymään seuraan.

Matka Topeliuksenkadulle sujui jokseenkin ongelmitta, lukuunottamatta muutamaa mulkeroa, jotka yrittivät ajaa ylitsemme. Lasien koputtelu ja keskisormien esittely varmasti teki kantamme kyseisille henkilöille varsin selväksi, vaikka tietty parempi olisi ollut kiskoa henkilöt autoistaan ja kävellä päältä.

Pääsimme kuitenkin Topeliuksenkadun päähän, johon sitten kiinnitimme banderollin (vai mikskä niitä ny kutsutaan, sellanen ovela hässäkkä kuitenki) viestiäksemme autoilijoita ajamaan muualta tai kävelemään. Menimme Topeliuksenkadun keskelle syömään eväitämme, joihin kuului mm. halpis-colaa, vettä, riisikakkuhärdellejä, suolakeksejä ja luumuja. Lisäksi taisimme jotain laulaa, ja sitten mahauduimme tielle, keräten runsaasti kameroiden ja niitä käyttävien ihmisten huomiota. Jälleen lauloimme mm. Igoria ja muita kestohittejä.

Musiikin alkaessa soimaan siirryimme kohti äänen lähdettä ja leiriydyimme jälleen. Iltapäivä kuluikin leppoisasti syömisen, musiikin ja paskanjauhannan parissa, kunnes poistuimme paikalta.

Osa porukasta lähti kohti kotia, ja päätimme hakea kaksi pizzaa. Söimme ne Koffin puistossa puhuen samalla henkeviä. Seurueen rakenteen muututtua hieman kävelimme Ruoholahteen erään henkilön asunnolle ja vietimme jälleen tovin paskanjauhannan merkeissä. Pian tämän jälkeen hajaannuimme kukin omille teillemme.

Ps. "Huulirasvapuikkoanarkiaa" on Saatanan Punkkareiden biisi. Se ei liity mitenkään mihinkään, mutta soi mulla koko ajan päässä.

THE END IS NEARTiistai 14.08.2007 01:18

Kyllä, tänään on viimeisen lomapäivän ilta, ja alle 11 tunnin kuluttua olen todennäköisesti jo Espoonlahden lukiolla voivottelemassa, kuinka väsyttää, vituttaa ja päätä särkee.

Loman aikana en ole tehnyt yhtään mitään hyödyllistä, siispä sitä voisi kutsua turhaksi. Toisaalta en ole elämäni aikana tehnyt mitään hyödyllistä, eikä sen turhaksi kutsuminen ole kovin kannustavaa, kun tarkoitukseni olisi elää vielä 13 vuotta.

Jotta emme vaipuisi epätoivoon ja masennukseen ja tappaisi itseämme (mikä sinänsä olisi varteenotettava vaihtoehto mm. ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä) voidaan kuitenkin todeta, että viikonloppuun on enää 4 vuorokautta ja n. 1,75 tuntia aikaa.

Lieneekin parempi lopettaa kirjoittaminen iloisiin tunnelmiin, sillä lähes varmasti voitaneen ennustaa, että 14.8.2007 kello 9:00 vituttaa. Paljon.

MaanantaiTiistai 31.07.2007 01:59

Maanantai on perseestä. Näin siis keskimäärin.

30.7.2007, joka siis oli tiistaita edeltävä päivä, oli sangen poikkeuksellinen, tosin osasyynä voitaneen pitää sitä, että oli kaunis, vähäsateinen kesäpäivä.

Kyseinen päivä kuitenkin erosi normaalista, ns. "angstimaanantaista" siten, että saatuani kohtalokkaan puhelinsoiton ja selvittyäni hengissä Helsingin keskustan Stockmannin 5. kerrokseen tapasin varsin mukavia ihmisiä, ja vietimme aikaa testaten sänkyä, jonka hinnaksi arvioimme n. 204 000 Venäjän ruplaa. Kyseinen sänky ei kuitenkaan vastannut esteettisiä näkemyksiämme mm. peitteiden värin (punainen) ja kuvioinnin (skotlantilaisvaikutteinen ruutukuosi), ja kauppoja ei tullut. Poistuimme siis liikkeestä Akateemiseen kirjakauppaan, jossa nautin kupillisen kahvia. Täällä seuraamme liittyi neljäskin henkilö, ja päätimme yksimielisesti lähteä syömään päivällistä ravintolaan, joka tunnettiin nimellä Everest.

Nautittuamme varsin täyttävän aterian, joka sisälsi mm. riisiä ja erilaisia kastikkeita, maksoimme laskun (55,60e) ja poistuimme. Tultuamme Finnkino Tennispalatsiin seurueemme vahvuudesta poistui neljännes (1hlö). Jäljelle jääneellä joukolla tutustuimme paikalliseen luomutuotteiden erikoismyymälään, josta emme tosin ostaneet mitään, ja siirryimme Kampin keskuksen yläkerroksiin nauttimaan kahvia, jäätelöä sekä omalla kohdallani SPAM-energiajuomaa. Keskustelimme aikamme ja siirryimme ulkotiloihin. Rautatieasemalla seurueen koko pieneni jälleen, paluumatkalle Kamppiin ja sitä kautta Espooseen jäi enää kolmasosa (1hlö).

Paluumatka sujui kuitenkin ongelmitta, ainoastaan vieressä istuva, oletettavasti alkoholin vaikutuksen alaisena ollut keski-ikäinen mies aiheutti lievää häiriötä.

INFOR MAATIOPerjantai 25.05.2007 18:08

Muori muodostuu pääosin hiilestä ja vedystä. Muoria käytetään tavallisimmin pakkaus- ja rakennustöissä. Käytettyyn muoriin voidaan lisätä muita aineita, jolloin se voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen. Muoria ei voi kuitenkaan kierrättää loputtomiin, sillä sen ominaisuudet heikkenevät. Muoreja ei saa polttaa yksinään, vaan mukana on oltava runsaasti puuta tai jätteitä.

Tajusitte tai ette, Merde-Jacquesin kosto on joka tapauksessa kauhea.
MITÄ LÖYTYY?
1. Farkkujen taskuista: Kännykkä, avaimet, linkkari, MP3-soitin, lompakko, bussikortti (erillään lompasta) ja taittoveitsi
2. Koulun kaapista: Haisevat verkkarit ja tyhjiä pommac-pulloja
3. Penaalista: kynänkappaleita, lyijykyniä, kuminkappaleita ja viivottimenkappaleita
4. Jostain omasta: asd?
5. Takin taskusta: Kädet
6. Laukusta/repusta: Kirjoja, penaali, lukujärjestys, vähän kaikkee
8. Roskiksesta: PAHUUTTA
9. Sängyn alta: Koira

MILLOIN:
1. siivosit huoneesi: Emmä muista
2. söit purkkaa: Emmä muista
3. pelasit tietokonepeliä: Eilen
4. nauroit: En naura, korkeintaan esitän nauramista sulautuakseni joukkoon
5. itkit surusta: En itke
6. lauloit joululauluja: Välitän ympäristöstäni
7. laskit matikkaa: Tänä aamuna
8. harjasit hiuksesi: Emmä muista, kampasin tänä aamuna tosim
9. katsoit peiliin: Tänä aamuna
12. huusit opettajalle: Emmä muista

VOISITKO KOSKAAN:
1. nauraa henkilölle joka kaatuu: Vakioreaktio ÄÄ-HÄÄ
2. luntata kokeessa: En
3. juosta 10 kilsaa: Mikä ettei, tämän hetkisellä ruholla ei tosin onnistu
4. polttaa tupakkaa: Mikä ettei
5. varastaa suklaapatukan kaupasta: No olishan se aika säälittävää jäädä tollasesta kiinni
6. lintsata koulusta: Mikä ettei
7. nukkua paljaalla lattialla: Been there, done that

LEMPI
1. eläin: Koira
2. väri: Musta
3. vaatekappale: Emt
4. biisi: Emt
5. aine: Teräs
7. fontti: Verdana
8. peli: OFP
9. harrastus: KRIG
10. soitin: Suu

TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. ärsytyksen kohde: En reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin
2. sinulla on päällä: Farkut ja T-paita
3. hiukset: Heitetty taakse haittaamasta näkyvyyttä
4. olet (missä): Kotona
5. ajattelet: En ajattele
6. mitä teet: Kirjoitan

MUITA KYSYMYKSIÄ:
1. tee lempihymiösi: ;ASD
2. keksi lyhenteelle KERS selitys?: KERSa
3. minkä väriset seinät huoneessasi on? keltaisenruskeanvalkoiset
4. mitä lemmikkielukoita sulla on?: Koira tai koiraan verrattavissa oleva elukka
5. mikä laulu soi just nyt?: ACDC - For Those About To Rock (We Salute You)
6. nauratko idioottimaisesti?: Toki
7. Pinni vai ponnari?: Ei
8. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itsestäsi parhaiten kuvaavaa adjektiivia: Sairas, sielukas, soma
9. Oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: Iha Sepe vaa.
10. mikä on horoskooppimerkkisi?: Emt, rapu vissii

OLETKO
1. koskaan surullinen? Vain erittäin pätevästä syystä
2. leikannu päätä kaljuksi?: E
3. syönyt karhun lihaa?: E
4. kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: Kyllä
5. tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: En tunnusta mitään
6. ollut humalassa?: En tunnusta mitään
7. pettänyt kaveriasi?: ?
8. rikkonut gallerian sääntöjä?: Jostain ne joskus jotai valitti
9. salakuvannut ihmisiä?: En
10. rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: En

KEJJOTorstai 12.04.2007 20:33

Rupee vituttaa tollanen, saatana.

Ã…ngestTiistai 27.02.2007 02:09

KUKAAN EI RAKASTA MUA
1. Nimesi?
Seppo

2. Synttärit?
Heinäkuussa

3. Seurusteletko?
En.

4. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
Kiinteässä, perheen.

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
Oikealle.

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
Juusto, sitten makkara, sitten juusto.

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
Ei.

8. Olet tilaamassa fantasiapizzan, mitkä ovat täytteet?
Toinen pizza.

9. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
Jos sellaiseen eksyn niin kyllä tulee useimmiten tilattua.

10. Mikä on lempiruokakauppasi?
Emtlol

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
Autobusé

12. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin)
Duh, mulla mitään levyjä oo, war... ostin nettikaupasta.

13. Kumman valitset tv vai tietokone?
Tietokone, siihen voi ladata telkkariohjelmat.

14. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
Sanotaan vaikka näin, että tykkään siitä että on 2 jalkaa.

15. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
Platoon.

16. Lenkkarit vai tennarit?
Maiharit.

17. Onko sinulla lävistyksiä?
Eio

18. Jos vastasit kyllä, missä?


19. Entä onko tatuointeja?
Eio

20. Jos vastasit kyllä, missä?


21. Ruutu vai raita?
Raita, etenkin vaaleansininen.

22. Omistatko mp3-soittimen?
Joa

23. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
Ottaen huomioon, että tulen todennäköisesti elämään vielä useamman vuoden, on arviota mahdotonta tehdä.

24. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
Joskus kasiluokalla oli kuumetta.

25. Kuinka nopea nettisi on?
Ei meillä ole sähköjä.

26. Pelaatko koneella?
Joo.

27. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
Ei

28. Kun katsot peiliin, mitä näet?
Viimeksi siellä oli joku häijynnäköinen tyyppi, en oo uskaltanut sen jälkeen kurkata.

29. Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
Joi.

30. Jos kuuntelet, mitä?
Hippi-Piitlesiä.

31. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
Ei välttämättä.

32. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
Ei.

33. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
Emtlol

34. Iltaseksi vai aamuseksi?
Ei kai kummassakaan mitään vikaa ole?

35. (vastasit ylempään ei kumpikaan) no mikä seksi?
Asdasd

36. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
Riippuu käyttötarkoituksesta,

37. Onko sinulla paljon ystäviä?
Ei, on vain tovereita.

38. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
En ymmärrä, miksi ystävä-sana pitäisi kirjoittaa isoin kirjaimin tässä kysymyksessä mutta ei edellisessä.

39. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
Ei.

40. Entä pikku G:tä?
Ei.

41. Spice girlsiä?
Ei.

42. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
Mitäneo

43. 50 Cent vai Eminem?
Kai mä nyt mielummin rahaa otan, vaikka oliskin pikkurahaa.

44. Kotiteollisuus vai Mokoma?
Emt asd lol

45. Stam1na vai Ajattara?
Ajattara

46. Linkin Park vai Limp Bizkit?
Bitustako mä tiiän.

47. Ronaldo vai Beckham?
Eikös ne oo jotain jalkapalloilijoita?

48. Laveerre vai Steen Christensen?
?

49. Pitkä kuuma kesä vai Helmiä ja sikoja?
Helmet voi lahjoittaa köyhille lapsille Somaliaan, ja sikojakaan ei tarvitse olla useampia kunhan se on kypsä.

50. Simpsonit vai Futurama?
Simpsonit.

51. Popeda vai Klamydia?
Emt

52. W.A.S.P. vai Pink floyd?
Pink Floyd.

53. Good Charlotte vai Private line?
Mitäneo

54. Sytkä vai tulitikut?
Napalm.

55. Pantera vai Children of Bodom?
CoB.

56. Tympiikö sua nää kyselyt?
Ei.

57. Osaatko tehdä ruokaa?
Riippuu ruuan määritelmästä.

58. (MISTÄ LEFFASTA?) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
Lumikko ja 7 parrakasta lasta.

59. ..... Uu, kovis vai?
Emt

60. ..... Mun tuulihatut!
Asd

61. ..... Sä mokasit mun kuviot!
Qwerty

62. .... Pumba ootsä sekasi!? Toiha o jellona, sehän syö meikäläisiä!
Oisko jellonakuningas?

63. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
Sottaaja ja Tieteen Kuivalehti

64. Kynsilakkaa, vai ei?
En harrasta.

65. Jos on, minkä väristä?
Ei-oooleee.

66. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
Riippuu meikistä.

67. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
Ei, siihen tarvitaan mies ja nainen.

68. Paras lastenohjelma?
Muumi

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi.
Luvun 69.

70. Mitä sinulla on nyt päällä?
Vaatteet.

71. Katso lukujärjestyksestäsi keskiviikkopäivä, kolmas tunti, mitä ainetta silloin on?
Matematiikka.

72. Menetkö kesällä ulkomaille?
Emtlol

73. Onko ruotsi puhevika?
Ei.

74. Onko seksi harrastuksista paras?
Ei.

75. Panisitko?
Riippuu mistä roikkuu.

76. Jeesus tulee, otatko kopin?
E.

77. Miksi banaaneissa on naruja?
En mä vaan oo mitään naruja löytänyt.

78. kuulakärkikynä vai lyijykynä?
Lyijykärkikynä.

79. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
Saapuneet: "No!!!!11one" terv. SinPPa
Lähetetyt: "Hajoo uuteen vuoteen" SinPPalle

80. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
En

81. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
Miksi ihmeessä?

82. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
http://www.mirc.com/

83. Entä vapun?
http://www.mirc.com/

84. Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
Emt

85. Onko sinua koulukiusattu?
Ei, tai sitten kiusaaja on ollut ninja joten en ole huomannut mitään.

86. Oletko sinä koulukiusannut?
En tunnusta mitään.

87. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
Vasempi käsi on päällimmäisenä.

88. Missä olit viimeksi bilettämässä?
#swordi_on_hot @ QuakeNet

89. Lempidrinkkisi?
Vodka

90. Mitä mieltä olet viiltelystä?
Ei omakohtaisia kokemuksia.

91. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
En.

92. Mitä teit viime synttäreilläsi?
Synnyin.

93. Onko sinulla sisaruksia?
Joo.

94. Minkä ikäisiä?
18.

95. Mikä kappale sinulla nyt soi?
The Beatles - Lonesome Tears In My Eyes

96. Lähteekö nuha nussimalla?
Ei omakohtaista kokemusta.

97. Roikkuvat korvikset vai napit?
Napit.

98. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
Mitäneo?

99. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
Tapauskohtaisesti.

100. Entä nuoremman?
Tapauskohtaisesti.

101. Mielestäsi kauniita nimiä?
Ei.

102. Paras lukemasi kirja?
Ehdottomasti SKELLIG

103. Mitä tällä hetkellä odotat?
Vallankumousta.

104. Entä ketä odotat?
Leniniä.

105. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
Ei, ellei ninjaa lasketa.

106. Jos on, kuka?
Ninja.

107. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
Sit kun jaksaa.

108. Bacardi vai Smirnoff?
Ei.

109. Juotko? Kuinka usein?
En.

110. Poltatko?
En.

111. Jos poltat, mitä merkkiä?
En.

112. Aiotko lopettaa polttamisen?
En.

113. Cocis vai pepsi?
Liian hapokkaita molemmat.

114. Mikä on toinen nimesi?
Heikki

115. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
Lamapatukka.

116. Montako kelloa huoneessasi on?
Riippuu siitä, lasketaanko tietokone, kännykkä ymsyms

117. Millainen talvitakki sinulla on?
3rd Pattern Jungle Fatigue-takki, paskarepro

118. Entä millaiset tumput?
Eio.

119. Nukutko sukat jalassa?
Jos on kylmä tai mettässä ei jaksa ottaa niitä pois.

120. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
En muista, todennäköisesti kyllä.

121. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
En.

122. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
Mistä lähtien matkapuhelinliittymät ovat olleet mallikohtaisia?

123. Juna vai bussi?
Autobusé.

124. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
Osaan.

125. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
Joo.

126. Mitä olet lavalla tehnyt?
Seissyt takana ja näyttänyt siltä että laulan.

127. Mikä sinusta tulee isona?
Iso.

128. Haluatko lapsia?
E.

129. Minkä pituinen olet?
Emt.

130. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
En.

131. Entä kuperkeikan?
Joo.

132. Onko sinulla tällähetkellä karkkia?
Eijo.

133. Jos voisit tehdä jonkun asian elämässäsi tekemättömäksi, minkä tekisit?
Emt.

134. Onko seinälläsi seinälippuja?
Eijo.

135. Do you have messenger?
On, mutta EJ TOIMI

136. Oletko hyvä englannissa?
Tunnustan.

137. Onko sinulla sormuksia?
On, mutten käytä.

138. Oletko kokeillut huumeita?
En tunnusta mitään.

139. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
En harrasta.

140. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
Napani harvemmin paukkuu, se voisi tuntua varsin epämiellyttävältä.

141. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
Mikä nousee ylös?

142. Mätitahna vai pikkelssi?
KALLEN

143. Tykkäätkö maksamakkarasta?
E

144. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
Ottaen huomioon ehdokkaiden runsaan määrän (kirjoitushetkellä 393 349 käyttäjää) kysymykseen on mahdotonta vastata tarkasti.

145. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
Mikä on kohteliaisuus?

146. Freeman vai Badding?
Emt

147. Kyllästyttääkö jo tämän täyttäminen?
No eipä varsinaisesti.

148. Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun vieressä)?
Emt, oisko jonku haisevan sota kauhu tyypin.

149. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
Emt.

150. Mitä mieltä olet partiosta?
Partiointi on kivaa, erityisesti paskaisissa ojissa.

151. Mitä olet sanonut viimeksi?
"No mikä helvetti..."

152. Kenelle?
WLANille

153. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
En tarkoituksellisesti.

154. Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
Emtlol

155. Sano vielä viimeiset sanat.
En, kirjoittaminen on mukavampaa.

156. Niin ja terveiset!!
Khihihi

157. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
Rakkaus on heikoille, esim. Penalle

158. Tarkoititko sitä?
Nojaa

SOTASunnuntai 07.01.2007 18:39

FRUITTARI

[ ] Onko sinulla Lacosten kenkiä tai muita lacosten vaatteita?
[ ] Entä burberryä?
[ ] Käytätkö kaulahuivia?
[X] Onko sinulla koulurepun sijasta laukkua? (Aika harvoin tosin käytössä)
[X] Käytätkö raitapaitoja?
[ ] Kääritkö yleensä farkkujesi lahkeet rullalle polvien kohdalle tai laitat ne sukkien sisään?
[ ] Kuunteletko amispoppia ja räppiä?
[ ] Onko sinulla korvakoru/koruja?

Pisteet: 2

PISSIS

[X] Shoppailetko usein?
[ ] ja teetkö ostoksesi One Wayssa, Jack & Jonesissa tai Vero Modassa?
[X] Käytätkö usein lausahduksia "niinku" tai "ou mai gaad"?
[X] Oletko helium?
[ ] Onko sinulla suhiseva ässä?
[X] Oletko blondi?
[ ] Onko sinulla siniset silmät?
[ ] Kuunteletko purkkapoppia? (Esim. Pussycat dolls, Rihanna, Darin)

Pisteet: 4

HEVARI

[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] ja ovatko ne mustat?
[X] Käytätkö maasto- ja/tai nahkahousuja?
[ ] Entä nahkatakkeja?
[ ] Roikkuuko housuissasi paljon kettinkejä?
[ ] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja?
[ ] Onko ranteessasi nahasta/kankaasta tehtyjä rannakkeita?
[ ] ja onko niissä niittejä ja/tai bändien logoja?
[ ] Käytätkö paljon bändien fanivaatteita?
[ ] Kuunteletko heviä?
[ ] Oletko menossa marraskuussa Unholy Allianceen?
[ ] Käytkö Tuska-festareilla useasti?


Pisteet: 1

RÄPPÄRI

[ ] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[ ] Käytätkö liian isoja t-paitoja, farkkuja ja/tai collegehousuja?
[X] Heilutatko käsiäsi kun puhut?
[ ] Aina jos kaverisi tulee vastaan, sanotko hänelle "What's up my brother?" ja läimäytätte kätenne yhteen?
[ ] Onko sinulla rastat?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä?
[ ] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?
[ ] Käytätkö NY-lippiksiä/pipoja tai muita NY-vaatteita?
[ ] Harrastatko dirttiä?
[ ] Oletko tummaihoinen?

Pisteet: 1

GOOTTI

[ ]Käytätkö mustaa kajaalia?
[ ] Entä meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[ ] Onko sinulla mustat hiukset?
[ ] Poltatko tupakkaa?
[ ] Käytätkö korsettia?
[ ] Onko sinulla vaatteita joissa palvotaan saatanaa?
[ ] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
[ ] Ajatteletko kuolemaa?
[ ] Kuunteletko black- ja deathmetallia?
[ ] Onko sinulla paljon niittikamaa ja ketjuja?


Pisteet: Keines

NÖRTTI

[ ]onko sinulla silmälasit?
[ ] Tykkäätkö olla koulussa?
[X] Puhutko usein opettajien kanssa?
[X] Oletko paljon koneella?
[ ] CS tai WoW vienyt elämäsi?
[X] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Entä tuleeko sinulle tippa linssiin jos saat alle ysin kokeesta?
[ ] Äitisi päättää vaatetuksestasi?
[ ] Käytätkö pitkiä kalsareita?
[ ] Ovatko housusi navan yläpuolella?
[ ] Pidätkö avainnauhaa näkyvillä?
[ ] Onko yleisin vaatetuksesi tällainen: Verkkarit, jotka vaivoin ylettyvät nilkkaan asti, kuluneet lenkkarit, T-paita ja vanha lippis?

Pisteet: 3

PURSI

[X] Omistatko Telnyashkan?
[X] Jos Neuvostoliitto hyväksyisi uskonnon, olisiko Buinov jumala?
[X] Olivatko asiat paremmin Neuvostoliitossa?
[X] Onko kärsimys kivaa?
[X] Irkkaatko/idlaatko #punaliitto -kanavalla?
[ ] Osaatko venäjää?
[ ] Oletko kommunisti?
[X] Omistatko yhden tai enemmän venäläisiä sotilaspukuja?
[X] Onko Yhdysvallat kaiken pahan alku ja juuri?
[X] Oletko käynyt venäjällä?

Pisteet: 8