Pitänee tarkentaa tuota aikaisempaa pohdintaa yövuorosta... Kaikissa paikoissa ei juosta koko yötä kieli vyön alla, mutta oman hankaluutensa hommaan tekee se, että on pakko olla skarppina koko ajan ja valmiina lähtöön kun kutsu tulee. Sama kait palomiehillä yms. päivystäjillä.
Ihmisillä on eri tapoja pysyä skarppina.. toiset katselevat leffaa, kuuntelevat musiikkia, lukevat kirjoja yms. ne hiljaisemmat ajat kun pitää päivystää. Se luulo, että yövuoroissa voi relata, on harhakuva. Esimerkiksi kolmen tunnin hiljaiselon jälkeen aamuneljältä saattaa tulla soitto asukkaalta, että tule auttamaan, oksettaa tms. Siinä pitää olla valmiina lähtemään samantien liikkeelle vaikket välttämättä olisi kolmeen tuntiin tehnyt muuta kuin maannut sohvalla, kuunnellut musiikkia tai lukenut kirjaa.