IRC-Galleria

*haukotus*

Sillä on hyvä aloittaa päivä. Kohta pitää lähtee kaupungille, vaatekauppaan... mä inhoon palauttamista ja vaihtamista, mutta ei auta. En mä pidä itselläni vaatetta joka on liian iso. Tai pieni. Tai muuten vaan en tykkää.

Miksi nuoret tekee lapsia vaan sen takia, että se on cool? Ollaan niin vauvakuumeen sokaisemia, ettei oikeesti ajatella mikä jumalaton vastuu omassa lapsessa on? Ja kaikkein vähiten tajutaan sitä, että vanhemmalla on se tärkein kasvatusvastuu. Ei koululla, ei päiväkodilla, ei millään muulla instanssilla...

Muksut on ihan jees, ei siinä mitään. Mutta haloo, järki mukaan niitten teossa. Vahinkoihinkaan on tosi vaikee uskoo tänä päivänä, omasta tyhmyydestä siinä on kyse, jos ei suojaa.

*pihisee*

Kukakohan näitäkin lukee ja miksiköhän ja ja... no. Ehkä on parempi etten ajattele liikoja vaan annan tekstin virrata vuolaasti jos sitä on tullakseen.

Pöh... en muuten sitten nähnyt sitä tilannetta kun olin gallerian mukaan 30.03 vuotias. Ja harmittaakin ihan vietävästi :). Eilen muuten totesin että pitänee vaihtaa oletuskuvaa, mulle tulee aina vilu kun tuota kattelen. hyrrr....

...Pohdintoja...

Mulla on opinnot suunnilleen puolessa. Helmikuussa 2005 aloitin ja marraskuussa 2006 häämöttää valmistuminen. Fiilis on ihan jees... välillä vaan väsyttää ihan törkeesti, mutta ei auta valittaa. Oon nyt ollu duunissa vanhainkodissa yleisellä ja dementiapuolella sekä päiväkodissa. Ja pitää mua joku outona, yks hailee, mutta se dementia kiinnostaa ihan sikana. Nyt ei ole enää niin epävarma olo noitten suuntautumisten suhteen... kyl mä tonne hoivapuolelle meinaan ja vanhuksille. Mä en tykkää sellasista, että olis joku sairaan iso ryhmä höösättävänä, niinku esim. päiväkodissa... vanhusten kanssa saapi olla suhteellisen rauhassa. Vaikka työ oli fyysisesti hiton rankkaa, mä kuitenkin viihdyin siellä.

Nyt jos ottais kupin kaffetta.

Ja niin edelleen, eli hyvää joulua kaikille tasapuolisesti. On kivaa olla 30.02 vuotias :) mut sit on viä hauskempaa kun tossa lukee 30.03 :) ehhehe...

Tän onnellisempi en ole koulun loppumisesta vähään aikaan ollu. Näytöstä tuli nelkku, ihan jees. Varsinkin kun ei noi muksut oo mun juttu :D. Sain palautetta että ryhmänhallintaa vois kehittää=ehkä sit jos hinkuisin lasten pariin, mutta oikeesti hei, ei kiinnosta. Nyt ei kyllä kauheesti kiinnosta mikään. Tai no.. hykerrellen kirjoittelen tässä esseetä siitä miten alkeistasolla voi vuorovaikutustaidot olla kasvatusalan ammattilaisilla. Ihanaa! :D

Mutta. Nyt poistun.Sii juu.

Kun on kunnialla saanu työssäoppimiset ja näytöt, tehtävät ja sensellaset taakseen, niin EIKÖS sitten iske flunssa! Hohhoijjakkata... ei oikeen jaksa mihinkään keskittyä.

Eilen kävin laulamassa karaokessa Jos rakastat ja Lapin kesän... olisin laulanu windmills of your mindin, mutta sitä ei ollunna siä. Olis kai myös pitäny laulaa "oon kolmekymppinen"... mutta en viittiny ku olin yksikseni liikenteessä.

Hassua muuten, miten flunssa voi iskee ihan yhtäkkiä. Eilen olin ihan kunnossa, mutta tänä aamuna jossain vaiheessa rupesin aivasteleen. Nyt olen ihan tukossa. Ja mitä mä tässä koneellakin viä istun... hyi mua!

Tää painuu peiton alle....

30 täynnä ja näyttö ohi!! aajee

Katu on hiljainen, olen yksin.
Vain hiljainen syyssateen ropina luo taustalle pienen
ja surumielisen kohinan.
Kuljen vailla päämäärää miettien,
miksi taas kävi näin.

Sillon oli kesä ja katseesi lumosi minut.
Sinusta huokui kesän lämpö ja pehmeä erotiikka.
Muistan kun kosketit minua vahingossa-
se kosketus oli täynnä sähköä.

Tiesin tunteen olevan kielletty, mutta se houkutteli
pehmeällä salaperäisyydellään minut viittaansa.
En voi koskaan unohtaa sitä, kun kietouduimme
yhdessä siihen viittaan hämärässä kesäyössä.
Kukaan ei saisi tietää ja me saisimme täyttymyksemme...

Kun syksy tuli, lähdit kuitenkin pois
ja jätit minut yksin näiden tunteideni kanssa.
Häpeä, syyllisyys, kiihottuneisuus ja huuma
vierailevat nyt mielessäni vuorotellen, joskus
kaikki samaan aikaan.

En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa
mitä koin kanssasi- mutta oliko se vain kielletyn
tunteen huumaa? Petin kumppaniani kanssasi,
ihmistä jota arvostan ja rakastan yli kaiken,
kumppania, joka kuitenkaan ei saa minua
syttymään niinkuin sinä sait.

En tiedä, miten sinä tämän koet mutta minä
en tiedä, voinko enää koskaan olla onnellinen.
Nyt kävelen kadulla kyynelten sekoittuessa kasvoilleni
sataviin vesipisaroihin.

On se hassua miten rahan kulutus voi saada ihmisen lapseksi jälleen... meidän kotiin saapui uus ämpee-soitin ja Kraftwerkin Minimum-Maximum live-dvd-taltiointi parin vuoden takaselta turneelta... KARBOHYYDRAAT PROTEIIN...AA BEE TSEE DEE VITAMIIN!!

Tässähän tulee vallan hupsuksi.

Boku wa ongaku ka
Dentaku katate ni
Tashi tari
Hii tari
Sosa shite
Sakkyoku suru
Kono botan oseba
Ongaku kanaderu

Olen nyt siis ollut 7 viikkoa työssäoppimassa päiväkodissa. Erityis-sellaisessa. Voisinko kuvitella tekeväni tuota työtä ja haluaisinko?

Ehkä, ehkä en. Palkka pieni ja työnantajan arvostus ihan nollassa. Vanhemmista tosin suurin osa arvostaa... onneksi olen saanut myös kokea sen, mikä tuossa työssä auttaa jaksamaan. Se on sitä, kun Kolumbiasta Suomeen adoptoitu tyttö sanoo pulkkamäessä, että hän tahtoisi laskea mäkeä minun kanssani. Se on sitä kun autistinen tyttö ottaa tonttulakin päästään ja alkaa sovittamaan sitä minun päähäni hokien samalla:"Hattu päähän, hattu päähän". Se on sitä kun nelivuotias tyttö kuiskaa korvaani maailman suurimman salaisuuden jota ei saa päiväkotikavereille kertoa... hän tahtoo Afrikan tähden joululahjaksi. Se on sitä kun kolmevuotias ihan omissa maailmoissaan elävä autistinen poika alkaakin yhtäkkiä leikkiä "Missä asuu talonpoika, ylhäällä vai alhaalla..."-leikkiä.

Lapset ovat kyllä suurin voimavara tuossa työssä. Se on NIIN sääli, että työn arvostus on ihan nollassa. Kävin jo itse allekirjoittamassa vetoomuksen lähi-,perus-,omais- ja sairaanhoitajien palkan parantamisesta, osoitteessa www.tarjatallqvist.com. Käy sinäkin.

Titti ditti dii... vika työssäoppimispäivä takana. Näyttö vielä eessä viikolla 50. Feels Soooo gyyd...

Ajattelin kyllä virheellisesti että olis vähä iisimpi päivä... aamupäivällä sain juosta ku hullu ja omistaa 200 kättä. Ja p..le kun otti päähän pulkkamäessä! ELTOn mielestä meillä meni ihan hyvin vaikka tilanne oli se, että minä olin yksin mäen alla ohjaamassa 12 lasta joista 4 oli erityislapsia ja muut muuten vaan tahvoja.. :) . Yritä siinä sitten juosta kiinni kuusvuotiasta autistia ja samalla huutaa kolmevuotiasta pois lujaa tulevien pulkkien tieltä ja muuten vaan komentaa 10 muuta lasta... lievästi hullua.

Mutta joo. Mukavaahan tuolla oli, ei siin mitään.