IRC-Galleria

Empiirisiä tutkimuksiaTiistai 13.11.2007 00:48

Paikallisprotun asuvaatimuksista johtuen päätin koulusta tultuani ja aterioituani pukeutua ihmiseksi ja siirtyä pääkaupunkimme (Toim. huom.: Se ei ole Hyvinkää) keskustaan. Asu sisälsi mustan puvun, solmion ja päällystakin, valkoisen kauluspaidan sekä pari-kolme litraa hiusgeeliä.

Jo päästyäni bussista ulos Kampin kauppakeskukseen hortoilemaan oli olo kovin yksinäinen. Ei sillä, että olisin ketään tuttua odottanut siellä tapaavani (päinvastoin, eräs henkilö odotti minua lähistöllä olevassa kahvilassa), mutta se, että Securitas ei ollut sillä kertaa vaivautunut hankkimaan edes yhtä steveä henkivartijakseni hämmästytti minua suuresti.

Vietettyäni aikaa edellä mainitussa kahvilassa, jossa totesin mm. että 1) Tuuli on huono häviäjä eikä osaa pelata pokeria ja että 2) shakki on paska peli, kävin viereisellä R-kioskilla. Sain osakseni hyvää palvelua ja myyjä jopa hymyili. Mihin tämä maailma on menossa?

Loppuilta meni leppoisasti Oranssilla mm. biljardin ja EU-paskan parissa.

Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että vaikka ihmiseltä näyttämisessä on selvästi hyviäkin puolia, aijon jatkossakin jättää sen vain erityistilanteisiin.
Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki koneeltasi löytyvät kappaleet soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.


Millaisena perheeni minut näkee?
Kappale: Pretty Tied Up
Esittäjä: Guns N' Roses
Kommentti: Varsin sidottu ylös

Seuraava uneni?
Kappale: Safe In New York City
Esittäjä: AC/DC
Kommentti: Kassakaappi New Yorkin kaupungissa

Todennäköisin kuolinsyyni?
Kappale: Song Of The Plains
Esittäjä: Red Army Chorus
Kommentti: Jokseenkin ohi, vissiin kuolen tasangolla.

Tulevan puolisoni luonne?
Kappale: Shake Your Hips
Esittäjä: Rolling Stones
Kommentti: Lanteet keinuu

Puolisoni todennäköisin kuolinsyy?
Kappale: Heinillä Härkien Kaukalon
Esittäjä: Eppu Normaali
Kommentti: Ei kommenttia.


Mikä on syy seuraavaan ristiriitaani virkavallan kanssa?
Kappale: How Do You Do It
Esittäjä: The Beatles
Kommentti: "How do you do what you do to me, I wish I knew, if I knew how you do it to me, I'd do it to you" :D:D


Todellinen mielipiteeni raamatusta ja Jumalasta?
Kappale: Don't Cry
Esittäjä: Guns N' Roses
Kommentti: Emt

Miten pääsisin taivaalliseen paratiisiin?
Kappale: Työmiehen Lauantai
Esittäjä: Irwin Goodman
Kommentti: :D

Unelma-ammattini?
Kappale:I Wanna Be Your Boyfriend
Esittäjä: Ramones
Kommentti: Ei ymmärrä

Ohikulkijan ensivaikutelma minusta?
Kappale: Remember A Day
Esittäjä: Pink Floyd
Kommentti: Ilmeisesti ollaan tavattu ennenkin

Mikä on elämäni tarkoitus?
Kappale: Juo Sitä Paskaa
Esittäjä: Yhtye (vanhemmat ulosteet)
Kommentti: :D

Millainen seurustelija olen?
Kappale: Heart-Shaped Box
Esittäjä: Nirvana
Kommentti: Palikka

Koska saan seuraavan halauksen?
Kappale: Hoover Street
Esittäjä: Rancid
Kommentti: Jahka tonne eksyn

Mikä on elämän tarkoitus?
Kappale:Cretin Hop
Esittäjä: Ramones
Kommentti: Kretiinit loikkii :D

Millainen rakkauselämäni tulee olemaan seuraavan viiden vuoden aikana?
Kappale: I'll Be Back
Esittäjä: The beatles
Kommentti: Ette te musta kovin helpolla pääse

Millainen ensi yöstä tulee?
Kappale: Can't Seem To Make You Mine
Esittäjä: Ramones
Kommentti: Emt

Millainen ystävä olen?
Kappale: The Jack
Esittäjä: AC/DC
Kommentti: Biisihän kertoo tippurista...

Millainen ensi kesä tulee olemaan?
Kappale: Wish You Were Here
Esittäjä: Pink Floyd
Kommentti: Jotain taitaa tulla ikävä

Rakastaako joku minua?
Kappale: Like A Rolling Stone
Esittäjä: Rolling Stones
Kommentti: Ota ny tosta selvää

Saanko joskus lapsia?
Kappale: Rocker
Esittäjä: AC/DC
Kommentti: Ilmeisesti aika vitusti, tapaamatta yhtäkään ikinä

Mitä mieltä olen Dr. Philistä?
Kappale: Mad Love (I Want You To Love Me)
Esittäjä: Muddy Waters
Kommentti: <33

Olenko hyvä sängyssä?
Kappale: If You Got Trouble
Esittäjä: The Beatles
Kommentti: ...

Mitä haluaisit tehdä Antti Tuiskun kanssa?
Kappale: Bloodclot
Esittäjä: Rancid
Kommentti: -


Kuka oikeasti olen?
Kappale: Cathy's Clown
Esittäjä: Dee Dee Ramone
Kommentti: Katin klovni

Millainen on unelmamieheni/-naiseni?
Kappale: Torn and Frayer
Esittäjä: Rolling Stones
Kommentti: ...

Mitä seurustelukumppanini/ihastukseni ajattelee minusta?
Kappale: Set The Controls For The Heart
Esittäjä: Pink Floyd
Kommentti: Aseta kontrollit sydämelle

Kuinka haluttava olen?
Kappale: Blitzkrieg Bop
Esittäjä: Ramones
Kommentti: ...

Mitä tämän jälkeen tapahtuu?
Kappale: Let There Be Rock
Esittäjä: AC/DC
Kommentti: Tulkoon rokkenrol

Kössin Tompalta joka kössi EsaltaMaanantai 29.10.2007 00:24

+ Fruittari +
[ ] Lacoste on pakollinen
[ ] Oon nii vitun hot et muut pyörtyy
[ ] Farkkujen lahkeet sukissa on c00l
[ ] Hiukset vedetää pystyy kokonaisella geelipurkilla
[ ] .. Eikä pinkkiä kaulahuivia saa unohtaa
[ ] Tiukat farkut on jees
[ ] Reppu on vanhanaikanen
[ ] Raitapaidat kunniaan!
[ ] Merkkivaatteita kans kaapin täydeltä
[ ] Poppi ja räppi on parasta
[ ] Mulla on jengi jossa on väh. 9 henkilöä
[ ] Ja suurin osa niistä on tyttöjä
[ ] Photoshop on pakollinen
[ ] Vaik oon kyl nii nätti luonnostaa etten mä mitää photaria tarvi
[ ] Kaikki rikkinäinen on rumaa
[ ] Mut rei'ät farkuissa polvien kohdalla sallitaan
0/16

+ Emo +
[ ] My chemical romance on ihq!
[ ] Ja panic! at the disco.
[ ] Itkettää..
[ ] Ja tekis mieli viedä henki iteltää
[ ] Homot on söpöjä
[ ] Enkä varmasti pukeudu pirteisiin väreihin!
[ ] Oon ihan helvetin itsetuhoinen
[ ] Ja nautin siitä et sattuu
[ ] Oon masentunu
[ ] .. tai haluaisin olla
[ ] Oon yksinäinen
[ ] Kirjotan runoja ja itken
[ ] Hiukset leikataan ite
[ ] Joku perheenjäsen on mulle tosi läheinen, enkä haluu menettää kyseistä perheenjäsentä
[ ] Kukaan ei silti ymmärrä mua
[ ] Oon harkinnu/yrittäny tappaa itteni
0/16

+ Pissis +
[x] YHYY KUKAA EI RAQASTA MUA
[ ] Oon epäonnistunu ihmisenä
[ ] En pese meikkei
[ ] En oo koskaan kotona
[ ] Mulla on huono suhde vanhempiin
[ ] Ja juon teinisiideriä
[ ] .. jotka varastan kaupasta
[ ] Vittu oon pahis!
[ ] Poltan ja juon joka lauantai
[ ] Ja sit sunnuntaina kauhee krapula
[ ] Mulla on joka viikko eri jätkä
[ ] Oon siitä huolimatta sinkku
[x] Mulla on blondit hiukset
[ ] Tai sit ruskeet letit
[ ] Vihaan gootteja
[ ] Oon koulukiusaaja
2/16

+ Hevari +
[x] En usko jumalaan
[ ] Mut kuolemanjälkeen on elämää
[ ] Oon vaativa
[x] Ja yritän olla järkevä
[ ] Niitit on pakolliset
[ ] Vaan yks ihminen ymmärtää mun ajatuksia tässä maailmassa
[ ] Soitan kitaraa
[ ] Kuuntelen heviä
[x] Ajattelen järjellä, en sydämmellä
[ ] Housuissa on ainakin 5 kg edestä kettinkei
[x] En pidä muita ku bändipaitoja (okei, on mulla pari muutakin)
[ ] Tuska-festareilla pitää käydä joka kesä
[ ] Karjuminen on kivaa
[ ] Ja osaan karjua!
[ ] Mut oon oikeesti herkkä
[ ] Ja mulle ei saa valittaa mun asenteesta
4/16

+ Räppäri +
[ ] Yo!
[ ] Räppi on parasta!
[ ] Hevarit on perseestä ja kaikki sais vittu tappaa
[ ] Vihaan poliiseja ja ne on aina väärässä
[ ] Käytän paljon huiveja, lippiksiä tai pipoja
[ ] En käytä muita ku kolitseja
[ ] Puhuessani heilutan käsiä
[ ] Ja mun englanti oli todistuksessa kasi
[x] Oon gangsta (or so I've heard)
[ ] Mulla on jengi joka puolustaa mua jos oon kusessa
[ ] Opettajat vihaa mua
[x] Poltan tupakkaa (oletan et piippu lasketaan?)
[x] Esitän kovista
[x] En oo rasisti
[ ] Käytän pukeutumisessani paljon sinistä tai harmaata
[ ] Ja mun esikuva on Tupac tai Eminem
4/16

+ Gootti +
[ ] Oon kajaaliriippuvainen
[ ] Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
[ ] Muut luulee (tietää) etten osaa puhua
[ ] Vaikka oon vaa oikeesti ujo
[ ] Oon hyvä koulun taideaineissa
[ ] Mulla on mustat hiukset
[ ] Piikittelen kaikkii
[ ] Korsetit on hienoja
[ ] Kuuntelen deatmetallii
[ ] Käytän paljo niittei ja ketjui
[ ] Palvon saatanaa
[x] Tykkään leikkii tulella
[ ] Oon hirvee kalpee
[ ] Tai pyrin olemaa
[ ] Pukeudun mustaa
[ ] En haluu ruskettuu
1/16

+ Ernu +
[x] KAWAII
[x] Oon iha vitun ärsyttävä muiden mielestä
[ ] En puhu mistää muusta ku animesta
[ ] Piirrän mangaa
[ ] Ja luen mangaa
[ ] Pukeudun värikkäästi
[ ] .. Ja ehkä pikkusen lapsellisesti
[ ] Kuuntelen J-rockkii
[ ] Käytän raitapaitoi
[ ] Sekoon jos kuulen et joku japanilainen bändi tulee suomeen
[ ] PEACE
[ ] Oon bi
[ ] Haluun muuttaa isona japaniin
[ ] OON POKEMON!
[ ] Käytän valkosta kajaalia
[ ] Ja oon yliystävällinen
2/16


+ Maailmanpelastaja +
[ ] Oon positiivinen
[x] En haluu kenellekkää pahaa
[x] Turkikset on kauheita
[x] Pyrin näkee ihmisissä hyvänki puolen
[ ] En oo missää väärässä
[ ] Pukeudun maaläheisesti
[ ] Enkä meikkaa ollenkaan
[ ] Oon tukioppilas
[ ] Oon kirjottanu nimeni minä en kiusaa adressiin
[ ] Haluun pelastaa eläimet
[ ] Maailmanloppu pelottaa..
[ ] Mietin usein tulevaisuutta
[ ] Oon kauhee luova
[ ] Ja älyttömän yksinäinen
[x] Mulla on vahvat mielipiteet
[x] Kaikki avioliitot pitäis hyväksyä
5/16

+ Punkkari +
[x] Punk on parasta!
[x] Kiroilen vitusti
[x] Ja ihan vahingossa
[ ] Oon anarkisti
[x] Oon ihan helvetin tyhmä
[x] Enkä tiiä mistää mitää
[ ] Mulla on irokeesi
[ ] Ja oon surullinen
[ ] En oo mihinkää tyytyväinen
[ ] Mulla on läväreitä kaikkialla
[ ] Sattuu..
[ ] Kukaan ei hyväksy mua
[ ] Käyn festareilla
[x] Käytän bändipaitoja
[x] Noi tuijottaa aivan varmasti mua..
[ ] Oon värjänny hiukset räikeellä värillä
7/16

Nyysin esaltaLauantai 20.10.2007 15:55

Puhelin

Miten alkaa viimeksi saaneesi tekstiviesti?
- Ääh, eihän nää korvat enää ees tinnitä.

Miten alkaa viimeksi lähettäneesi tekstiviesti?
- Joo, mikä ettei.

Kirjoitatko pikakirjoituksella?
- Kyl

Keneltä sait Saapuneet-kansiosi kahdeksannen viestin?
- Simo

Onko puhelimessasi kamera?
- Kyllä. Se on paska.

Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä?
- Keskimäärin 0,236

..................................
Pukeutuminen.

Ulos lähtiessäsi, laitatko kengät jalkaasi ensiksi vai viimeiseksi?
- Kengät luonnollisesti viimeisenä, ne kun ovat usein ainoa asia joka erottaa sisävaatetuksen ulkovaatetuksesta

Minkä värinen takkisi on?
- Schwartz Leder!

Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia?
- Kynsikkäitä

Minkä värinen tämän hetkinen paitasi on?
- Sininen

Ovatko housusi tiukat vai löysät?
- Likaiset

Koska ostit viimeksi jonkun vaatteen?
- En muista

Omistatko niskalenkki-toppia?
- Mikä helvetti on niskalenkkitoppi?

....................................
Huoneesi.

Kun astut huoneeseesi, mikä väri hallitsee sitä?
- Emt

Minkä värinen peittosi on?
- Raidallinen

Petaatko aamulla sänkysi itse?
- Kyllä

Asteikolla 10-0, kuinka siisti huoneesi on nyt?
- 2,66...

Onko huoneessasi nojatuolia?
- Ei

Onko kirjoituspöydälläsi kirjoja?'
- Liikaa

........................................
Vapaa-aika.

Moneltako heräät viikonloppuisin?
- Todettuani, että uni on päättynyt ja lopputekstitkin ovat jo menneet

Mitä teet ensimmäiseksi?
- Viikonloppuisin ensimmäisenä aamupalalle, viikolla suihkuun

Mihin aikaan puet?
- Tultuani suihkusta

Oletko aamu-uninen?
- 7:00am on yötä, ei aamua

Ulkona on mielettömän lämmin, ja uimaranta täyttyy täyttynemistään. Kaverisi pyytää sinua piknikille rantaan, mutta teeveestä tulee lempi sarjasi maraton. Kumman valitset?
- Kaipa sitä vois rannassa piipahtaa

Kuljetko kesällä pyörällä vai kävellen?
-Kävelen

Entä talvella?
-Bussi

Olet rannalla, ja et tiedä, onko vesi kylmää, vai lämmintä. Juoksetko veteen, vai kokeiletko varpaalla sen lämpötilaa?
- Veteen

Jos vesi on kylmää, päätätkö mennä veteen, ja tottua siihen, vai mökötätkö viltillä?
- Veteen

Koska vietit parhaan lomasi?
- Emt, viime kesäloma oli aika jees

..............................
Shoppailu.

Käytkö mieluummin HM:llä vai Seppälässä?
- En

Millaisia vaatteita ostat?
- Rumia ja tyylitajuttomia

Paljonko kulutat yleensä rahaa?
- Liikaa

Koska shoppailit viimeksi kunnolla?
- Mitä meinaa "kunnolla shoppaileminen"?

Kun shoppailet, käytkö täyttämässä vatsasi välillä?'
- Kebab on hyvää...

Jos käyt, mitä syöt?
- ...mutta Sky Expressillä on helvetin hyvät hinnat

Paras viikonpäivä shoppailu reissuun?
- AAAARGH

Kirjoita kommentti
- Vittu mitä paskaa
Jebjeb, elikkä seuraava teksti ei tosiaan ole omani, kopioin tänne siks ku son nii magee. Alkuperäisen kirjoittanut Janne "skinhead_h8" Henriksson Kajaanista. Jos huomaatte virheitä tekstissä (ks. linkki alkuperäiseen kommenteissa) hihkaiskaa.


Me olemme tuhon partaalla jos emme ala vastarintaan nekruja vastaan, nimittäin heillä on salainen juoni jolla he koittavat tuhota meidät ja meidän maan kulttuurit.

He koittavat esittää poliiseille ja kaikille tällasille virkaihmisille olevansa parempi käytöksempäsiä kuin me jotta he saisivat Suomen valtion puolelleen ja niin siinä on tullut jo hieman käymäänkin, nimittäin Suomen valtio syrjii suunnilleen nykyään enemmän meitä, Suomen kansalaisia ja kohtelevat näitä mutakuonoja kuiin heroja, antavat kaikenlaista avustus rahaa näille rotille ja sossu maksaa niiden ruoat ja kulkuvälineet joilla he pääsevät vain kaupungille kuluttamaan aikaansa.
Osa menee töihin ja osa ei, jotkut varmaan ajattelee että nekru mikä käy töissä on hyvä ihminen ja noudattaa maan tapoja. mmm NO EI TODELLAKAAN SE ON VAIN YKS HELVETIN SALA JUONI!!!! Kun he menevät töihin tai perustavat omna firman niin siinä menee monen Suomalaisen työ paikka, millä esim perheen isä vaikka elättää kolme lasta ja vaimon jos se saa potkut, sossun rahallako VITUT sossun rahalla ei elätä lemmikkimarsuakaan, siinä joutu sit ukko työttömäks ja siitä tulee juoppo joka tuhlaa sossustakin saadut rahat viinaan, ku akka jätää rahan vuoksi ja akka alkaa vitutuksissaan juopottelemaan ja pennut joutuu lapsikoteihin ja valtio maksaa heistä maltaita, ja kennen vika tämä koko sotku oli no tietenkin N E K R U N!!!!!
Ja se bisnes jota nämä nekrut pyörittää sitten ei ole puhdasta, ootte varmaan miettiny miks heidän pizzat vaikka ovat niin halpoja, koska ne on joko pilaantuneita tai varastettuja, eli likasta puuhaa. Ja ei näille riitä sekään vaikka niillä oiskin joku pizzeria/kebab vaan pitää silti olla tuolla varastelemassa ja kerjäämässä turpaan että saisivat nostettua syytteen ja saisivat monta tonnia siitä...
Ja se on kumma juttu ku sanotaan että "maassa maan tavoilla" mut kumma kun he saavat tuoda tänne omat maan tavat, eli heillä on enemmän etuja kuin meillä Suomalaisilla, esim jos nekru vetää sua turpaan niin se menee pelkäksi pahoinpitelyksi, mutta jos minä vaikka lyön nekrua niin se menee pahoinpitelyksi ja rasistiseksi käyttäytymiseksi ja onko se oikein? NO EI OLE!!!! Sitten siihen niitten työhön takas. Jos ei niilä ole töitä niin he ovat kauppaamassa tuolla kaduilla huumeita Suomennuorisolle ja heistä tulee narkkareita mitkä tappaa toisensa ja lopuks ittensä ja näin nekru taas jälleen sai tuhottua litaanin Suomalaisia.
Niin ja tämä helvetin hip hop kulttuuri ne saatanan apinat on jo saanu nuorison sekoamaan johonkin helvetin hip hop kulttuuriin eli ne on saanu suomalaisista nuorista kriminaaleja ja rotupettureita joilla ei ole yhtään moraalia pieksetään ja halveksitaan tuolla veteraaneja ja töhritään kulttuuri patsaat joillakin vitun spray maaleilla ja heidät on saatu vihaamaan koko armeijassa käyntiä ja koko yhteiskuntaa.
Entäs sitten tämä meidän jylhä, pyhä ja kaunis puhdas veremme, nämä rotat tuhoavat senkin meilta, he joko raiskaavat tai sitten Suomalainen nainen on vaan seonnu ja päättäny pyöräyttää maahan nekrun pennun josta on tullut puolverinen ja aikojen saatossa mulaattia ei välttämättä erota enään vaan se pieni nekru mikä siinä on, on hänen sisällään ja siihen saatta hourahtaa kuka tahansa suomalinen mies/nainen nussimaan tämmösen mutantin kanssa ja siinä on taas veren puhtaus tuhoutunut.

JOS EMME PYSÄYTÄ HEITÄ AJOISSA JA TAISTELE LOPPUUN ASTI VOIMME SANO KOMEALLE ISÄNMAALLEMME HEIDO JA TUHOUTUA!!! MUTTA NIINHÄN ME EMME TEE VAAN ME TAISTELEMME ME TUHOAMME KEINOTTELIJAT JA NEKRUT!!! JA EMMEHÄN HALUA ETTÄ SUOMEN KULTTUURIT HÄVIÄÄ JA ETTÄ SUOMALAISUUTTA EI OLE ENÄÄN KOHTA!!!! EMME HALUA, EMME TODELLAKAAN!!! SIEG HEIL!!!!! WHITE POWER!!!
Ps:Suomi Suomalaisille

Ã…ngest-texten vol jotainMaanantai 17.09.2007 12:18

Sain tänään ruotsintunnilla (<33) kuulla, että huomiseksi (tiistai 18.9.2007) pitäisi tehdä joku ihme tiivistelmähässäkkätsydeemi jostain kappaleesta. Lisäksi huomiseksi pitäisi tehdä joku novellianalyysihässäkkätsydeemi äikkään, ja lainata kirja josta taas tehdä joku analyysihässäkkätsydeemi ensi viikoksi (koeviikko). Viimeistä ei paranna yhtään se kylmä tosiseikka, että jos haluan saada yhdestäkään kurssista 5:n, pitäisi myös lukea kokeisiin, ja pitäisi kerätä rahaa jostain että voisi lainata kirjastosta mitään. Kaiken tämän pakkautuminen yhdelle päivälle (ma 17.09.2007) ei sinänsä haittaisi, mutta kun koulu loppuu 1600 ja paikallisprotu alkaa 1800 hertsikassa, jää aikaa himassa lihoamiseen n. 60min.

Tarinan opetus oli: Menkää suosiolla sinne amikseen niin ei vituta niin paljoa ja viiksetkin saa kasvaa rauhassa.

Vittu mitä paskaa osa xTiistai 11.09.2007 11:18

P E R H E
1. Onko sulla pikkusiskoa? - Noei
2. Mikä on veljesi nimi? - Noei
3. Koska riitelit viimeksi äitisi kanssa? - Emt lol
4. Kenelle perheenjäsenelle puhuit viimeksi? - Urgh, oisko faijal

K O T I
1. Minkä väriset ovat huoneesi verhot? - Tollaset paskanbeiget
2. Kuinka monta julistetta seinälläsi on? - 1-2, riippuu lasketaanko mualimonkartta
3. Onko teillä parveke?- Toki
4. Minkä väriset on siskosi/veljesi tapetit? - No vitustako mä tiiän
5. Minkä värinen matto teillä on keittiössä? - Emt onko täl hetkel ollenkaan, varmaan joku valkonen jos on

Y S T Ä V Ä T
1. Onko sinulla parasta kaveria? - Emmätiiä, varmaan joo, vaikken mielelläni ihmisiä laitakaan paremmuusjärjestykseen - kaikki ovat kuitenkin rutkasti huonompia kuin minä
2. Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? - Ohannoita
3. Onko sinulla ketään ulkomaalaista kaveria? - Reisner <333
4. Käytkö kirjeenvaihtoa? - E?
5. Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - Riippunee siitä mikä lasketaan lyömiseksi

U L K O N Ä K Ö
1. Minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi? - Nää on ihajjees, ja ainahan voi kättää peilikekekejä
2. Haluaisitko mieluummin olla 165 cm vai 175 cm pitkä? - 175cm
3. Oletko oikeasti brunette vai blondi? - Jälkinmäinen
4. Pidätkö enemmän soikeasta vai pyöreästä pään muodosta? - MITÄ VITTUA :DD:D:D:D

V A A T T E E T
1. Omistatko henkselit? - Noe
2. Entä poolopaidan? - Noe
3. Onko vaatekaappisi sekaisin? - Ei pahemmin, löydän sieltä kaiken aina kun sitä tarvitsen
4. Pidätkö varvassukista? - Eipä ole hirveästi tullut kokeiltua, mutta en usko että ovat kovin mukavat
5. Löytyykö sinulta pinkkejä vaatteita? - Aika heikosti

K E N G Ä T
1. Omistatko AllStarsin kengät? - Eijo
2. Omistatko takkia? - Ohammul
3. Millaiset talvikengät sinulla oli viime talvena? - Jungleboots
4. Kuinka monet kengät omistat ? - Oaa, airwalkzit, tennarit, djungelboobsit + kasa maihareita/lenkkareita/saappaita jotka on lähinnä sodassa käytössä

N Y T
1. Onko isäsi nyt kotona? - Joo
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? - Ei oo :/
3. Kuunteletko nyt musiikkia? - En :O
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? - Vähän joo
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? - Aina

S I T Ä J A T Ä T Ä
1. Oletko väsynyt? - Ks. kellonaika
2. Koska leikkasit viimeksi kyntesi? - Emt
3. Saatko jalan niskan taakse? - Riippuu kenen jalan
4. Pureskeletko kynsiäsi? - Joo :/

T U L E V A I S U U S
1. Mitä teet huomenna koulun jälkeen? - Irkkaan
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari? - Ei, vaan vapaamuurari
3. Vaiko leipuri? - Tuskin
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? - Joo, joskus
5. Millainen on unelmamiehesi/naisesi? - Emt
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut - E
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - ":D"
3. Oletko kaivannut tänään jotakin? - Noe


V I I M E I S I N H E N K I L Ö
5. joka makasi sängyssäsi? - Mä
6. joka sai sinut itkemään? - En harrasta
7. jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - Oaa, Simo&tumasi
8. jonka kanssa menit shoppailemaan? - Emt, harvemmin tulee "shoppailtua"
9. kenen kanssa olit suihkussa? - Emt
10. joka sai sinut nauramaan? - Emt, varmaan joku protumulkero eilen
11. joka sanoi sinulle rakastan sinua? - Nyyh viils kukaan ei rakasta mua :C:C:C:C:C ;ANGST
12. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - Emt, varmaan simo kun vastas johonkin mun neronleimaukseen :D:D:

Y L E I S T Ä
13. Lempipaikka? - Emt
14. Tatuointeja? - Ei
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - Mörköä
16. Missä haluat mennä naimisiin? - En halua
17. Kehen olet ihastunut/rakastunut? - En
18. Pitääkö kukaan sinusta? - Ks. kohta 11
19. Kohteletko kavereitasi kuin kukkasia? - En, toisaalta yleensä kukat kuolee aika äkkiä
20. Onko sinusta kanneltu opettajalle? - Jo
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - Anatomia - Toiseen Maailmaan
22. Pidätkö himistä? - En
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - En ymmärrä, olen palikka
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - Ei?
25. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - GnR-paita, farkut, sukat
26. Onko kukaan ''vittuillut'' sinulle? - Mahdollisesti joo muutamaan otteeseen :D
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - Emt, not joo fakin binös enivei
28. Onko sinulla sukat jalassa? - Joo
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - Ihanitte!
30. Millä sivulla surffailet eniten? - Por... eiku emt
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - Sien... eiku ei oo
32. Sattuuko sinua johonkin nyt? - Alaselkään :'''C

HuulirasvapuikkoanarkiaaSunnuntai 19.08.2007 23:07

Kävästiin eilen Katu on Punk -kadunvaltausjuhlissa.

Saavuimme n. 1230 Oopperatalolle, jossa osa porukasta jo odottikin. Pikku hiljaa porukkaa tippui paikalle, mm. 3 poliisia jotka vaikuttivat varsin epävarmoilta kävellessään arviolta sadan punkkarin keskuudessa. Voimasuhteet erosivat siis hieman Smash Asem -tapahtumasta, toisaalta näitä bileitä ei oltukaan mainostettu rähinöimissellaisina.

Hieman yhden jälkeen keesi- ja niittirotsikannaltaan runsas kulkue lähti liikkeelle kohti Topeliuksenkatua. Itse kuuluin Mustaan ryhmään, joka liikkui kulkueen viimeisenä, Vihreän ja Punaisen jäljessä. Vaikka ryhmämme vaikutti erittäin pieneltä muihin verrattuna Oopperatalolta lähtiessämme, sen koko kasvoi tavalla tai toisella matkan varrella. Ilmeisesti merirosvolippu houkutteli ihmisiä liittymään seuraan.

Matka Topeliuksenkadulle sujui jokseenkin ongelmitta, lukuunottamatta muutamaa mulkeroa, jotka yrittivät ajaa ylitsemme. Lasien koputtelu ja keskisormien esittely varmasti teki kantamme kyseisille henkilöille varsin selväksi, vaikka tietty parempi olisi ollut kiskoa henkilöt autoistaan ja kävellä päältä.

Pääsimme kuitenkin Topeliuksenkadun päähän, johon sitten kiinnitimme banderollin (vai mikskä niitä ny kutsutaan, sellanen ovela hässäkkä kuitenki) viestiäksemme autoilijoita ajamaan muualta tai kävelemään. Menimme Topeliuksenkadun keskelle syömään eväitämme, joihin kuului mm. halpis-colaa, vettä, riisikakkuhärdellejä, suolakeksejä ja luumuja. Lisäksi taisimme jotain laulaa, ja sitten mahauduimme tielle, keräten runsaasti kameroiden ja niitä käyttävien ihmisten huomiota. Jälleen lauloimme mm. Igoria ja muita kestohittejä.

Musiikin alkaessa soimaan siirryimme kohti äänen lähdettä ja leiriydyimme jälleen. Iltapäivä kuluikin leppoisasti syömisen, musiikin ja paskanjauhannan parissa, kunnes poistuimme paikalta.

Osa porukasta lähti kohti kotia, ja päätimme hakea kaksi pizzaa. Söimme ne Koffin puistossa puhuen samalla henkeviä. Seurueen rakenteen muututtua hieman kävelimme Ruoholahteen erään henkilön asunnolle ja vietimme jälleen tovin paskanjauhannan merkeissä. Pian tämän jälkeen hajaannuimme kukin omille teillemme.

Ps. "Huulirasvapuikkoanarkiaa" on Saatanan Punkkareiden biisi. Se ei liity mitenkään mihinkään, mutta soi mulla koko ajan päässä.

THE END IS NEARTiistai 14.08.2007 01:18

Kyllä, tänään on viimeisen lomapäivän ilta, ja alle 11 tunnin kuluttua olen todennäköisesti jo Espoonlahden lukiolla voivottelemassa, kuinka väsyttää, vituttaa ja päätä särkee.

Loman aikana en ole tehnyt yhtään mitään hyödyllistä, siispä sitä voisi kutsua turhaksi. Toisaalta en ole elämäni aikana tehnyt mitään hyödyllistä, eikä sen turhaksi kutsuminen ole kovin kannustavaa, kun tarkoitukseni olisi elää vielä 13 vuotta.

Jotta emme vaipuisi epätoivoon ja masennukseen ja tappaisi itseämme (mikä sinänsä olisi varteenotettava vaihtoehto mm. ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä) voidaan kuitenkin todeta, että viikonloppuun on enää 4 vuorokautta ja n. 1,75 tuntia aikaa.

Lieneekin parempi lopettaa kirjoittaminen iloisiin tunnelmiin, sillä lähes varmasti voitaneen ennustaa, että 14.8.2007 kello 9:00 vituttaa. Paljon.

MaanantaiTiistai 31.07.2007 01:59

Maanantai on perseestä. Näin siis keskimäärin.

30.7.2007, joka siis oli tiistaita edeltävä päivä, oli sangen poikkeuksellinen, tosin osasyynä voitaneen pitää sitä, että oli kaunis, vähäsateinen kesäpäivä.

Kyseinen päivä kuitenkin erosi normaalista, ns. "angstimaanantaista" siten, että saatuani kohtalokkaan puhelinsoiton ja selvittyäni hengissä Helsingin keskustan Stockmannin 5. kerrokseen tapasin varsin mukavia ihmisiä, ja vietimme aikaa testaten sänkyä, jonka hinnaksi arvioimme n. 204 000 Venäjän ruplaa. Kyseinen sänky ei kuitenkaan vastannut esteettisiä näkemyksiämme mm. peitteiden värin (punainen) ja kuvioinnin (skotlantilaisvaikutteinen ruutukuosi), ja kauppoja ei tullut. Poistuimme siis liikkeestä Akateemiseen kirjakauppaan, jossa nautin kupillisen kahvia. Täällä seuraamme liittyi neljäskin henkilö, ja päätimme yksimielisesti lähteä syömään päivällistä ravintolaan, joka tunnettiin nimellä Everest.

Nautittuamme varsin täyttävän aterian, joka sisälsi mm. riisiä ja erilaisia kastikkeita, maksoimme laskun (55,60e) ja poistuimme. Tultuamme Finnkino Tennispalatsiin seurueemme vahvuudesta poistui neljännes (1hlö). Jäljelle jääneellä joukolla tutustuimme paikalliseen luomutuotteiden erikoismyymälään, josta emme tosin ostaneet mitään, ja siirryimme Kampin keskuksen yläkerroksiin nauttimaan kahvia, jäätelöä sekä omalla kohdallani SPAM-energiajuomaa. Keskustelimme aikamme ja siirryimme ulkotiloihin. Rautatieasemalla seurueen koko pieneni jälleen, paluumatkalle Kamppiin ja sitä kautta Espooseen jäi enää kolmasosa (1hlö).

Paluumatka sujui kuitenkin ongelmitta, ainoastaan vieressä istuva, oletettavasti alkoholin vaikutuksen alaisena ollut keski-ikäinen mies aiheutti lievää häiriötä.