IRC-Galleria

Serri

Serri

on lähinnä kyllästynyt...

Viikonlopun satoaTorstai 31.01.2008 03:53

Työkaverini totesi tuossa päivänä muutamana mielestäni erittäin hyvän lausahduksen: "Lehmä ei muista vasikka-aikojaan" kun olin jälleen tuonut esille sitä, miten joskus nuorena aktiivina joutuu tekemään tuplaten töitä saadakseen "vanhat" (anteeksi suora termi) uskomaan omaan pätevyyteensä.

Olin viime viikonloppuna Aulangolla JHL:n jäsenhankkijatapaamisessa ja hienoisesta väsymyksestä/kankkusesta huolimatta en sunnuntai-aamuna jaksanut enää kuunnella sitä samaa jankutusta aiheesta: "Miten pidetään huolta ikääntyvien ihmisten työssäjaksamisesta" jii än ee. Ja nyt heti sanon, että minulla ei ole YHTÄÄN MITÄÄN ikääntyviä ihmisiä vastaan, mutta korviini särähtää kovin jos puhutaan esimerkiksi työntekijöistä liian yksipuolisesti. Mainittakoot, että sain puheenvuoroni jälkeen paljon positiivista palautetta. Lauri Ihalainenkin totesi, ettei siihen ole juuri mitään lisättävää :). Oli kuitenkin niitäkin ihmisiä jotka soivat minulle niitä "vähän kummia" katseitaan. Mutta silti, yhden palautteen antajan sanoin: "Hyvä likka, taistele vaan niitä vanhoja jääriä vastaan!". Näin teen. (Tämän palautteen antajakin oli muuten näitä vanhempia ja kokeneempia ihmisiä)

Nuoret ihmiset työntekijöinä ja järjestöaktiiveina ovat ihan yhtä tärkeitä kuin ne ikääntyvät ja kokeneemmat ihmiset. En vain enää oikein jaksa sitä todistelua että olen hyvä tyyppi vaikka olenkin "vasta" kolmekymppinen. Ikäänkuin ikä olisi sairaus tai vika... ja miksi ei muisteta sitä kliseetä, että nuorissa nyt vain on se tulevaisuus!

Siinä, missä kokeneemmat konkarit tarvitsevat erilaisia juttuja toimintansa tueksi, niin tarvitsevat nuoretkin jotta toiminta jatkuisi! Esimerkiksi itse olen aktiivi, haluan olla sellainen ja tunnen jopa jonkin sortin kutsumusta aiheeseen. Vuoden alusta olen ollut työpaikallani varaluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu ja olen ylpeä näistä luottamustehtävistä. Missään vaiheessa en kuitenkaan kuvittele, että näin yhtäkkiä tietäisin kaiken, miten ihmeessä minä VUODEN mittaisella työkokemuksella näkisin sen, mitä 20 vuotta työssä ollut? Minä luottamustehtävien hoitajana TARVITSEN mentorointia minua kokeneemmilta ihmisiltä. Olenkin sitä ihan hyvin saanut, mutta aina välillä tulee sellainen kummallinen olo, että sitä tietoa halutaan pantata hautaan saakka. Pitkään luottamustehtäviä hoitaneet valittavat kun ei meinaa jaksaa taakkansa alla...ihan huomioksi vain, vastuun jakaminen on nykyään aika kova sana :).

Sellaisia ihmisiä jotka pystyvät/haluavat hoitaa luottamustehtäviä ei kasva joka oksalla, koska onhan totuus, että tällaiset hommat ovat koiranvirkoja. Ne ovat kuitenkin tärkeitä virkoja! Siksi, vaikka olen itsekin vasta "nuori" aktiivi, olen kokoajan korvat höröllä uusien aktiivien toivossa. Näin taataan jatkuvuus. Minäkään en ole aina nuori enkä taatusti jaksa loppuikääni hoitaa samoja hommia. Sitäpaitsi on fiksua tavoitella uusia asioita ja kehittää osaamistaan. Joskus päästäkseen parempaan tulevaisuuteen, on luovuttava vanhasta. Ja mielummin luovuttaisin sen päteviin käsiin hyvin perehdytettynä :).

Lyhyesti siis: jokainen aktiivi, työntekijä jne on yhtä tärkeä. Jokaisen jaksaminen on yhtä tärkeää. Tulevaisuus on kuitenkin tämän päivän nuorissa. Think about it beibe.

YstävänvalaTorstai 27.12.2007 17:53


Olen aina tukenasi:

Kun olet surullinen, juotan sinut humalaan ja autan juonittelussa sitä ihmispoloa vastaa, joka aiheuttaa sinulle huolia. Kun tunnet tuskaa rinnassasi, nostan auton pois päältäsi. Vaihdoit tietysti taas kesärenkaita sen naurettavan, kahden euron Bilteman tunkin kanssa. Kun hymyilet, tiedän, että selibaattisi on vihdoin ohi. Kun elämä kauhistuttaa, kuvailen sinulle taukoamatta kuinka huonosti asiat todella voisivat olla. Kun olet hämmentynyt, käytän sinulle puhuessani yksinkertaisia lauserakenteita ja lyhyitä sanoja. Kun sairastat, pysyn kaukana sinusta. En halua tartuntaa. Kun lennät pyllyllesi, en huolestu. Noin iso perse vaimentaa iskut hyvin. Tämä on minun ystävyysvalani. Olen sinun ystäväsi. Ystävyys on kuin housuun kuseminen: kaikki näkevät, mitä on tapahtunut, mutta vain sinä tunnet lämmön. Lähetä tämä vala kymmenelle todelliselle ystävällesi. Muista masentua, koska ei sinulla kuitenkaan ole kuin neljä ystävää.

Hmph...Keskiviikko 05.12.2007 07:53

En taida enää uskoa saati luottaa kehenkään/mihinkään...ainakaan kovin helpolla. Sinisilmäisyyttäni luulin olevani fiksu ja autoin toista ihmistä. Paskat tuli päälle että soi. Tosi kivaa sairaslomalla pohtia tämmösiä...

Hohhoi...Torstai 29.11.2007 05:25

1. Oletko itkenyt viimeisen 48 tunnin aikana?
-en.

2. Oletko seurannut mm. lätkää telkkarista?
-olen.

3. Onko nälkä?
-ei.

4. Oletko sairastanut vesirokkoa?
-olen. aikuisena. se oli muuten perseestä.

5. Mikä on viimeisin ostoksesi?
-hmm...ruokakaupassa taisin käydä. viimeisenä kärryyn tuli varmaan kermaviili.

6. Mitä teit ennen kun tulit tietokoneelle?
-nukuin.

7. Koska viimeksi aivastit?
-pari sekuntia sitten.

8. Koska viimeksi saunoit?
-taitaa olla monta viikkoa jo aikaa siitä.

9. Millaisessa talossa asut?
-kerrostalossa. 8 kerrosta.

10. Luistelitko viime talvena paljon?
-en.

11. Oitko viime kesänä jonkun häissä?
-en.

12. Kuuma vai kylmä?
-riippuu vähän tilanteesta.

13. Monta jäätelöä/mehujäätä olet syönyt viimeisen 5 päivän aikana?
-yhden.

14. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
-joskus olen osannut. enkä kokeile kyllä tän takia.

15. Osaatko rullaluistella?
-ei mitään hajua.

16. Monta lumiukkoa teit viime talvena?
-nolla.

17. Kuvaile viime vappuasi kahdella sanalla
-töis taisin olla.

18. Oletko koskaan käynyt sirkuksessa?
-olen.

19. Oletko ikinä käynyt vapaaehtoisesti kirkossa?
-olen.

20. Oletko ikinä katsonut tv:tä 24 tuntia putkeen?
-no en.

21. Oletko ikinä tehnyt itse lävistystä?
- en.

22. Oletko ikinä saanut porttikieltoa?
-en.

23. Oletko ikinä valehdellut olevasi joku muu?
-olen.

24. Oletko koskaan kävellyt yli 10 km?
-olen.

25. Oletko koskaan meikannut jonkun toisen ihmisen?
-olen.


MIKÄ OLI VIIMEISIN:

1. Hedelmä minkä söit?
-kiiwi.

2. Kappale jonka kuuntelit?
-hm. groovelta joku.

3. Ihminen jonka näit?
-tomi.

4. Vaate jonka otit pois päältäsi?
-sukka. :)

5. Eläin jonka näit?
-wilma.

6. Alkoholijuoma mitä joit?
-olut.

7. Tv-sarja mitä katsoit?
-Aikahyppy.

8. Aika jolloin heräsit?
-20:30

9. Sivu jolla olit?
-hä?vaikka 37.

10. Dvd jota katsoit?
-tais olla Kraftwerkin keikkadvd:tä.

11. Kauppa jossa kävit?
-Lidl.

12. Lehti jota luit?
-Hervannan sanomat.

MITÄ TEKISIT JOS:

1. Ystäväsi sanoisi tekevänsä itsemurhan?
-Kuuntelisin ja koittaisin auttaa.

2. Ihastuksesi kertoisi pitävänsä sinusta?
-Hymyilisin :).

3. Kämppä "menisi alta"?
-Ei se mene. Olisin ihan ..tuuntunut.Nostaisin varmaan syytteitä epäoikeudenmukaisuudesta tai jotain...

4. Poika-tai tyttöystäväsi olisi pettänyt sinua?
-Pettäminen ei ole koskaan ok. Useat kumppanit ok jos niistä on sovittu. Rehellisyys roks.

5. Jos ystäväsi olisi puhunut sinusta paskaa seläntakana?
-Olisin tosi pettynyt. Koittaisin saada selville, miksi.Olisin vihainen.

6. Myöhästyisit viimeisestä kotiin menevästä bussista eikä sinulla olisi rahaa/kännykkää?
-Hm. Riippuu matkasta mutta koittaisin varmaan lainata kännykkää ohikulkijoilta.

7. Vanhempasi kertoisivat eroavansa?
-Aikuiset ihmiset tekevät itse päätöksensä. Olisin kai hieman ihmeissäni.

8. Värjäisit hiuksiasi ja niistä tulisikin vihreät/siniset/pinkit?
-värjäisin uudestaan jos moinen väri ei ollut tavoiteltu:)

9. Ystäväsi yllättäen pyörtyisi?
-Koittaisin herätellä, tsekkaan hengitykset yms., käännän kyljelleen.

10. Tuntematon poika/tyttö tulisi antamaan sinulle numeronsa?
-Olisin vähän ihmeissäni.

11. Sinua pyydettäisiin näyttelemään sarjaan/elokuvaan?
-Suostuisin varmaan.

SINUSTA:

1. Mihin aikaan olet syntynyt?
-Talvella puoli kuuden aikaan illalla.

2. Missä sairaalassa synnyit?
-Tampereen yliopistollinen sairaala.

3. Mikä nimi sinulle piti ihan alunperin tulla?
-heh... joku Pulmu Pellervo tms.

4. Toinen/toiset nimesi?
-Marika.

5. Paikka jossa ensimmäisenä asuit ?
-Kerrostalossa Hervannassa. Olen siis juurillani!

6. Koulu, johon ensimmäiseksi menit?
-Eurajoen Keskustan ala-aste.

7. Kaveri johon ensimmäiseksi tutustuit?
-jaa-a... oli iso luokka. Peltolan Sanna tais olla.

8. Huonoin todistuksesi keskiarvo?
-oisko joku 7.0 tai jotain...

9. Paras todistuksesi keskiarvo?
-8.5 tai jotain.

10. Kuinka vanha olit kun joit ekat kännit?
- 16 tai jotain.

11. Paikka,jossa mieluiten olet?
- koti.

12. Oletko leikannut/värjännyt itse hiuksiasi?
- Kyllä.

13. Lempimehusi?
-Appelsiini melkein.

14. Oletko pitkä vai lyhyt vai siltä väliltä?
-Lyhyt.

Selkä suoraan ja katse eteenpäin.Tiistai 30.10.2007 22:24

On aika suoraselkäinen olo. Onnistuin aika hyvin töissä tekemään vaikutuksen eräässä asiassa... Aika vi..un mieletön tunne kun on vaan pitänyt pintansa vaikka ei se helppoa ole ollut. Ihanaa kun oma "elämänohje" tuottaa tulosta... kun muistaa pitää oman pesänsä puhtaana, ei ihmisellä ole mitään hätää loppujen lopuksi.

Nyt jännittääkin... kun vain vielä jaksaisi sinnitellä.

Ote JHL:n sivuilta... Maanantai 29.10.2007 18:36

"JHL-opiskelijat: Tehy:n työtaistelu ei saa vaarantaa opiskelijoiden valmistumista

Julkisten ja hyvinvointialojen opiskelijat ry on huolissaan sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden valmistumisesta ja ammattiosaamisen varmistamisesta Tehyn työtaistelutoimien vuoksi.

Mahdolliset joukkoirtisanoutumiset uhkaavat ihmisten elämää ja terveyttä, opiskelijat toteavat kannanotossaan. Ne voivat myös viivästyttää lähes 50 000 alan opiskelijan käytännön harjoittelujaksoja, mikä vaikuttaisi jopa työmarkkinoille tulevan työvoiman saatavuuteen.
- Tulevalla hoitohenkilöstöllä saattaa tutkinnosta riippuen olla koulutuksensa aikana jopa 20 työssäoppimisjaksoa, joten työssäoppimis- ja työharjoittelupaikkojen tarve on jatkuva, huomauttaa JHL-opiskelijoiden puheenjohtaja Sini Horttanainen.
- Mahdollisen työtaistelun aikana ei työpaikoilla yksinkertaisesti voi riittää työelämäohjaajia, kun pelkkä potilasturvallisuudesta huolehtiminen voi eräissä paikoissa osoittautua haastavaksi.
- Kuka siinä välissä ehtisi murehtimaan opiskelijan työssäoppimisesta, Horttanainen pohtii.

JHL-opiskelijat tähdentävät kannanotossaan, että sosiaali- ja terveysalan ammatteihin opiskelevat ansaitsevat ammatillista ohjausta ja huomattavan määrän harjoittelua. Niitä tarvitaan, jotta he valmistuttuaan voivat vastata työelämän heille asettamiin korkeisiin taito- ja osaamisvaatimuksiin.
- Heitä ei pidä käyttää täydentämään työvoiman tarvetta mahdollisen työtaistelun aikana. Vetoammekin alan opiskelijoihin, jotta he pysyvät solidaarisina näinä tiukkoina aikoina.
- Mahdollisesta houkuttavasta pienestä korvauksesta kieltäytyminen nyt johtaa toivottavasti koko alan tulotason nousuun, kannanotossa sanotaan.

JHL-opiskelijoiden mielestä työtaistelu tulisi pyrkiä välttämään sopimalla työehtosopimus mahdollisimman pikaisesti.
- Syyllistämistä emme hyväksy, sillä koulutetulla hoitohenkilöstöllä on oltava yhtäläinen työtaisteluoikeus kuin muilla ammattiryhmillä."

Kotona taas... Tiistai 23.10.2007 01:17

Reissaaminen alkaa jossain vaiheessa kyllä rasittamaan ihan kympillä... mutta en siitä huolimatta olis mistään hinnasta jättänyt viime viikonloppua väliin kun olin jhl:n opiskelijapäivillä Karjaalla. Hieman haikea fiilis on siitä, että noi opiskelijayhdistyksen hommat jää multa taka-alalle nyt kun olen töissä, mutta onhan se niin, että ei ihmisen juuret mihinkään ihmisestä lähde :)

Mun AY-juuret on kasvanu vasta kahden vuoden ajan, mutta se on ollu senverran hienoa aikaa, että tulen taatusti aina puhumaan nuorten ja opiskelijoiden asioista isolla sydämellä. Mä en olis ikinä uskonut kaks vuotta sitten olevani tässä tilanteessa jossa mun tietotaitoa ynnä muuta aktiivisuutta arvostetaan näinkin paljon mm. mun omalla työpaikalla jossa en ole vielä vuottakaan ollut. Nyt on tiedossa lisää aktivismia työelämän haasteissa...

Jos joku vielä väittää mulle, ettei opiskelijatoiminta esimerkiksi ole tarpeellista, saa hän hyppiä vaikka kuuseen. Mulla ei ilman sitä riittäis sitä rohkeutta tarttua asioihin, mitä nykyään. Oli mun tilanteeni tulevaisuudessa mikä tahansa, oli mulla minkälaisia luottamustehtäviä tahansa, niin juuriani en unohda :)

Tehtävä... heheeTiistai 23.10.2007 01:10

JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN LUKITTUNA 24 TUNNIKSI JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT? JÄTÄ KOMMENTTI JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT SAATAT YLLÄTTYÄ.. JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITETTAVASTI PELKURI....

10 vuotta sitten, 1997:
1. Olin Kälviällä kansanopistossa.
2. Opin irkkaamaan!
3. Opettelin elämään.

Viisi vuotta sitten, 2002:
1. Opettelin taas elämään.
2. Olin kalju!
3. Opin jotain todellisesta ystävyydestä.

Kolme vuotta sitten, 2004:
1. Lauloin vielä kuorossa.
2. Asuttiin Linnainmaalla ghetossa...
3. Elin kolmenkympin kriisiä ja hain opiskelemaan lähihoitajaksi.


Vuosi sitten, 2006:
1. Valmistuin lähihoitajaksi!
2. Kävin Posiolla!
3. Muutettiin uuteen ihanaan kotiin pois ghetosta!

Tähän asti tänä vuonna:

1. Määräaikainen työsuhde muutettiin toistaiseksi voimassa olevaksi.
2. Minusta on kasvanut Oikea Ay-Aktiivi ;)
3. Nautin elämästä hetkittäin :).


Eilen:
1. Leikin mustan kissan kanssa <3.
2. Olin yökkönä.
3. Aloitin pakkaamisen.


Tänään:
1. Jatkoin pakkaamista.
2. Kävin kaupassa.
3. Menen kylpyyn!


Huomenna:
1. Menen töihin.
2. Menen eläkejuhliin!
3. Nukun varmaan tosi vähän..

Ohjeita... (pommikoneen sivuilta)Torstai 04.10.2007 01:37

-Hiustenkuivaajassa: "Älä käytä nukkuessa." (Hitto, se onkin ainut aika jolloin laitan hiuksiani.)

-Saippuapalassa: "Ohjeet: käytä kuten tavallista saippuaa." (Eli?)

-Sipsipussissa: "Voit olla voittaja! Ei ostopakkoa. Ohjeet pussin sisällä." (Myymälävarkaan erikoinen)

-Pakaste-valmisruoka-annoksessa: "Tarjoiluehdotus: sulata." (siis "ihan vaan" ehdotus)

-Silitysraudan pakkauksessa: "Älä silitä vaatteita päälläsi." (Mutta eikö se säästäisi paljon aikaa?)

-Tiramisu-jälkiruuan POHJASSA: "Älä käännä ylösalaisin." (Liian myöhäistä...!)

-Nukahtamislääkkeessä: "Varoitus: saattaa aiheuttaa uneliaisuutta." (Toivoa sopii)

-Uunivanukkaassa: "Tuote on kuuma lämmityksen jälkeen." (eikös se yö seuraa päivää?)

-Maapähkinöissä: "Varoitus: tuote sisältää pähkinää." (Kuka oli näin fiksu?!!)

-Lasten yskänlääkkeessä: "Älä aja autoa tai käytä muita koneita." (Liikenneonnettomuuksia voitaisiinkin vähentää rutkasti, kun saataisiin kaikki ne 5-vuotiaat rämäpäät pois ratista)

-Lentokoneessa tarjoiltavan maapähkinäpussin kyljessä: "Ohjeet: avaa pussi, syö pähkinät." (3. Lennä Deltaa.)

-Useimmissa jouluvaloissa: "Vain sisä- ja ulkokäyttöön." (Ja muita vaihtoehtoja on?)

-Lapsen Supermies-asussa: "Tämä puku ei mahdollista lentämistä." (No tästä nyt ei voi yhtiötä syyttää.)

-Japanilaisessa tehosekoittimessa: "Ei saa käyttää siihen toiseen tarkoitukseen." (Nyt nimittäin heräsi uteliaisuus, täytyy tunnustaa.)

-Ruotsalaisessa moottorisahassa: "Älä yritä pysäyttää sahaa käsilläsi tai sukupuolielimilläsi." (Onko sellaista tapahtunut paljonkin?!!)